Helsingin alla

Olen ollut alamaissa viime aikoina: en mieleltäni yhtään, vaan kirjallisesti. Möyrinyt suorastaan maan alla.

Ensin luin Helsingin kaupunginmuseon sarjakuvan Helsinki Helsingin alla. Sarjakuvan on sekä kirjoittanut että piirtänyt museon tutkija, arkelologi Jaana Mellanen, monitaitoinen nainen! Hän aloitti sarjan teon museon asiakaslehteen Sofiaan, kun Helsingin keskustan alla kaivauksista alkoi löytyä monenlaista mielenkiintoista. (Lehti on muuten mainio, kannattaa tilata, maksuton).

Löydöt kertovat tutkijoille ja sitä kautta meille muillekin 1600-1700-lukujen elämästä. Suurkirkon portaiden edessä - siis ennen kirkon olemassaoloa - oli kylä taloineen, uuneinen ja navetoineen - ja navettakissoineen. Saviastioita käytettiin, kauppaa käytiin ja posliinipiippuja valmistettiin piipputehtaassa, josta muistona on iso läjä piipunkappaleita. Alueelta on löytynyt mm. kengänraatoja, joista tutkijat näkevät ajan muotia, ja pressanlinnan sisäpihalla kummittelee edelleen tuon ajan kaivo.

Kiehtovaa! Vaikkei Senaatintorista saadakaan museota Aboa Vetuksen tapaan (mistä olen aika kateellinen turkulaisille), hienoa, että saamme edes kirjasta lukea ja tietysti museossa tutustua kaupunkimme ajallisiin kerroksiin. Tuo mukavasti perspektiiviä nykymenoon.

Helsingin alla puolestaan on nuortenkirja, joka kertoo kruununhakalaisesta Alva-tytöstä. Hän ei tunne isäänsä, vaan asuu äitinsä kanssa kahden ja tuntee välillä outoa vierautta kavereiden keskellä. Alva ei muista varhaislapsuuttaan, mutta aavistelee, että olisi jotain tärkeää muistettavaa.

Kun Alvaa alkaa seurailla mustatukkainen, nahkatakkinen pitkä nuori mies, hän tajuaa, että suuri muutos on tulossa. Muistoja alkaa heräillä. Nuori mies, Nide, on linkki Alvan menneisyyteen, ja hänen kauttaan Alva ja Alvaan ihastunut koulukaveri, parkouria harrastava Joel joutuvat hurjaan seikkailuun Alistadiin Helsingin alle. Sinne ovat piiloutuneet todelliset aboriginaalit, Varjokansa sekä suuri joukko haltioita, jotka ihminen julmasti ajoi pois entisiltä asuinpaikoiltaan levittäytymällä joka puolelle asfaltointeineen ja sähköverkkoineen.

Seikkailuun vedetty Alva saa selville taustansa, outouden tunne saa selityksensä. Vauhdikkaassa tarinassa taistellaan, kuollaan, suoritetaan huimia tehtäviä ja ollaan sankareita, klassiseen tapaan.

Helsingin alla on tasokas nuorten kirja, joka ei aliarvioi lukijaansa. Aikuinenkin lukee sen mielellään, vaikka täytyy myöntää, että loppupuolella lukeminen oli melko kursorista, kun väistämätön loppuratkaisu tuntui olevan monen mutkan takana. Helsinkiläisenä oli mukava bongata tuttuja paikkoja, fantasia yhdistyy hienosti realismiin. Kirjassa on runsaasti mielikuvitusta kiehtovaa kansanperinnettä, ja se yhdistää vanhaa ja uutta suomalaisuutta, kuten peikot ja kännykät samaan tarinaan (tosin peikot eivät osaa lukea, tämänkin opin). 

Kirjailija käyttää oivaltavasti teini-iän ilmiöitä, vierauden tuntemuksia, ihastumisia, pelkoja ja tunteiden hallitsemattomuutta. Miten moni nuori jossain vaiheessa miettiikään sitä, mahtaako hän oikeastaan olla näiden vanhempien lapsi. Tai voiko ihmisessä elää sisällä jokin paha? Alva elää tärkeää aikaa, jossa lapsesta alkaa kehittyä nuori nainen, ja paljon muuttuu. Turtschaninoff vie tytön ja lukijan muutoksien läpi tyylikkäästi ja tuo turvallisesti takaisin arkeen, jota tämän jälkeen voi katsoa uusin silmin.

Jaana Mellanen: Helsinki Helsingin alla - Kaupunkiarkeologiaa sarjakuvina. Helsingin kaupunginmuseo 2007.

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla. Tammi 2012. Suomennos Marja Kyrö.

Alamaissa ovat olleet myös Marjis Kirjamielellä ja Valkoinen Kirahvi.

Tutustu Helsingin kaupunginmuseoon ja Sofia-lehteen.

Edit: Turtschaninoff oli minulle uusi kirjailija, joten voin osallistua tällä myös Koen 13 kovaa kotimaista -haasteeseen.