keskiviikko 12. elokuuta 2015

Lohikäärmeen värit

On "ihan kivoja" kirjoja, on hyviä ja kehnoja kirjoja, ja sitten on niitä, jotka nostavat kylmiä väreitä. Pekkolan esikoiskirja on jälkimmäisiä. Eikä sitä tarvinnut lukea montaa kymmentä sivua, kun tämä lukija oli täysin myyty.

Sijoitusneuvoja, matematiikkanero Kimi asuu Helsingin Etu-Töölössä, elämäntehtävänään rahan tekeminen. Miina, nyt jo entinen avovaimo, on taiteilija ja yhtä tinkimätön työssään kuin Kimi oman missionsa kanssa. Kimin isä, liikemies Tomi, asuu Shanghaissa, eivätkä isä ja poika ole läheisiä. Kimin kiinalainen äiti on hävinnyt pojan elämästä jo tämän ollessa vauva. Siinä kiehtova lähtöasetelma Kimin tarinalle, joka laajenee kertomukseksi nykyisestä ja menneestä Kiinasta, naisen asemasta, ja tietysti rakkaudesta.

Suuri osa tarinaa on Kimin äidin: miten hän tapasi Tomin ja mitä sitten tapahtui. Suomeen Tomin kanssa muuttanut Xiaolong siirtyi kirjaimellisesti toiseen maailmaan rutiköyhältä Kiinan maaseudulta, jossa verinen kulttuurivallankumous fanaattisine punakaarteineen jylläsi elämää jopa kaukaisessa, tuntemattomassa kylässä.

"Ei omaa onneaan voi työntää kenenkään toisen harteille", sanoo Sanna, Xiaolongin suomalainen naisystävä. Miten totta, mutta miten pohjoismainen lausunto tuo onkaan - Xiaolongin näkökulmasta. Hän kysyy: "Onko täällä sitten kaikki paremmin? Millaista onnea sinä olet saanut? Kuka sinua lämmittää öisin?"

Xialongilla on paljon salaisuuksia. Suurin arvoitus hän on pojalleen Kimille, joka kamppailee äidittömyytensä kanssa vielä aikuisenakin. Etenkin silloin.

Tarina on iso, oikeastaan valtava. Se tuo esiin jyrkkiä vastakohtia ja siteitä monessa tasossa: Suomen ja Kiinan, bisneksen ja tunteen, menneen ja nykyisyyden, naisen ja miehen, lapsen ja vanhemman.

"Ihmismieli on niin kovin yksinkertainen. Tuskin on olemassa tilannetta, johon se ei pystyisi mukautumaan. Se osaa sulkea pois ilmiselviä asioita, jotka eivät sitä miellytä. Se osaa unohtaa kipeitä muistoja, ja itselleen valehtelussa se on varsinainen mestari. Ehkä juuri tässä piilee tuon laitteen ihmeellisyys. Se on ohjelmoitu vain yhtä tehtävää varten. Se on luotu selviytymään."

Tyttöjen ja naisten asema Kiinassa nousee keskiöön: Xiaolongin - Pikku-Lohikäärmeen - syntymän aikoihin tytön hinnalla sai tuskin vaivaista ateriaa ja tyttövauvoja tapettiin surutta, mutta ei räjähdymäisesti talouttaan kasvattava nyky-Kiinakaan näyttäydy ruusuisena köyhille maalaistytöille, kuten Rosielle, johon Kimi tutustuu Shanghaissa. Hätkähdyttävä vastakohta Miinalle. Pekkola luo kiinnostavia naiskuvia ja -kohtaloita ja kirjoittaa niin, että tarina vetää, kertoo paljon selittämättä kaikkea ja jämähtämättä saarnaamaan. Lukija voi miettiä oman elämänsä äkkiä vaatimattomilta tuntuvia haasteita samalla kun tutustuu tuhansia vuosia vanhan kulttuuriin tapoihin ja ajatteluun. Pekkolan tyyli on pakoton ja luonteva, tekstiä on helppo lukea, paitsi hetkinä, jolloin se koskettaa niin, että on pidettävä tauko ja hengiteltävä.

