Henrik Tikkasen osoitetrilogian jälkeen siirryin
rakkaustarinan toiseen osapuoleen: Yksityisalueen AnnaCi kertoo miehen tapaamisesta ja
seurustelun alkuajoista omalta kannaltaan. AnnaCi tuli harjoittelijaksi lehteen,
jossa mies työskenteli. Mies oli jo kokenut toimittaja ja aikansa julkkis,
naimisissa ja aika lailla tyttöä iäkkäämpikin, mutta toisensa pari noteerasi
välittömästi, tunnemyrskyisin seurauksin.
Vaikka AnnaCi on fiktiivinen hahmo, ei voi olla vertaamatta
tarinaa Märtan ja Henrikin elämään, yhtäläisyyksiä Mariankatu 26:een on niin
paljon - vaikka Märta kirjoitti vasta myöhemmin varsinaiset suhdetta
muistelevat kirjansa. Ehkä otin tämän liian kirjaimellisesti; yritän kovasti ajatella
kirjaa kaunokirjallisena teoksena enkä muistelmana.
AnnaCin tapa heittäytyä suhteeseen on aseistariisuva. Hän on
nuori tyttö, joka ei sure huomista, ei mieti tekemistensä järkevyyttä tai
seurauksia. Hän kuvaa tunteitaan niin vahvasti, ettei lukijalle jää niiden kokonaisvaltainen
vaikutus epäselväksi. Kaksi intohimoista ihmistä tunnisti toisensa välittömästi.
Anna on valmis tekemään miehen puolesta mitä vain, vaatimatta mitään itse, edes
yhteydenottoja miehen taholta. Se sekä ärsyttää - miksi tyttö suostuu
kynnysmatoksi - että herättää hienoista kunnioitusta; on rohkea elää tunteiden
ehdoilla. Vaikkei välttämättä viisasta.
”En muuten koskaan aio
sitoa sinua itseeni millään tavoin. Ainakin pidän huolta siitä että hihna on
niin pitkä ettet huomaa sitä.”
Tikkasten suhteeseen kuuluivat myös mustasukkaisuudet,
uskottomuudet ja muut karmeudet, mutta Yksityisalueessa niitä ei ole. Nyt
nautitaan uusista tunteista, toisen läheisyydestä silloin kun se on
mahdollista, alun jännityksestä ja kihelmöivästä salaisuudesta. Ups, minunhan
piti olla vertaamatta.
Oman rakkaustarinansa lisäksi AnnaCi liittää kirjaan isänsä
naissuhteen: hän sattuu löytämään vanhoja asiakirjoja ja luo niiden perusteella
tarinan, jota isä kertoo. Kontrasti nuoren tytön kokemuksiin on suuri, mutta
molemmissa rakkaus on suuri voima. AnnaCi purkaa tunteitaan kirjoittamalla.
”Ohessa kasvoikin kertomus, toinen tarina toisista
henkilöistä, joita en vielä tuntenut.---- Ja yhtäkkiä putosi toinen tarina
suoraan keskelle omaani, en pystynyt enää erottamaan niitä toisistaan.” Onko
siis ihme, jos lukijaltakin hieman menevät todet ja keksityt sekaisin? Mutta ei
se haittaa, kirjassa on kummaa kiehtovuutta, tosin isän osuus ei niinkään kiinnosta kuin
AnnaCin oma.
Yksityisalueen on lukenut muun muassa Anna Elina.
Märta Tikkanen: Yksityisalue. Tammi 1996. Suomentanut Raija Jänicke.
Kiitos linkityksestä!
VastaaPoistaYksityisalueessa on tosiaa kummaa kiehtovuutta, kuten kirjoitat. Minustakin Annan tarina oli kiinnostavampi.
En ole toistaiseksi lukenut mitään Henrikiltä enkä myöskään mitään heidän suhdettaan koskevaa, joten en laillasi osannut yhdistää tätä kirjaa Tikkasten suhteeseen, mutta ehkä se olikin ihan hyvä, koska luin kirjaa puhtaasti kaunokirjallisuutena.
Oikeassa olet Anna Elina, pidin hyvänä ideana lukea näitä putkeen, mutta ei se ollutkaan, koska näköjään sen jälkeen on vaikeaa tai ainakin hämmentävää suhtautua fiktioon. Nyt vähän taukoa Tikkasiin ja sitten lisää.
VastaaPoista