Elävää kuvaa

torstai 18. lokakuuta 2018

Maria Roiha: Jussi Parviainen, Jumalan rakastaja

Jussi Parviaisen ristiriitaista julkista kuvaa pyrkii ansiokkaasti selkeyttämään Maria Roiha. Kohde on mies, joka muovasi suomalaisen teatteri-ilmaisun. Mies, joka uudisti näyttelijäkoulutuksen ja sai Teatterikorkeakoulun sekasortoon. Mies, jota ylistetään neroksi. Mies, joka pahoinpitelee, saa raivo- ja hulluuskohtauksia ja on ympäristölleen vaarallinen. Millainen hän oikeastaan on?

Vaikka luin lähes 600 sivua, en edelleenkään tiedä. Se on jo saavutus: mies, jota ei voi kuvailla. Selväksi käy se, että Parviainen on erityisen älykäs, ja hänellä on luovuutta, jota harvasta löytyy. Persoonana hän on tinkimätön, ja siksi törmäyskurssilla jatkuvasti, ainakin niiden kanssa, jotka ovat häntä lähellä tai auktoriteettisuhteessa ammatillisessa tai henkilökohtaisessa elämässä.

Kirja kertoo siitä, miten Parviainen haastoi teatterijumala Jouko Turkan, kun he toimivat yhtäaikaa Teatterikorkeakoulun voimahahmoina, aluksi tiiviinä yhteistyöparina, tosin epätasa-arvoisena: Parviainen ihailee, Turkka johtaa. Oliko taistelussa voittajia vai vain häviäjiä? Miksi suurten yksilöiden on niin vaikea toimia yhdessä? Kuuluuko se luovuuteen ja taiteeseen olennaisesti? Ehkä, ei, en tiedä, valitse oikea vastaus. Minä en osaa.

Harmittaa teatteria tuolloin opiskelleiden puolesta; he joutuivat rankkaan ristituleen, silloin kun olisi ollut aika nostaa nimenomaan heitä, keskittyä heidän luovuutensa ja kykyjensä kehittämiseen. Ei silti, etteikö Parviainen olisi tehnyt niin ja opettanut hyvin. Ainakin hän välitti oppilaistaan aidosti kirjan mukaan. Ja fakta on, että noiden aikojen oppilaista nousi suomalaisen teatterin kärkihahmoja.

"Leea Klemola kuvaa toista lukukautta rentoutuneeksi, rakkaudelliseksi ja äärimmäisen luovaksi ajaksi. Oppilaat olivat tutustuneet toisiinsa ja Jussi oli tavattoman leppoisa. - Jouluun asti oltiin oltu kuin armeijassa, sitten oltiinkin kuin valtavassa kartanossa, jossa kaikki saavat olla paljon vapautuneemmin. Se oli hyvin kaunista ja rakkaudellista aikaa. Parviainen oli kuin rakastava äiti: hirveän kiinnostunut, miten meillä menee, ja samalla tarkkanäköinen. Hän ohjasi empatialla ja kannusti menemään semmoisiin suuntiin, mihin näki oppilaan olevan menossa luonnostaan. Hän oli hyvin herkkä näkemään oppilaiden eri puolet."

Mutta kaikkea haittasi egojen valtataistelu koulussa, ja aaltojen ylilyönnit. Tuli upeita suorituksia, mutta myös Jumalan teatteri, josta Parviainen ei tiennyt mutta joka käytännössä rapautti teatteriopetuksen pitkäksi aikaa. Paskanheittelijät olivat koulun oppilaita, ja Parviainen rehdisti puolusti heitä julkisuudessa, vaikkei tekoa hyväksynyt. Päättäjät olivat kauhuissaan, koko koulun jatko oli katkolla. Olivatko metodit vääriä vai oppilaat tyhmiä? Kirja kertoo paljon suomalaisen teatteriopetuksen taustoja. Tilanne johti sekä Turkan että Parviaisen lähtöön koulusta. Heidän jälkensä näkyvät edelleen teatterissa ja sen koulutuksessa, hyvässä ja pahassa.

Sen tiedän kirjan luettuani, että Parviainen ei töitä pelkää. Hän tekee sitä hulluna, eikä tämä ole vain metafora. Työskentelytapojen kuvaus hengästyttää. Hän saa myös paljon aikaan, asioita, joista moni ei tiedä, kuten perustaa omia teattereita ja luo presidentinvaalikampanjoita. Ja ymmärtää kirkkaasti, niin halutessaan tai kyetessään.

