Vauvatesti

Totta kai olin lukenut Vaimotestin, mutta vasta pari kappaletta uutuutta luettuani muistin, mistä on kysymys: Don Tillman! Tuo huippuälykäs, Asperger-syndroomasta kärsivä genetiikan professori, jonka elämää kuvataan miehen ominaispiirteiden kautta viihteellisesti ja viihdyttävästi.

Edellisessä kirjassa Don rakastuu ja pariutuu. Ja nyt he Rosien kanssa ovat muuttaneet yhteen. Ei ole helppoa.

"Huoneiden lukumäärän vähentyminen yhdistettynä avioliittoon tarkoitti sitä, että olin joutunut pitkäkestoisempaan läheisyyteen toisen ihmisen kanssa kuin koskaan aiemmin elämäni aikana."

Luonnollinen seuraus on suvunjatkaminen, vaikkei se Donin mieleen juolahtanutkaan. Eihän raskautta oltu edes aikataulutettu.

"Kamppailin kyetäkseni prosessoimaan Rosien ilmoitusta."

Tilanne tulee uutena ja outona miehen muutenkin kovin monimutkaiseen - hänen kannaltaan - läheisverkostonsa kuvioon. Paras kaveri Gene eroaa ja muuttaa Donin ja Rosien luo asuntoon, jonka tarjoaa käyttöön toinen ystävä, rocktähti George. Kolmas hyvä ystävä Dave kärsii talousvaikeuksista firmansa kanssa, eikä hänen avioliittonsa siitä parane. Ja Don itse joutuu ominaisuuksiensa vuoksi sosiaaliviraston tarkkailuun. Pahin juttu: Rosie alkaa empiä. Onko suhteesta mihinkään, onko Donista isäksi?

Silti Don sankarillisesti ja pilkuntarkasti hoitaa velvollisuudet, jotka katsoo itselleen kuuluvan, niin ystävänä kuin aviomiehenä. Koska miehen lähestymistapa asioihin on normista poikkeava, tekemiset aiheuttavat hämminkiä ympäristössä. Mutta koskaan, kertaakaan, hän ei epäile rakkauttaan Rosieen, vaan tukee tätä vankkumattomasti, mikä hellyttää lukijan. Vakavammistakin asioista on kyse kuin tästä:

"Rakkauteni Rosieta kohtaan oli niin väkevää, että se oli saanut aivoni tekemään kielioppivirheen."

Paitsi Donista, myös Rosiesta ilmenee kirjassa uusia, kiinnostavia piirteitä. Mietin, millainen nainen rakastuu Donin kaltaiseen ehdottomaan, älykkääseen, sosiaalisesti rajalliseen mieheen?

Erinomaisen laadukasta viihdettä, joka tarjoaa myös mietittävää. Humoristisissa kirjoissa tavallisen hiuksenhienon rajan nolouden ja nokkeluuden välillä Simsion ylittää reilulla marginaalilla, myönteiseen suuntaan. Teksti on taitavaa eikä aliarvioi lukijaa.

Vaikken oikeasti usko, että syndrooman omaavien kannalta asiat olisivat näin hohdokkaita, toivon Simsionin kirjojen olevan rohkaisevia ja nostavia heille, ja meille muille tajuntaa laajentavia: emme ole samanlaisia, mutta miksi pitäisi? Aihe on kovin ajankohtainen juuri nyt. Eikä erilaisuus ole niin vakava juttu, etteikö sille voisi myös nauraa. (Ja ensimmäisen kirjan leffahahmo Gary Grant on tässä kirjassa Grecory Peck.)

Kenelle: Laadukkaiden viideromaanien lukijoille, erilaisuutta ymmärtäville, huumoria hakeville.

Muualla: Todella vaiheessa -bloggaria kirja piristi, vaikka hän olisi kaivannut tiivistämistä. Nina ei innostunut. Parasta hömppää, sanoo Annika K.

Craeme Simsion: Vauvatesti. Suomentanut Inka Parpola. Otava 2015.