Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Tunnustan, että vielä jokunen vuosi sitten suhtauduin nihkeästi "keksittyihin elämäkertoihin", joiksi näitä todellisen henkilön ja fiktion yhdistämisiä nimittelin. Että miksi sepitellä, kun totuuskin on olemassa, jos olemassa olleesta ihmisestä on kyse. Ja jos mielessä on hyvä tarina, eikö sille voi kirjailijan loputtomalla mielikuvituksella luoda myös henkilön?

Vähänpä tiesin. Sen jälkeen olen lumoutunut niin monesta elämäkerrallisesta romaanista, etten jaksa laskea. Polvilleen pistivät muun muassa Everstinna ja Rouva C. Nyt Venho tekee saman kertoessaan Sylvi Kekkosen elämästä. Kerrassaan upeasti.

Kun olin lapsi, presidentin synonyymi oli Kekkonen. Hämärästi muistan nähneeni Urhon vaimon itsenäisyyspäiväjuhlien kättelijänä ja liikuttavan vaivalloisesti tanssivana pienenä keijuhahmona juhlien aloitusvalssia noin metrin vaimoaan pidemmän miehensä kanssa. Sylvi Kekkosta vaivasi paha nivelreuma, mikä teki hänen elämästään todella hankalaa ja kivuliasta, niin fyysisesti kuin henkisesti.

Kuten Venho kertoo, oli muutakin hankalaa. Lasten saamisen kanssa oli ongelmia (totta), eikä Sylvi viihtynyt julkisuudessa, mitä presidentin puolisona ei voinut täysin välttää. Lääkäri käski muuttaa eri makuuhuoneisiin, joten mies haki muita kumppaneita. Sylvi oli heistä hyvin tietoinen, sekä Venhon kirjassa että todellisuudessa, uskon, olihan hän älykäs ja herkkä nainen.

"Ei se ollut mikään päätös, asiat vain menivät sillä tavoin. Eikä se ollut mitään sellaista, mitä voisi kutsua jollakin nimellä, liimata sellaisia nimilappuja kuin uskottomuus tai vapaa avioliitto. Ei meillä kahdella ollut muuta vaihtoehtoa."

Ja kiukkuinen. Ei Venhon kirjassa, mutta lapsenlapsen antamien haastattelujen mukaan he pelkäsivät komentavaa isoäitiään, isoisä oli leppoisampi. Enkä ihmettele, jatkuvan kivun ja aseman vuoksi, ja asetelman, johon mies hänet sijoitti. Ei "asioiden meneminen sillä tavoin" tarkoita sitä, että se olisi ollut myönteistä ja mukavaa.

Kirjassa Sylvi puhelee kuolleelle ystävälleen Marjaliisalle. (Todellisuudessa ystävä oli Marja-Liisa Vartio). Toinen ystävä on Essi Renvall, joka "kertoo" itse ja jonka piirros on kirjan kannessa. Hän yritti tehdä Sylvistä veistosta. Päähenkilö ei ole helposti avattavissa, ja veistoksen tulisi kuvata tämän sisintä. Miten muotoilet savesta herkän mutta raudanlujan päänmuodon?

"Siitä syvemmästä tarinasta: kun en saanut Sylvistä otetta, aloin ajatella hänen elämäänsä. Kyselin kautta rantain ja hän vastaili niillä nasevilla lyhyillä lauseillaan jotka ovat kuin tiiviiiksi puristettua huopaa. ... väheksyy niitäkin puolia itsessään, jotka ovat hienoja ja kehittyneitä. Ehkä sellaiseksi tulee, kun koko ajan elää niin jyhkeän hahmon varjossa."

Sylvi elää vaihetta, jossa hän vetäytyi Tamminiemestä Katermaan, mökille pieneen kylään, jossa viihtyi pitkiä aikoja myös yksin (totta). On aikaa miettiä ja summata elämää. Olla osa luontoa metsänhengen tavoin. Venho kertoo ajatuksista koskettavan kauniisti. On elokuu 1966.

"Huone minussa. Ovi enimmäkseen kiinni, usein lukossa. Vähänlaisesti tavaraa, kapea sänky ja sen päällä karkeasta villasta kudottu, ruskearaitainen peite. Hillityt sävyt, lujat materiaalit, niistä minä pidin. Suomalainen suunnittelu, se sopi meidän maalaisliittolaiseen profiiliimmekin. Sille riittivät niukat sanat, se ei kuohuttanut, se tasoitti, antoi ajatukselle tilan liikkua. Muutama kirja pöydällä, ei enempää. 
  Hyllyssä tärkeät teokset. 
  Vuoteen vieressä tohvelit vieretysten.
  Vaatteet, jotka peittivät, pitivät minut koossa."

