Joka seitsemäs aalto jatkaa Emmin ja Leon
sähköpostirakkaustarinaa, joka alkoi muutama vuosi sitten kirjassa Kun
pohjoistuuli puhaltaa. Ei niinkään outo tutustumistapa näinä sähköisen
viestinnän aikoina, mutta vähän pelkäsin tarinan mahdollista tylsyyttä, kun
aihe on se tavallinen, suoraviivainen ja ikiaikainen: tuleeko heistä pari vai
ei? Sen verran kirjailija sai kuitenkin pysymään jännitettä yllä, että teki mieli uudesta kirjasta tarkistaa,
miten käy.
Sähköpostiviestein kerrottu tarina välittyy lukijalle vain
henkilöiden omien sanojen kautta. Lukija saa päätellä itse monia asioita, mikä
tuo tarinaan syvyyttä. Huumorikin pilkistää, vaikkei tämä mikään huvittavan
hauska kirja ole (eivätkä henkilöt väitäkään olevansa huumorintajuisia), tragediapuolta
on tarjolla enemmän. Ja tietysti rakkautta. Henkilöitä on useampia, vaikka kaksi vain on äänessä (yksi poikkeus on, tai oikeastaan oli jo ensimmäisessä osassa, mutta se toistuu tässä; kirjailija ei ole luottanut lukijoidensa muistiin).
Uskottavuutta on saatu kasaan sen verran, ettei kuvio tunnu liian lällyltä. Ei
tarvinne mainita erikseen, että himolukijaa miellyttää se, että sanat ja
kirjoittaminen ovat pääosassa − lähteenä, josta suhde rakentuu. En väitä tilannetta todenmakuiseksi kuitenkaan.
Välillä lukija on varma, että on vain ajan kysymys, että
nämä kaksi päätyvät yhteen, välillä taas se tuntuu hyvin epätodennäköiseltä,
monestakin syystä. Spoilauksen pelossa ei oikein voi kertoa enempää. Mutta jos romantiikka kiinnostaa, tämän
kanssa voi mukavasti hetken viihtyä ja luvallisesti tirkistellä Emman ja Leon
suhdetta, kuten Hanna toteaa.
Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto. Atena 2012. Suomennos Raija Nylander.
Kirja on minulle tuntematon, mutta teoksen nimi on varsin kiehtova.
VastaaPoistaMinä taas pohdin nimen oikeutusta pitkään: pidän yleensä luontosymboliikkaa fraasimaisena ja Glattauerin kirjojen niminäkin melko sievistelevinä. Meri tai tuuli eivät sinänsä mitenkään liity itse tarinaan (no, jonkinlaista yhteyttä on rakennettu, mutta aika itsetarkoituksellisesti). Muistan kyllä itsekin kuulleeni jutun (legendan?), että joka seitsemäs meren aalto olisi muita suurempi. Ja vie mennessään jos on viedäkseen. Luvulla seitsemän on tietysti muitakin maagisia ominaisuuksia. Muun muassa väitetään, että joka seitsemäs vuosi suhteessa on kriittinen. Jne. Joten symboliikkaa perusteiksi varmaan löytyy, jos kustantajalta kysyttäisiin, itse suosin enemmän kirjan sisältöön tai viestiin viittavia nimiä.
VastaaPoistaMietin samaa luvun 7 kanssa, esim on seitsemän viikon päivää.
PoistaPapilonnissa ainakin filmissä, kirjassa ei niinkään, Dustin Hofman ja Steve McQueen laskivat aaltoja, jotta olisivat päässeet pois saareltaan.
Ahaa, sieltä siis ainakin tuo ajatus oli tuttu! Mutta veikö aalto Leon ja Emman...hmm...
VastaaPoista