Kirjavuosi 2014 päättyy; Kirjan vuosi 2015 alkaa. Mutta ennen sitä katsaus menneeseen.
2014 luin 165 kirjaa, jotka jakaantuvat näin:
Lukemistani kirjoista oli 102 kpl vuonna 2014 ilmestyneitä (ulkomaisten kohdalla suomennoksen julkaisuvuosi), joista
Blogini painotus taitaa olla aika selkeä? Kotimaisissa uutuuksissa elän vahvasti, mikä ei yllätä viime vuoden tilastoa katsellessa, lähes samoissa luvuissa ollaan.
Postauksia olen tehnyt 134, hieman viimevuotista enemmän. Kaikista lukemistani en ole nytkään kirjoittanut. Lisäksi luin kasan ammattikirjoja ja lastenkirjoja, joita en laske kokonaismääriin mukaan lainkaan. Koska ne vain menevät arjen mukana, kaikkea ei ehdi eikä edes halua kirjata.
Lukukäyntejä blogissa on ollut noin 6 000 - 7 000 per kuukausi. Yksittäisiä kävijöitä on vähemmän, eli samat lukijat käyvät useamman kerran kuussa. Kiitos siitä teille, se motivoi kummasti. Rekisteröityneitä lukijoita on 113, joille erityiskiitokset!
Väitin vuotta 2013 huimaksi esikoiskirjojen vuodeksi. Mutta vuosi 2014 on ollut vähintään yhtä huima. Anni Kytömäen Kultarinta sulatti sydämen, Tommi Kinnusen Neljäntienristeykseen odotan jo luvattua jatkoa (saattaa tulla jopa trilogia, kuulin).
Jussi Valtonen on ollut suosikkejani jo pitkään, ja hänen Finlandia-voittonsa oli upea juttu! Muutkin Finlandia-ehdokkaat olivat mieleisiäni, paitsi.
Ja nyt huomaan, etten olen listannut kesken jääneitä kirjoja, voi harmi! Ainakin Heidi Jaatisen Kaksi viatonta päivää jäi lukematta. Yritin, todella yritin. Kaksi eri kertaa lainasin kirjan, mutta ei, en pystynyt. Liian rankkaa, liian runollista tai liian jotain. Kesken jääneitä oli kyllä muitakin. Luovuttaminen samoilla perusteilla kuin Jaatisen kanssa.
Mieleenjääviä luettuja vuoden varrelta on monta: Asko Sahlbergiin olen aivan hurahtanut. Hän olisi ehdottomasti kuulunut big F -listalle Yö nielee päivät -kirjallaan. Onneksi sentään Herodes oli ehdolla edellisenä vuonna. Pimeys kokoaa Göteborg-trilogian yksiin kansiin. Lukekaa, ihmiset, Sahlbergia! Tämä voisi olla Kultarinnan kanssa pakollista koululuettavaa, mutta vasta lukiossa. Oppikaa elämästä. Tai ainakin suomen kielestä.
Vuoden vaikuttavin: Eeva-Kaisa Aronen: Edda on taas jotain sellaista, josta ei eroon pääse. Koskaan.
Vuoden omituisin: Jaakko Hintikan Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka.
Vuoden turhaan hehkutetuin: Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta.
Vuoden hätkähdyttävin: Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea - Siperiasta itään. Aiheesta on ilmestynyt paljon kirjoja, myös sisältäpäin asiaa katsovilta. Uskomattomia tositarinoita.
Mitä muita? Leena Lehtolaisen Kuusi kohtausta sadusta rakentaa haastavasta asetelmasta hienon kokemuksen yhdistämällä kirjan teatteriin. Rispektiä kirjailijan taidoille! Arne Nevanlinna ja Tuomas Vimma ovat aina yhtä luotettavia herrasmiehiä. Meri Kuusiston Amerikkalainen jäi turhan vähälle huomiolle, Antti Holman Järjestäjä taas sai sitä yllin kyllin ehkä osin ulkokirjallisista kissisistä syistä, vaikka kirja on kyllä hyvä. Sami Lopakan Marras istuu suomalaisen lukijan käteen kuin kaljatölkki juhannuksenviettäjän kouraan, Maija Muinosen Mustat paperit saavat vieläkin ihon kananlihalle.
