Elävää kuvaa

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Vapaus

Alku oli takkuinen. En millään ymmärtänyt, miksi kirjaa on kehuttu vuolaasti jopa vuosikymmenen merkittävimmäksi. Keskiluokkaisten amerikkalaisten kermaperse-elämää, jossa aineellista hyvää ei puutu, ja haasteet ja arvot ovat sen mukaiset. Pitkästytti ja ärsytti, kuten vaikka Philip Roth tai American Beauty -leffa, jotka yhdistän samaan ympäristöön.
Päätin kuitenkin urakoida homman loppuun ihan yleissivistyksen takia. Puolessa välissä eli noin kolmannen sadan sivun kieppeillä aloin lämmetä. Ehkä jo pelkästään siksi, että aikaa oli vierähtänyt henkilöiden kanssa sen verran, että he alkoivat olla tuttuja.

Onhan Franzen taitava ja fiksukin, vaikkei minusta fania tullut. Aihe on amerikkalaiseen tapaan (muistellen fraasia kaiken suuruudesta Amerikassa) ylilyövä ja maailmoja syleilevä, vain nykyihmisen koko elämä, joten siinä riittää muistiinmerkitsemistä ja osoittelemista tarkkanäköiselle havainnoijalle, jollainen Franzen pyrkii olemaan.
Pääosassa ovat Patty ja Walter perheineen ja ystävineen. Heidän elämänvaiheensa, valintansa ja tekemisensä lapsuudesta pitkälle keski-ikään selostetaan pikkutarkan armottomasti. Niissä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, vaan erikoista on Franzenin kerronnan perusteellisuus ja viileä tarkkailukulma. Ihmiset eivät ole ihania, mutta realistisia. Walterista melkein pidin: hän on viisas, ymmärtää luonnon merkityksen ihmiskunnalle muttei haihattele, vaan tekee töitä ja elättää perheensä. Tunnollisena hänen on vaikea etsiä pelkkää omaa hyväänsä.

Ehkä kirja tosiaan jää historiaan erään elämäntavan kuvauksena ja päiväkirjana aikakaudesta, jossa on jo nähtävissä muutosten merkkejä. Tulevat lukupolvet lukevat sitä kaihoisina, vähän kuten me Mennyttä maailmaa tai vastaavia. Koska maailma on muuttumassa kovaa vauhtia (ja tässä yhteydessä maailma = Amerikka): amerikkalainen syntyperä on jo vähemmistö Yhdysvalloissa, taloudellinen määräysvalta on siirtymässä itään, Kiinan suuntaan. Maapallo ei kestä nykytahtista kulutusta. Rikkaat rikastuvat, kurjat kurjistuvat jne. Ainakin kirja sai monia ajatuksia risteilemään päässä, joten kyllä sillä jotain merkitystä on. Pelkkä ihmissuhderomaani tämä ei ole, vaikka sen voisi lukea sellaisenakin.
Kirjalla on iso nimikin, ja olkoon tekstinäytteenä kohta, joka kuvaa teemaa hyvin.
”Kaikki pyörii saman ongelman ympärillä – yksilönvapauksien”, Walter sanoi. ”Tähän maahan tultiin joko rahan tai vapauden takia. Ellei ihmisellä ole rahaa, hän pitää kahta tiukemmin kiinni vapauksistaan. Vaikka tupakointi tappaa hänet, vaikka hänellä ei olisi varaa ruokkia lapsiaan, vaikka mielipuolet tappavat hänen lapsiaan rynnäkkökivääreillä. Ihminen voi olla köyhä, mutta se mitä kukaan ei voi ottaa häneltä pois on hänen vapautensa pilata elämänsä juuri kuin haluaa.”

Kirjaa pitävät tärkeänä monet viisaat lukijat, ja hyviä perusteluja löytyy esimerkiksi Katjalta ja Karoliinalta.
Valkoisella Kirahvilla on hieno ja perusteellinen analyysi, myös Vapaus-nimen pohdintaa.
Booksy taas on varauksellinen.
Jonathan Franzen: Vapaus. Siltala 2011. Suomentanut Raimo Salminen
P.S. Olen lukenut myös Franzenin Epämukavuusalueen, jossa hän kertoo esseemuodosta lapsuudestaan, romaaneissaan kuvaamansa keskiluokkaisen perheen lapsena. Ajattelin sen auttavan näihin tiiliskiviin tutustumisessa. Rehellistä ja draamatonta kerrontaa, ilman suuria väristyksiä mutta fiksulla katsannolla tässäkin. Riemastuin sarjakuvista kertovista kohdista, kun itsekin olen - aika lähellä Franzenin ikäluokkaa olevana - lukenut lapsena paljon Tenavia ja Pulteria. Muuten ei kirjasta noussut mitään erityistä eikä mieleenjäävää, mutta ehkä se hieman toi taustaväriä romaaniin tutustuttamalla kirjailijaan. 

