Naistenviikko on ohi, mutta huomaan lukijana viettäväni sellaista pidempään. Mistä johtuu, että eteen tupsahtaa tätä nykyä vain naisten kirjoittamia kirjoja?
Postattujen lisäksi olen lukenut niitä kasoittain. Kaari Utrion kunniahaaste lävähtää kirjablogeissa kirjailijan 80-vuotispäivänä 28.7. Pian lisää Utrion tuotannosta!Postaamattomia mutta lukemiani kevään ja kesän kirjoja ovat julkaisseet Ida Pimenoff (toim.): Kasvukausia – kirjoituksia äitiydestä - komea kokoelma äitiyden aspekteista, eikä vain naisten tai biologisten äitien silmin, myös isät ja meidät bonusäidit on huomioitu. Muutenkaan esseekokoelma ei ole hymistelyä hyvästä pyhästä äitiydestä. Paskojakin äitejä on, ja aika paljon näiden välimailla.
Elina Hirvosen ja Ujuni Ahmedin kirja Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin on niin rankka teos, että toivon löytäväni sanoja kertoa siitä lisää. Kunpa kukaan tyttö, minkävärinen ja -uskoinen hyvänsä, ei tuntisi olevansa yksin, vaikka maailma kivittää isoilla haasteilla.
On käsittämätöntä, että kyyhkyskodossamme tapahtuu kirjan kuvaamaa väkivaltaa ja silkkaa rikosta: somalityttöjä silvotaan, ja heitä katoaa kummallisesti maastamme. Heitä naitetaan, käytännössä myydään, takaisin Afrikkaan - jossa moni heistä ei ole edes käynyt - julmien sukuperinteiden mukaan. Suomessa nostellaan olkapäitä ja todetaan menettelyn olevan "yhteisön" päättämä. Onko meillä yhteisö, joka saa rikkoa lastensuojelulakeja ja ihmisoikeuksia? Saako kuka tahansa perustaa vastaavan yhteisön? Hätkähdän: olen nähnyt näitä tyttöjä ennen koronaa lähijuna-asemalla koulumatkoilla, ihaillut heidän kauniita asujaan ja iloaan somista vaatteista, hajuvesistä ja ystävyydestä. Mutta he ovat kadonneet! Missä he ovat?
Elina Hirvonen on aina osannut painaa nappeja, jotka minua koskettavat, ja niin hän tekee kanssakirjoittajana tässäkin kirjassa. Tarinan kertoo Ujuni Ahmed, joka Wikipedian mukaan on somalitaustainen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja ihmisoikeusaktivisti, joka on "työskennellyt naisten ja tyttöjen oikeuksien puolesta. Hän on puhunut erityisesti naisten sukuelinten silpomista sekä kunniaan liittyvää rajoittamista ja väkivaltaa vastaan." Lue lisää Ylen haastattelusta. Kirja ei sovi heikkohermoisille, viihdettä hakeville eikä hymistelijöille. Mutta jos olet jotain muuta, ehkä jopa päättävässä asemassa; juuri sinun pitää lukea tämä, vaikkei todellakaan tekisi mieli. Kansikuva: Anna Makkonen.
Mutta kirjasyksyä mietin nyt. Vuositilastojeni mukaan olen tavallisesti lukenut miesten ja naisten kirjoja suurinpiirtein saman verran. Nyt näyttää erilaiselta (määrällisesti kyllä aika samalta, eli noin 90 luetussa kirjassa mennään nyt, syksyllä tahti harvenee töiden takia). Tilasto täyttyy naisnimistä, ja tulossa ovat vesi kielellä odottamani uutuudet muun muassa Martta Kaukoselta, Petra Rautiaiselta, Karin Smirnoffilta, Kerstin Ekmanilta, Emma Kantaselta, Riitta Jaloselta, Leena Parkkiselta, Leena Lähteenmäeltä ja Anna Soudakovalta. Vaihtuuko naistenviikko naistensyksyyn?
Helpotus on huomata, että uutuuksia on tulossa myös joiltakin luottomiehiltä. Otettaisiinko miestenviikko seuraavaksi? Ainakin näitten seuraan heittäydyn syksyllä, kun uutuuskirjat ilmestyvät: Asko Sahlberg, Hanya Yanagihara, Tommi Kinnunen, Olli Jalonen ja Ian McEwan. Viihdelinjalta luen Antti Heikkisen Danny-elämäkerran, jännityspuolelta Max Seeckiä. (Jännitysnälkään Gummeruksen uutuuslistassa näkyy olevan myös Camilla Grebeä, vaikka miehiä nyt piti listailla...)
En huolestuisi naiskirjailijapainotteisuudesta. On käsittääkseni ihan tutkittu juttu, että naiset lukevat sekä miesten että naisten kirjoja, miehet vain miesten...
VastaaPoistaNäin se menee kuulemma. Yllätyin vain itse tästä, ei ole tyypillistä. Ostin juuri uuden Nick Hornbyn kirjan hieman tasapainottamaan :-)
PoistaKiitos alustavista vinkeistä! Minun vuoteni on tähän mennessä ollut hyvin naisvoittoinen.
VastaaPoistaMistähän se johtuu? Syksyn kirjoja jo kiivaasti odottelen, mies-, nais- tai miltä vain kirjailijoilta.
Poista