Kirjavuoteni 2017

Jostain syystä kirjahullut ovat usein myös listahulluja. Vaikken ole siinä parhaasta päästä, peruslistoja sentään täytyy ylläpitää. Kuten luetuista kirjoista, joita vuonna 2017 on kertynyt 160.

Niistä 113 on tänä vuonna ilmestyneitä. Uutuuspainotteisesti mennään siis, vaikka tänä vuonna etenkin Ylen Kirjojen Suomi -hankkeen myötä luin monta myös todella vanhaa kirjaa. Kotimaisia kirjoja luin 108, ulkomaisia 52. Mies- ja naiskirjailijoiden suhde on suurinpiirtein puolet ja puolet, kuten aina. Kesken olen jättänyt neljä kirjaa.

Tarkemmin kerron vuoden kirjoista ja kokemuksistani niistä Blogistanian vuoden parhaiden äänestyksen yhteydessä helmikuun alussa.

Hankkeet

Hyväntekeväisyyshankkeista olin mukana IKIOMA ensikirjojen tekemisessä. Helsingin Kannelmäen aktiiviryhmä nappasi oululaisen Vuokko Keräsen hienon haasteen. Harvoin löytyy näin mielekästä hanketta, jossa yhdistyisi monta arvokasta asiaa, joten mukanaolo oli suuri ilo.

Toinen lähiöhanke, joka liittyi kirjoihin, oli Kannelmäen perinteinen Lasten Unelma: sain jakaa siellä sata lastenkirjaa, joita kustantajat ja kirjakaupat ystävällisesti lahjoittivat. Kirjat menivät hujauksessa!

Suurin, koko vuoden kestänyt kirjallinen hanke oli kuitenkin jo mainittu Ylen proggis, jossa kirjabloggareina olimme tiiviisti mukana koko vuoden. Kirjoitimme Ylen 101 -kirjan listan jokaikisestä jutusta bloggauksen, joita ilmestyi noin kaksi viikossa. Kirjat arvottiin hankkeeseen ilmoittautuneiden bloggarien kesken, ja koska ilmoittautuneita oli noin 80, ei siis aivan sataa, osa sai parikin kirjaa bloggattavakseen. Minulle arvonnassa osuivat Olli Jalosen Isäksi ja tyttäreksi sekä vuoden 1917 kirja eli listan vanhin, Konrad Lehtimäen Ylös helvetistä.

Lisäksi bloggareita nähtiin ja kuultiin Ylen verkossa ja eri kanavilla. Kaikki bloggaukset kirjoittajakuvineen näkyvät verkkosivuilla. Tuijata osallistui Kultakuume-ohjelmaan alkuvuodesta. Itse osallistuin keskusteluun radiossa Siri Kolun kanssa vuoden 1949 kirjasta, joka oli Valentinin Ruma Elsa. Vuoden lopussa sain vielä kertoa hankkeesta Ylen Aamu-tv:ssä, jossa Seppo Puttoselle paljastin bloggareiden valinnan (äänestimme) vuoden 2017 kirjaksi - hän paljasti oman valintansa vasta seuraavana päivänä. Meidän valintamme oli Ossi Nymanin Röyhkeys, Sepon Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen lastenkirja Mennään jo naapuriin.

Tapahtumat

Vierailin ensimmäistä kertaa elämässäni Turun kirjamessuilla! Ja tässä reissun osa 2/2. Hauskaa oli, kuten jutuista näkyy. Lokakuu on perinteinen kirjamessukuukausi, Helsingin messuilla vietin kolme päivää, joista tässä juttu yksi ja juttu kaksi. Rosa Liksomin Everstinnan lukupiirissä toimin lukupiiribloggaajana. Erikoinen ja elämyksellinen tapahtuma oli myös maailmantähden Dan Brownin vierailu messuilla.

Yksi vuoden kohokohtia oli Kirja-Suomi-hankkeen päätapahtumasarja Helsingin Savoy-teatterissa. Baba Lybeckin taidolla luotsaama Kirja vieköön kokosi kirjanystäviä kuuteen iltaan vuoden mittaan. Kirjapuhetta, sitä jaksamme kuunnella!

Kolmatta kertaa järjestetty HelsinkiLit toi kansainvälistä havinaa ja täpinää kirjajuttuihin.

Kesällä kävin Kuopiossa - jo toista kertaa kirjabloggareiden kesämiitissä. Tuota upeaa aurinkoista päivää katsastelen nyt haikeana. Kuopion omaan kirjatapahtumaan Kirjakanttiin en ehtinyt taaskaan mukaan, mutta vielä joskus...

Sain olla mukana Kansallisteatterin bloggariklubissa: tässä teatterin ja WSOY:n yhteishankkeessa tapaamme teatterintekijöitä ja kirjailijoita ja muita alan ihmisiä, kuulemme taustoja ja näemme myös esityksiä, joista ravistavin oli tänä vuonna Kjell Westön kirjaan perustuva Kangastus 38.

Haasteet ja muuta

Olen hieman laiska haasteihminen, unohdan ne pian. Helmet-haasteen 2017 loppukoontini on täällä. Olin mukana myös klassikkohaasteessa, kuten aina, ja pienesti myös runohaasteessa. Haasteet löytyvät omalta sivulta blogin yläreunassa. Ja kaikki bloggareiden käynnissä olevat haasteet löytyvät sivulta Haastavaa lukemista. Uudenvuodenlupaukseni voisi olla tiukempi ote haasteisiin.

Vuonna 2017 olen kirjoittanut 140 postausta. Ja arvatkaa mitä - yhteensä blogiaikana eli vuodesta 2010 alkaen olen kirjoittanut nyt tasan tuhat postausta! Pitäisikö tätä jotenkin juhlistaa? Sopivasti uuden vuoden juhlinta on käsillä, mutta bloginpidosta voin sanoa vain jo toistellun toteamuksen: se on paras, motivoivin ja antoisin harrastus ikinä. (Lukeminen ei ole harrastus, se on elämäntapa.)

Kuten edellä kerrotustakin huomaa, lukeminen tai bloggaus ei ole välttämättä lainkaan yksinäistä puurtamista, vaan se tuo uskomattoman paljon hienoja elämyksiä, kokemuksia sekä uusia ihmisiä ja ystäviä kirjanystävän elämään. Olen siitä todella kiitollinen ja iloinen!

Palautetta tulee jonkin verran, ei ylen määrin, suoraan sähköpostiin tai julkisesti, joskus myös faktojen korjauksia, ja myös näistä kaikista olen tyytyväinen. Jos blogissa on virhe, se on helppo korjata. Tänä vuonna sain yhden ihanimmista lukijapalautteista ikinä, jota en toista tässä, mutta siitä tulivat mieleeni kirjallisuuden opiskelijat: tiedän, että moni tutkii blogeja osana opintojaan, ja olen kuullut tapauksista, joissa omiakin tekstejäni on käsitelty. Toivoisin, että siitä saisimme bloginpitäjinä myös tietoa, se olisi äärettömän kiinnostavaa, kehittävää ja ideoita antavaa. Kirjoittajien yhteystiedot löytyvät kyllä jokaisesta blogista, joten rohkeasti vain!

Yksi vuoden kohokohtia on myös tämä: rakas nuori ystäväni aloitti osin yllytyksestäni mainion Elokuvan taikaa -leffablogin viime vuonna. Myös hän on jo huomannut saman ilmiön - ne uskomattomat ja yllättävät kokemukset bloginpitäjänä - ja saavutti äskettäin sadantuhannen kävijän rajan, vajaassa kahdessa vuodessa! Katso spesiaalijuttu, minäkin pääsin siihen mukaan.

Kirjavuoteni on ollut täyteläinen ja rikas. Kiitos siitä kaikille osallisille kirjailijoista kanssabloggareihin ja lukijoihin, tapahtumien ja hankkeiden järjestäjiin ja muihin alan ihmisiin.

Ja juuri Sinulle toivon mitä iloisinta ja ihaninta uutta vuotta! 

Vuoden 2016 kooste
Vuoden 2015 kooste
Vuoden 2014 kooste
Vuoden 2013 kooste
Vuoden 2012 kooste

Helmet-lukuhaaste 2017, koonti

Helmet-haasteen tulosten aika! Menetelmäni "lue kirja ja katso sen jälkeen, mihin kohtaan se sopii" ei toimi täydellisesti - peräti seitsemän kohtaa jäi täyttämättä. Vaikken edes ihan rehellinen menetelmäni kanssa ollut, vaan lainasin kaksi kirjaa nimenomaan haastetta silmälläpitäen (kohdat 18 ja 50). 

Luulen, että muihin puuttuviin olisin etsimällä löytänyt helposti luettavaa, mutta kohtaa 13 pidin vaikeana. Vaikea on myös kohta 46, siihen ei ole mitään ehdotusta mielessä, googlaten niitä varmaan löytyisi. Se onkin yksi haasteen iloja: on hieman mietittävä ja samalla tutustuttava kirjoihin, joita ei ehkä muuten tulisi luettua tai edes tiedostettua niiden olemassaoloa. Ja tämä listauksen teko on toinen ilo, se toi mieleen monta hyvää lukuelämystä ja antoi itsellekin pikakertauksen luetuista. Haasteeseen sain täpättyä seuraavat kirjat:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis - Laila Hirvisaari: Hiljaisuus
2. Kirjablogissa kehuttu kirja - Ben Kalland: Vien sinut kotiin
3. Suomalainen klassikkokirja - Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä 
4. Kirja lisää hyvinvointiasi - Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni
5. Kirjassa liikutaan luonnossa - Anni Kytömäki: Kivitasku
6. Kirjassa on monta kertojaa - Petri Tamminen: Suomen historia
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja - Tuomas Vimma: Vasen ranta
8. Suomen historiasta kertova kirja - Antti Tuuri: Tangopojat
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja - Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis - Miki Liukkonen: O
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja - Mari Manninen: Yhden lapsen kansa
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja - Heikki Pursiainen: Paska Suomi* 

13. Kirja "kertoo sinusta" - Hmm... en millään keksi tähän sopivaa kirjaa. Kamulan kirja kertoo taustastani, mutta kun se on jo kohdassa 34...

14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella - Valitsin yhden, mutta kirja oli niin tylsä, että jätin kesken. Välttelen takakansitekstien lukemista.
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen - Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja - Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta tai John Williams: Augustus
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista - Petri Vartiainen: Miehen ryhti
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa - Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää
19. Yhdenpäivänromaani - Tähän sopiva kirja on menossa, mutta Satu Taskisen Lapset on vielä kesken
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö - Eve Hietamies: Hammaskeiju
21. Sankaritarina - Lari Kotilainen: Kielen elämä, suomen kieli eilisestä huomiseen
22. Kuvitettu kirja - Olli: Mustapartainen mies
23. Käännöskirja - Beth Lewis: Suden tie
24. Kirjassa selvitetään rikos - Nina With: Lähettäjä tuntematon
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole - Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta
26. Sukutarina - Kamula kävisi tähänkin, tai Pamuk. Mutta jo mainitsematonta ei löydy.
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja - Antti Tuomainen: Parantaja
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan - Pasi Lampela: Kehä
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia - Pauliina Lindholm: Komendantti
30. Kirjan nimessä on tunne
31. Fantasiakirja - Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
33. Kirja kertoo Intiasta - Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt - Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
35. Kirjan nimessä on erisnimi - Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava
36. Elämäkerta tai muistelmateos - Mikko Aaltonen: JHT - musta lammas
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta - Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus
38. Kirjassa mennään naimisiin - Eka Kurniawan: Kauneus on kirous
39. Ikääntymisestä kertova kirja - Antti Heikkinen: Mummo
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä - Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja
41. Kirjan kannessa on eläin - Linda Olsson: Sisar talossani
42. Esikoisteos: Tom Malmqvist: Joka hetki olemme yhä elossa
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään - Haldór Laxness: Salka Valka
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta - Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja - Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöistä
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: tähän sopisi monikin kirja, jos saa käyttää jo mainittuja, esimerkiksi Virve Sammalkorven kirja
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän - Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa
49. Vuoden 2017 uutuuskirja - Mikko Rimminen: Maailman luonnollisin asia
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Bernardo Atxaga: Yksinäinen 

* Heikki Pursiaisen kirjan sain lukukappaleena ja luinkin, mutten ole blogannut. Kirja on kannanotto poliittisen päätöksentekomme tehottomuuteen ja järjettömyyksiin. Reipas, selkeä teksti ja varmasti suurelta osin totuudenmukainenkin, mutta keskittyy niin tiukasti järjen käyttöön ja talouden maksimointiin, että on jo sinänsä epärealistinen. Eivät päättäjät ajattele niin rationaalisesti, ja muitakin arvoja kuin raha on yhteiskunnassa huomioitava. Mutta aiheesta kiinnostuneille hyvä kannanotto. 

Ja seuraavaksi kohti vuoden 2018 Helmet-haastetta! (Jutun kuva on napattu haasteen verkkosivulta.) Sitä ennen vielä tulossa koonti kirjavuodestani 2017. 

Bernardo Atxaga: Yksinäinen

Haikea mutta osuva nimi kirjalla, jonka nappasin kirjastosta, eikä tarinakaan iloa pursua, jännitystä sitä enemmän. Se kertoo Carloksesta, entisestä baskiterroristista, joka on tovereineen vetäytynyt aktiivitoiminnasta hotellinpitäjäksi Barcelonan lähistölle.

Eletään vuotta 1982, jolloin Baskimaan itsenäisyyttä vaativan järjestön ETAn muutaman vuosikymmenen kestänyt kiihkein kausi alkoi jo ilmeisesti hiipua, vaikka vasta 2010 se ilmoitti lopettavansa aseelliset iskut - joita jatkui siihen saakka. Carlosin tarina on kuitenkin ymmärtääkseni fiktiota.

Carlos kavereineen sai junailtua asiansa toivomallaan tavalla ja naamioitua ryöstöillä hankkimansa omaisuuden lailliseksi. Yleinen armahdus päästi heidät pälkähästä, mutta Espanjan hallinto seuraa tiiviisti heidän toimintaansa edelleen. Atxaga kuvaa hienosti tilanteen, jossa päällisin puolisin rauhoittuneen elämän pinnan alla kuohuu. Voiko veristä menneisyyttä ikinä jättää taakseen ja unohtaa? Hän tutustuttaa paitsi erään terroristin mielenmaisemaan ja toimintatapaan, myös alan sanastoon. Peitenimi. Turvallisuusrajat. Järjestö.

Järjestö pyytää Carlosilta vielä yhtä palvelusta: voisiko tämä piilottaa kaksi pommi-iskusta etsittyä jäsentään, vain viikoksi? Carlos suostuu vanhojen aikojen kunniaksi, ja Jon ja Jone muuttavat hänen hotellileipomonsa kellariin. Mutta poispääsyyn ei tarjoudu tilaisuutta.

"- Saapa nähdä, kuuluuko järjestöstä mitään. Olen kurkkuani myöten täynnä tätä koloa. Ilmastointi on niin huono että täällä voi hädin tuskin polttaa. - Se ei ole minun syyni. Minulle sanottiin, että te olisitte korkeintaan viikon, ja nyt on kulunut jo melkein kaksi. - Pidätyksiä on ollut paljon. Se sinun pitää ymmärtää..."

Jos elämä on ollut täynnä väkivaltaa, voi lukija kuvitella, millaisen jäljen se mieleen jättää: ja jos ei voi, Atxaga näyttää sen taitavasti. Carlos ei ole tyhmä mies, päinvastoin, mutta jotenkin vaurioitunut hän on. Carlos ei luota kehenkään. Hänellä ei ole perhettä - naisia kyllä riittää tarvittaessa, ja myös vanhakantainen miesajattelu tulee kuvatuksi tarkasti - mutta parhaat ystävätkään eivät saa tietää hänen todellisia ajatuksiaan.

"Ne jotka astuivat Pelon maahan ja joiden päivät olivat kenties luetut, katsoivat maailmaa aivan erityisellä tavalla. Koska he olivat ottaneet sen riskin, että saattoivat menettää kaiken, he eivät halunneet - mikäli mahdollista - menettää mitään, eivät katoavaisintakaan pikkuseikkaa; heidän silmissään pienimmätkin yksityiskohdat saivat ihmeellistä, ikimuistoista hohtoa. Sairaat tiesivät tämän hyvin. Tai ne jotka olivat joutuneet lähtemään maanpakoon. Tai hänen ystävänsä --- jotka olivat jo kuolleet."

Poliisit keksivät juonia, joilla päästä lähelle hotellia ja saada selville, mitä siellä tapahtuu: terroristeja etsitään kiivaasti kaikkialta, ja koska Carlosin ja kavereiden tausta on poliisin tiedossa, heihin suhtaudutaan epäillen. Carlosin on laadittava suunnitelma, miten päästä eroon ei-toivotuista vieraistaan kellarissa.

"Stefano, leivinhuone, yksitoista, hän luki huomista aamupäivää vastaavan merkinnän alapuolelta. Mutta hän ei menisi sinne yhdeltätoista. Hän menisi puoli kahdeltatoista. Pannakseen sen sian hermot koetukselle."

Vaikuttava teos ja vahva suositus: vaikuttavan siitä tekee Atxagan vähäeleinen kerronta, tarkka psykologinen ote ja yhteys Espanjan todellisuuteen. Kuinka Carlos ratkaisee ongelman - ovatko entisten aikojen keinot jo vanhentuneita, pääseekö hän ikinä taustastaan irti? Miten hänen yksinäiset ratkaisunsa vaikuttavat muihin, hänen lähiympäristöönsä, ehkä koko maahan?

Kenelle: Lähihistorian ja jännityksen ystäville, psykologisten romaanien lukijoille. Terroristin mielenmaisemaa miettiville sitä valottaa myös Bernhard Schlinck kirjassa Viikonloppu.

Luin kirjan Kannelmäen kirjaston Tuulikin vinkistä, joten sijoitan sen Helmet-haasteen 2017 kohtaan 50. Kuinka haasteen käy, siitä lisää pian. Olin tyytyväinen tähän löytööni, ja lisäbonuksena sain yhden rastin lisää Keltaisen Kirjaston luettuihini.

Bernardo Atxaga: Yksinäinen. Suomennos Tarja Roinila. Tammi 1995.

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Luin uusimman Westön tuoreeltaan syksyllä, mutta pikainen ahmaisu ei tehnyt oikeutta kirjalle, jota olin vuosia odottanut. Nyt luin sen hitaammin ja nautiskellen - ja se kannatti. Maltoin miettiä sävyjä, teemoja, henkilöiden ominaisuuksia ja keskinäisiä kytköksiä aivan eri tavalla, kun juoni oli jo tuttu. Ja löysin saman lumon, joka Westön kirjoissa on aina minua viehättänyt.

Tarinaa kertoo kertomishetkellä jo ikääntynyt mies, opettaja ja kirjailija: hän muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1960- ja 1970-luvuilla ja yltää ajassa lähes nykyhetkeen, vaikka pääpaino on lapsuudessa. Siellä syntyivät ja kehittyivät hänen tärkeimmät ihmissuhteensa, joilla on vaikutuksensa myös nykyisyyteen.

Mies tutustuu alle kouluikäisenä perheensä kesäpaikan naapureihin, varakkaaseen Rabellien perheeseen, jotka viettävät aikaa sukukartanossaan Ramsvikissa. Kertoja ei ole rikkaasta perheestä, ja häntä kiehtoo Rabellien elämäntapa loputtomasti. Lapsen tavoin hän ei kyseenalaista mitään, vaan nauttii uusista ystävistään Alexista ja tämän pikkusiskosta Stellasta.

"Terassi. Valurautaparveke. Metsänvartijan tehtävät. Pienriistaa. Kotiapulainen. Ja nyt liikemiessuku. Olin kuullut niin monta uutta ja erikoista sanaa sinä iltana, etten voinut muuta kuin nyökätä mykkänä."

Perheen äiti Clara on kaunis mutta ylhäisen kaukainen - tosin hän hemmottelee lapsia omalla tavallaan, kuten ruualla. Isä Jakob ei ole koskaan Ramsvikissä. Isoisä Poa sen sijaan monesti on, samoin hänen vaimonsa Gerda, vaikka perhe omistaa asuntoja myös Helsingissä. Alex on jo pienenä johtajaluonne, saa havaita kertojamme, joka puolestaan on myötäilijä. Poikien kasvaessa asetelma säilyy samana: Alex määrää tahdin.

"Syvällä Alexin katseessa oli peräänantamattomuutta ja kovaa harmaata valoa, jota en osannut silloin tulkita mutta jonkin tulin näkemään hänen silmissään myöhemminkin: vuosien ja vuosikymmenien kuluessa..."

Muitakin ystäviä kertojamme löytää Alexin kautta. Saamme seurata poikaporukan puuhia ja kehitystä, aikuisten asioihin pikku hiljaa vihkiytyvinä - eikä aina niin pikku hiljaa, vaan rajuillakin tavoilla. Ihmiset, joista Westö kertoo, eivät ole helppoja. Eivätkä mukavia, en juuri pitänyt kenestäkään, mutta lumouduin jälleen kertomisen tavasta: Westö rakentaa runsaiden yksityiskohtien kautta eri suuntiin kurottuvaa tarinaa, jonka lukemiseen uppoaa. Kun kertoja vanhenee, ajankuva muuttuu. Sitä kuvaavat ilmiöt, tapahtumat ja paikat, jopa tuotemerkit, kuten autot, sekä musiikki ja elokuvat, sivulauseina mutta tärkeinä heittoina.

Yksi suuri teema on Helsinki, jota seurasin tarkasti. Tunnistin joko omasta kokemuksesta tai historialähteistä lähes kaikki mainitut kadut, sijainnit, kahvilat ja ravintolat, ja niiden pohtiminen toi lisäkerroksen lukemiseen. Kertojan isän työpaikan totuudenperäisyydestä Kaisaniemenkadulla en tiedä, mutta kadun numerossa 1 on ollut kirjassa mainittu Milton-kahvila. Millä ei tietääkseni ole yhteyttä samalla kadulla nykyisin toimivaan Miltton-viestintätoimistoon, joka sekin mainitaan kirjassa. Samoin kuin tämän kilpailija Kreab. (Reiluuden vuoksi oli mainittava). Tämä ajatuskulku on hyvä esimerkki siitä, miten kirja - Westölle ominaiseen tapaan - saa mietteet liikkeelle. Mieltäni jäi kaivelemaan Vihreä Omena: sitä en osaa sijoittaa. Punainen Hattu ja Omenapuu, kyllä, mutta tämä, missä se oli? Jos joku tietää, olen kiitollinen vihjeestä?

Perheitä perustetaan, erotaan, ystävyyksiä syntyy, ja ne muuttuvat. Stellasta ja kertojasta tulee pari. Tosin ei kivuttomasti eikä perinteiseen tapaan, mutta heidän keskinäinen suhteensa säilyy vahvana kauan. Ihmissuhteiden ja kasvutarinan lisäksi kirjassa on trillerimäisiä piirteitä, jotka eivät ole Westöä lukeneille vieraita.

Myös henkilöhahmoissa on paljon tuttua. On kertoja, tarkkailija, myötäilijä - se kirjallinen tyyppi. Ovat kaverit, joista yksi on älykäs ja pahis, toinen asialleen omistautunut, tunteella elävä. Ja se nainen, joka ei piittaa sovinnaisuussäännöistä, ja se toinen nainen, joka paikkaa kertojan kaipuuta. Herkkua Westöä aiemmin lukeneille, ja uskon, että uusillekin lukijoille. Ilmiöt ovat ikiaikaisia.

Westön kieli on omanlaistaan: runsasta ja maalailevaa, vähän juhlallisen oloista ajoittain. Kaunista ja tarkkaa, mutta ei liian koukeroista. Hän tasapainoilee hienosti tällä hienonhienolla viivalla.

Komea, täyteläinen ja palkitseva kirja, jonka kanssa viihtyy pitkään - ja joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Juuri tällaista haluan lukea. Ja piilottaa kirjan tyynyni alle, jotta se on lähellä ja säilyy.

Ja hieno uutinen: kirjasta ollaan tekemässä elokuvaa ja tv-sarjaa! Asialla Claes Olsson.

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas. Suomennos Laura Beck. Otava 2017.

Kevään 2018 kirjatärppejä

Vielä on tuoretta luettavaa kasakaupalla, mutta jo nyt kustantajat ilmoittavat ensi kevään kirjoistaan. Pikasilmäys tarjontaan alla: kustantamolinkit johtavat pdf-tiedostoihin kevään julkaisuista. Mitä, olisiko parempi, jos kaikki kirjat olisivat samassa linkissä heti löydettävissä? Eikä tarvitsi availla hankalia tiedostoja erikseen? Löytyisi lajin, maan, kirjailijan tai muun luontevan kriteerin mukaan?

Utopiaa. Lukutaidosta ja -innosta eli kansalaisten älyllisestä pärjäämisestä ollaan oikeutetusti huolissaan, jopa ministeritasolla. Saa nähdä, tuleeko hankkeesta muutakin tulosta kuin komiteamietintö. Vaikka nyt ensin sivusto tai julkaisu, jossa kaikki suomeksi ilmestyvät kirjat olisivat helposti nähtävissä. Mistä lukijat tietävät olemassaolevista tai tulevista kirjoista, jos eivät tunne kustantamojen nimiä tai jaksa availla hankalia issuu-tiedostoja? Me kirjahulluimmat toki jaksamme tutkia niitäkin. Toivoisin silti yhteistä, helppokäyttöistä alustaa.

Bazarin keväästä bongasin Jojo Moyesin ystäville markkinoidun uutuuden:  kirjailija on Leah Mercer, kirjan nimi Kun kerran kohtaamme. Ei siis Moyes itse, kuten ensin luulin! Esikoiskirjailija Fiona Bartonin Leski-kirjan kuvauksesta tuli mieleen niin tv:n Mustat lesket -sarja kuin vuosia kestänyt kotimainen rikosoikeudenkäyntimme naisesta, jota syytettiin miehensä murhasta ja lopulta vapautettiin. Mutta mikä on lehmäkirja heidän sielunelämästään ja miksi se on tehnyt joku muu kuin suomalainen - eikö meillä muka ole lehmätaustaa riittävästi? Lehmien sielunelämän on kirjoittanut Rosamund Young.

Lehmistä puheenollen, Karisto julkaisee monta maalaisromaania. Ja Terhi Rannelan matkapäiväkirjan Kesyt kaipaavat, villit lentävät. Kansi: Annika Hiltunen. Karistolla on myös laaja valikoima ruokaa ja urheilua käsitteleviä kirjoja sekä lasten ja nuorten kirjoja, kuten Jyri Paretskoin Shell´s Angels ja JP Koskisen Mieletön museo.

Johnny Kniga julkaisee ikisuosikiltani Anne Tylerilta kirjan Äkäpussi. Nimen kotimainen miellejohdattelu ei ole sattumaa, vaan kyseessä on 8 kirjan sarja, jossa Shakespearea kirjoitetaan romaaneiksi. Seuraavan tekee Joe Nesbø, lisää mm. Margaret Atwood ja Gillian Flynn. Fanifiktiota, mikäpä siinä. The Guardian-lehti kommentoi otsikolla: Skilled but pointless Shakespeare retread.  Onko muuten niin, että Anne Tylerin viimeisintä "omaa" kirjaa, The Spool of Blue Thread, ei ole vielä suomennettu? Sen ovat lukeneet ainakin Omppu ja Laura.

Otavan kevään teema näyttää keskittyvän hyvinvointiin - se on nyt pinnalla. Luvassa on myös Jukka Viikilän uusi romaani, Suomalainen vuosi, jota odotan pelonsekaisella innolla edellisen järisyttävän jälkeen, sekä muun muassa Olli Jalosen ja Enni Mustosen uutuudet (Kirsti menee naimisiin!). Otavan tarjonta on muutenkin vankka: muun muassa Jörn Donner, Eeva Rohas, Essi Tammimaa ja Laura Honkasalo julkaisevat uudet kirjansa. Anna-Leena Härkönen ja Kati Tervo julkaisevat "kirjoituksia," eli varsinaisesta romaanista ei lie kyse, vaan kirjoituskokoelmasta. Sinistä kirjastoa täydentää mm. Anne Swärd kirjalla Vera.

Rakkaustarina 1800-luvun Skotlannista, sirkuksen johtajana herra Trump. Reuna-kustantamo houkuttaa kovasti kuvauksellaan. Kirjan nimi on Ruth, tekijä Pia Tervo. Ella Laurikkalan Siirtolainen kertoo 1960-luvulla Suomesta Australiaan muuttaneista.

Teos-kustantamolta ilmestyy muun muassa Minna Lindgrenin uusi romaani, Vihainen leski.  Ja yllätys: Sally Salmisen Katriina - kirja joka oli Seppo Puttosen mielestä 101 kirjaa -projektin vaikuttavin! Ja toinen yllätys: kääntäjänä Juha Hurme! Alunperin ruotsiksi kirjoitettu kirja ilmestyi 1936, ja se on vapaasti luettavissa Ylen sivujen kautta (ruotsiksi).

S&S:ltä ilmestyy Ruma kassa -kirjan tehneen Piia Leinon dystopia Taivas sekä Hiromi Kawakamin Sensein salkku, suomalaisille uutta japanilaista. Siltalan katalogissa on mm. Patti Smithin kirja Omistautuminen, jossa taiteilija kertoo työstään.

Avain-kustantamolta on tulossa muun muassa matkustusaiheita ja selkosuomea, Innolta luontoa ja taloutta - sekä Naomi Kleinin No Trump suomeksi, johdatuksena Trumpin jälkeiseen aikaan. Minervan kevätlistassa on paljon puhuttu Ayn Randin Atlas Shrugged -dystopian suomennos nimellä Kun maailma järkkyi, mutta se on tietääkseni ilmestynyt jo. Mutta hei, saamme jälleen uuden Pierre Lemaitren! Kirja on nimeltään Verihäät.

Tammen Keltaisen Kirjaston kevään staroja ovat Kim Leine kirjalla Kuilu ja Sara Stridsberg Unelmien tiedekunnallaan. Molempien aiemmat ovat huippuja ja vaikuttavuudeltaan sitä luokkaa, että jos toisinkoiset osuvat edes lähimaastoon, ihailen. Uusi kirja tulee  muun muassa Marian Keyesiltä ja Mary Higgins Clarkilta. Kevään kotimaisia tähtiä ovat Annamari Marttinen, Kristiina Vuori, Kaari Utrio, Ari Räty ja Saara Turunen, esimerkkeinä. Tammi julkaisee myös monta Helsinki-aiheista kirjaa, joihin täytyy tutustua tarkemmin aiheen keräilijänä. Lisäksi tulee urheilua, ruokaa, luontoa - ja tietysti lastenkirjoja.

WSOY nostaa kevään katalogissaan kotimaisten kirjojen kärkeen esikoisromaanin: Laura Mannisen Kaikki anteeksi kertoo vallankäytöstä parisuhteessa. Tommi Melenderin uutuuskirja Rautakausi ei ole historiallinen romaani. Ja Mielensäpahoittajasta emme pääse tietenkään eroon. Käännöskirjoissa jatkuu Elena Ferranten sarja. Muita suosittuja nimiä ovat muiden muassa Sophie Kinsella ja Nele Neuhaus. Tieto- ja lastenkirjoja tulee tarjolle suuri valikoima.

Gummerukselta on tulossa Japani-faneille lisää Minna Eväsojaa: Shoshin - aloittelijan mieli. Pauliina Rauhalalta ilmestyy Synninkantajat ja esikoiskirjailija Enni Vanhatalolta Absentia, jossa ollaan Suomessa ja Lontoossa, sekä Mike Pohjolan Sinä vuonna 2018, jossa lukija saa itse valita tarinan etenemisen, tietokonepelitapaan. Kiinnostavalta kuulostaa myös Anniina Tarasovan kirja Venäläiset tilikirjani naisista työmaailmassa, Helsinki - Pietari-akselilla. Käännöksistä merkkaan lukulistalle Han Kangin Ihmisen teot, joka Vegetaristin jälkeen on välttämätön luettava - säilyykö omaperäinen ote edelleen. Gummeruksen tietokirjoissa on myös monta kiintoisaa, kuten Morten Strøksnesin Merikirja, joka kertoo hainpyydystämisestä Lofooteilla, mutta esittelyn mukaan paljosta muustakin, kuten merestä ja ystävyydestä.

Lisää kirjaherkkuja katalogeista ja lisää kustantamojen kevään 2018 katalogeja alla:
Art House
Atena 
Aula & Co
Jalava
Kustannus-Mäkelä
Lasten Keskus
Like
Myllylahti
Nordbooks
Osuuskumma
Tietosanoma

Sanna Karlström: Multaa sataa, Margareta

Tuskin pariakymmentä sivua olin lukenut, kun olin varma, että jälleen on kyseessä runoilijan proosakirja. Niin tiivistä ja ilmaisuvoimaista kieli on. Liepeestä löysin vahvistuksen: Sanna Karlström on julkaissut neljä runokokoelmaa. Taas salakuljetetaan runoa proosaan! Eikä minulla oikeastaan ole mitään sitä vastaan.

Kirjan päätin lukea jo kuullessani sen nimen, jostain kirjablogista ehkä. Ihan sama mikä tyylilaji, mutta jos nimi on näin mielikuvitusta kiihdyttävä, se on luettava! Teoksen nimellä siis on väliä, kun tekijä on tuntematon.

Köykäiset vajaat 160 sivua eivät ole vikkelästi läpilukaistavissa, vaan jokaiseen lauseeseen on tartuttava ja ajateltava se läpi. Ei harppomista, ei pikalukua! Muuten et saa irti sitä, mitä Linnean, Margaretan ja Eloisen elämässä tapahtuu: mitkä ovat kolmen sukupolven naisten roolit, katsannot ja näkymät toisilleen. Miten Alanin kuolema tunkee itsensä tiettäväksi kylppäriin, ulos ikkunan taakse, takaisin eteiseen ja kaikkeen siinä välissä. Mitä leskeksi jääneen Margaretan uusi mies, Erik, herättää, näissä kolmessa naisessa herättää. Linnea on vanhin, Eloise nuorin, josta äiti Margareta sanoo:

"Kaunis kuin nukke --- ". 

"---mutta Eloise tietää että nukke on sisältä ontto ja ihminen ei ole. Maahan kaivettu nukke voi säilyä vuosikymmeniä muuttumattomattona mutta ihminen alkaa pian kuhista toisenlaista elämää, hyönteisiä ja kasveja." 

Vaikka vie sivujaan enemmän aikaa, ei ole raskas. Lukijan keskittyminen palkitaan välittömästi.

"Tyttö kuljettaa häntä silkkinauhassa, äitiään toisessa, ote on pysyvä, sellaista on rakkaus, hellittämätöntä."

Herkkua ihastuttavan ilmaisun ystäville, esimerkkiä kenelle tahansa kirjoittavalle. Kun jokainen sana merkitsee. Kun kokonaisuudesta piirtyy jotain koskettavaa. Kaunis, tiheä ja viisas teos naisen elämän eri vaiheista.

"Ehkä Erik on aivan viaton. Ehkä hän ihan turhaan kuvittelee miten Erik. Erikin ei tarvitse kuin astua ovesta ulos niin Margareta menettää hänet --- "

Ja jottei syntyisi vääriä odotuksia: ei ole hauska eikä viihteellinen, on suruisa. Erik:

"Siinä hän seisoo ja toivoo Margaretan nauravan, Eloisan metelöivän niin kuin lapset metelöivät." 

En halua lopettaa tätä miehen kommenttiin, koska tarina on naisten. Joten: "Hetken mielijohteesta hän ujuttautuu päiväpeiton alle. Peitto on raskas, se myötäilee hänen vartalonsa ja kasvojensa muotoa. Hän makaa päiväpeiton alla liikkumatta ja tuijottaa eteensä sen virkatuista rakosista." 

Kenelle: Suomen kielen ystäville, naissukupolvikokemuksista kiinnostuneille, leskille ja isättömäksi jääneille, nuorille ja vanheneville.

Muualla: Romaani kertoo rakkaudesta, siihen liittyvästä ikävästä ja surusta, sanoo Tuijata. Hyvin vaikuttava runollinen romaani, hengeltään noir, sanoo Kirja vieköön -Riitta.

Sanna Karlström: Multaa sataa, Margareta. Otava 2017. Kansi: Tuuli Juusela.

Pasi Lampela: Kehä

Nyt en ymmärrä, miksen ole lukenut enemmän Lampelaa: niin hienon, tiiviin mutta täyden ja aidon ajan- ja ihmiskuvan hän kirjassaan rakentaa. Kanneltaan ja nimeltään se johdattaa harhaan. Kehä ei ole nyrkkeilykirja, ei edes urheilukirja, vaikka päähenkilö Jarmo on entinen EM-tason nyrkkeilijä ja nyrkkeily on ollut tärkein osa hänen elämäänsä vuosia.

Kyse on kuitenkin suuremmista kehistä. Tarkoituksen etsinnästä, ihmissuhteista ja perheistä, tämän ajan puheenaiheista maahanmuutosta satavuotiaaseen Suomeen, joita Lampela taitavasti esittää keski-ikäisen Jarmon kautta. Jarmo seurustelee Lauran kanssa, mutta kumpikaan ei ole kuuden vuoden jälkeenkään varma, onko suhde se, jota he etsivät ja tarvitsevat. Molemmilla on takanaan ero ja muita suhteita, on lapsia, yllättäviä tuntemuksia, epäilyjä.

"- Mä olen nelkytviisvuotias mies, Jarmo kuuli jonkun sanovan hänen äänellään. - Ja yhtäkkiä mä tajuan, ettei musta ole tähän. - Mihin tähän? - Mihinkään. Elämään tätä elämää. - Sä vedät nyt vähän turhan pitkälle meneviä johtopäätöksiä."

Jarmo muistelee synkkää aikaa, jolloin hän joi. Kykyjen rajat urheilijana häämöttivät, väitöskirja oli haaveen asteella ja perheen elatus hoitui sivuhommasta päätyöksi muodostuneella taksin ajamisella.

"Anita purki hätäänsä riitelemällä arkisista asioista, siivoamisesta ja kaupassakäynnistä, asioista joilla ei ollut mitään tekemistä heidän todellisten ongelmiensa kanssa. Ensin kaiken sovitti seksi, sitten vastuu lapsista. Lopulta mikään ei sovittanut mitään."

Epäilyksensä on Laurallakin. Olisiko parempi opetella elämään yksin? Etsiä tyydytyksensä työstä, sosiaalisesta elämästä, harrastuksista, maailmanparantamisesta. Miessuhteet tuntuvat vaativilta ja vaikeilta. Jarmon katseen hän huomasi ensimmäisen kerran istuessaan teatterin jälkeen ravintolassa ystävättären kanssa.

"- Ilmiselvä kriminaali, Laura kommentoi kun Pirjo rohkaisi häntä kutsumaan miehen heidän pöytäänsä. - Kirja ja kahvi, Pirjo sysi häntä olkapäähän. - Ei se kovin paha voi olla. - Lopeta nyt, se huomaa. - Tässä lepää Laura, hän eli järkevän elämän."

Kahden aikuisen suhde ei loksahda kohdalleen sormia napsauttamalla: niin paljon kannettavaa on kertynyt kummallekin. Tähän on jokaisen eroja kokeneen helppo samastua.

"Yksin sitä saattoi kuvitella mitä tahansa, pystyvänsä mihin vain. Unelmia ja todellisuutta ei erottanut mikään. Toisen ihmisen kanssa paljastui. Luita ja ytimiä myöten. Tällainen olen. Tällaisen elämä minusta teki, tällaiseksi tiivistyin maailman kaaoksesta."

Jarmo reagoi fyysisesti - kuten urheilijalle jotenkin luontevalta tuntuu. Laura purkaa ajatuksia ystävättärelleen, muttei osaa (uskalla, halua) ottaa perimmäisiä asioita puheeksi Jarmon kanssa. Kumma kyllä, naisena samastuin kuitenkin enemmän Jarmoon; samantyyppisiä kokemuksia nuoruudesta ja syntymäperheestä häivähti mieleen. Ymmärsin hänen reaktioitaan, puurtamistaan, jopa ylioppilastodistuksemme arvosanat olivat samat. (Sen jälkeen tiet sitten erosivatkin.) Tuttuuden lisäksi samastumisen syy lienee niinkin yksinkertainen kuin se, että Lampela kuvaa Jarmoa enemmän. Naiset - vaikka kiinnostavia ovatkin - jäävät sivuhenkilöiksi.

Vaikka parisuhde on pinnalla - ja lapset, ne siinä vieressä - älköön urheilun ystävä ahdistuko: kirja kertoo myös nyrkkeilystä Jarmon uran kautta ja hänen kasvustaan pojasta mieheksi sen avulla. Ja valmentajansa Kähkösen, jonka poika Niko tunsi jäävänsä Jarmolle kakkoseksi isänsä mielessä. Jarmo myös opiskeli, historiaa, ja hänen väitöskirjaansa varten tekemät muistiinpanot kertovat Malmin tapahtumista 1918, mikä tuo hyvällä tavalla - ilkeästi ajatellen juhlavuonna laskelmoidun - yllättävän ulottuvuuden sadan vuoden taakse. Josta Lampela kurvaa tyylikkäästi taksilla meidän aikamme Linnan juhliin, kun mielenosoittajat estävät pääsyn juhlapaikalle.

Viisas, moniulotteinen ja tyylikäs kirja; miehenä, naisena ja ihmisenä olemisen tarina, joka tarjoaa samastumispintaa monenlaiselle lukijalle, ainakin heille, joita suhteiden rakentaminen mietityttää. Uskaltaisiko? Vajaat 200 sivua on nopea lukea, arkinen teksti ei kompastele hienosteluun tai muihin kiemuroihin - ne on suodatettu pois. Arvostan säästeliäisyyttä ja aitoja havaintojen kirjausta. Ei ole elämää suurempi kirja, on elämää. Täysi lukukokemus sellaisenaan.

Muualla: Kirjasta kirjaan luki kirjan tuoreeltaan ja summaa hyvin: "Kerronta on sujuvaa, konstailematonta, se luo henkilöiden välityksellä aitoa ajankuvaa monella rintamalla."

Lukunäyte #kirja-sivulla.

Löysin yhden aiemman Lampelan blogistani, joten voin ilokseni naulata tämä Helmet-haasteen 2017 kohtaan 28: kirja kirjailijalta, jolta olen aiemmin lukenut vain yhden kirjan. Lampela on teatterimies, käsikirjoittaja ja ohjaaja, joka on kirjoittanut myös tv-sarjojen käsikirjoituksia.

Pasi Lampela: Kehä. WSOY 2017. 

Viime hetken joululahjavinkit

Enää kaksi viikkoa jouluun! Jos kovia paketteja on vielä hankkimatta, tässä muutama nopea viime hetken vinkki tämän vuoden kirjoista. Takaan, että näillä et voi epäonnistua! Komeita tekstejä, jotka myös ulkoasultaan kelpaavat lahjapakettiin mainiosti. Tonttuoven taakse!

Kenelle tahansa: Ilari Aallon ja Elina Helkalan Matka muinaiseen Suomeen. Upea sukellus maahamme ja sen historiaan, komealla ulkoasulla ja helposti luettavassa tai selailtavassa muodossa.

Historian ja matkojen ystävälle: Samojen tekijöiden Matkaopas keskiajan Suomeen on hykerryttävä nojatuolimatka yhteen aikakauteen.





Nuorelle aikuiselle: Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia ja sen jatko-osa Seleesian näkijä ovat kotimaista laadukasta fantasiaa, johon vanhempikin koukuttuu. Trilogian viimeinen osa ilmestyy 2018.

Dekkarifanille: Pierre Lemaitre on ylittämätön maailmassa tässä lajissa. Myös viimeisin, Silmukka, on kova. Kuopiolaisen Marko Kilven Undertaker on kiinnostanut kovasti blogini lukijoita. Ja kiinnostava se onkin. Lue myös tapaamisestamme Kuopiossa.

Ruokahifistelijälle: Heikki Valkaman Pallokala vie dekkarillaan japanilaisen ruuanlaittotaiteen maailmaan. Han Kangin Vegetaristi puolestaan tuo aivan uudenlaista otetta suomennettuun kirjallisuuteen: sopii hieman kunnianhimoisemmalle lukijalle. Ruuasta sekin, tavallaan.

Äijälle: Äijä saattaisi innostua Raimo Pesosen Rakentajasta tai Matti Röngän Yyteet-kirjasta, jossa on tiivis yhteys tänä vuonna paljon puhuttuun Tuntemattomaan sotilaaseen.

Eräilijälle: Mikko Peltola ja Mika Wikströmin Peltsin Lapissa täydentää tv:stä tuttua konseptia,
jossa Peltsi kertoo Lapin-kokemuksistaan ja yrittää kovasti myös tutustua Lappiin hiihtokeskusten ulkopuolella; alkuperäiskansan elämänmenoon, mikä ei eteläsuomalaiselle ole aivan helpppoa.

Suomen kielen rakastajalle: Lari Kotilaisen Kielen elämä - suomen kieli eilisestä huomiseen on kattava katsaus kielemme tilaan. Ville Elorannan ja Jaakko Leinonen Sanaiset kansiot täydentää sitä viihdyttävästi.

Kevyen musiikin puolelta voin vilpittömästi suositella Anssi Kelan tarinaa Kosketusetäisyydeltä, tekijöinä Jean Ramsay ja Kalle Björklid: olen aina pitänyt Anssia yhtenä todellisena uudistajana kotimaisessa musiikissa. Vaikka tekstin välillä juhlallisen ihannoiva sävy vähän hymyilyttää - se taitaa kuulua olennaisesti näihin musa- ja bändikirjoihin, fanikirjoihin - taiteilijan tarina, tekemiset, mietteet ja luonne tulevat esiin selkeästi ja perusteellisesti, eivätkä tylsän kronologisesti. Ja kirjassa on upeat kuvat! Anssi puolestaan ei hyljeksi kirjablogeja, kuten kirjamessuvideo näyttää.

Ulkomaisten lukuromaanien etsijälle: Yksi vuoden hätkähdyttävimpiä on Hanya Yanagiharan Pieni elämä. Ja upeimpia Orhan Pamukin Kummallinen mieleni. Trilleripuolelta varman vahva pelottaja on ainakin S.K. Tremayne, jonka uusinta kirjaa olen juuri lukemassa, edellinen tässä.

Mitkä olivat itselleni vuoden 2017 parhaat kirjat? Niitä listailen tarkemmin perinteiseen tapaan vuoden vaihteen tienoilla. Anni Kytömäen Kivitasku on varmasti kärkisijoilla.

Kipin kapin kauppaan! Helsinkiläisiä hemmotellaan ystävämyynneillä ja erikoistarjouksilla: Werner & Jarl -ystävämyynti on osoitteessa Lönnrotinkatu 21, ke 13.12. - to 14.12. klo 10 - 18. WSOY:n, Tammen, Johnny Knigan ja Readme.fi:n kirjat 40 prosentin alennuksella. Etu myös verkkokaupassa. Lisätietoa: https://www.wernerjarl.fi/ https://www.facebook.com/events/1832320083446067/

Teos myy kirjoja puoleen hintaan 18. - 19.12. klo 12 - 18 os. Kasarmikatu 23 A, 3. krs. Finlandia-voittaja Juha Hurme signeeraamassa Niemi-teostaan tiistaina 19.12. klo 16 - 17.

Sitä ennen Hurmeen voi tavata Baba Lybeckin Kirja vieköön -tapahtumassa Savoy-teatterissa ke 13.12. klo 19: pääsyliput lippu.fi tai Savoyn lipunmyynnistä. Paikalla ovat myös kirjoistaan ja työstään kertomassa Miki Liukkonen, Jaakko Yli-Juonikas, Hanna Hauru ja Tommi Liimatta. Tuskin maltan odottaa!

Gummerus on perustanut joulumyymälän Cozy Publishingin kanssa Helsingin hienoon vanhaan torikortteliin, Aleksanterinkatu 22 - 24. Kirjoja ja muuta lukutoukkaa ihastuttavaa tarjolla kuulemma. Pitänee käydä kuljeksimassa. Myymälä on avoinna aatonaattoon asti (eli on auki 23.12.), aukioloajat ma - la klo 11 - 19, su klo 12 - 18.

Kosmos myy kirjoja puoleen hintaan 19.12. klo 10 - 18. Kahviakin tarjoavat. Kaikukuja 1, Hki 53.

Lasten Keskus: joulutarjous -40 % verkkokaupassa 11. - 17.12.2017. Koodilla LAHJA (ei koske virsi-, srk- ja K-kirjoja).

Kustantamo S&S kutsuu kirjaostoksille ke ja to 13.–14.12. klo 14–18. Uutuuskirjat -40 % ja lisäksi tarjouksia vanhemmista suosikeista. Myynnissä myös Schildts & Söderströmsin ruotsinkieliset kirjat. Tarjolla glögiä ja pipareita. Samalla näet uudet tilat Helsingin Kruununhaassa (Snellmaninkatu 13).

Mukavaa joulunodotusta ja hyviä lahjavalintoja!

Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä. Kirjojen Suomi.

Ylös helvetistä saattaa olla erikoisin ikinä lukemani kirja. Kirjoittajakaan ei ole kuka tahansa, vaan aikansa merkkihenkilö, varsinaissuomalainen kansanedustaja, kirjailija ja toimittaja, jonka elämä jo sellaisenaan on kuin jännitysromaani. Hän teki töitä Suomessa ja ulkomailla, muun muassa karjapaimenena ja merimiehenä, sekä toimi myöhemmin sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajana. Poliittisesta aktivismista hän sai jopa kuolemantuomion - joka onneksi kuitenkin peruttiin.

Sekä elämäntarina että kirja kuvaavat yli sadan vuoden takaista kuohuvaa historiaamme. Euroopassa käynnissä ollut suuri sota kauhistutti niitä, jotka tilannetta seurasivat, Venäjällä - jonka osa olimme - kiehui ja muhi vallankumous. Lehtimäki kirjoitti hämmästyttävän kirjansa levottomissa olosuhteissa.

Vaikka teemat kumpuavat reaalimaailmasta, tarina on fiktiota, jonka tyyliä on hankala määritellä: se on sotakirja ja jännitysromaani, jossa on fantasiaelementtejä; se on dystopia totalitaristisesta yhteiskunnasta, mutta kääntyy utopiaksi tasa-arvon ja rauhan puolesta.

Lehtimäki kuvaa sotaa sotilashallinnon johtamassa maassa, jossa työläiset alkavat muodostaa salaliittoja ja kapinoida epäoikeudenmukaiseksi katsomaansa hallintoa vastaan. Päähenkilö on Marcus, insinööriupseeri ja maailman nopeimpien lentokoneiden keksijä, jota pidettiin "valtakunnan taitavimpana ja rohkeimpana lentäjänä." Hän taistelee vihollista vastaan ystäviensä, kuten Antoniuksen, kanssa, mutta kokee huonoa omatuntoa murhakoneen keksimisestä ja tappamisen osapuolena olemisesta. Marcus on rakastunut Aureliaan, tyttöön, joka salaliiton aktiivina kokee monien kohtalon. "Sotaministeriön urkkijalaitos" teki työtään.

"Varhain aamulla oli kaupungissa taas vangittu paljon ihmisiä: upseereita, sotilaita, siviilihenkilöitä ja naisia ja viimeksi mainittujen joukossa oli Aurelia."

Henkilöiden nimet on napattu antiikin Kreikasta. Ne tuntuivat oudoilta alkuun, samoin tekstin mahtipontisen juhlava tyyli, joka korostaa nyt kirjan ikää. Ilmeisesti tavoite oli ympätä mukaan kirjoitusaikana arvostettua ylevyyttä. Luulen, että Lehtimäki pyrki näin myös etäännyttämään tarinan jostain tietystä maasta koskemaan laajemmin maailmaa, tai ainakin Eurooppaa. Lehtimäki visioi jo tuolloin, sata vuotta sitten, EU:n!

"- Perustetaan yhteinen puolustusliitto: esimerkiksi Euroopan Yhdysvallat, josta ennenkin on puhuttu, päätetään, että hyökkäyksen uhatessa kaikki miehet kokoontuvat jättiläismäisenä kansanmielisinä puolustamaan Eurooppaa ja siltä varalta voidaan pitää aseita, niin ettei kukaan ajattelekaan hyökätä meidän kimppuumme."

Salaliittolaiset miettivät keinoja, miten sotiminen saataisiin maailmasta loppumaan. Kokonaan.  

"- Minä sanon, että vallassa olevat eivät tule koskaan vapaaehtoisesti lopettamaan sotia, militarismia, vahvinta tukeansa. Sitä ei voida lopettaa salaliitoilla eikä keksinnöilläkään, vaikka ne saattavat olla suurena apuna. Mutta kun laajat työväen joukot, kansan enemmistöt kaikissa maissa kehittyvät siihen määrään, että ne voivat ottaa vallan käsiinsä - silloin sodat loppuvat. Ei sen tähden, että he olisivat parempia tai pahempia - vaan sen tähden, että sota merkitsee heille kuolemaa, kurjuutta: se on heille vahingollista. Sota tulee kansojen enemmistöille aina olemaan vahingollista, ja kun he pääsevät määräämään maan asioista, niin eivät he sotia julista!"

Eräs hämmästyttävä visio liittyy teknologiaan, jonka kehityksen Lehtimäki näki tärkeänä. Marcus on tehnyt keksinnön, jonka avulla sota voidaan voittaa: näkymättömät lentokoneet! Nyt kun meillä on häivehävittäjiä ja transpondereita, jotka voi ottaa pois päältä lentokoneen piilottamiseksi tutkalta, keksintö ei tunnu niin hätkähdyttävältä. Mutta sata vuotta sitten! Kirjassa viitataan myös uusiin, entistä tehokkaampiin joukkotuhoaseisiin, jotka nekin ikävä kyllä ovat muuttuneet todellisiksi.

Pääteemoiksi kuitenkin nousevat yhteiskunnan oikeudenmukaisuus ja pyrkimys työväestön aseman kohentamiseksi. Jalot aatteet, ihmisyys, nousu sodan helvetistä.

"- Ihmiset on siis kasvatettava paremmiksi, jalommiksi, saatava ymmärtämään, että ihmiselämän hävittäminen on rikos luontoa vastaan ja että se varmasti tulee kostetuksi niin kansoille kuin yksityisille - vasta silloin nousee rauhan aurinko ihmisyyden taivaalle."

Kirjallisena tuotoksena teksti ei nykypäivän katsannolla ihastuta, tyyleineen ja töksähtelevine ihmiskuvauksineen. Jännittävä se on, ja yllättäviä käänteitä täynnä, usein verisiä. Sotavanhukset, ammutut lapset, joukkoteurastukset, juonittelut... Mutta otteeltaan ja sisällöltään se hämmästyttää, jopa karmii. Kirjailija ei kaihtanut isoja mittakaavoja. Ja millainen visionääri Lehtimäki olikaan! Hän osui monessa kohtaa oikeaan. Toivottavasti tämäkin perimmäinen visio toteutuu:

"- Ja kerran tulee sekin aika, jolloin ei tarvita Euroopan Yhdysvaltoja, ei Maailman Yhdysvaltoja - kerran vallitsee maan päällä yksi ainoa yhteisö: Ihmiskunta."

Muualla: Tuija luki kirjan jo alkuvuodesta. Lue arvio!

Luin kirjan maksuttomana netistä projekti Gutenbergin sivuilta. Se on saatavissa myös Ylen Kirjojen Suomi -sivuston kautta.

Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä. Werner Söderström Osakeyhtiö 1917. Kirja käännettiin muun muassa venäjäksi. Jälleen hämmästyttäviä seikkoja: esipuheen venäläisversioon kirjoitti Maksim Gorki, mutta painos tuhottiin.

Juttu on osa Ylen Kirjojen Suomi -suurhanketta, jossa kirjabloggarit ovat mukana 101 kirjaa -osiossa. Ylen ja kirjabloggareiden yhteistyöstä tarkemmin tässä. Aiemmin osallistuin sarjaan Olli Jalosen Isäksi ja tyttäreksi -kirjajutulla.

Vuoden 1917 kirja on sarjan sadas, jonka jälkeen jäljellä on enää yksi jännittävä valinta: minkä kirjan Seppo Puttonen valitsee kuvaamaan vuotta 2017? Sen saamme tietää 6.12. Ylen kanavilta. Kirjabloggarit ovat äänestäneet oman valintansa, jonka kerron 5.12. Ylen ykkösen Aamu-tv-lähetyksessä. Katso Yle Areenasta.

Facebook Yle Kirjojen Suomi
#kirjojensuomi
Helmet-haaste 2017: suomalainen klassikkoteos

Marianna Kurtto: Tristania

Tristan da Cunha. Yksi maailman eristyneimmistä paikoista, juoruaa Wikipedia, ja kertoo tulivuorisaaren sijainniksi Etelä-Amerikan ja Afrikan mantereiden puolivälin, eteläisellä Atlantilla. Sieltä on tuhansia kilometrejä ihan mihin tahansa!

Saari kiehtoi Marianna Kurttoa. Hän sijoitti sinne romaanin, jossa saamme näkymän muutaman sadan asukkaan yhteisöön 1950-luvulla ja hieman sen jälkeen. Vuonna 1961 saaren pääosan muodostava tulivuori purkautui, ja asukkaat evakuoitiin, niin todellisuudessa kuin kirjassa.

Lise ja Lars menivät naimisiin paljon sitä ennen, kaikin asiaankuuluvin odotuksin ja pienen yhteisön siunauksin. Syntyi Jon, joka oli yhdeksänvuotias, kun hänen elämänsä ensimmäinen järistys tapahtui. Lars oli bisnesmies, joka vietti pitkiä aikoja poissa saarelta, toisin kuin Jonin tuntemat muut isät.

Lars tapasi Yvonnen. Ironista kyllä, ostaessaan kukkia Liselle mantereelta vietäviksi. Yvonnen pisamat eivät jättäneet miestä rauhaan. Ei saarella solmittu liitto ollut muutenkaan helppo. Oli Martha ja tapahtui kaikenlaista, mitä suljetussa yhteisössä saattaa kuvitella tapahtuvan.

Kun todellinen tulivuorenpurkaus tapahtuu, alkavat solmut aueta. Ihmissuhderomaani muuttuu hetkeksi trilleriksi, jossa kiehuva laava ei jaottele eteensä osuvaa kiveksi, lampaaksi tai ihmiseksi. Onneksi saaren asukkaat olivat osanneet varautua. Mutta aina on läsnä inhimillinen tekijä, joka noudattaa muita lakeja kuin virallisia tai järjen sanelemia. Luonnon voimasta tietysti puhumattakaan. Kurtto osaa yllättää ja välttää niin ennalta-arvattavuuden kuin lällyyden. Hän kuljettaa lukijan kaukaiseen maahan vahvan tunnelman vietävänä kuin aaltojen mukana keinuen.

Ihastuttava, kiehtova ja kaunis tarina. Vireeltään levollinen, myös osin surullinen ja haikea. Ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla, vaikka eksoottinen paikka tuo tähän tarinaan vahvimman mausteen. Kirja on Kurton ensimmäinen romaani, mutta runoilijana ja kääntäjänä hän on kokenut, ja se näkyy.

Kenelle: Nojatuolimatkaajalle, merta rakastavalle, levollisen lukuhetken etsijälle.

Muualla: Varmaotteinen, merellisen väkevä ja kaunis teos, joka herättää eloon saaren ja sen ihmiset, sanoo Lumiomena. Maisku ihastui ja vertaa herkullisesti Larsia Mad Men -sarjan Don Draperiin.

Marianna Kurtto: Tristania. WSOY 2017. Kansi: Anna Makkonen. Kustantajan lukukappale.

Tore Renberg: Iskuja joka suunnasta

Ihan kuin ei olisi tarpeeksi kärvisteltävää ruotsalaisten romaanien menestystä seuratessa, norjalaiset suihkivat vielä kovemmin latuja, joita ei ole meillä hiihdetty. Yksi kovista nimistä on Tore Renberg, jonka Taisteluni-sarjan lukeneet suomalaiset tuntevat Karl Ove Knausgårdin musakaverina, mutta myös yhä paremmin omilta kirjallisilta ansioiltaan.

Renberg on kirjoittanut paljonkin, romaaneja, lastenkirjoja ja näytelmiä, mutta tämä kirja on vasta toinen suomennettu. Pidin jo ensimmäisestä, Huomenna nähdään -kirjasta paljon sen raikkaan ja irtonaisen otteen takia, ja voisin kopioida tekstini siitä tähän sellaisenaan. Ajatukset ovat samat: äärilaitojen ihmiset, joita ei voi olla symppaamatta. Aitous, rentous ja huumori, asenne kaiken tohelluksen myötä, jota jatkavat edellisestä kirjasta muutamat tutut hahmot ja moni uusi tuttavuus.

Jan-Inge on jengin pomo, aivot ja synnynnäinen johtaja, hän huomaa yllätyksekseen. Sisko Cecilie odottaa kaksosia, joita vielä enemmän odottaa hänen miehensä Rudi, hulluna ihanaan naiseensa. Muutenkin Rudilla on aina "tunteet pinnalla".

"...naiset tarvitsee ihan helvetisti unta, kun ne on pantu paksuksi suurimmalla rakkaudella. Se on täysin luonnollista."

Jengissä on monta omalaatuista persoonaa - itse asiassa, kaksi yhteenlyöttäynyttä jengiä, koska intressien huomataan olevan yhteisiä. Pikkurikoksilla eläminen, edes muuttofirman kunniallisen fasadin takana, ei lyö leiville. Joten on tehtävä yksi suuri keikka, joka ratkaisee finanssiongelmat. Samalle se toimii myös moraalisena opetuksena ja rangaistuksena Rudin sikarikkaalle mutta pihille veljelle. Hän kohtelee vaimoaan ja kahta poikaansa armottomasti, ja saa maksaa siitä!

"- Täällä on ihmeen hiljaista. Missä pojat on? - Poliisit kävi täällä, Rudi sanoi kuulostaen lähes ylpeältä. - Ne vei pojat. Ja tulee kuulemma takaisin juttelemaan meidän kanssa. Ai, mä sanoin. Rudi nauroi. - Mistä, mä kysyin. Hehheh. Cecilie hymyili. - Hienosti tehty Rudi, vitsit mikä nero."

Jengin sisäisiä suhteita ja roolien kehittymistä on riemastuttavaa seurata. Ja liikuttavaa, tyypit ovat niin todellisen oloisia, eivätkä he todellakaan ole hopealusikoita joutuneet suustaan sylkäisemään syntyessään.

"Raha, Jan Inge ajatteli. Minä rakastan rahaa. Ja jos kerran rakastan rahaa, hän kehitteli ajatusta punajuuriliemen imeytyessä vaatteisiin, kukaan ei voi väittää minua tunteettomaksi."

Jan-Inge löytää paitsi uusia kykyjä itsestään myös rakkauden, Dolly Parton
-tyyppisen jenkkinaisen Beverlyn, joka solahtaa porukkaan itsevarmoin ottein. Lisäksi saamme seurata muutamaa jengien touhuja tarkkailevaa poliisia, Tommya ja Gracea.

"Tänne tuli äsken ilmoitus. Vähän omalaatuiselta kuulostava murto Vaulenissa. Väkivaltarikos. Ei anastettua omaisuutta. Kaksi nuorta, naamioitunutta miestä murtautui taloon rikkomalla ikkunan ja kidutti paria, joka oli kuvaamassa pornofilmiä. Toinen miehistä viilsi veitsellä B-kirjaimen naisen ihoon."

Paksu opus on nopea lukea, dialogia on paljon, eikä se syvällisyydellään säkenöi, mutta kuvaa henkilöitään hyvin. Hulvaton, tuore, pakottomasti soljuileva tarina viihdyttää mainiosti. Ketään ei tuomita omista omituisuuksistaan (paitsi se Rudin veli), kaikille on tilaa ja paikka yhteisössä, joka syntyy oikeastaan vahingossa. Kuin komedia start-up-firman syntytarinasta (näin Slush-henkeen), paitsi että tämä jengi tuskin voi odottaa ympäröivän yhteiskunnan kannustusta ja huraa-huutoja. Yrityksen puutteesta heitä ei ainakaan voi syyttää. Eikä olla pitämättä tarinasta ja kirjailijan taitavasta tarinan kuljettelusta yllätyksestä toiseen.

"- Benhän on hyvä tyyppi eikä varmasti aiheuta ongelmia, ja Rikki tuntui nukkuneen hyvin ja saaneen päänsä järjestykseen, joten kaikki hoituu, ei hätää. - Tsiisus, Cecilie sanoi. - Sä kuulostat melkein Janilta."

Kirja muuten tapahtuu Stavangerissa, ja taustalla on ollut todellinen jengi, josta idea alkoi elää.

Juha Itkonen (vas.), jonka pikaisesti tapasin kirjamessuilla, kirjoitti Imageen 10/17 mainion jutun norjalaisesta kirjallisuudesta ja siitä, mikä Norjasta tekee kirjallisuuden satumaan - kannattaa lukea! Hän haastatteli mm. Tore Renbergiä, joka kuvaa kirjojaan: niissä on "vähän William Faulkneria. Vähän Fucking Åmålia. Vähän Coenin veljesten elokuvia."

Kenelle: Viihteen ystävälle, rennon otteen arvostajalle, elitismiä välttävälle.

Muuta norjalaista, jota kannattaa lukea: Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat. Leinen uusi kirja, Kuilu, ilmestyy tammikuussa 2018 suomeksi! Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta. Per Pettersonin kirjat. Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi. Erlend Loe, jonka Supernaiivin kanssa viihdyin, mutten oikein myöhempien. Ikivanhassa jutussani on mainittu muitakin. Mistä näitä oikein tulee, siellä jumalan selän takana?

Tore Renberg: Iskuja joka suunnasta. Suomennos Outi Menna. Like 2017

Annastiina Storm: Me täytytään valosta. Mielenterveysviikko.

Vietämme parhaillaan valtakunnallista Mielenterveysviikkoa. Teemana ovat tänä vuonna työelämän haasteet. Ei tarvinne perustella noston tärkeyttä, kun muistaa uutisoinnin siitä, miten mielenterveyden ongelmat keikkuvat kärjessä kansaa sairauseläkkeelle ja sairauslomille viejänä. Vaikka tilanne on kohentunut - eläköityminen on vähentynyt - ei se vieläkään hyvä ole. Olemme jotenkin onnistuneet rakentamaan itsellemme ympäristön ja työelämän, jota psyykemme ei kestä!

Olen etuoikeutettu: minulla on koko aikuisen ikäni ollut käytettävissäni työterveyshuolto, lääkäreineen ja psykologeineen. Keskustelu- ja muuta apua saa nopeasti, jos tarve on, ja tästä olen kiitollinen. Olen myös palveluja hyödyntänyt kainostelematta. Vaikeimpina aikoina on tarvittu nukkumiseen kemiallista tukea, puhumisesta on ollut hyötyä. Ehkä suurin helpottava tekijä on tieto siitä, että jos en pärjää, apu on lähellä. Mutta läheskään kaikilla ei näin ole. Ja se on pahinta. Suuri osa ihmisistä, lähelläni ja kauempana, ei kuulu piiriin, joka saa lääkäriajan tunnin kuluttua varauksesta. Mieli on saanut murtua "rauhassa" loppuelämäksi, vanhuksena, aikuisena tai nuorena, joka ei edes ole ehtinyt työelämään. Lasten ja nuorten tilanne on kipein ja surullisin; vaikutukset ovat nähtävissä työelämässä myöhemmin.

Annastiina Storm kertoo perheestä, jolla ei mene loistavasti. Silja ja hänen pikkuveljensä Santtu sinnittelevät arvaamattoman isän ja väsyneen äidin hoivissa miten taitavat. Isä viipottaa viinanhuuruisilla reissuillaan ja pelottaa perheenjäseniä kotiutuessaan. Hoivaaminen unohtuu joskus, ja lapset jäävät kaksin: he tukeutuvat toisiinsa ja mielikuvitukseen, sillä turvallisia aikuisia ei ole. Storm kuvaa hienosti lasten yksinäisyyttä ja turvaverkon puuttumista. Saarnaamatta, kertomalla isovanhemmista ja tädistä, joilla on muuta mietittävää kuin lasten hyvinvointi. Taustansa on toki heilläkin, mutta miten se auttaa näitä lapsia nyt?

Sydäntä särkee lukea lapsen kiintyminen kehen tahansa aikuiseen, joka osoittaa ystävällisyyttä. Ja asioiden ihmettely, mutta lojaalisuus perheelle. Ukki ja poika lähtevät aamukalaan, ollaan niin miehissä, että. Siljan jäämisestä mummin kanssa Santtu pohtii: "Mummi voisi kyllä joskus kysyä, mitä Silja haluaa leikkiä, mutta ei se taida uskaltaa, koska Silja haluaisi taas jotain sellaista mikä mummille ei sovi ja taas sille tulisi paha mieli."

Santtu itse pelkää isää niin, että pissa tulee housuun. Silja muutaman vuoden vanhempana kokee ahaa-elämyksen tätiään miettiessään: "Mervillä on ihan eri elämä, jota isä eikä äiti eikä kukaan muu osaa. Mieleeni lähtee vyörymään niin iso ajatus, että unohdan pisarat ja kaikki: voisinko minä opetella Mervin elämää? Yhtäkkiä tunkkainen auto onkin täynnä valoa ja ilmaa ihan kuin katto olisi lähtenyt irti."

Santusta tuntuu, että hänellä on mahassa reikä. Äidilläkin kai on, koska pikkuveli pääsi sieltä tippumaan. Sisarukset yrittävät auttaa veljeä löytämään kotiin. Äidistä ei ole apua, sillä hän ei jaksa.

"Annan itseni mennä. Päästän lankoja käsistäni: elämänlanka, kodinhoitolanka, äitilanka, vaimolanka, sukulaislanka, ruokalanka, puhumisenlanka. Antaudun kyytiläiseksi."

Koskettava, todellinen ja kauniin ilmavasti koottu tarina, joka on liian tavallinen ja siksi niin tärkeä. Miten pystymme elämään, kun eväät ovat olemattomat? Parasta kirjallisuutta ei tee aiheen erikoisuus tai tavallisuus, vaan kertomisen tapa. Takakannen tekstejä olen tuskaillut aina - vältän niiden lukemista, mutta nyt uteliaisuudesta luin, mitä asioita se nostaa, olemmeko samoilla linjoilla. Emme ole. Anteeksi laatijalle ja kustantajalle, mutta harvinaisen hölmö teksti jopa takakansitekstiksi. Kirjan nimikään ei tee oikeutta sen sisällölle (tuntuu liian valoisan markkinoinnilliselta ja ehkä muistuttaa liikaa Me halutaan uudet nimet -kirjaa).

Kirja on hieno, osuu olennaiseen ja satuttaa. Esikoisromaaniksi sitä ei lukiessa muista, niin valmis ja aito se on. Tekstin viilaus ja viimeistely on osattu lopettaa juuri oikeaan kohtaan.

Kenelle: Arkisen ystävälle, lapsista välittäville, kotimaisen lukijalle. 

Muualla: Vaikuttava esikoisteos, sanoo Tekstiluolan Tuomas ja tarjoaa pitkän analyysin sekä lisää linkkejä. Kuten mainion jutun Ompun blogissa.

Osallistun postauksella Mielenterveysviikkoon, josta kertoi ja josta haasteen heitti Suketus.

Annastiina Storm: Me täytytään valosta. S&S 2017.

Hanna Hauru: Jääkansi

Hanna Hauru on vahvasanainen, tunteita ravisteleva kirjoittaja ja tiiviin ilmaisun taitaja. Paperinarujumala on hieno. Niukan ja äärimmilleen hiotun tekstin ystävänä luin innoissani myös Jääkannen: myös se on Haurun tapaan sivuiltaan ohut, mutta täysi ja painava. Painava sanoista, tapahtumista ja tunteista.

Mutta Jääkansi ei silti tehonnut täysillä. Asetelma, pienen kylän sodanjälkeinen perhe ja tupa, on tuttu. Jatko ei tuonut paljon uutta, paitsi painajaista. Tyttö eli kodissa, jossa äiti Betti oli nainut Pahan, heti kun tytön isä oli kuollut sodassa. Puute on määräävin tekijä elämässä, nälkä jatkuva seuralainen. Tämä on kirjan koskettavin asia: ei ole monta sukupolvea taaksepäin, kun omat sukulaiseni kuolivat nälkään.

"Aamulla omenan liha oli kuivunut ja kuori mennyt ruttuiseksi. En saanut tietää, miltä tämän tuvan ensimmäinen hedelmä olisi maistunut."

Tyttö sai pikkuveljen, Ilarin. Ja myöhemmin oman lapsen, ilman kätilöä. Tietysti. Kirjan synkkyys on sen vahvuus, mutta myös lukijalle etäännyttävin lenkki. Hauru vyöryttää lukijan silmiin pahimmat skenariot, kurjimmat kohtalot: on vaikea uskoa, että jollekulle tapahtuu kaikki kamaluus, mitä voi kuvitella. Rationaalisesti uskon, tunnetasolla en. Hauru venyttää rajaa äärimmilleen. Haluanko tietää kauheimmasta - vaikka tiedän, että kuvattuja kohtaloita voi todella olla, mutta nyt puhutaan niin kärjistetyistä tapauksista, että asetelmaa on vaikea niellä. Edes fiktiona. Edes vaikka se olisi voinut olla totta.

"Makasin monta yötä lumihangen alla. En jaksanut nousta eikä kukaan tullut nostamaan minua ylös."

Mökin eläjillä on nälkä, puute kaikesta. Silti he eivät muista lypsää lehmää, joka seisoo navetassa. Nälän hyperryttämää ajattelua vai epäuskottavaa kerrontaa?

"Oljet limoittuivat suolaisesta itkusta ja tuntuivat poskea vasten sammakonkudulta."

Mennäänkö jo kurjuusmässäilyn puolelle? Vai olenko vain liian sisäsiisti lukija, jonka on vaikea hyväksyä realiteettejä? En tiedä, mutta vieraannun, kadotan tarttumapinnan todellisuuteen. Alan pitää liioitteluna, epätavanomaisen nostamisena keskiöön, ylivärittämisenä. En osaa eläytyä, vaikka maailma puhutteleekin, ja tekstiltään kirja on kirkkaan kaunis. Toivon, että tämä synkkyysmässäys on kirjailijalta yksittäinen rajojen kokeilu.

"Joutuisin palaamaan mustien muistojen mökkiin, josta en ehkä pääsisi enää ikinä irti."

Kirja on yksi Finlandia 2017 -ehdokkaista. Kuten myös Juha Hurmeen Niemi ja Miki Liukkosen O. Viimemainituista jommankumman veikkaan voittavan, vaikken ole lukenut kuin kolme kuudesta ehdokkaasta. Poikkeuksellista minulle, poikkeukselliset ehdokasvalinnat! Perusteluja täällä.

Ehdokaslistalla halutaan selvästi ravistella ja nostaa esiin muuta kuin kansan perusmaun kirjallisuutta, tuoda esiin muutakin taitavaa kirjallisuuden tekemistä, mikä on oikein ja rohkeaa. Mutta toivottavasti se jää vain nostoksi; Finlandia-palkinnon voittajakirjan joululahjaksi ostavien määrä on suuri, ja jos isä/täti/mummo tänä vuonna pettyy lahjakirjaansa, se nakertaa luottamusta koko kilpailuun ja helppoon lahjaostokseen, mikä ei tee hyvää kirja-alan menestykselle.

Kenelle: Ilmaisuvoimaisen, tiivin tekstin ystäville. Kurjuutta kauhistumattomalle. 

Muualla: Täysi, koskettava ja surullinen tarina, sanoo Kirjan pauloissa -Paula.

Hanna Hauru: Jääkansi. Like 2017.