Orhan Pamuk: Punatukkainen nainen

Niin väsynyt tai elämäänsä kyllästynyt ei ihminen voi olla, etteikö Pamuk piristäisi. Minua kiehtoo hänen hiljainen huumorinsa ja hämmästyttävä tarinointi, joka vie täysin mukanaan henkilöidensä kummallisiin elämäntapahtumiin.

Kuten nyt Cem, joka joutuu ansaitsemaan elantoaan nuorena kaivonkaivajan apulaisena. Poika oppii kaivonkaivamisen lisäksi paljon miehenä olemisesta tuona ajanjaksona, jolloin mestari Mahmut hallitsi hänen päiviään. Iltoja ja öitä ei; saattaa olla myös ikäkysymys, että kausi on Cemille merkittävä. Nimittäin kaivonpaikan lähellä on kylä ja talo, jossa asuu Punatukkainen nainen. Joka ei jätä Cemin ajatuksia rauhaan.

Kaivonkaivuu ennen sähkömoottoria on jo sinänsä varsinainen performanssi. Suurkaupunkien kasvu puolestaan on toinen, edelleen jatkuva. Nyt tuo kuiva alue, jossa Mahmut apulaisineen tontinomistajalle etsii vettä 1980-luvun lopulla, on osa Istanbulin metropolia, vaikka tuolloin se oli kaukaista joutomaata. Yhteys todellisuuteen: silloin 5 miljoonaa asukasta, nyt lähes 15 miljoonaa (Suomi tuntuu erämaalta tässä kohtaa).

Nuoren miehen luonto ei ole viime vuosikymmeninä muuttunut niin paljon kuin teknologia ja ympäristö. Siksi Cemiin on helppo samastua; myös siksi, että hän kertoo niin avoimesti, mitä tapahtuu. Pamuk ohittaa tylsät yksityiskohdat, mutta kertoo detaljintarkasti ne, jotka lukijaa auttavat ja tyydyttävät tiedonhalua, kertomuksen etenemistä. Välillä saa olla kauhuissaan, välillä huvittunut ja koko ajan utelias: miten Cemin käy?

Cemin tarinaan liittyy monia paljon vanhempia tarinoita, joihin kirjailija viittaa. Nykyajan (tai melkein) ja ikiaikaisuuden yhdistäminen on yksi Pamukin vahvuus. Ei vanhoja juttuja tarvitse tuntea nauttiakseen kerronnasta, en minäkään tuntenut. Joitakin asioita vain tietää, kuin luonnostaan. Pamuk on niitä luottokirjailijoitani, joiden kanssa ei tarvitse pettyä. Ei hän ole Nobeliaan turhaan voittanut, niin kiehtovan taidokasta kerronta on. Myös Turkki maana tai jopa matkakohteena osoittautuu Pamukia lukeneena uudessa valossa. Tosin en ole silti matkaa tilaamassa.

Kyse ei ole paikasta, vaan ihmisyydestä. Sen kuvaamisessa Pamuk on mestari. Mietin paljon sitä, miten paljon sattuma vaikuttaa lahjakkuuksien esiin nousuun. Pamuk mielletään poliittiseksi kirjailijaksi, hänen kuvaamaansa länsimaisuuden ja muslimien välistä rajapintaa vaaralliseksi - tappouhkausien vuoksi kirjailija muutti aikanaan Yhdysvaltoihin. En rajaisi häntä noin; en edes ymmärrä kaikkia jännitteitä, joita hän kuvaa, enkä ilman googlausta olisi tajunnut koko asetelmaa. Hänen tekstinsä ovat suurempia ja vaikuttavampia kuin ihmisten keksimät rajalinjat.

Tapasin mestarin itsensä HelsinkiLitissä 2017 (hymy ohessa, tosin ei minulle vaan faniystävälleni). Ja Kummallinen mieleni oli odotetun hieno.

Kenelle: Maailman parasta kirjallisuutta hakeville. Ikiaikaisia tarinoita etsiville. Kehityskertomusten ystäville. Huumorin ja vakavuuden yhdistelmää kaipaaville.

Muualla: Lumoava, dramaattinen, häikäisevä, sanoo Riitta.

Orhan Pamuk: Punatukkainen nainen. (The Red-Haired woman, Kirmitztı Saçlt Kadın 2016), suomennos Tuula Kojo. Tammi 2019.  Päällys Markko Taina.