keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Akseli Heikkilä: Hiljainen vieras

Oli tietysti virhe alkaa lukea kauhutarinaa illalla. Kun kauhu alkoi hiipiä tarinaan, oli pakko vaihtaa kirja leppoisampaan yöunien turvaamiseksi. Päivänvalossa tuntui miellyttävämmältä tutustua Oonaan ja Tuomakseen, jotka joutuvat kotinsa tulipalon takia muuttamaan maalle Oonan vanhaan, asumattomaan sukutaloon Tornion liepeille. Tuomas saa töitä paikallislehdestä, Oona kirjoittaa kirjaa.

Pariskunta ei ole enää nuorisoa, joten Oonan raskaus yllättää. Mutta totta se on, todistavat testit, lääkärit ja ultrakuvat. Miksi Oonasta silti sitkeästi tuntuu, ettei hän ole ole tulossa äidiksi? 

"Kyyneleet kihoavat silmiini. Tämä ei ole hormonimuutoksesta johtuvaa itkua vaan ainoastaan tunneperäistä avuttomuutta."

Tuomas kiinnostuu paikallisista uutisista ja miettii, kehkeytyisikö tästä isompikin jutunaihe lehteen:

"- Olen lukenut vanhoja artikkeleita ja jonkin verran keskustellut työkavereiden kanssa ja laittanut merkille muutaman todella oudon seikan. Täällä on tapahtunut tosi paljon onnettomuuksia, Tuomaksen silmät sädehtivät kuin hän olisi innoissaan asiasta. - Tapaturmia on aivan tolkuttomat määrät. Enkä nyt edes puhu, että tämä kunta olisi tapaturma-altis, vaan juuri tämä kylä, Kiviniemi."

Oonalla on menneisyydessään salaisuus, josta hän ei ole kertonut miehelleen. Itse asiassa uudessa asuinpaikassa salaisuuksia alkaa kertyä useampia. Hän ei esimerkiksi tule maininneeksi tavanneensa Elisabetin, oudon naisen, jolla on kummallisia väitteitä. Eikä kertoneeksi muutamasta muusta vaarallisen oloisesta tilanteesta. Mutta olisiko se estänyt tapahtunutta? 

Kirjailija pitää jännitystä hienosti yllä, kasvattaa sitä pikku hiljaa. Löytyykö kaikelle rationaalinen selitys vai onko kyseessä jotain todella outoa, ehkä pahaa, jota aistimme eivät pysty tunnistamaan? Henkilöt eivät ole miellyttäviä. Jopa Oonaa on vaikea sympata, vaikka hänen perhetoiveeseensa on helppo yhtyä ja hänen tekemisensä ja reaktionsa ovat varsin loogisia ja ymmärrettäviä. Mutta kuten hänen äitinsä sanoo, Oona on ollut omanlaisensa jo vauvasta alkaen. Tuomas tuntuu tavallisemmalta kuin Oona perheineen, jonka ajattelua ehkä on muokannut menneisyyden tragedia? Vai mistä outous oikein kumpuaa? 

Hienosti sommiteltu ja kuljetettu tarina jännityksineen ja kauniine kielineen. Kirjailijalla on tyylin ja tekstin tajua niin, että lukija voi heittäytyä huoletta mukaan. Ei sorruta ylilyönteihin tai muihin hölmöyksiin, vaan edetään omaa tietä. Pidin paljon - jos nyt kauhutarinasta voi pitää. Dekkarinetissä  tämä listataan dekkariksi, mutta en silti sijoittaisi kirjaa sinne, vaan psykologisten trillereiden joukkoon sekä ryhmään: nautinnollista suomen kieltä. Jälleen saa olla ylpeä sekä kielestä että taitavista tekijöistä! Pidin myös kirjan nimestä, jo se herättää paljon kiinnostavia mielikuvia.

Kenelle: Arkisen kauhun ystäville, normiperhetarinoita välttävälle, mystistä miettiville. 

Muualla: Kaikessa karmeudessaan huikean hyvä, sanoo Mannilainen.

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet

Akseli Heikkilä: Hiljainen vieras. WSOY 2022. Kansi Jussi Karjalainen.






2 kommenttia:

  1. Tätä en uskaltaisi lukea. Olen parissa muussakin blogissa tähän törmännyt ja aina pelkät arviotkin alkavat pelottaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylikästä työtä kirjailijalta. Jo tuo nimi on minusta hyvin kutkuttava.

      Poista