Elävää kuvaa

keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Juha Hurme: Suomi

Juha Hurme rymistelee jälleen läpi aikojen ja avaruuksien vauhdilla ja vimmalla! 

Niemi kokosi kulttuurihistoriaa yksiin kansiin vuoteen 1809 saakka. Vaikka alkupaukusta lähdetään nytkin, Suomi keskittyy nimensä mukaiseen niemeen ja sen asuttajien kulttuurin kehittymiseen niin luonnon, talouden, urheilun kuin kaikenlaisen muun kulttuurin kautta, keskusteemana kieli, kalevalaisuus ja sen myytit, joita jotkut ovat erehtyneet tosihistoriaksi luulemaan. 

Hurme nappaisee moiset väärinkäsitykset heti pois, mutta ei kiellä Kalevalan merkitystä suomalaisten identiteetin rakentamisessa, itsellemme ja maailmalle näytettäväksi. Päinvastoin. Hän kuvaa kirjan syntyä ja vaikutuksia niin meillä kuin muualla; miten se vaikutti kieleen, käsitykseemme itsestämme ja millaisia muita tuotoksia se on generoinut, kirjoista leffoihin, sarjakuvaan ja musiikkiin, juhlarahoista käännöksiin esimerkiksi urduksi (60 miljoonaa puhujaa, kasvava kieli) tai nenetsiksi (25 000 puhujaa, kuoleva kieli). Meillä on jopa liputuspäivä kirjalle, se on erikoista maailmassa! 

"Suomalaisten maailma syntyi sotkan munasta. Se voi hyvin päättyä sotkan munattomuuteen."

Tällä viitataan luonnon monimuotoisuuden kuihtumiseen. Lajien katoamiseen, armottomiin sodanjälkeisiin metsähakkuisiin, joista puhuu myös Anni Kytömäki Margaritassa; siihen, kuinka pienen osan tunnetun elämän kestosta ihmislaji on ollut olemassa (0,0025 %), ehkä hieman sen odotuselinikäänkin. 

"Älyllinen ylivoima, trokee-tekniikka ja teknologinen know-how eivät ole vähimmässäkään määrin irrottaneet meitä planeettamme rajoituksista tai biologisista lainalaisuuksista. Kun kuolemme, se on menoa eikä meininkiä." 

Hurme esittää nasevia määritelmiä kulttuurille, jonka hän näkee osana luontoa, onhan se ihmisen tekemää. Kivan lisäksi hän sanoo sen olevan "välttämättömyyshyödyke, kaiken aikaa muuttuva keinovarasto, jonka avulla ihminen selviää muuttuvassa maailmassa. Muutos on synnyttänyt viime aikoina muutospaniikkia eli kulttuurikielteisyyttä, ajattelun takalukkoa".

Paniikkilääkkeeksi Hurme suosittelee Samoli Parosen kirjoja, joiden "analyysit massatyperyyden leviämisestä tuntuvat toteutuvan täydellä voimallaan vasta nyt." Kiinnostavaa, pitänee noudattaa suositusta! Muttei kansalaisen pidä jumiutua vain omien rajojen sisälle. Kansallinen herätys toi paljon hyvää, mutta nykyinen nationalismi välttämättä ei, jos se ymmärretään ihmiskunnan jakamiseksi eriarvoisiin ryhmiin. 

"Kansallinen katse on nationalismin nousun myötä luonnolliseksi ja ikään kuin huomaamattomaksi muuttunut inhimillisen toiminnan ja ajattelun raami, joka yksinkertaistaa todellisuuttaa. Se on valikoivaa näkökykyä, joka sulkee tietyt asiat ulos, asettaa toiset keskinäiseen vastaharkkaan sekä tuottaa sokeita pisteitä ja dementiaa.