Tutuista taitajista Sirpa Kähkönen kirjoitti Graniittimiehestä, Paula Havaste tuhannen vuoden takaisesta Suomesta. Jari Järvelä suojeli Särkyvää, Minna Lindgren jatkoi hersyvää Ehtoolehto-sarjaansa, jonka viime osasta en ole näköjään postannut. Hieno silti! Kaikki heidät ja monta muuta tekijää olen tavannut myös livenä eri tilaisuuksissa, ja mietin, että kirjailijasta bloggarien kiinnostus tuntunee hämmentävältä. Ne seuraa joka paikassa, napsii kännykkäkuvia, hihkuu ilosta tavatessaan oikeita kirjailijoita... Mutta voin vakuuttaa. Kirja on se ensimmäinen, joka kiinnostaa. Ja sitä kautta kirjailija. Ei toisinpäin. Ihan vuoden lopuksi ravisteli Maaria Päivinen.
Ulkomaisista vuoden suurin tapaus oli Donna Tarttin Tikli. Näin itse myös hänet, mikä oli suuri juttu, sillä Tartt matkustaa kodistaan ja näyttäytyy julkisuudessa noin kymmenen vuoden välein eli kirjojen ilmestymisen tahtiin. Hän on olemukseltaan niin nycciläinen kuin olla voi, ja Taiteilija isolla teellä. Oi, olisinpa Donna Tartt!
Elämäkerroista on mainittava rakkaudella, syvällä paneutumisella ja taidolla Antti Heikkisen tekemä Juice Leskinen: Risainen elämä. Kiitos Antti, kiitos Juice!
Merkittävä on myös Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth Minna Maijalan tekemänä, vaikka se on edellistä akateemisempi, aiheeltaan rajoitetumpi ja siten kuivakkaampi. Toisaalta myös henkilö on kaukaisempi; Heikkinen on jopa tavannut idolinsa henkilökohtaisesti (ja käynyt ostamassa hänelle kaljaa), mihin Maijalalla ei ole ollut mahdollisuutta. Hieno näkökulma silti, Canth ihmisenä ja kirjailijana.
Kirjavuosi alkoi saksalaisella kirjalla, eikä se ollut sattumaa: suunnittelin matkaa Frankfurtin kirjamessuille. Ja siellä vietin kolme unohtumatonta päivää syksyllä Raijan kirjojen (vas.) markkinoinnin tiimoilta. Oli mahtavaa nähdä Suomi teemamaana, kaikki se hyörinä. Plus oppia kirjabisneksestä. Eri silmin kuin ensimmäisen kerran Frankfurtissa pari vuotta sitten, jolloin olin vieras - nyt näytteilleasettajana mukana, jolloin näkee enemmän.
Tammikuussa sain osallistua Lukukeskuksen järjestämään Leena Parkkisen tapaamiseen, josta kaikuja täällä. Tapahtumasta raportoineen Kotivinkki-lehden kuvatkin olivat oikein onnistuneita. Etsikää käsiinne helmikuun numero 2014. Minäkin siellä olen, viinilasi kourassa, tietenkin.
Kannelmäki, rakkaani! Tuijan ja Kannelmäen kirjaston kanssa järjestimme kirjablogi-illan, johon ilmoittautui lähemmäs 30 kirjanystävää. Paikalle tuli kuitenkin vain vajaat kymmenen, mutta pidimme iltaa onnistuneena. (kuvassa minä vas. ja Tuija oik.)
Lukuhaasteita seuraan huonosti, mutta jotkut saavat innostumaan. Kuten Suketuksen sotakirjahaaste. Se oli hieno henkinen matka. Ja minusta tuli kenraali!
Helsingin kirjamessut olivat totta kai merkkitapaus. Bloggareiden kanssa päivystimme upeasti varustellussa nurkkauksessamme (kiitos Taika!) lukuvinkkejä jakamassa innosta täristen. Hyviä kontakteja solmittiin, osuvia ja ohimeneviä vinkkejä tarjoiltiin, useita postauksia rustattiin, kehnoja kännykkäkuvia räpsittiin (kuvassa Aulikki Oksanen lausuu runoa).
Kustantamot järjestivät uutuuskirjoihin ja kirjailijoihin tutustumistilaisuuksia vuoden mittaan useita, mistä kiitos heille. Tietysti ne kirjahullua kiinnostavat, no, hullun lailla. Kirjan taustojen tunteminen antaa varmuutta omien postauksien tekoon. Lukukappaleita kustantajilta olen saanut vuoden aikana 24 kpl (näistä blogattujen määrää en ole laskenut). Loput 85 % lukemisistani on pääasiassa kirjastosta, osa ostettu itse tai saatu lahjana.
on hyvä lähteä, sillä Kirjan vuosi 2015 tarjoaa monia kirjallisia tapahtumia. Myös kirjabloggaajilla on omia tempauksia, kuten Anni Polvan 100-vuotissyntymän kunniaksi järjestettävä 6.1. lukupäivä. Päivän aikana blogit julkaisevat arvioitaan Polvan kirjoista ja muistelevat lukukokemuksiaan. Lista mukana olevista löytyy tästä blogista 5.1.
