Elävää kuvaa

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Edelleen Alice

Osui ja upposi – niin surullinen ja tosi on tarina alzheimerintautiin sairastuvasta Alicesta. Kirja ei ole tositarina, mutta kirjoittaja on neurotieteiden tohtori, joten hän pystyy yhdistämään todellisia tapahtumia fiktiiviseen päähenkilöönsä uskottavasti. Puistattavan uskottavasti.

Alice on 54-vuotias Harvardin professori, joka elää miehensä ja aikuistuvan kuopuksensa kanssa kahden vanhemman lapsen jo muutettua kotoa, nauttii työstään ja haaveilee lapsenlapsista – viettää ikäistään normaalia elämää. Hän alkaa unohdella asioita: tavaroita löytyy oudoista paikoista, reitti kotiin ei muistu mieleen lähikulmilla, tuttu ihminen vaikuttaa täysin vieraalta, jolle on esittäydyttävä. Alice päättelee sattumusten johtuvan työpaineista tai vaihdevuosivaivoista, mutta fiksuna ihmisenä haluaa varmistaa asian ja menee lääkärille. Tuomio on tyly: alzheimer, hermosoluja tappava tauti, joka on parantumaton, pahenee nopeasti ja johtaa lopulta kuolemaan. Näin nuorella – alle 55-vuotiaalla – se on harvinainen ja yleensä geeniperintönä saatu. Varsinaista taudinaiheuttajaa ei tiedetä.

Alice kaipaa kiihkeästi vertaistukea perheen ulkopuolelta saadakseen puhua asiasta lähipiiriään kuormittamatta ja organisoi pienen tukiryhmän. Hän yrittää myös jatkaa työntekoa vielä diagnoosin jälkeen, mutta pian huomaa sen mahdottomaksi unohtelun takia. Jos ei muista, onko menossa kuuntelemaan luentoa vai pitämään sen, on professuuria vaikea hoitaa.

Kirja kuvaa tarkasti mutta liikoja osoittelematta Alicen taudin vaiheet. Tauti etenee nopeasti ja epäloogisesti: oman lapsen nimi saattaa unohtua, vaikka muita, merkityksettömiä asioita muistaisikin. Avaruuden taju hiipuu, välimatkojen ja sijaintien arviointi käy vaikeaksi. Puhelimessa asiointi ei onnistu, kun näkymätöntä keskustelukumppania ei pysty hahmottamaan, pian myös live-keskustelut ovat liian vaikeita seurata. Elokuvien ja kirjojen tapahtumat häipyvät mielestä jo parin minuutin jälkeen, joten juonessa ei pysy mukana. Alice yrittää tehdä ratkaisuja: hän kirjoittaa itselleen ohjeen, viisi kysymystä, joihin hänen on osattava vastata joka aamu. Kun vastauksia ei enää löydy, ohjeen mukaan hänen on mentävä säästämälleen lääkepurkille – ohjeessa on tarkka kuvaus sen sijainnista – ja ottamaan sen tyhjäksi. Asia ei tietenkään suju näin helposti. Tauti on vahvempi, eikä tottele ohjeistusta.

Perheelle isku on kova: vaimon ja äidin menetyksen lisäksi pelko taudin periytymisestä kalvaa, ja tyttäret käyvätkin geenitesteissä. Yllättävän vähän Alicen omaa pelkoa ja muita tuntemuksia kuvataan. Tauti aiheuttanee sen, ettei hän piankaan osaa sitä murehtia, vaan yrittää käytännöllisesti pysyä tiukasti elämässä mukana, tilanne kerrallaan, tunnepohjalta.

Vain kahden vuoden kuluttua unohtelun alkamisesta Alice on jo tilassa, jossa ei tunne läheisiään, ei selviä kotiaskareista eikä itsensä hoitamisesta, vaan vaati jatkuvaa hoitoa ja valvontaa. Kirja jättää armeliaasti taudin viimeisimmät, raskaimmat vaiheet kertomatta. Loppu on amerikkalaisen sentimentaalinen, mutta asia tulee selväksi. Tunteet ovat viimeisimmät, jotka säilyvät, kun faktoja ei enää muista eikä järjen varaan voi laskea. Kun muut lamput eivät syty enää.

Vaikuttava, pelottava, fiksu kirja, joka jättää lukijallekin oivalluksien varaa. Symbolinen perhosteema, joka toistuu niin tekstissä kuin visussa, kuvana kannessa ja joka sivun laidassa, jäi aika teennäiseksi koristeluksi. Muttei siihen juuri kiinnittänyt huomiota kerrontaan uppoutuneena. Selja Ahavan Eksyneen muistikirja on sekin vielä tuoreena mielessä. Helpotuksen huokaus: minä muistan.

Lisa Genova: Edelleen Alice. WSOY 2010.

1 kommentti:

  1. Tämä kirja todellakin osui ja upposi! Ihmettelen vain, miten minuun ei ole osunut aiemmin tieto, että sinäkin olet kirjoittanut tästä. Joka tapauksessa, hyvin kirjoitettu! Mullakin on muuten lainassa kirjastosta nyt myös Eksyneen muistikirja, koska olen jotenkin ajatellut, että nämä kirjat pitää lukea "parina". En vaan saa otetta Eksyneen muistikirjasta enkä muustakaan kaunokirjallisesta nyt heti Alicen jälkeen. Luen välillä jotain muuta ja yritän Eksynyttä sitten uudestaan. Se kuulostaa hienolta ja vaikuttavan tärkeältä kirjalta sekin!

    VastaaPoista