Elävää kuvaa

maanantai 5. lokakuuta 2020

Maritta Hirvonen: Komediantit

"Esikoisromaani on kirjoitettu rakkaudesta sirkukseen, musiikkiin ja taiteeseen."

Takakannen lause summaa sisällön. Nuoren Estherin perheen vievät natsit, mutta tyttö onnistuu pakenemaan. Matkallaan ei-minnekään paitsi pois hän saa kiertävän sirkuksen väeltä yllättävää apua, yösijan, syötävää ja käskyn jatkaa matkaa aamulla. Mutta Esther ei halua lähteä. 

"Heidän maailmansa on hämmästyttävä yksinkertaisuudessaan ja suoruudessaan, ja jotain kummaa kauneutta on siinä fyysisyydessä millä he ovat siinä läsnä. Sekö minua Heinzissa niin vetää puoleensa?"

Sirkuslaiset eivät ehkä osaa lukea eivätkä tunne maailman ismejä, mutta sivistyneen perheen lapselta Estheriltä puolestaan puuttuu taitoja, joita heillä on. Arabellaksi muuntuva Esther on kuitenkin sinnikäs ja sopeutuu - pakosta vai halusta? - kiertävään, vaatimattomaan elämään, jossa perustarpeet ovat yksinkertaisia ja taidot hämmästyttäviä. 

"Ohitamme muutamia pikkukyliä ja pysähdymme odottamaan, kun Helga käy kysymässä taloista ruokaa, ilman tulosta. Korvikekahvin kanssa meillä on kuitenin leipää ja metsästä kerättyjä mustikoita. - Oisko paree leiriytyä ja odottaa kun sade loppuu? Ernst kysyy, mutta Alfonsin mielestä on jatkettava matkaa, että päästään perille illaksi. - Olispa hyvä, jos se paikka olis jossain pikkukylässä, jossa olis maataloja ja anteliasta porukkaa, niitä jotka maksaa esityksen leivänpuolikkaalla tai pussillisella perunoita, Edith sanoo. - Ne varmaan onkin niitä parhaita pääsylippuja. - Joo, kaikkee on saatu, hunajapurkista elävään kanaan. Kun ois tullu vielä kukko samalla, olis voitu saada muniakin. Mutta se meni pataan se tipu sitten."

Tarina kuvaa lämmöllä sirkuslaisten elämää, johon normaalisti kasvetaan syntymästä saakka. Arabella tajuaa kipeästi eron itsensä ja muiden välillä, mutta on vakaasti päättänyt ylittää rajan, tulla osaksi yhteisöä. Ja nyt tytön lapsuuden baletti- ja musiikkiharrastuksista on hyötyä! Musiikki on ollut osa Arabellan elämää aina, samoin sirkuslaisten, vaikka eri tavoin. 

Hän oppii, aikuistuu tuossa oudossa ympäristössä, josta tulee hänen kotinsa ja perheensä. Mutta hän myös kaipaa jotain menettämäänsä, siteitä juuriinsa. Kuusikymmenluvulla hän saa yhteyden lapsuudenystäväänsä Giselaan, jonka kanssa aloittaa kirjeenvaihdon. 

"Ystäväni, luulen että olen kadottanut entisen elämäni, koko lapsuuden ja nuoruuden. ... Olen alkanut pelätä, että minulla ei ole mitään kosketusta tai tunteita sitä elämää kohtaan, jos sitä nyt koskaan olikaan. Kuin jokin pala puuttuisi itsestäni."

Gisela on kiivas kommunisti Itä-Saksassa, Arabella lännessä, ja heidän kohtalonsa ja tapansa nujertaa sodan kokemukset ovat hyvin erilaiset. Gisella-juonne yllättää lukijan. Silti yhteys säilyy. Ja Arabellan rakkaus musiikkiin, josta hän saa muistutuksen päästessään Hampurissa konserttiin. 

"Richard Straussin Metamorfoosit jousille, sävelletty 1945, sinä samana vuonna jolloin pakenin, jolloin Dresden hävitettiin ja elämässäni mullistui kaikki. Kaikki suru sisälläni tuntuu olevan läsnä tässä musiikissa. Melodia toistuu uudelleen ja uudelleen, aina vähän varioiden, lopulta päättäväisesti, kuin tahtoisi kertoa jotakin. Viimeiset tahdit hiipuvat äärettömyyteen. Siksikö piti kulkea se pitkä tie, että kuulisin tämän yhden teoksen? Kokisin sen kaiken, muistutuksena siitä, että musiikki, kaikki taide edelleen on jossain, minussa myös? On vain oltava läsnä tässä elämässä."

Tulkitsen kirjan kertovan siitä, että ihmisen on otettava paikkansa; siitä, että sen löytyminen vaatii työtä ja omien vahvuuksien tunnistamista. Mutta myös heittäytymisen ja yhteisön voimasta. Ja tietysti taiteen. Kirjassa on paljon musiikkia ja laulujen sanoja natsien marsseista Irving Berlingiin, Bamboleosta Brahmsiin. Se tuo tarinaan runollisuutta ja lisää haikeutta, jota Arabella ikääntyessään tuntee. Lopussa on lista henkilöistä ja lauluista sekä siteerauksia muutamista tunnetuista teksteistä, jotka ahkera lukija tunnistaisi ilman listaustakin. 

Vaikka esikoisen tapaan tekstissä on karheaa höyläyspintaa, se on sujuvalukuinen ja  sirkusaiheeltaan kiinnostava. Tyyliltään omaan makuuni tunteikas, mutta uskon sen sopivan romanttisemmalle mielelle ja vannoutuneemmalle musiikin ystävälle, joka haluaa lukea erilaisen ja vahvan tunteellisen selviytymistarinan. Kyseessä on Hirvosen esikoisromaani, mutta hän on kirjoittanut aiemminkin: Hämäränmaassa valon syvyys, säveltäjä Jouni Kaipaisen elämäkerran. 

Muualla: Universaali ja tärkeä kirja, sanoo Jorman lukunurkka. Aika moni kirjabloggari on kirjan lukenut ja siitä kertonut, mikä kertoo hyvää. 

Sain kirjan kustantajalta. 

Maritta Hirvonen: Komediantit. Stresa 2020. Kansi: Tuulikki Pietilä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti