Sanna Nyqvist: Räjähdemiehen perintö

Nobel-palkinnolla on juhlava kumu. Sen loiste tuntuu saavuttamattoman kaukaiselta, mutta todellisuudessa palkinnon koti on naapurissa, eikä se viime aikojen uutisten valossa ole niin säihkyvän kirkas kuin aiemmin kuviteltiin.

Nobel-komitea mokasi perusteellisesti, siitä ei liene erimielisyyttä. Sen toiminta on ollut usein täyttä pelleilyä - alkuaikoina he jopa palkitsivat omia jäseniään, viime aikojen kähmäilyistä puhumattakaan - enkä voi tajuta, ettei kaikkia alkuperäisiä jäseniä vieläkään ole erotettu. Mielestäni on yhtä rikollinen, jos hyväksyy korruptoituneen ja syrjivän toiminnan.

Toivon suuresti, että notkahdus ei hävitä loistetta eikä palkinnon arvoa ja merkitystä; me tarvitsemme sitä. Ja vuosikymmeniä menetelmä toimi, aina vastustusta herättäen mutta silti kirjallisuutta arvottaen ja julkisuuteen nostaen, epämääräisillä kriteereillä tosin, kuten Nyqvistin kirjasta käy ilmi. Mutta onko sen väliä, kun kaipaamme auktoriteetteja ja kirjallisuuden esiintuomista! Eivätkä Nobelin kirjallisuuden päättäjät keitä tahansa ole: mikä vain kokoonpano on puolueellinen, tunteen tai oman maailmankuvansa pohjalta päättävä, kuten kirjasta mielipiteensä sanova aina. Komitean jäsenet sentään ovat osoittaneet jonkinlaista harrastautuneisuutta asiaan, ainakin jotkut heistä, Nyqvistin kertoman mukaan käännöstilauksina ja tutustumisena laajasti ehdotettuihin ehdokkaisiin. (Kirja muuten selostaa, miten ehdolle päästään.) Uskon, että suuri osa on todella perehtynyt asiaan ja kirjallisuuteen laajasti, ja asia oikeasti kiinnostaa, asenteista huolimatta.

Niin, kampitan itseäni jalkaan koko ajan (mutta niin teki komiteakin). Haluan niin kovasti uskoa, että joku oikeasti tutustuu maailmankirjallisuuteen ja pystyy arvioimaan sitä, vaikka tiedän, että se ei ole totta. Parempaakaan vaihtoehtoa ei ole, joten sillä mennään.

Alfred Nobel oli keksijä, uuden raivaaja, eteenpäin suuntautunut tiedemies, jonka nuoruudenrakkaus oli kirjallisuus.

"Kirjallisuus ja rauha yhdistettynä luonnontieteisiin oli Nobelin resepti ihmiskunnan menestykselle." 

Hän testamenttasi keksijäbisneksensä tuottaman omaisuuden säätiölle, joka jakaa vuosittain palkinnot tieteissä, kirjallisuudessa ja rauhanedistämisessä. Harmi tai viisasta kyllä, testamentin ohjeet ovat viitteelliset, joten kirjallisuuden palkintojen jakajat joutuvat soveltamaan. Ohjenuorana ovat testamentin kolme yleistä ehtoa (kaksi ensimmäistä usein luetaan yhdeksi ehdoksi). "Nobel laati testamenttinsa kiireisen liikemiehen kärsimättömyydellä." Palkinto tulee myöntää henkilölle, joka:

• edellisen vuoden aikana 
• on eniten hyödyttänyt ihmiskuntaa
• ansaitsee sen riippumatta, onko skandinaavi vai ei.
  

Nyqvist kuvaa kiinnostavasti palkinnon taustoja, palkintoehtojen soveltamista ja moninaisia asioita, joita komitea on joutunut pohtimaan. Politiikkaa, ajan henkeä, globaaliutta, sukupuolinäkökulmaa - joka tuli mukaan auttamattoman myöhään, alkuvuosina naisia ei edes huolittu ehdokkaiksi. Nobel-komitea on uudistunut hitaammin kuin suomalainen pörssiyhtiön hallitus! Siksi sen valintoihin voi suhtautua varauksella: ne eivät välttämättä peilaa aikansa parasta kirjallisuutta. Eivätkä edusta testamentin tehneen Nobelin ajatusta eteenpäin menemisestä ja kehityksestä. Hän löisi päätään seinään komitean toimintaa katsoessaan, olen satavarma!