Hurmeella on loistava taito yhdistää laaja kokonaiskuva yksittäisiin henkilöihin (Jopa syntymäpitäjäni Leppävirran rovasti Tuderus mainitaan! Sekä laajasti muita nimiä taiteilija-, urheilija- ja vaikuttajajoukosta vuosisatojen varrelta tähän päivään.) ja faktoihin tai hassuihin detaljeihin. Tekstiä siivittävät kirjailijan omat kokemukset ja näkemykset sekä anekdoottimaiset tarinat, jotka konkretisoivat lukijalle kaikenlaista hämmästyttävää historiastamme, usein ainakin minulta piiloon jääneitä seikkoja. 

En edes yritä niitä kattavasti listailla, mutta mieleen juolahtaa esimerkiksi tieto siitä, että vanhin tieteellinen luonnonsuojelua vaaliva seura perustettiin jo 1821! Fauna et Flora -mies Sahlberg perusti Yläneelle Huvitus-hedelmätarhan ja tilan, jolla toimivat myöhemmin muun muassa koulukoti ja Mannerheimin lastensuojeluliiton yksi keskus. Tila on olemassa ja myynnissä kai edelleen. 

Kiehtova on myös ajatus siitä, mikä on Hurmeen mukaan kaikkien aikojen vaikutusvaltaisin suomalainen kirja. Se on Topeliuksen Maamme kirja (1857), ja Hurmeella on hyvä perustelu väitteelleen. Kirjaa on painettu yli 3 miljoonaa kappaletta, ja sitä käytettiin satakunta vuotta koulujen oppikirjana ja lastenkasvatuksen oppaana. Hurme kehuu hyllyssään olevan kyseisen kirjan painoksen vuodelta 1951. Polleana voin todeta, että omani on vanhempi: mummoni koulukirja on vuodelta 1910! (Pitäisiköhän kirjasta tehdä oma postaus?)

Ja yksi vielä: eritasoiset kulttuurituotokset, joita Kalevalasta on siinnyt. Minulle monet tuntemattomia, kuten neuvostoliittolais-suomalainen Sampo-elokuva. Ylen Rauta-ajasta Hurme ei innostu. Eikä sikiäminen ole vieläkään ohi. Etunimet Aino, Elias ja Väinö ovat edelleen suosituimpia. Tekoälytutkija Seppo Heikuran kone "suoltaa kaikkien maailman kansanrunouden ja huonon huumorin ystäville loputtomasti tolkuttomia trokee-säkeitä." Ja mitä vielä... 

Suomi on hurja matka suomalaisuuteen, ihmisyyteen, lajimme kosketukseen maailmassa. Se yllättää, viihdyttää ja antaa tietoa niin paljon kuin lukija jaksaa ottaa vastaan. Mittakaava hieman hajoilee aivan lopussa, ainakin omassa päässäni - eksyin harhailemaan yksityiskohtien suossa pääsemättä niskan päälle kokonaisuuden lopputulemasta. Toisaalta, eihän sellaista voi vielä kertoakaan. Olemme vielä olemassa.

Kenelle: Historiahulluille, kulttuurin ystäville, monipuolista tietoa arvostaville, lajia säilyttäville, tylsiä tietokirjoja karttaville. 

Muualla:
Massiivinen paketti tietoa, tulkintoja ja näkemyksiä ja ehdottomasti lukemisen arvoinen, sanoo kirjasta Jorma.


Juha Hurme: Suomi. Teos 2020. Ulkoasu Jenni Saari.


2 kommenttia:

  1. Olihan tämä! Aika makoisaa luoda katsaus ennen meitä täällä seikkailleissiin. Lapsena asuin ensin Kalevankadulla, sitten katu muutettiin jostain syystä Joukahaisenkujaksi ja onpa siviilietunimenikin Kalevalasta lähtöisin! Äänikirja vei, mutta huippukohtia en jaksanut enää bloggausta varten plärätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se, ja on se! Ja kunnioitukseni, että kuuntelit! Itse mietin, että tämä on kirja, joka on hyvä olla käsillä, juuri tuon pläräämisen takia. On niin paljon asiaa ja herkullisia yksityiskohtia.

      Poista