Anja Erämaja: Imuri

Naisessa on paljon tuttua. Hän lienee se, joka asuu kerrostalossa, juoksee ympäri Töölönlahtea ja jolla on taipumus vähän liioitella.

Hän vilahtaa myös eteisen peilissäni, vaikkei meidän kerrostalokolmiossamme lasiin heijastukaan kouluun lähetettäviä lapsia (Poika lähtee, myöhässä mutta kumminkin. Tennistossut jalassa, alipukeutuneena, mutta kumminkin.) eikä miestä, joka lähtee alta pois ja Alkoon kun naisella on tilanne päällä.

Tilanne, se on koko ajan, päällä. Hoitaa pitää, muiden lisäksi itseä.

"Hampaat, nainen muistaa hampaat, ne on pesemättä, hampaat pitää pestä, huono hammashygienia ennustaa syrjäytymistä, altistaa tulehduksille, lyhentää elämää kuudella vuodella. Se vaan että naisella on väärä ote."

Ja asioita, niitäkin pitää hoitaa. Ehkä nainen on hoitohenkilöstöä? Ehkä kaikki olemme? Nyt hän matkustaa ratikalla.

"Kaikki istuvat asiallisesti ja riittävän puettuina, hillitysti kahisten, nainen selkä menosuuntaan. Mies käy mielessä, pitäisi hankkia uusi. Kokonaan uusi. Hirveä homma. Hirveä homma tottua ja tutustua, sopeutua, kiintyä, rakentaa, rakastaa."

Aha, nainen on taas kotona, laittaa ruokaa, vastaa puhelimeen vaikkei haluaisi. Puhelinmyyjä tai eksä, yhtä kiinnostavaa. Muistelee, ettei sisko soittanut silloin opiskelijana kun olisi pitänyt. Yleensä aina pitää soittaa johonkin, jos löytää ruumiin eteisensä lattialta (Sisko tajusi ettei se siihen voinut jäädä, mutta ei, mitä sille piti tehdä. Sitä ei koulussa opetettu.).

Ruumis tuli kai mieleen siitä, että naisen äiti kuoli juuri, siskokset keskustelevat hänen viimeisistä sanoistaan (no niin no). Taas piti soittaa jonnekin. Mä soitan että äiti jäähtyy nyt. Pian sisko työmatkailee Manhattanilla, nainen ei saa unta, ei syötyä. Mene päivystykseen, sisko sanoo. Ei pysty, sairaalakammo. Eikä jalkalamppu toimi.

"Kosketushäiriö, nainen kirjoittaa kännykän kalvakassa valossa muistikirjaan. Aikuinen osaa tehdä johtopäätöksiä. Aikuinen ymmärtää, että asioille löytyy yleensä luonnollinen selitys, joku mekaaninen, sähkömekaaninen."

Jos juttuni onkin sekava (olenko minä se 'joku' mekaaninen, jossa on häiriö?), nainen ei ole. Hän tietää, että teksti heijastaa elämää peilin tavoin. Näyttää osia, vilauttaa häiveitä, jotain tarkasti. Kokonaiskuva muodostuu, jos malttaa katsoa. Riveissä ja sanoissa riittää riemastuttavia havaintoja.

"Hymy ei unohdu, nainen hymyilee peilikuvalleen, ei tarvitse liioitella, ihan pieni riittää, sellainen on suunta, oikea suunta, uuhun viittaava, kasvuyritykseen."

Lukija kiittää, hymyilee takaisin. Kasvuyrittää hyvällä mielellä. Oli mukava tavata taas.

Anja Erämaja: Imuri. WSOY 2019. Päällys Elina Warsta.