Elävää kuvaa

tiistai 9. elokuuta 2022

Nick Hornby: Olet tässä

Luulin lukeneeni kaikki Nick Hornbyt, mutta nyt kun uusimman myötä innostuin listaamaan hänen teoksiaan, huomasin, etten todellakaan ole, eikä kaikkia ole suomennettukaan. Lista alla perustuu Wikipedian suomennettujen romaanien listaan, jonka tietoja täydentelin netistä löytämilläni.  

Olen fanittanut hänen työtään pitkään. Ykköseni on Poika, jota huomasin hyllyssäni olevan peräti kolme kappaletta: kovakantinen ja pokkari suomeksi sekä englanninkielinen originaali. Leffa on tietysti katsottu (naurettu ja liikututtu) moneen kertaan. 

Olet tässä on kiitollinen luettava fanille, hauska ja koskettava, fiksusti nokkela. Kyse on rakkaudesta, totta kai: tässä ihmisten kesken huomattavasti enemmän kuin musiikkiin tai jalkapalloon, jotka Hornbyn tapaan ovat aina mukana vähintään vilahtamalla. Nyt kirjan Joseph harrastaa musiikintekoa ja tietää paljon jalkapallosta (jopa valmentaa junnuja vapaaehtoistöinään), mikä ilahduttaa Lucyn lapsia.

Lucy on päälle nelikymppinen eronnut kahden pojan äiti, joka ei usko elämän tai edes seksin loppuvan keski-iässä. Hänellä on hyvä itsetunto ja utelias, selväjärkinen ote asioihin. Mutta omat haasteensa on siinä, että kiinnostuksen kohde, Joseph, on kaksikymmentä vuotta nuorempi. Josephin ystävä Jaz - loistava laulaja muuten - sanoo Lucya värivikaiseksi, koska tämä on valkoinen. Lontoossa parin erivärisyys ei ole tavatonta, mutta tuo omat mutkansa suhteeseen, lähinnä päänvaivana Lucylle, joka raivostuu muun muassa poliisin käytöksestä Josephia kohtaan.

Mutta pääseekö suhde edes alkuun ja voisiko se ylipäänsä onnistua? Lucylla on takana pitkä avioliitto kurjine kokemuksineen, sekä yliopistokoulutus - hän on äidinkielen opettaja - mikä puolestaan aiheuttaa päänvaivaa Josephille, jonka itsetuntoa kolauttelee kouluttamattomuus. Eihän hän tunne edes kirjoja, liekö lukenut ainuttakaan. Ja entä, jos joutuu menemään teatteriin tai Lucyn "kaltaisten" ystävien kanssa päivällisille? Täysin uusia kokemuksia nuorelle miehelle, jonka lukeminen ja kulttuurin harrastaminen tapahtuu pääosin älypuhelimen ja Instagramin kautta. 

"Jos Jumala olisi tarkoittanut, että ihmiset kävisivät yhä teatterissa, hän olisi jättänyt television keksimättä."

Mutta myös
Joseph on nopeaälyinen ("Josephin nuoruus ei tehnyt keskustelemisesta vaikeaa. Parin viikon jälkeen Lucy oivalsi, että asia oli juuri päinvastoin."), rakastunut ja hyvin empaattinen kaveri, josta ei voi olla pitämättä ja toivomatta, että ehkä nämä kaksi onnistuvat. Vaikka Lucy keksii monta syytä, miksei homma toimi, silti hän on iloinen Josephista:

"Hän oli onnellinen, eli kuplassa, ja ainoa syy poksauttaa se rikki oli se, etteivät kuplat olleet todellista elämää. Mutta noiden kuplien ansiosta elämä oli siedettävää, ja piti vain osata puhaltaa mahdollisimman monta."

Kestääkö kupla ja miten pitkään? Pitääkö se ylipäänsä erikseen määritellä jo alkuunsa? Mitä sitten, jos/kun kupla puhkeaa? Pidin kirjasta sen suoruuden ja huumorin vuoksi: se ei lurita itsestäänselvyyksiä eikä makeile. Hornby osaa vetää oikeista langoista siten, että lukija elää tiukasti henkilöiden mukana sekä järjellä että tunteella. 

Yksi kirjan sivujuonne on Brexit, josta englantilaiset äänestävät tarinassa. Molempien puolien näkemyksien kuuleminen on kiintoisaa, ehkä jopa auttaa hieman ymmärtämään vaalin tulosta. Symboloiko se parin suhdepähkäilyä, en tiedä: liitytäänkö yhteen vai pysytäänkö erillään on ainakin yhteinen teema. Suomennos on sulava ja hienon luonteva.  


Nick Hornbyn tuotanto:
Romaanien alkuperäinen ilmestymisaika ja nimi sekä suomennoksen nimi

(1992) Fewer Pitch. (Hornankattila, myös leffana)
(1995) High Fidelity. (Uskollinen äänentoisto, myös leffana)
(1998) About a Boy. (Poika, myös leffana)
(2001) How to Be Good. (Hyvät ihmiset)
(2005) A Long Way Down. (Alas on pitkä matka)
(2007) Slam. (Skeittari)
(2009) Juliet, Naked. (Juliet riisuttuna, myös leffana)
(2014) Funny Girl. (ei suomennettu, saatavilla englanniksi, löytyy Helmet-kirjastosta)
(2019) State of the Union. (ei suomennettu, ei löydy Helmetistä. BBC on tehnyt kirjasta samannimisen tv-sarjan.)
(2020) Just like you. (Olet tässä)

Lehtikolumnien kokoelmat, ei suomennettu, saatavilla pokkareina englanniksi nettikaupoista

(2004) The Polysyllabic Spree: A Hilarious and True Account of One Man's Struggle with the Monthly Tide of the Books He's Bought and the Books He's Been Meaning to Read.
(2006) Housekeeping vs. the Dirt.
(2008) Shakespeare wrote for money.
(2012) More paths, less talking.
(2013) Stuff I've Been Reading.

Musiikkikirjojen puolelta löytyy 31 songs (esseitä Hornbyn lempimusiikista) ja Lonely Avenue, "songbook, lyrics written by Nick Hornby".

Kenelle: Brittifaneille, epäperinteisten suhteiden tarinoita etsiville, fiksua viihdettä hakeville.  

Muualla: Maija Kirjojen keskeltä suosittelee Hornbyä vahvasti. 


Nick Hornby: Olet tässä. (Just like you). Suomennos Irmeli Ruuska. WSOY 2022. Alkuperäinen päällys Handsome Frank.





2 kommenttia:

  1. Suosittelen lämpimästi, vaikka antaisin kyllä Lucylle ystävän neuvon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt uteloittaa, mikä se neuvo olisi :) Tykkäsin Lucysta, jotenkin samastuttavaa hänen tulevaisuuden pähkäilynsä milloin mistäkin asiasta, joille ei kuitenkaan mitään voi.

      Poista