Maarit Verronen: Orionin vyö

Vieläkö maailma on olemassa? Kysymys heräsi jo Maarit Verrosen edellisen kirjan, Hiljaiset joet, luettuani. Kyllä, maailma on, mutta erilaisena kuin sen tunnemme. Kulkuneuvoina käytetään muuleja, työkaluina kirveitä, ruuaksi käyvät niin rotat kuin lokit, tai sudenliha. Kirjan kannen värinen maailma. 

"- Älä sano heimorajalla mitään äläkä katso keneenkään, Khou ohjeisti. - Se on rauhallinen raja, eikä minun heimolla ole riitaa täällä kenenkään kanssa. Mutta läpikulkijoille tehdään joskus kiusaa. 

Valmistauduin irrottautumaan tilanteesta, ajattelemaan Orionin vyötä tai jotain muuta kaunista ja kaukaista; katsomaan tyhjyyteen ja antamaan asioiden tapahtua. Tämä ei ollut uutta, vaikka altruja ei yleensä rajatarkistuksilla kiusattu."

Mipi Ii on altru, joka siirtyy kaupungin tehtävästä toiseen, Euroopassa ja kauempanakin. Nyt hänelle osoitetaan kirjastotyö: hänet katsotaan päteväksi kokoamaan kasasta löydettyjä papereita ja homeisia kirjoja viisautta, jota niistä ehkä on löydettävissä. Kirjat ovat tässä maailmassa harvinaisia, harva osaa edes lukea.

"Pidin tuosta työstä. Siitä tuli selkeää jälkeä, materiaalit pääsivät hyödylliseen käyttöön. Ei ollut minun vikani, jos viisautta ei tuon kaiken rojun keskeltä löytyisi."

Matka paperilöydön äärelle ei ole vaaraton, mutta altrut ovat tottuneet monenlaiseen. Kun käsky tulee, sitä on noudatettava. Eikä Mipi Ii ole koskaan kyseenalaistanut tehtäviään, vaikka niissä joutuu usein fyysiseen vaaraan. Hänen muistosta entisistä tehtävistä ovat karmeita. 

"Se oli silti puistattavaa. Altrutehtävissä ei vahingoitettu ihmisiä. Meistä ei muodostettu palkka-armeijoita, emme tehneet terrori-iskuja emmekä ryöstöjä. Emme edes tapelleet kenenkään viihdykkeeksi - vaikka lopulta joissakin uusissa altrutöissä tultiin hyvin lähelle sitä. Oli tiettävästi olemassa sopimus, että altruja ei käytettäisi ketään vastaan. Meidän ei olisi pitänyt saada tuota tehtävää." 

Kuinka Mipi Iin tehtävässä käy - löytyykö viisautta ja miten hän selviää vaarallisesta matkasta, tehtävästä, jonka pitäisi olla hänen viimeisensä? Ja jos selviää, on haasteena sopeutuminen ns. normaaliin elämään.

Kirjan tunnelma on vahvan tummanharmaa. Vaikka tähdet tuikkivat välillä kauniisti, niiden valo on kylmää. Väkivallan uhka on läsnä, elämä on hengissä pysyttelyä, selviytymistä. Pelottavaa ja dystooppista fantasianakin, saati mieleen tulevina kauhuajatuksina: tähänkö mekin olemme matkalla? Kun talouskasvu on ohi, sodat leviävät, rajat ja säännöt muuttuvat ja maapallon resurssit on käytetty? Taattua ja tuttua Verrosta omintakeisine käänteineen ja hätkähdyttävine näkökulmineen. Mutta jotenkin "hiljaisempi" tarina kuin vaikkapa hänen edellisensä. Kuin hieman piilossa kaikki, ja se sopii tietysti altrutyöhön. 

Kenelle: Dystopian ystäville, vaihtoehtoisista maailmoista kiinnostuneille, pessimisteille. 

Maarit Verronen: Orionin vyö. Aviador 2022. Kansi Satu Enstedt.