Hämmästyttävää ovat pienet piirit, joissa teatteria käsiteltiin mediassa Parviaisen julkkisaikoina, ja niiden henkilökohtainen ote. Hesarin kriitikko Jukka Kajava kirjoitti Parviaisen töistä kohdehenkilön mukaan "mahdollisimman tölvivin ja ivallisin sanankääntein." 

"Hän oli alkanut vihata minua jo Valtakunta-näytelmästä lähtien, kun kävelin hänen kumppaninsa Antti Einari Halosen yli. Läheiset välini Turkkaan pahensivat tilannetta, sillä Kajavahan oli salaa umpirakastunut Turkkaan. Paskanheiton jälkeen kaikille tuli lupa lyödä minua ja Kajava lähti siihen mukaan kaikella tarmollaan." 

Parviainen on ollut 1980-luvulla ja sen jälkeenkin mediajulkkis, joka siirtyi merkkivaatteista mustaan pitkään partaan. Mutta pyytäisin tässä kohtaa myös muistamaan, että hän on näyttelijä ja näyttelijöiden kouluttaja.

"Jussi oli kulttuuri-ihminen, jolla oli rokkikukon karisma, maneerit ja tyylikkyys. Hänellä oli merkkivaatteita ja myös tyylitajua saada sopimaan vaatteet toisiinsa. Hän teki kosmopoliitin vaikutelman jo ulkoasullaan."

Näin kertoo viestintävaikuttajaksi tituleerattu Wille Vilenius. En tiedä, kuka hän on, mutta monet muutkin kertovat karismasta ja ulkoasusta, joka tekee vaikutuksen. Mikä tietysti sopii julkiseksi vaikuttajaksi haluavan imagoon, jos ja kun Parviainen sellainen halusi tai haluaa olla. Ehkä ulkoasukin on jonkinlainen näytelmäkokeilu?

Parviainen kertoo nyt, että Jeesus on länsimaiden historian vaikuttavin ja tärkein henkilö. Hänestä Jeesuksella on niin iso substanssi, ettei sitä voi kiistää.

"Jo pelkästään kristinuskon traditioissa ja rituaaleissa on niin paljon voimaa, ettei kukaan voi väittää niiden olevan merkityksettömiä! Saa olla aika reipas persoona, jos monta kertaa kirkossa käytyään sanoo, että tämä on ihan pelleilyä. Jussi myöntää rukoilleensa joissain elämäntilanteissa paljonnki, etenkin silloin, kun lapset olivat pieniä, ja hänen lapsilleen on käynyt elämässä niin hyvin, että Jussin mielestä on selvää vanhempien rukousten johdattaneen heidän tietään. Myös heikkoina hetkinä tai epäonnistumisen kohdatessa kädet ovat menneet ristiin: jos olet olemassa, niin auta. - Sitä en tiedä, kuinka hyvin olen rukoillut, vai kuinka paljon se on ollut itsekästä pyytämistä. Jumalan antamaa apua ja vastausta rukoukseen ei ihminen kykene mittaamaan."

Mediatutkija Veijo Hietala summaa Jussin mediaimagoa, jonka hän sanoo olevan ennen kaikkea ennakoimaton.

"Hän oli nuori teatterinero, joka loi nopeasti johdonmukaisen ja äärimmäisen monipuolisen uran. Hän teki teatterin ohella elokuvia ja 1990-luvulla myös televisioviihdettä. 2000-luvulla osaamiseen liittyi akateeminen tutkimus. Mutta sitten seurasi 'tuhovaihe'. Nyt näyttäisi alkaneen väkevä toinen tuleminen. Vieläkin on tosin epäselvää, päättyykö tarina tragediaan vain deus ex machinaan, jossa Jumala tulee ja ilmoittaa 'Jussi, minä annan sinulle anteeksi, mene rauhaan.' Juska Paarma -hahmo oli koston ja väkivallan teemojensa johdosta vanhatestamentillinen, mutta sitten on Jussi Parviaisen oma tarina Jeesus-ajatuksineen, ja siinä tarinassa on läsnä myös armo. Ehkä armo on kuitenkin hänen lopputulemansa."

