Elävää kuvaa

tiistai 8. marraskuuta 2022

Ian McEwan: Opetukset

Ian McEwan on ikonisessa asemassa, jossa hän voi kirjoittaa mitä tahansa, ja lukija seuraa nöyrästi. Myös minä, vaikken kaikesta ole pitänyt, mutta arvostan suuresti hänen työtään. Joka ei oikeastaan ole työtä, vaan elämänasenne, hän sanoi CBS Newsin haastattelussa: "Writing is a way of being."

Kun hänen kirjansa nimi on Opetukset (Lessons), valpastun. Alkaako ikääntyvä kirjailija vihdoin kertoa oppimaansa elämästä ja jakaa oppeja muille? 

Kyllä ja ei. Kirjan päähenkilö on Roland, joka ei aina hallitse elämäänsä. Elämme aikaa maailmansodan jälkeisistä vuosista eteenpäin, Rolandin lapsuudesta vanhuuteen - tähän päivään - asti. Nuorena hänellä on kaikkea, hänestä huolehditaan, hän saa kasvaa ja löytää itsensä, kuten nuoren kuuluu. Mutta

"...mitä hyvänsä hän tekikin, häntä piinasi ajatus siitä, että jossakin muualla olisi enemmän vapautta, että juuri hänen ulottumattomissaan olisi parempi elämä, sellainen johon ei koskaan yltäisi jos sitoutuisi pysyvästi johonkin. Sen takia häneltä jäi monta tilaisuutta hyödyntämättä ja hän vietti pitkiä aikoja täysin tylsistyneenä."

Kirjailija paiskaa Rolandin ja lukijan hämmentävään tilanteeseen, jossa aikuinen mies hoitaa yksin pientä vauvaa. Lawrence-vauvan äiti, Alissa, on häipynyt, valinnut elämänpolkunsa toisin. Roland on murtunut, mutta lapsesta hän ei aio luopua, vaikka sitä joku ehtii ehdottaakin. Jos hän oli aiemmin päättämätön ja epävarma, nyt hän on varma, vaikkei tunne itseään vahvaksi:

"Alissan lähtö oli heikentänyt häntä, ja Tsernobylin katastrofi oli saanut hänet pelkäämään."

Maailmantapahtumat paaluttavat aikajanaa tarinassa. Lähi-idän tapahtumat saavat aikaan Rolandin elämässä tapahtumasarjan. 

En luule kirjaa omaelämäkerralliseksi, mutta siinä on paljon saman ajan ja samana vuonna syntyneen miehen pohdintoja, joista väistämättä osa lienee kirjailijan omia. Ja osa on meidän kaikkien yhteisiä, kuten liikuttava tulevaisuuden usko sotien jälkeisinä vuosina ja sen romahtaminen myöhempinä vuosikymmeninä. Halusimme uskoa utopiaan! "Maailma oli muuttumassa paremmaksi."

"Roland näki silmiensä edessä, kuinka Venäjä muuttuisi liberaaliksi demokratiaksi. Ydinaseet neuvoteltaisiin vähitellen olemattomiin. Sitten vapaa raha ja hyvät pyrkimykset virtaisivat raikkaan veden mahtavana kymenä ja huuhtoisivat pois kaikki likaiset yhteiskunnalliset ongelmat. Yleinen hyvinvointi lisääntyisi, koulut, sairaalat ja kaupungin kohentuisivat. Tyranniat murentuisivat kaikkialla Etelä-Amerikassa, Amazonin alueen sademetsät pelastettaisiin ja suojeltaisiin - kaadettakoon puiden sijaan mieluummin köyhyys. Miljoonille ihmisille koittaisi musiikin, tanssin, taiteen ja juhlinnan aikakausi."

Kun Roland oli nelikymppinen, hänen vanhempansa alkoivat vanheta näkyvästi. Kuvaus on osuva:

"Tähän asti he olivat huolehtineet itsestään ja asioistaan, kunhan vain terveyttä riitti. Nyt pieniä palasia elämästä alkoi vähitellen putoilla tai sinkoilla irti kuin sivupeili majurin autosta. Seuraavaksi alkoi irrota isompia kappaleita, joita heidän lapsensa joutuivat noukkimaan ylös tai nappaamaan kiinni lennosta."

Kun näkymät kehnoontuvat, Roland toivoo vain sitä, että Lawrencella ja tämän jälkeläisillä olisi tulevaisuudessa kaikki hyvin. Myös tämä on hyvin samastuttavaa pohdintaa. Ja maailman tilasta:

"Sille ei yksinkertaisesti mahtanut mitään, että nykytilanne näytti rumalta. Kokonaisia kansakuntia johtivat hyvin pukeutuneet, rikastumaan pyrkivät rikollisjoukkiot, joiden aseman varmistivat turvallisuuspalvelut, historian uudelleen kirjoittaminen ja kiihkeä nationalismi. Venäjä oli vain yksi niistä. Vihan, harhaisten salaliittojen ja valkoisen ylivallan pauloissa tempoileva USA saattaisi kohta olla toinen. Kiina oli osoittanut vääräksi väitteen, jonka mukaan kauppa ulkopuolisten kanssa lisää ajattelun ja yhteiskunnan avoimuutta."

"Rolandin painajainen oli, että nytkin vain etuoikeutettujen nauttima ja koko ajan hupeneva ilmaisunvapaus katoaisi tuhanneksi vuodeksi. Keskiajalla kristitty Eurooppa tuli yhtä pitkään toimeen ilman sitä. Islam ei ollut koskaan siitä juuri välittänytkään."

Roland vanhenee vaariksi, vauvasta tulee mies ja perheenisä. Myös Alissa miettii valintojaan. 

Kirja on hieno katsaus viime vuosikymmeniin, näkymistämme utopiasta dystopiaan, ihmisen tarkoitukseen ja merkitykseen. Ei ole pakko olla superihminen pärjätäkseen, ns. vääriäkin valintoja voi tehdä, silti selvitä vanhaksi asti, tulkitsen. Ja maailma muuttuu huimaa vauhtia! Kirjailija summaa kokonaisen elämänkaaren ja lähihistorian yhden miehen näkökulmasta, lukijalle ymmärrettävällä ja samastuttavalla tavalla. Kirjailijalla on aiemmin lukemieni perusteella taito uusiutua ja pureutua kohtiin, jotka ihmisiä juuri nyt mietityttävät. Rolandin toiveeseen on helppo näinä aikoina yhtyä:

"Miten rauhoittavaa olisikaan nähdä, että hänen pessimisminsä oli karannut käsistä."

Kenelle: Perspektiiviä hakevalle, erinomaisen tarinankerronnan ystäville, merkityksen etsijöille, itselleen ja muille armollisuutta antaville. 

Muualla: Tainan ja Tommin aarrearkussa paheksuttiin pituutta ja monisanaisuutta, mutta vaakakuppi kallistui tykkäämisen puolelle. Rautaiset kertojanlahjat mainittu. 

Muita kirjailijan kirjoja muun muassa:

Kaltaiseni koneet

Pähkinänkuori

Polte, jossa huomaan nyt paljon samoja teemoja kuin Opetuksissa! 

Ian McEwan: Opetukset. (Lessons.) Otava 2022. Suomennos Juhani Lindholm.



2 kommenttia:

  1. McEwanilta olen lukenut vain Sementtipuutarhan, josta jäi jotenkin negatiivinen maku suuhun. Sen jälkeen en ole uskaltanut miehen kirjoihin tarttua. Tosin nuo sitaatit kyllä nyt nostattivat kiinnostusta. Tässä kirjassa on näköjään vallan eri aihe kuin Sementtipuutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, kirjailijan aihevalikoima on laaja! Mutta aina kovatasoista ja pohdiskelevaa tekstiä.

      Poista