Erinomainen aihe, erinomainen toteutus - haikea, surumielinen, vetävä ja ajatteluttava tarina miehistä, naisista ja lapsista. Ikiaikaisia teemoja tämän päivän kontekstissä, globalisoituvassa maailmassa. Hieno kirja, joka ravisuttaa. Ja joka takuuvarmasti jää mieleen. Tällaisia ei näe usein. Shanghaissa vuosia liike-elämässä toimineena ja asuneena Pekkola tietää, mistä puhuu, tai ainakin antaa aiheistaan ja ihmisistään täysin uskottavan kuvauksen, jota en lukiessa epäillyt hetkeäkään.

Pekkolan esikoinen Unelmansieppaaja käsitteli osaltaan myös naiseutta, vaikkei se ollutkaan keskiössä. Nyt hän on laajentanut teemaa ja ilmaisuaan upealla tavalla. (Ja onko muuten sattumaa, että esikoiskirjassa tapasimme Roosan, nyt Rosien?) Tästä puhutaan vielä paljon, olen varma.

Kenelle: Isojen, vaikuttavien tarinoiden ystäville, Kiinasta kiinnostuneille, juuriaan etsiville, erilaisuutta ymmärtämään pyrkiville, globalisaation vaikutuksia pohtiville, maailmankansalaisille.

Muualla: Kirja on arvosteluvapaa tästä päivästä alkaen, joten varmasti löytyy monesta blogista. Ainakin Tuijalta, joka lainasi minulle arvostelukappaleensa, kiitos! Aiheeseen osuvasti viikonlopun Hesarista juttu Maon vaikutuksista kiinalaisiin taiteilijoihin, vielä tänäkin päivänä.

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit. Otava 2015.


8 kommenttia:

  1. Tämä herätti minunkin kiinnostukseni jo siitä lukiessani Otavan katalogista ja nyt kiinnostaa vielä enemmän. Vaikuttaa varsin laadukkaalta romaanilta - pysyy lukulistallani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin kovasti, sekä aiheesta että toteutuksesta. Pekkola on taitava! Ja Kiinassa asuneena tietää, mistä puhuu.

      Poista
  2. Viime vuosina on tullut luettua paljonkin teoksia, joiden kautta avautuu näkökulmia (minulle) uusiin kulttuureihin, mutta Kiina on jäänyt varjoon. Tässä olisi nyt hyvältä vaikuttava kirja Kiinan suuntaan - ja mielenkiintoisilta vaikuttavat nuo muutkin teemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Kiina yhtään kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lukea. Yksi kirja ei tietenkään kerro kaikkea, mutta antaa näkökulmaa.

      Poista
  3. Osut niin ytimeen tuossa, että nostat romaanista tyttöjen ja naisten aseman käsittelyn. Hienosti kiteytät kirjan aineksia ja kerronnan tehon sinuun. Kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huonomuistinen - siksi blogi - mutta tämän kirjan uskon jäävän mieleen. Ja koska olen kaikissa (fb:n luotettavissa ja muissakin) testeissä aina keskiverto, luulen, että kolahtaa moneen muuhunkin. Kiitos Tuija, oma tekstisi kirjasta on todella hieno.

      Poista
  4. Lohikäärmeen värit kuuluu niihin kirjoihin, jotka aion tänä syksynä lukea. Palajan juttuusi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko palannut kirjaan, Kaisa Reetta? Ja anteeksi myöhäinen vastaus, kommentti on hukkunut sähköpostitulvaan, mutta et kai ole vielä postannut tästä (tai en ole huomannut), joten ei liene haitta. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat ymmärtää nykypäivää, eräältä osata. Etenkin nyt, kun kansanryhmien välille rakennetaan vähintään henkisiä raja-aitoja, keinotekoisesti.

      Poista