Anne Tyler: Palmikko

Anne Tyleria olen lukenut kasarilta saakka ihastuneena hänen tapaansa kertoa arkisia asioita merkityksellisinä, kuin säihkeellä esiin nostettuina. Vieläkö ote puree?

Puree se! Luin hykerrellen tyytyväisenä uusinta, jossa tuttu kerronta on läsnä. Kirja on läpileikkaus eräästä perheestä - ei enempää mutta ei vähempääkään - vuosikymmenien mittaan. 

"Sn lisäksi, että perheessä oli pieniä ja isoja, oli myös järki-ihmisiä ja hoopoja. Tai - Lily-tädin mukaan - hankalia ja helppoja. Lily-tädin mielestä Alice oli hankala ja Lily itse helppo, mikä tarkoitti rentoa ja huoletonta. Salaa he tarkoittivat hyviä ja pahoja. Itse kullakin oli niistä omat käsityksensä."

Mercy ja Robin, joista tarina lähtee, ovat vakiintunut pari, mitä Robin ihmettelee vieläkin:

"Hän tiesi, ettei ollut komea mies, vaan pienikokoinen ja sosiaalisesti kömpelö, että hän oli taipuvainen tekemään typeryyksiä, joita hän voivotteli jälkikäteen tuntikausia päätään pudistellen. Hän saattoi esimerkiksi vastata naapurin tervehdykseen sanomalla 'No hei!' ja heilauttamalla kättään kuin mikäkin tonttu ja huomata hetkeä myöhemmin, että naapuri olikin tervehtinyt jotakuta aivan muuta vähän kauempana samalla kadulla. ... Alkeellisinkin kanssakäyminen oli hänelle piinaa. Jotakin olennaista jäi aina huomaamatta. Silti Mercy rakasti häntä. Robin ei ollut koskaan kysynyt syytä siihen, sillä hän pelkäsi, että Mercy tajuaisi virheensä jos pohtisi asiaa vähänkään perusteellisemmin."

Tylerin kirjoissa eletään amerikkalaista elämää, mikä tuo oman lievästi eksoottisen säväyksensä suomalaiselle lukijalle. Moneen on silti helppo samastua. Kuten tähän pariskunnan lapsen Davidin mietintään ajankulusta aikuisena:  

"...hän oli kokenut elämässään vakavan menetyksen. Itse asiassa kaksikin menetystä. Hän oli menettänyt kaksi rakasta lasta: Emilyn ja Nicholasin. Oli totta, että tilalla näytti olevan kaksi rakasta aikuista, joiden nimet olivat niin ikään Emily ja Nicholas, mutta he eivät olleet samoja ihmisiä. Tuntui kuin lapset olisivat kuolleet. David oli surrut heitä jo kauan."

Sukupolvet vaihtuvat, mutta sitä ennen isovanhemmat ja lapsenlapset tutustuvat. Sen minkä ehtivät, eiväthän kaikkien välit ole auvoisat. Mercyn taiteilijuus pääsee valloilleen vasta iäkkäämpänä, ja yksi lapsenlapsista, Candle, osoittaa samaa kiinnostusta. Hän pääsee junalla mummin kanssa Nykkiin, ensimmäistä kertaa elämässään! 

"- Mikä mummia vaivaa? Candle kysyi. - Minusta näyttää, että hän on aivan kuitti, konduktööri sanoi. - New Yorkilla on toisinaan sellainen vaikutus."

Kirja ei hätkäytä, järisytä jos ei herätä hillitöntä hihitystä tai muitakaan vahvoja reaktioita, eikä niitä tarvita. Sen lukeminen on miellyttävää lepoa. Kaunis ja haikea tarina ajankulusta ja sukupolvista Anne Tylerin lämpöä ja hiljaista iloa säteilevään tapaan. 

Kenelle: Perhetarinoiden ystäville, lohtua hakeville, hiljaista viihdettä ja tunnistettavaa tyyliä arvostaville.

Muualla: Mummo matkalla sanoo tässä olevan kyseessä lämpimällä ja ymmärtäväisellä otteella perhedynamiikkaan pureutuva teos. 

Anne Tyler: Palmikko. (The French Braid.) Otava 2023. Suomennos Markku Päkkilä.