Linda Segtnan: Kahdeksas huone

Yli 70 vuotta sitten katosi pieni tyttö Ruotsin Skånessa. Hänet löydettiin metsästä murhattuna. En tiennyt, että kyse oli tositapauksesta, kun otin kirjan mukaan kirjastosta. Kuvittelin normidekkariksi, sillä true crime harvoin houkuttaa. 

Mutta tämä kirja koukutti kummasti. Se on kirjoitettu kohdettaan kunnioittavasti ja hienon nostalgisesti, mutta yhdistettynä kirjailijan omaan nykyisyyteen. Kerrankin se onnistuu hienosti, olen nähnyt liikaa kehnonpuoleisia yrityksiä vastaavasta. Arvelen niiden syntyvän trendistä, jossa mennään "ihmisen kautta", uutismedioita myöten. On "annettava itsestään", tuoda mukaan "henkilökohtaista näkökulmaa" ja niin edelleen. Se ei toimi, jos annettavaa ei ole, tai sitä ei osata tehdä kiinnostavasti. Tässä mennään monen todellisen ihmisen kautta, mutta siten, että teksti toimii ja vie mukaansa. 

Kirjailija-Linda näkee kirjastossa lehtiarkistoa selatessaan vuosikymmenien takaisen murhauutisen. 9-vuotias Birgitta murhattiin vuonna 1948.

"Samin syntymän jälkeen minun on ollut entistä vaikeampi sietää lasten kaltoinkohtelua, kuten vanhemmaksi tulleille usein käy. Yleensä kartan näitä juttuja, mutta jokin tytön katseessa saa minut janoamaan lisää tietoa." --- "Tuttuuden tunne ja lamauttava pelko."

Lindalla on kaksi pientä lasta, Sam ja vauva Vivi, sekä rakastava puoliso. Hän on riittävän turvallisessa paikassa omassa elämässään (tulkitsen) ja uppoaa Birgitan tapaukseen yhä syvemmälle. Linda käy ruumiin löytöpaikalla, ja kaksi vartijaa sattuu paikalle.  

"Kerron kirjoittavani kirjaa vanhasta murhatapauksesta ja osoitan ojaa. - Tämä on murhapaikka. 

He eivät ole kuulleet murhasta ja haluavat tietää lisää. En paljasta heille juuri mitään. 

- Kummitteleeko täällä? toinen kysyy. Naurahdan väkinäisesti. - Enpä usko, minä vastaan."

Tarina on traaginen, tietysti. Birgitan lisäksi hänen perheensä elämä oli pilalla. Erästä poikaa epäillään, ja hänen elämänsä oli pilalla. Ja hänen perheensä elämä. Heidän nyt ainakin, ja ties kuinka monen muun. Sotkuinen juttu ei ole meriitiksi myöskään aikansa lastenvalvojille tai muille viranomaisille, nyt jo kuolleita hekin. 

Kirjailija miettii kuollutta tyttöä pakkomielteisesti. Hän on kerännyt kaiken aineiston, jota on saatavissa, ja kysellyt sen perään, jota ei ole. Meneekö hän liian pitkälle, sillä hän tuntee saavansa jotenkin oudosti yhteyden Birgittaan? Lukijaa alkaa huolestuttaa: meneekö pilalle vielä lisää elämiä? Kanavoiko hän omaa pelkoaan lastensa puolesta - sillä sellaiseksi hänen toimensa tulkitsen - ihan terveellä tavalla? 

"Murha syö minua. En voi hyvin. Mutta en jaksa selittää sitä. Hän ei pysty kuitenkaan auttamaan minua. Olen jo jumissa."

Erinomaisen onnistunut esikoisteos, jonka tyyli on persoonallinen ja kumman kiehtova, aihe koskettava (ja vähän kammottava) ja kokonaisuus eheä. Jos haluaa välttää negatiiviset pikkulapsiarjen kuvaukset, tähän ei kannata tarttua. Tai ainakin on luettava vaikkapa Juha Itkosen Teoriani perheestä vastalääkkeeksi. 

Kenelle: Nuoren kirjailijaäidin elämästä uteliaille, jaksamishaasteista kiinnostuneille, lastensa puolesta pelkääville, tosielämän rikostarinoita miettiville. 

Linda Segtnan: Kahdeksas huone. (Åttonde huset. Till åminnelse av en flicka.) Gummerus 2023. Suomennos Anna Heroja.