8 kommenttia:

  1. Kiinnostava arvio sinulta! Minullakin oli vähän alkukankeutta tämän kanssa, jossain samoilla kohdilla lämpenin. Tykkäsin kyllä Franzenin tavasta kirjoittaa mutta en ole vielä varma. Ostin yhden suomennetun kirpparilta, en nyt muista minkä, ajattelin sitä vielä testata.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. no voi. minulle tämä oli ehdottomasti viime vuoden paras. hyvä lainaus :)

    VastaaPoista
  3. Samoin kuin anni.M:llä, minullekin muodostui tästä viime vuoden hienoin lukukokemus. Ja kun näin jälkikäteen miettii ja analysoi, että mikä siinä kirjassa niin kovasti kolahti, niin sitä on vaikea selittää. Kirja on mm. kaikkea sitä, mitä sinäkin kirjoitit, mutta silti se vaan mulle upposi täysin :)

    Löysin viikko sitten Franzenin Alkuvoimat kirpparilta, jännitykselllä odotan, mitä tuumin siitä!

    VastaaPoista
  4. Heh, minä taas lähdin innolla matkaan ja sitten aloin hyydähtää. Jokin pikkutarkassa ihmiskuvauksessa on näännyttävää...

    Äkkiseltään ei tule mieleen kuin pari tällaisen tarkkuustason ihmiskuvauskirjaa, josta olisin tykännyt: Säädyllinen murhenäytelmä, jonka hengästyttävä kieli onnistui murtamaan vastarintani, ja Jonnekin pois, joka ei sentään yritäkään kattaa kuin yhden jakson, ja jossa sitä paitsi on ihan erilainen raivo päällä.

    Hassua ajatella mutta saatat olla oikeassa; ehkä tämä on kirja, jota luetaan pitkään, tärkeää ajankuvaa. Mutta ei tosiaan ollut minulle mikään jysäri tämä.

    VastaaPoista
  5. Booksy kuvasi hyvin sen, miten minäkin kirjan koin ja Shriver oli minulle vastaavasti aivan toisenlainen elämyskokemus. Pikkutarkkuus alkoi piinata ja loikkelehtiva mieleni ehti jo kaikenlaisen muun pohdiskelun pariin. Tiivistämistä toivoin tiiliskiven kohdalla, joskin ajateltavaa tässä kirjassa totisesti oli.

    Sinun tekstiäsi ja ajatuksiasi oli kiinnostava lukea. Upea arvio ja lukukokemuksen kuvaus! Kiitos myös linkityksestä.

    VastaaPoista
  6. Olisi todella mielenkiintoista nähdä tulevaisuuteen, mitä Franzenista silloin sanotaan. Vaikken nyt täysin rinnoin tätä rummutakaan, aion kyllä lukea lisääkin Franzenia ihan uteliaisuudesta. "Pikkutarkkuuden piinaavuus", hyvin sanottu: jotenkin sillä ilmeisesti yritetään lukijalle näyttää todellisuus mahdollisimman realistisesti, tulkitsen.

    VastaaPoista
  7. Minä tykkäsin tästä kyllä paljon (vielä enemmän Franzenin Muutoksista) - samoin kuin American Beautysta. Ehkä minulla on siis toivoa sen Rothinkin kanssa. :D

    Hyvä arvio, kiitos siitä, samoin kuin linkityksestä!

    VastaaPoista
  8. American Beatyssa oli minusta se sama vaiva, ylellisyysongelmat - ja alentuva asenne: "hei katsokaa miten me ollaan fiksuja ja vapaamielisiä, meillä voi vaikka olla homo naapurina". No, en ole hirveän syvällisesti leffaan paneutunut, joten ehkä en vain tajunnut pointtia, myönnän auliisti, tenttimään en aiheesta lähtisi :-)

    VastaaPoista