Mutta ei komitea ole pelkästään huonoa tuota. Nyqvist kertoo siitä, millaiset kriteerit komitea eri aikoina on parhaalle kirjallisuudelle antanut ja millaiset kirjat kilpailussa menestyvät - sillä kilpailusta on kyse, vaikkei kirjailija siihen mieltäisi osallistuvansa. Useimmiten mieltää, senkin kirja paljastaa. Nobel ei tule salamana taivaasta, sen eteen on tehty töitä ja rakennettu verkostoja vuosia. Lue vaikka Touko Perkon kirjoittama A.I. Virtasen elämäntarina. Mutta kirjaan palataksemme:

"Lapsuus- ja kasvutarinat selittävät sitä, miksi ja miten nobelistista tuli kirjailija. Kirjallisuus on kuitenkin taidetta, jota ei jakojäännöksettä voi purkaa osatekijöihinsä. Siinä on aina jotain selittämätöntä, mikä ei suoraan palaudu tekijän kokemuksiin tai taitoon."

Nyqvist käy läpi paitsi palkinnon taustaa, käytäntöä ja merkitystä, myös nobelistien pitkää taivalta voittajiksi ja kohuja, joita ovat aiheuttaneet yllättävät valinnat tai palkinnosta kieltäytyjät. Huomioidaan myös se, että palkinnot ovat menneet muillekin kuin kirjailijoille.

"[Saksalainen historioitsija] Mommsenin jälkeen palkinto on mennyt kolme kertaa filosofille: Rudol Euckenille 'ihanteellisesta maailmankatsomuksesta' (1908), Henri Bergsonille 'rikkaista ja elähdyttävistä ideoista sekä niiden loistokkaasta esitystavasta' (1928) ja Bertrand Russelille työstä 'humanismin ja sananvapauden esitaistelijana' (1927). Poliitiikko Winston Churchill sai kirjallisuuden Nobelin vuonna 1953 elämäkerrastaan ja sanataituruudestaan humaanien arvojen puolustajana. Kaikkia näitä ei-kirjallisia nobelisteja yhdistää suvereeni tyyli sekä teosten sisältö, joka sopii Nobelin idealisuutta tai ihmiskunnan hyvää korostaviin palkintoperusteisiin."

Nobelin ovat saaneet myös esiintyvät taitelijat Dario Fo ja Bob Dylan sekä "aikalaishistoriaa kaunokirjallisin keinoin dokumentoiva" Svetlana Aleksijevitš, joten komiteaa ei voi täysin lokeroitumisesta syyttää. (Ja huom. kirjan alussa jo kerrotaan reunaehdot, joten kommentit rajaukseen voi osoittaa suoraan Nobel-komitealle, os. https://www.nobelprize.org/ )

Kirjallisuudesta ja kirjailijuudesta Nyqvist onnistuu tuomaan esiin paljon. Tai siis Nobel-komitean mietteistä näistä. Mutta myös kirjailijat saavat sanansijaa: osa palkintoseremoniaa on palkitun puhe, ja niistä ja muista ulostuloista saamme otteita. Youtubesta löytyy! (Mitä vain, mutta tämä Ishigoro on kiva). Lainaan Nyqvistiä:

"Kirjailija on toisenlainen kuin muut, hän on tarkkailija ja eristäytyy työn yksinäisen luonteen vuoksi väistämättä muista. Mutta kuten Albert Camus Nobel-puheessaan lausui, erilaisuuden kokemuksen vuoksi taiteilijaksi päätynyt huomaa pian, ettei voi kannatella taidettaan ja erilaisuuttaan ellei samalla myönnä itselleen, että on samanlainen kuin muut."

Nyqvistin kirja on mainion kiinnostava ja yleisöystävällinen. Se on helppolukuinen tietopaketti kirjojen ystäville ja herättää ajatuksia hyvän kirjallisuuden kriteereistä. Miten niistä päätetään ja voiko jokin pieni arvioijien kokoonpano niistä päättää? Kulissien taakse emme pääse, mutta niin lähelle kuin julkisen tiedon perusteella on mahdollista. Säihkeen toivon säilyvän, vaikka raadollinen totuus sitä ikävästi raaputtaa.

Kirjallisuuden Nobel-palkintojen jako kuitenkin jatkuu. Komitean sählinkien jälkeen vuoden 2018 palkinnon sai puolalainen Olga Togarczuk ja vuoden 2019 palkinnon itävaltalainen Peter Handke. Kumpaakaan en ole lukenut, joten valintoihin en voi ottaa kantaa. Handken osin käsikirjoittaman leffan Berliinin taivaan alla olen nähnyt. Togarczuk vaikuttaa Sofi Oksasen kilpailijalta tuotos- ja teemamielessä, jopa ulkonäöltä! Ulkonäöstä valintakriteerinä ei Nyqvist mainitse mitään...

Kenelle: Nobel-tason kirjallisuutta ihaileville, hyvän kirjallisuuden kriteereitä miettiville, taustoista uteliaille.

Muualla: Blogijuttuja kirjasta en vielä löytänyt, mutta hah, oman juttuni Sanna Nyqvistin ja Outi Ojan teoksesta kirjallisista väärennöksistä.

Sanna Nyqvist: Räjähdemiehen perintö. Vallasta, kirjallisuudesta ja Nobelin palkinnosta. Tammi 2019.

Kansi Markko Taina. Sain kirjan kustantajalta pyynnöstäni.