Asko Sahlberg: Marraskuun mies

Millään en malttanut jättää kirjaa lukematta, vaikka kieltämättä - nimensä mukaisesti - marraskuu olisi sille juuri oikea ajankohta. Viehätyn vahvasti Sahlbergin kielestä ja kielikuvista; pimeys, komea synkkyys ja niistä välittyvä musta huumori ovat vastustamattoman kiehtovia. 

Eletään aikaa kymmenisen vuotta sisällissodan jälkeen. Nylander on herkkävaistoinen ja menestynyt liikemies pikkukaupungissa, jonka suurimmat yritykset hän omistaa. Tähän pisteeseen hän ei olisi päässyt moraalin sopivissa kohtaa joustamatta, kuten hän kertoo Aulis Haatamalle, jonka palkkaa palvelukseensa. Miehiä yhdistää palava tahto ja omistamisen vimma. Mihin he vielä yltävätkään?

Kaupunginviskaalin virasta eläköitynyt Kivirinta näkee ihmissuvun olevan "matkalla kohti lopullista rappiotaan", mutta häntä kiinnostavat tarkkailijana ilmiöt, kuten liikemiesten rooli tässä matkassa. 

"Hän soi mielellään ihmisten iloksi ja lohduksi kuvitelman, että he elivät omaa elämäänsä. Tosiasiassa he elivät toisten elämää tai osallistuivat siihen yhteiseen erehdykseen, harhaan, pitkälliseen ja vaikeaan sairauteen, jota he kutsuivat elämäksi. Yhdentekevää. Riitti hyvin, että he kuvittelivat elävänsä. Ja sellaisten miesten kuin Nylander ja luultavasti myös Haatama velvollisuuksiin kuului nähtävästi luoda lume sellaisesta elämästä, joka oli tavoittelemisen arvoinen." 

Naiset eivät jää passiivisiksi, vaikka miesten suunnitelmat ja taloudellinen menestys heitä ajan lakien ja käytäntöjen mukaan toimiin ajavatkin, milloin perintöjen, milloin itseluotujen suhteiden kautta. Nylanderin sisar Martta päättää edetä oman kiinnostuksensa mukaan, vaikkei se yhteisön hyväksyntää saisikaan, keittäjä Sylvi ei aavista, miten hintelän harmaa Haatama mullistaisi hänen elämänsä. Romukauppias Koposen tytärtä Amaliaa siivittää itsepäinen rakkaus ja laskentataito, apteekkarin vaimoa Edithiä turvallisuuden tunteen varmistaminen. Henkilöitä on runsaasti, mutta ei niin paljon, etteikö heidän matkassaan pysyisi. 

Pankinjohtaja Palmgren tiivistää kirjan sanomaa mietteissään ihmisistä, joita hän katselee ylimmän kerroksen työhuoneestaan. "Nuo päivittäisten rutiiniensa liikuttamat hahmot muodostivat pohjan sille pitkälle prosessille, jota oli tapana kutsua ihmiskunnan tai miksei yhteiskunnan ja myös kulttuurin kehitykseksi, ja Palmgren tiesi täsmälleen, mistä oli kysymys: haluamisesta, himoamisesta, hankkimisesta - ja mikä oli auttamatta oleellisinta - lainaamisesta."

Sahlbergin kielimaailmassa torin ylle kohoava kirkko näyttää suuruudenhulluna lankeavalta varjolta, lattioilla makailevat uupuneet matot ja kuun valo hätistelee varjoja huonekalujen alle. Ihmiset ovat pieniä ja pimeään eksyneitä, vaikka pyrkivät tekemään itsestään isoja hulluine haaveineen omaisuuksista ja vallasta, tulkitsen. Tosin jotkut pysyvät pieninä silkkaa taitamattomuuttaan tai pelokkuuttaan. Ja ehkä jotkut onnistuvat ponnistamaan pimeästä valoon, edes hetkellisesti?

Kirjasta tulee mieleen vahvasti Eeva Joenpellon Lohja-sarja. Eletään samaa kiihkeän kehityksen aikaa, ilmiöissä ja ihmisissä on paljon tuttua. Nylander ei ole yhtä hellämielinen eikä toisaalta niin suoraviivainen omaisuutensa vartija kuin Joenpellon Julin, Haatamassa näen kosolti Matti Reimaa. Sylvin ja Martan yhdistelmä voisi olla Salme, ja niin edelleen. Kuin Lohja-sarja tyylitellympänä, näytelmällisempänä ja mustanpuhuvampana.  

Toinen mielleyhtymä on uudempi. Siinä missä Antti Tuomainen pitää jatkuvan virneen silmäkulmassa ja tuo tummuutta värittämään hauskuutta, Sahlberg tekee juuri päinvastoin. Hänen huumorinsa reunustaa sinänsä melko masentavaa mutta inhimillistä maailmankuvaa kuin varovainen tuuli, joka "sormeili kauhtuneen lauta-aidan takaa lehdettöminä käpertyviä syreeninoksia." 

"- Mitä enemmän mielipiteitä ihminen muodostaa, sitä onnettomammaksi käy hänen elämänsä. Harva kuitenkaan ymmärtää sitä, ja myöhäistähän se yleensä on. - Miten niin myöhäistä? - Koska kun on mielipiteittensä vanki, siitä vankilasta on vaikea päästä karkuun. Paitsi tietysti kuolemalla, mutta ei siinäkään nautiskella ehdi. - Sinä se osaat piristää toista. - Minulla on se lahja."

Ajan armoton voima ratkaisee monta kysymystä ja kohtaloa, sikäli tarinan lopusta ei tarvitse huolehtia. Selviää jotain salattuakin, ja kerronta saa aivan uutta vauhtia. Nautin kirjan lukemisesta yhtä paljon kuin Sahlbergin aiempienkin, joita löytyy listana vaikka tästä. Samaa mieltä kirjailijan kerronnasta edelleen. Marraskuun mies on luja ja runsas romaani, joka lähestyy enemmän Pimeys-trilogiaa tai Tammilehtoa (myös tapahtumien ajankohta!) kuin Sahlbergin lukuisia pienoisromaaneja. Kirja on kirjailijan 18. romaani.

Kenelle: Ison tarinan ystäville, komeista kielikuvista hurmaantuville, pimeydestä pitäville. 

Asko Sahlberg: Marraskuun mies. Like 2022. Kansi Tommi Tukiainen.