Kulttuuri kukoistaa -kirjablogi: Iida Turpeinen: Elolliset

Elollisista olen kuullut kehuja lukevilta kavereiltani, ja yhdyn kuoroon: luontokadosta ja tutkimusmaailmasta kertova kirja on äärettömän kiehtova ja vaikuttava. Se alkaa vetävästi 1700-luvun tutkimusmatkalla, jolla mukana on eräs luonnontutkija Steller (ja josta selviää muun muassa Beringinsalmen ja -niemen nimen synty).

Alue on monin tavoin merkittävä, kuten Amerikan asutuksen alkuperän kannalta, olihan salmi alunperin maakaistale ja erottaa nykyisin Alaskan ja Venäjän vain alle sadan kilometrin välimatkalla. Mutta kerrotun matkan aikana vielä kartoittamaton maasto tarjosi tutkijoille loputtomasti tuolloin tuntemattomia eläin- ja kasvilajeja, joita he kirjasivat ja luokittelivat henkensä kaupalla.

"Heidän rampa laivansa ui hitaasti. He eivät ehdi yöksi rantaan, ja keskiyöllä mereltä nousee yliluonnollinen, julma tuuli. Taivas on kirkas, mutta aallot kohoavat kuin myrskyssä, ja meri lyö ankkuriköyden poikki. He laskevat toisen ankkurin mutta myös sen köysi antaa periksi, ja paniikki alkaa levitä."

Niin Stelleriä kuin laivan miehistöä hämmästyttää erityisesti eräs valtava eläin, joka ei näytä pelkäävän ihmistä. "Ovatko ne valaita, jonkinlaisia suunnattomia hylkeitä?" Mitta ylähuulesta pyrstön kärkeen: 752 cm. Ilmiö luokitellaan merilehmäksi, ja siitä saakka tutkijat ja hallitsijat himoitsivat sellaisen saamista kokoelmiinsa täytettynä. Mutta löytäminen ei olekaan vaivatonta.

Vasta sata vuotta myöhemmin ihmiskunnan, tai siis erään tutkijan, mieleen nousee "kiihottava ja kauhea" havainto. Voiko ihminen toimillaan tuhota kokonaisia lajeja?

"Kieleen saapuu uusi, hirveä sana, sukupuutto, extinction. Lajin lopullinen tuho. Mikä jumalaton, outo ajatus, ja ensin se yritetään kiertää kaikin keinoin."

Pääsemme jälleen matkalle Alaskaan, jossa Hampus toimii Kalifornian siirtokunnan kuvernöörinä. Hän on myös innokas tutkija, joten Anna-vaimon on pärjättävä parhaansa mukaan miehen matkatessa. Hampus onnistuu hankkimaan merilehmän luut ja jättämään jälkeensä perinnön, jonka tarina kiertyy seuraavien sukupolvien asiantuntijoiden - joihin lukeutuu myös naisia - kautta nykyisyyteen saakka. Stellerin merilehmää olemme ihmetelleet Luonnontieteellisessä museossa 1950-luvulta asti, ja tämän kirjan myötä uskon ihmettelijöiden määrän kasvavan.

"Merilehmä on poissa, mutta eikö jokainen ole joskus haaveillut voivansa katsoa kadonnutta silmästä silmään?"

Ihmislajin ääretön rohkeus, tiedonhalu, ääliömäisyys ja itsekkyys ovat kaikki läsnä merilehmän luurangossa ja tarinassa, joka osuu hermoon, järkeen ja tunteeseen. Kirjailijan selkeän kaunis teksti kuljettaa lukijan vaivatta menneestä tähän päivään ja paljastaa armotta heikot kohtamme. Seikkailua, intohimoa, peräti huumoriakaan ei kirjasta puutu, tiedosta puhumattakaan. Vaikuttava ja upea teos, joka tuo mieleen aiemmin intoilemani Elizabeth Gilbertin kirjan Tämä kokonainen maailmani. Maailmankirjallisuutta tämäkin! Ja esikoiskirjailijalta ällistyttävä julkaisu.

Yleistunnelma on haikea, ydinviesti selkeä. Pelkästään kirjan kirjoittamisen aikana kirjailija sanoo maailmasta kadonneen nelisensataa lajia. Lukija jää miettimään, onko luontokato jo niin pitkällä, ettei sitä voi enää pysäyttää. Ja kuinka me lajina kuvittelemme olevamme jotenkin tämän kehityksen ulottumattomissa.

Kenelle: Seikkailuista syttyville, luonnon ystäville, vetävää historiaa ilman imelyyttä etsivälle, tutkimusmaailmasta kiinnostuneille, ajatteleville.

Muualla: Kirjaa suositteli minulle Tuijata, joka sanoo sitä kohottavaksi, purevaksi ja taitavaksi. Nyt kun googlaan arvioita, huomaan kirjan nostattaneen ihailua lehtikritiikeissä ja olevan paperisena loppuunmyyty (tulee lisää ihan lähipäivinä). Helmet-varauksissa se ampaisee tällä hetkellä noin neljän kärkeen (Iida Rauman, Minna Rytisalon ja Lucinda Rileyn elokuun lukuihin) reilusti yli 2 000 varauksellaan, syyskuun varatuimpien listaa en vielä löytänyt Helmet-sivuilta.