Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas. Klassikkohaaste 15.

 

Jo ensi lauseesta tiesin lukevani todellista klassikkoa. Nyt tajuan kyseisen lauseen siteeraukset ja viitteet siihen; sivistyin, kuten klassikkoa lukiessa aina. Vaikka jos olisin tiennyt kirjasta enemmän, mietin, olisinko tohtinut ottaa urakaksi - sen verran myrskyistä luettavaa se on. Välillä olin hukkua epätoivon aallokkoon, mutta hetkittäin kellottelin maailman valtamerillä tyytyväisenä maisemia katsellen ja jännittäen, saako kapteeni Ahab laivansa ja miehistönsä toteuttamaan syvimmän unelmansa: pyydystämään valkoisen valaan, Moby Dickin, merten jättiläisen, legendaarisen hirviön, jonka pelkkä nimi saa merimiehet kauhun valtaan tai, kuten Ahabin tapauksessa, hillittömän murhanhimoiseksi.

Tiedän myös nyt valaanpyynnistä parisataa vuotta sitten enemmän kuin olisin koskaan toivonut tietäväni. Nykyisin pyynti on tarkkaan säädeltyä, mutta romaanin aikaan oli vain yksi tavoite: saada kiinni mahdollisimman paljon noita valtavia elikoita, joista ammennettiin rasva talteen ja öljy käyttöön valonlähteeksi ennen petrolin keksimistä.   

Tarinaa kertoo mies, joka pyytää kutsumaan itseään Ismaeliksi. Onko se hänen oikea nimensä ja kuinka luotettava kertoja ylipäänsä on, sitä voi lukija pohtia, mutta pätevän tuntuisesti ja yksityiskohtaisesti hän kuvaa valaanpyynnin käytännöt ja välineet. Mies pestautuu laivalle ilman valaanpyyntikokemusta ja tuntematta kapteeni Ahabia, mikä hieman kuumottaa matruusin paikan ottanutta. Mutta saahan hommassa olla merillä, tutustua uusiin asioihin ja samalla hankkia vähän rahaakin, joten matkaan vain!

Ja se vasta on matka se; läpi maailman valtamerten lämpimästä kylmään ja takaisin, palloa ympäri, aikatauluna kolme vuotta. Kertoja kuvaa matkan vaiheet, pyynnin etenemisen, miehistön jäsenet ja heidän arkensa sinnikkäällä tarkkuudella, joka lähes uuvuttaa lukijan, vaikka tämä onkin utelias tietämään, miten retki loppujen lopuksi onnistuu. Mutta kuten yleensä elämässä, tärkeintä on matka, ei määränpää, ja se jos mikä pätee tähän kirjaan, samoin kuin filosofointi maallisen vaelluksemme tarkoituksesta, sillä sitäkin kertoja saa ujutettua mukaan aimo annoksen, uskontoa ja ajan käsityksiä samalla kuvaten. Ja tietysti merta, sen salaperäisyyttä, valtavuutta ja asukkaita, ihmisen pienuutta luonnonvoimien armoilla. Varmaa on se, että kertoja rakastaa ja kunnioittaa tuota elementtiä.

"...kerskailipa ihmislapsi miten paljon tahansa tiedoillaan ja taidoillaan ja karttuipa tuot tieto ja taito toiveikkaassa tulevaisuudessa miten kovasti tahansa, niin ajasta aikaan ja ikuisesti, tuomiopäivään saakka, meri sittenkin herjaa häntä ja surmaa hänet ja lyö murskaksi ylväimmän, vakaimman fregatin, minkä hän pystyy rakentamaan." 

Kertoja on sivistynyt mies, hän viittaa usein vanhoihin taruihin ja muuhun lukemaansa ja oppimaansa, joskus jopa hullunkurisiin ajatussfääreihin päätyen, mutta palaa pian uskollisesti teemaansa; päättymättömään merimatkaan ja sen ponnisteluihin valkoisen valaan löytämiseksi. Samalla selostetaan niin valaslajit rakenteineen ja ruumiinosineen kuin erilaiset ruokalajit, joista valaasta oli tapana tehdä, kuin amerikkalaisten ylivoima valaanpyynnin mestareina maailmassa. Muun muassa. Yli kuuteen ja puoleen sataan sivuun mahtuu paljon! 

Matka on usein kirjassa symboli, ja niin sen monet ovat tulkinneet tässäkin: itse elämäähän siinä simuloidaan, jos asiaa niin haluaa katsoa. Seikkailusta on kyse, hengenvaarallisesta sellaisesta. Jopa ohjeita annetaan, konkreettisten sattumusten kautta: 

"Älä tuijota liian kauan tuleen, oi ihminen! Älä koskaan nuku käsi ruorinkammessa! Älä käännä selkääsi kompassille." 

Kieli on aikansa mukaista, ja suomentaja on tehnyt mahtavan työn, niin elävää teksti on, erikoissanaston hallinnasta puhumattakaan. 

Huh, huokaan! Jälleen yksi klassikko selätetty, harppuunoitu ja anti ammennettu, kuin valaanpyynnissä ikään. Suosittelenko luettavaksi? Ei sovi kaikille, mutta yrittämistä ei kielletä. 

Kenelle: Meriromaanien ystäville, pikkutarkkaa pelkäämättömille, valaanpyyntiuraa suunnitteleville, nojatuolimatkailijoille, amerikkalaiskirjallisuudesta kiinnostuneille.

Muualla: Pitkä ja perinpohjainen, pakkomielteen kuvailu on ajatonta, sanoo Jokke.

Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas. (The Whale or Moby Dick, 1851). WSOY 1993, viides painos. Ensimmäinen painos ilmestyi 1956. Suomennos Seppo Virtanen. Päällys Urpo Huhtanen.

Kirjabloggarien 16. klassikkohaastetta vetää Ankin kirjablogi, logo Niina Tolonen. 

Liitän kirjan samalla myös Kirjakimaran Kirjoja ulapalta -haasteeseen, jossa luetaan merellisiä kirjoja.