Emmi Pesonen: Taikurin tyttäret

Taikurin tyttäret on tehokkaan tunnelmallinen ja vaikuttava teos. Se käyttää herkullista symboliikkaa näkyvästä ja näkymättömästä, näppärästi piilotetusta mutta kipuna tuntuvasta, illuusion ja toden vuoropuhelusta. Silti se ei ole magiaa tai fantasiaa - sen enempää kuin elämä yleensä - vaan tarina eräästä perheestä (ei voi olla miettimättä Tolstoita: ...jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.)  

Isä hoitaa potilaitaan hypnoosilla ja harrastaa taikatemppuja. Hän on varma, että ihmismielessä on vielä paljon meille tuntematonta. "Hän rakasti sirkusta ja oli kiinnostunut kaikesta yliluonnollisesta, taikavoimillaan hän väitti kykenevänsä hallitsemaan todellisuutta." Hänen vaimonsa kyllästyy ja haluaa erota. Tyttäret Linda ja Magda erotetaan toisistaan myös, kun äiti ottaa mukaansa vain pienemmän. 

"Sä voit milloin tahansa tulla käymään meillä. Ihan milloin vaan, äiti oli kuiskinut Lindan korvaan monta kertaa, pörröttänyt tukkaa ja suukotellut poskia. - Mä rakastan teitä molempia yhtä paljon. Muista se, ihan yhtä paljon."

Linda on joutunut aina ottamaan isosti vastuuta pikkusiskosta, ja nyt äiti velvoittaa hänet huolehtimaan isästä. Teiniksi kasvaessaan tyttö löytää vihdoin jotain omaa: taiteen teatterin muodossa. Magda kasvaa eri suuntaan, vaarallisempaan, todellisuuspakoon hänkin, mutta pahimpaan lajiin.  

Tapahtumia kertoo jo edesmenneen taikuri-isän tyttärentytär Inna, joka joutuessaan auttamaan  varastojen kuolinsiivouksessa löytää unohduksiin jääneitä muistoja niin tavaroista kuin omasta mielestäänkin. Ja tietoa, joka on tähän saakka tuntunut sietämättömänä lonkkakipuna, joka hellittää vasta, kun tosi ja taru järjestäytyvät uudestaan Innan silmien eteen. Innan puoliso Maria "oli, jos mahdollista, kaikesta tiedosta jopa minuakin järkyttyneempi."  

Kirjan suljettuani oli vietettävä hetken hiljaisuus, niin tehokkaasti sen tunnelma vei mukanaan. Jonkinlainen hypnoositila? Mollisointu sopii suomalaiselle, kepeä tekstinkuljetus tasapainottaa tasokkaan kokonaisuuden. Ja tarkoitan tasokkaalla sekä laatua että useiden tasojen esilläoloa.

"Rakastan myös kevättä, mutta vielä enemmän syksyä, koska pimentyvä maailma on armollinen, ja hyvästelyssä on aina kohtaamisen mahdollisuus. Kesät ovat ilossaan petollisia, koska jonain päivänä kuitenkin jokainen lähtee. Niin se vain on."

Kenelle: Perhetarinoita ahmivalle, illuusioiden rakentajille, kulissin taakse kurkistaville, mielen voimaa ihmetteleville. 

Emmi Pesonen: Taikurin tyttäret. Otava 2022. Kansi Tuuli Juusela.