Klassikoita luetaan myös: myönnä pois, sinullakin on nolo salaisuus, "kaikkien muiden" lukema klassikko, jota et ole lukenut. Nyt puretaan traumat ja julkistetaan empimiset! Klassikkoarvioiden julkaisupäivä kirjablogeissa on 31.7.2015. Facebookista löytyy blogilista nimellä Kotimaiset kirjablogit. Itse yritän hurjaa haastetta: Alastalon salissa. Hirvittää - saanko kirjan kirjan luettua, ymmärränkö siitä mitään? Jos en, voinko vain unohtaa tämän postauksen?
Helsingin kirjamessut ovat 22. - 25.10.2015 Messukeskuksessa. Teemamaa on Venäjä, mikä on aiheúttanut jo paljon keskustelua. Poliittiset tilanteet muuttuvat nopeammin kuin messukalenteri. Missä mennään vuoden mittaan, jää nähtäväksi. Toivoa sopii, että keskitymme kirjallisuuteen ja kontaktit muillakin kuin maan johtotasoilla kehittyvät ja kasvavat.
Mitä muuta odotan ensi vuodelta? Toivon, että kotimainen kirjallisuus jatkaa kukoistustaan. Mutta myös sitä, että saamme tasokkaita käännöksiä eri maista. En toivo supistuksia, säästöjä enkä laskelmoituja julkaisuja. Vaan lukijan juhlaa, suomalaista itsetuntoa - niin kotimaisine kuin käännettyine teoksineen - sillä suomen kieli on se, joka meitä kannattelee ja pitää ajassa kiinni. Ilman yhteistä kieltä meillä ei ole mitään. Käännöksien tärkeys ajatusten ja ideoiden välittäjänä on yhä tärkeämpää globaalistuvassa maailmassamme. Tämän ajatuksen herätti Ylen raportti, johon kannanottona olen tykittämässä blogiini sarjatulena arvioita käännöskirjoista (muista kuin Englannin ja USA:n). Vuodenvaihde ja alkuvuosi ovat muutenkin minulle aina ulkomaisten kirjojen aikaa; syksy painottuu kotimaiseen.
Ollaan ylpeitä siitä, mitä meillä on, ja otetaan rohkeasti vastaan se, mitä muualta tulee. Suomalaisen kirjallisuuden ei tarvitse hävetä millään areenalla. Me olemme parhaat asiantuntijat omassa genressämme. Ehkä sen huomaavat myös muutkin. Kontakteja on luotu, pohjatyötä tehty - seuraava maailmanmenestys on suomalaista alkuperää?
Kaupallinen menestys on tärkeää, mutta lukijan kannalta ei tärkeintä. Toisaalta, ilman sitä ei meillä olisi luettavaa. Kustantamojen on elettävä. Ja kirjailijoiden. Muutaman tuhannen euron vuosiansiolla se ei onnistu. Entä jos valtio tukisi kirjallisuutta yhtä voimallisesti kuin telakkateollisuuta tai kaivostoimintaa? Taidan toistaa itseäni, mutta tämä mietityttää kovasti.
Mutta nyt on vuodenvaihteen ja juhlan aika.
Iloista ja jännittävää lukuvuotta 2015, lukijani ja blogiystäväni!
Vuoden 2013 kooste.
2014 luin 165 kirjaa, jotka jakaantuvat näin:
- 9 muistelmateosta
- 12 tietokirjaa
- 5 sarjakuvaa
- 139 fiktiota
- 56 ulkomaista
- 109 kotimaista
- 80 naiskirjailijaa
- 85 mieskirjailijaa
Lukemistani kirjoista oli 102 kpl vuonna 2014 ilmestyneitä (ulkomaisten kohdalla suomennoksen julkaisuvuosi), joista
- 67 suomalaista uutuutta eli ilmestynyt vuonna 2014
- 35 ulkomaista uutuutta
Blogini painotus taitaa olla aika selkeä? Kotimaisissa uutuuksissa elän vahvasti, mikä ei yllätä viime vuoden tilastoa katsellessa, lähes samoissa luvuissa ollaan.
Postauksia olen tehnyt 134, hieman viimevuotista enemmän. Kaikista lukemistani en ole nytkään kirjoittanut. Lisäksi luin kasan ammattikirjoja ja lastenkirjoja, joita en laske kokonaismääriin mukaan lainkaan. Koska ne vain menevät arjen mukana, kaikkea ei ehdi eikä edes halua kirjata.
