Elävää kuvaa

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Arne Nevanlinna: Varma


Hurmaavan Marien ja harmaan Hjalmarin jälkeen saamme nyt tutustua teräväpäiseen Varmaan. Nevanlinnan uutuus kertoo sivistyssuvun tyttärestä, tilastomatemaatikosta, joka vanhempiensa kuoltua jää yksin. Hänet on kasvatettu niin suojelevasti, että monet arkiset asiat ovat hänelle aikuisena täysin uusia.

”Lapsesta saakka Varma tietää, että todellisten ajatusten ja mielipiteiden kätkeminen kuuluu vanhempien rooliin. Hänen perheensä väärinkäsitys on, että lapsia täytyy suojella pahalta maailmalta, mutta mitä sitten tapahtuu kun lapsi aikuistuu ja joutuu kohtaamaan pahan maailman valmistautumattomana, se ei heitä huolestuta.”

Mutta koska Varma on fiksu, hän ymmärtää puutteensa. Hän hallitsee opiskelujensa ansiosta tavoitteellisuuden ja vanhempiensa ansiosta järjestyksentajun, joten hän ei jämähdä, vaan alkaa tehdä määrätietoisesti työtä; hankkii työpaikan, tekee sukututkimusta, katuu sitä, että on lyönyt laimin kaunokirjallisuuteen perehtymisen, tutustuu jopa kirjastoon.  
Ammattiylpeä Varma mittaa itseään ja muita älyllisin kriteerein, opiskelut ovat hänen selkärankansa. Hän ratkaisee arkisiakin asioita todennäköisyyslaskennan keinoin, mikä huvittaa lukijaa. Sosiaalisesti Varma on heikoilla vesillä, taidot ja halu ylläpitää ihmissuhteita ovat vähäiset, vaikka häntä on sentään käytetty lapsena Åke Blomqvistin tanssikoulussakin. Muutamia kontakteja sentään syntyy.
Työssään hän joutuu tekemisiin rikoksien kanssa, jotka muuttavat tarinan trillerimäiseen suuntaan. Varma alkaa selvitellä asiaa määrätietoiseen tapaansa, mitä kuvaa esimerkiksi tietokoneen käytön välitön opettelu, kun hän sen katsoo tarpeelliseksi: luonnollisesti kurssinsa nopeimpana ja parhain arvosanoin. Rikosasiaan sotkeutuvat niin Supo kuin vakoilijat Itä-Saksassa, joille muun muassa Berliinin muurin murtuminen tiettynä hetkenä ei suinkaan tullut yllätyksenä.
Varma ei ole enää varma, kehen voi luottaa, eikä lukijakaan - se on yksi kirjan viesti. Tekemisemme ovat tiedossa, mutta emme tiedä keiden, miksi ja miten. Toinen teema on Varman henkilökohtainen kehittyminen: jossain vaiheessa jokainen tajuaa, että lapsena ja nuorena opitut säännöt eivät enää päde, eikä itse ole sellainen kuin on kuvitellut olevansa - ei ainakaan niin kaikkivoipa. On kutkuttavaa lukea henkilöstä, joka oivaltaa ja toimii, ja on koko ajan lukijaa pikkuisen edellä. Varma ei ehkä ole lämmin ja ihana ihminen, mutta inhimillinen ja hauskakin hän on, ylimielisyyskin alkaa rapista matkan varrella. Passiiviseen Hjalmariin verrattuna Varma on päinvastainen. Tiukasti säännellyn DDR:n yhteiskuntajärjestelmän kaatuminen kuvaa myös Varman uutta otetta.
Nevanlinna on niitä kirjailijoita, jonka teksteistä välittyvät sivistys, elämänkokemus ja huumori hienolla tavalla. Tässä kategoriassa mieleen tulevat myös Bo Carpelan ja Claes Andersson. Nevanlinna on jälkimmäistä hillitympää, hän ei revittele, vaan on hienovarainen mutta kuvaa henkilönsä niin herkullisesti, että lukija saa palkintonsa tässäkin, vaikkei Marien veroista uppoutumista tapahdukaan, enemmän Hjalmarin kaltainen kokemus.
Arne Nevanlinna: Varma. WSOY 2012.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti