Musiikkiteatteri Kapsäkki: Brechtiä jokanaiselle

Näytelmän nimi on hilpeän monimerkityksellinen, mutta on kuulemma johtanut joitakin harhaan: ei, se ei viittaa esityksen kohderyhmään. Miehet voivat yhtä lailla, tai jopa naisia enemmän, nauttia saksalaisen kirjailijan Bertolt Brechtin elämästä Kapsäkin lavalle eläväksi laitettuna. Paheksua, ihailla tai kadehtia.

Millainen mies pitää yhtä aikaa vaimoa, rakastajatarta ja toista rakastajatarta?

Tunnustettu runoilija ja teatterin tekijä, itsekäs paskiainen, huomionkipeä ikuinen lapsi, viehättävä charmööri. Tällaisia kuvauksia nousee mieleen esityksen edetessä. Se alkaa 1930-luvun Saksasta, josta Brecht Helene-vaimoineen ja kaksine lapsineen lähtee pakoon natsivaltaa. Yksityissihteeri Grete seuraa perhettä Tanskaan, jossa Brecht tutustuu Ruth Berlauhun ja jatkaa köörinsä kanssa Tukholman kautta Suomeen. Ihmissuhdekiemura on erikoinen ja hankauksia aikaansaava, kuten voitte kuvitella. 

Aika on levoton, maailmansota alkanut, kommunistina tunnettu Brecht ei saa havittelemaansa lupaa matkustaa Yhdysvaltoihin. Sijalle tarjotaan Neuvostoliittoa, mutta sinne hän ei halua muuttaa. Amerikan ihmemaa siintelee miehen mielessä, mutta ennen sinne pääsyä tapahtuu paljon.

Esityksen historiatieto kiinnosti minua, opin uutta ja nautin vanhoista valokuvista keinona kuljettaa tarinaa, viedä katsoja oikeaan aikaan ja paikkaan. Puheen ja musiikin kuljetus toimi myös erinomaisesti: puhuttu nykykieli mutta aikaansa viittava musiikki loivat jännän kontrastin. Pelkistetty lavastus, kuten monena toimiva verho, vakuutti. Ja tietysti tärkeimpinä tekijöinä tarinaa kuljettivat lavalla erinomaiset esiintyjät. 

Vahvan draamajännitteen etsijä ei välttämättä löydä hakemaansa tästä näytelmästä. Laji on viihteellisempi, näkyvistä rakennuspalikoista koottu, mikä sopi minulle. Nautin, nauroin, liikutuin ja viihdyin.

Brecht lavalla, Johannes Korpijaakko, on itse Brecht; vaimo Helene Weigel, Petriikka Pohjanheimo, on myös aidosti esittämänsä henkilö – jos vanhat kuvat taustalla olivat aitoja, ällistyn yhdennäköisyydestä lavalla näkemieni kanssa. Vain Grete, Katariina Lantto, näytti erilaiselta kuin kuvissa. Hän vakuuttaa laulutaidoillaan ja rennon luontevalla esiintymisellään näytelmän pääkertojana.

Herkulliset hahmot Hella Wuolijoesta Väinö Tanneriin (Reetta Ristimäestä Petriikka Pohjanheimoon), on piirretty taitavasti, henkilöiden roolia ajassaan ja heidän ominaispiirteitään riemukkaasti korostaen (kuva alla). Wuolijoen virolainen tausta, kiinnostus rahaan ja taiteijaidyllin ihailu, Tannerin yksinäisyys isojen päätösten edessä ja hänen laaja yhteiskunnallinen perspektiivinsä, joka tuo miehelle näkijän tuskaa. Tutustumme myös Elvi Sinervoon ja Elmer Diktoniukseen (Hanna Vahtikari ja Reetta Ristimäki). 

Näytelmä on siltä osin punainen ja poliittinen kuin aika ja Brecht taiteineen, perheineen ja seurapiireineen edellyttävät, mutta ei julistava, joten sitä ei kannata katsojan pelätä.

Jälkipuolisko on vakavampi, näemme muutaman riipivän kohtauksen, jotka tuovat roskaa silmään tai vähintään vetävät hiljaiseksi. Voi Greten nuorena päättynyttä elämää! Voi työtä, jonka tekijää ei muisteta! Voi lapsuuden painolasteja, ystävien menetystä, sodan kurjuutta ja lasten kohtelua nukkeina, jotka muistetaan ottaa matkoille mukaan melkein aina. (Mitähän Brechtin lapsista muuten aikuisina tuli, herää utelisuus.)

Riemastuttava ja viihdyttävä, tietoakin antava ja mehevästi iskevä palanen erään taiteilijan ja aikakauden näkymistä taitavan tekijäjoukon toteuttamana. Katsoja poistuu tyytyväisenä. Kiitos! 

Musiikkiteatteri Kapsäkki: Brechtiä jokanaiselle. 

Käsikirjoitus Sirpa Kähkönen.

Ohjaus Taru Mäkelä.

Rooleissa: Katariina Lantto, Petriikka Pohjanheimo, Johannes Korpijaakko, Reetta Ristimäki, Hanna Vahtikari, säveltäjä Marko Puro.

Äänirooleista ja muista tekijöistä löytyy tietoa Kapsäkin sivulta.

Muualla: Biofiktiota näyttämöllä, sanoo Tuijata. 

Kuvat: Kapsäkki/Tanja Ahola.