Alkemistit II Taivaalliset häät

Tuurin kirjoista edellinen lukemani oli tämän kaksiosaisen sarjan ensimmäinen. Koska siitä ei ole kovin kauan, oli helppo hypätä mukaan toiseen osaan ja Carl Bergklintin seikkailuihin.

Kullantekoyritykset jatkuvat. Jatkuvasti rahapulassa oleva Vuorikapteeni onnistuu vielä kerran saamaan rahoituksen hankkeelleen, jossa Bergklint on hänen itseoikeutettu avustajansa ja luotettunsa, kun he perustavat uuden laboratorion Ruotsiin. Bergklint on tuttuun tapaan kiltti ja nöyrä apulainen, jonka intohimona on nousu Korkealle vuorelle Valoon; henkinen kehitys, onni, johon hän etsii tietä Emanule Swedenborgin teoksesta. Tämä tiedemies ja mystikko yhdisti hengellisen ja henkisen etsinnän sekä metallurgian ja antoi ohjeita, tarkkojakin, miten ihminen saavuttaisi tuon kaivatun henkisen huipun.

Bergklint lukee yhtä teoksista läpi koko Tuurin kirjan, ja siitä kerrotaan pitkiä pätkiä. Jos mystinen teosofia ei kiinnosta, tämä osuus kirjasta on melko tylsää luettavaa. Samoin kirjassa on paljon merenkulun kuvausta, joka omine termeineen jää minulle vieraaksi. Onneksi mukana on kuitenkin paljon Bergklintin arkisia murheita ja tapahtumia, joita Tuuri kuvaa rutikuivalla huumorillaan. Milloin mies on varma pikaisesta kuolemastaan merisairauteen, milloin nolostuu Vuorikapteenin naisenhimosta tai järjestää nokkelasti käytännön asioita huikentelevaisen isäntänsä puolesta ja eduksi.

Ajankohta 1700-luvun lopulla on myös kiehtova; Venäjä kovistelee Ruotsia, rajalla on kahakoita. Matkustustavat ovat alkeellisia, samoin maailmankuvan tuntemus. Taikausko jyllää ja magiaa harrastetaan, mutta yksi on pysyvää: naisen houkutus ja suuri vaikutus miesten elämään.

Bergklint on älykäs, kielitaitoinen ja sivistynyt, mutta ärsyttävän puhtoinen ja vakava: hän ei tartu edes kauniin Britan houkutuksiin, vaan on luvannut uskollisuutta taivaalliselle Katariinalleen. Vuorikapteeni taas ei kursaile, vaikka hänellä on entinen perhe Suomessa.

Kullanteko ei ole helppoa, ja kommelluksia kasaantuu. Lopulta miesten tiet eroavat, ja Bergklint tekee omat ratkaisunsa myös Vuorikapteenin perheen ja samalla oman elämänsä suhteen; onhan perhe hänelle lähinnä omaa.

Sujuvaa ja ammattitaidolla tehtyä tekstiä: Tuuri tuntuu löytäneen erittäin luontevan tavan kertoa noista(kin) ajoista, sopivasti vanhahtavaan tyyliin, mutta lukijalle helposti ymmärrettävästi. Hän on pikkutarkan täsmällinen, rauhallisesti, joskus jopa junnaavasti etenevä, mikä tuskastuttaa ja tekee hyvää nykyajan kiireiselle lukijalle. Voisin toistaa tässä Alkemistit I:n arvioni, niin samoja ajatuksia tästä herää. Ykkösen nimessäkin mainittu Maallinen rakkaus jää tässä tarinassa pois, kun taivaallisia tavoitellaan.

Kenelle? Historiahulluille, alkemiasta, magiasta ja metallurgiasta kiinnostuneille, vanhan ajan merenkulusta kuvauksia etsiville, rauhallisen tekstin ystäville.

Antti Tuuri: Alkemistit II Taivaalliset häät. Otava 2014.