En usko, että tarinan loppu on simppeli. Ja ai niin, piti kertoa, miksi kiinnostuin kirjasta: paitsi siksi, että teatteri on taidemuotona kiinnostava (sehän on kirjaa näyttämöllä) mutta myös siksi, että näin Jussi Parviaisen ensimmäisiä esityksiä Juska Paarmana, kauan sitten. Jotain niin vahvaa siinä oli, että minäkin nuorena menin katsomaan, vaikken mitään ymmärtänyt. Muistikuvat ovat huutoa ja syljen roisketta eturiviin, mikä tuntuu edellä kerrotun tyyliniekkakuvauksen pohjalta vastakkaiselta, väkivaltauutisista puhumattakaan. Hämmentävää.

"Jussi ei kertakaikkiaan ryhtyä sisäsiistiksi vain, että tulisi hyväksytyksi ja olisi lisäksi miellyttävä ja kohtelias." 

Tarina on kiinnostava ja laaja, kiitos kirjoittajan, mutta ei silti tunnu menevän ihan ytimeen. Ehkä kohde on mies, josta ei voi kertoa kaikkea. Koska ei hän itse halua kertoa kaikkea. Eikä ehkä edes pystyisi.

Kenelle: Teatterista kiinnostuneille, suomalaisesta näyttelijäkoulutuksesta uteliaille, persoonien ihmettelijöille, elämäkertojen ystäville.

Muualla: Kirjan luettuaan ei voi kuin ristiä kätensä ja toivoa Parviaiselle onnea ja menestystä kaikilla rintamilla, sanoo Jorma Melleri. Parviaisen elämäkerta on leikkaus suomalaiseen teatterimaailmaan sekä kuvaus teatterin murroksesta 1980-luvulla, sanoo Mannilainen.

Maria Roiha: Jussi Parviainen, Jumalan rakastaja. Tammi 2018. Kustantajan lukukappale pyynnöstäni.

Jussi Parviaisen voit tavata Helsingin kirjamessuilla to 25.10.2018 klo 19 Hakaniemi-lavalla. 

4 kommenttia:

  1. Olen salaa kateellinen sinulle, että olet nähnyt Juska Paarman. Parviaisen tiiliskiviteos on mielestäni todella mielenkiintoinen. Nyt kuin luin postaustasi, tuli muistikuvia, kuinka ahmin kirjaa. Äitini oli pitänyt kirjasta myös.

    En ajatellut mennä torstaina kirjamessuille, mutta olisihan Parviainen mielenkiintoista nähdä livenä. Tällaisia uutisia ei pitäisi lukea, koska nyt tuli hinku messuille jo torstaina. Pitää varmaan ensi vuonna ottaa torstaikin vapaapäiväksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka mielikuvani Juska Paarmasta ovat lähinnä syljenroisketta :) Jotain kertoo kiinnostuksesta sekin, että seuralaisinani oli pari herrahenkilöä, joiden ei ikinä olisi voinut kuvitella katsovan teatteria. Ehkä silloinen seksiä korostava mediajulkisuus vaikutti tähän asiaan, ja tässähän piti olla sitä itseään tai ainakin sinne päin. Mutta onhan Parviainen ollut vahva teatterialan vaikuttaja Suomessa, ja ansaitsee kirjansa. Nuo nerot, niin ääri-ihmisiä, kaikessa! Ja kyllä, kirjamessujen aikaan pitää ottaa kesälomapäiviä, teen aina niin. Tämä keskustelu on tosin vasta illalla, joten normityöntekijäkin ehtii. Nähdään siellä?

      Poista
  2. Tunnen Parviaisen lähinnä hänen mediapersoonansa, en hänen töidensä kautta. Silti tämä kirja kiinnostaisi, koska Parviainen on niin olennainen osa Suomen teatterihistorian tiettyä vaihetta. Erityisesti kiinnostaisi tuo Teatterikorkeakoulun aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parviaisen vaikutus suomalaiseen näyttelijäkoulutukseen on ollut suuri, ja näemme siitä todisteita jatkuvasti teatterissa käydessämme, sanoisin. Nykyistä koulutusta Parviainen ei tunnu ihmeemmin arvostavan. Henkilökohtaisista syistään, toki, mutta myös taiteen tekemisen erilaisen näkemyksen takia. Tuo äärimmäisyys on vaikea laji. Ja Parviainen jos kuka on ääri-ihminen, kaikessa, tulkitsen.

      Poista