Sylvi Kekkonen oli kirjailija. Helmetistä löytyy hänen teoksiaan: en ole lukenut, mutta tämän jälkeen varmasti. Amalia ja Kiteitä, Käytävä, Kotikaivolla ja Lankkuaidan suojassa. Jälkimmäisten nimistä hohkaa lapsuuden muistelu. Ironista kyllä, nimihaulla löytyy myös Urho Kekkosen naisystävän Anita Hallaman muistelmakirja. (Miksei Max Jakobsonin nimellä löydy Lenita Airiston muistelmia? Vasta sen jälkeen, kun molemmat ovat kuolleet?) Sylvin kirjoittaminen on hidasta, mietittyä tuhanteen hikiseen kertaan, kuitenkin purskaus omasta persoonasta. Sille aplodit ja aaltoja, oli tulos millainen tahansa! Ei ollut mitäänsanomaton tämä nainen.

"Ja kirjoitin myös: Usein samastavat ihmiset seksuaalisen hyveellisyyden inhimilliseen siveyteen, joka siten jää vapaaksi sangen monille ylitsekäymisille. Jääkö lause hieman hämäräksi? Sain aforismeja kirjoittaessani koko ajan olla tarkkana, etten vain puhunut politiikkokieltä."

Suhde aviomieheen on ristiriitainen. Toisaalta riippuvainen, toisaalta vetäytyvä. Presidentti ei koskaan kiistänyt Sylvin merkitystä vaimona, kumppanina tai äitinä. Kaksospojat kasvoivat kieltämättä oudossa ympäristössä taviksiin verrattuna. Lapset kun vaistoavat kaiken, tiedämme. Uskoisin sen vaikuttaneen heihin vahvasti. Kirjassa toinen heistä on päivän poika, toinen yön, ja äiti oli heissä kiinni kuten äidit ovat, isä lienee ollut kaukaisempi, kunnes heistä kasvoi isoja perheellisiä miehiä - jolloin Sylvi jäi omilleen. Vaikuttaa siltä, ettei hän saanut iloa lapsenlapsistaankaan. Mutta mies: Sylvi luki ja kommentoi hänen puheitaan ja kirjoituksiaan, ja oletettavasti paljon muutakin. Ja Urho kuunteli tarkalla korvalla. Kun Sylvi kuoli, romahti myös mies (tätä ei ole Venhon kirjassa).

Eikä tätä: kysyin paljon lukevalta äidiltäni, mitä hän muistaa Sylvi Kekkosesta. Samoja asioita kuin edellä, mutta ei juuri muuta. Silloinen media ei kirjoittanut presidentin rouvasta. Ei ollut paljastelun kulttuuria, ei edes paparazzeja. Äitini ei muista yhtään lehtijuttua tai haastattelua, vain samat hämärät itsenäisyyspäivämuistot kuin minäkin. Ihmeellistä, nykymediaa ajatellen! Jos joku halusi olla rauhassa, hän sai olla rauhassa. Eikä Kekkosia kukaan uskaltanut uhmata.

"Kun kirjoitan, olen joka hetki yhä vähemmän yksin. Huvila on kansoitettu, muistini kirjavoima. Onko minusta tullut sellainen vanha ihminen, joka elää menneissä, onko se elämän laki, ettei menneisyyttä voi väistää."

Hieno fiktioelämäkerta Johanna Venholta; nautin niin kielestä kuin sisällöstäkin, joka on detaljintarkasti harkittu, sopivasti mielikuvitusta kutkuttava. Henkilövalinta on nappiin: Sylvi Kekkonen on kirjan arvoinen.

Kenelle: Laatuproosan lukijalle, lähihistoriasta kiinnostuneille, naisen asemaa pohtiville, elämänkohtaloiden ystäville.

Muualla: Kaunis ja ansaittu kunnianosoitus Sylvi Kekkoselle, sanoo Leena Lumi.

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen. WSOY 2019. Kannen suunnittelu Satu Kontinen, piirroskuva Sylvi Kekkosesta on Essi Renvallin.

Helmet-haaste 2019 kohta 32: kirjan nimessä on ammatti.