Lukukäyntejä blogissa on ollut noin 6 000 - 7 000 per kuukausi. Yksittäisiä kävijöitä on vähemmän, eli samat lukijat käyvät useamman kerran kuussa. Kiitos siitä teille, se motivoi kummasti. Rekisteröityneitä lukijoita on 113, joille erityiskiitokset!
Itse asiaan, kirjoihin:
Jussi Valtonen on ollut suosikkejani jo pitkään, ja hänen Finlandia-voittonsa oli upea juttu! Muutkin Finlandia-ehdokkaat olivat mieleisiäni, paitsi.
Ja nyt huomaan, etten olen listannut kesken jääneitä kirjoja, voi harmi! Ainakin Heidi Jaatisen Kaksi viatonta päivää jäi lukematta. Yritin, todella yritin. Kaksi eri kertaa lainasin kirjan, mutta ei, en pystynyt. Liian rankkaa, liian runollista tai liian jotain. Kesken jääneitä oli kyllä muitakin. Luovuttaminen samoilla perusteilla kuin Jaatisen kanssa.
Mieleenjääviä luettuja vuoden varrelta on monta: Asko Sahlbergiin olen aivan hurahtanut. Hän olisi ehdottomasti kuulunut big F -listalle Yö nielee päivät -kirjallaan. Onneksi sentään Herodes oli ehdolla edellisenä vuonna. Pimeys kokoaa Göteborg-trilogian yksiin kansiin. Lukekaa, ihmiset, Sahlbergia! Tämä voisi olla Kultarinnan kanssa pakollista koululuettavaa, mutta vasta lukiossa. Oppikaa elämästä. Tai ainakin suomen kielestä.
Vuoden vaikuttavin: Eeva-Kaisa Aronen: Edda on taas jotain sellaista, josta ei eroon pääse. Koskaan.
Vuoden omituisin: Jaakko Hintikan Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka.
Vuoden turhaan hehkutetuin: Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta.
Vuoden hätkähdyttävin: Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea - Siperiasta itään. Aiheesta on ilmestynyt paljon kirjoja, myös sisältäpäin asiaa katsovilta. Uskomattomia tositarinoita.
Mitä muita? Leena Lehtolaisen Kuusi kohtausta sadusta rakentaa haastavasta asetelmasta hienon kokemuksen yhdistämällä kirjan teatteriin. Rispektiä kirjailijan taidoille! Arne Nevanlinna ja Tuomas Vimma ovat aina yhtä luotettavia herrasmiehiä. Meri Kuusiston Amerikkalainen jäi turhan vähälle huomiolle, Antti Holman Järjestäjä taas sai sitä yllin kyllin ehkä osin ulkokirjallisista kissisistä syistä, vaikka kirja on kyllä hyvä. Sami Lopakan Marras istuu suomalaisen lukijan käteen kuin kaljatölkki juhannuksenviettäjän kouraan, Maija Muinosen Mustat paperit saavat vieläkin ihon kananlihalle.
Tutuista taitajista Sirpa Kähkönen kirjoitti Graniittimiehestä, Paula Havaste tuhannen vuoden takaisesta Suomesta. Jari Järvelä suojeli Särkyvää, Minna Lindgren jatkoi hersyvää Ehtoolehto-sarjaansa, jonka viime osasta en ole näköjään postannut. Hieno silti! Kaikki heidät ja monta muuta tekijää olen tavannut myös livenä eri tilaisuuksissa, ja mietin, että kirjailijasta bloggarien kiinnostus tuntunee hämmentävältä. Ne seuraa joka paikassa, napsii kännykkäkuvia, hihkuu ilosta tavatessaan oikeita kirjailijoita... Mutta voin vakuuttaa. Kirja on se ensimmäinen, joka kiinnostaa. Ja sitä kautta kirjailija. Ei toisinpäin. Ihan vuoden lopuksi ravisteli Maaria Päivinen.
Ulkomaisista vuoden suurin tapaus oli Donna Tarttin Tikli. Näin itse myös hänet, mikä oli suuri juttu, sillä Tartt matkustaa kodistaan ja näyttäytyy julkisuudessa noin kymmenen vuoden välein eli kirjojen ilmestymisen tahtiin. Hän on olemukseltaan niin nycciläinen kuin olla voi, ja Taiteilija isolla teellä. Oi, olisinpa Donna Tartt!
Elämäkerroista on mainittava rakkaudella, syvällä paneutumisella ja taidolla Antti Heikkisen tekemä Juice Leskinen: Risainen elämä. Kiitos Antti, kiitos Juice!
Merkittävä on myös Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth Minna Maijalan tekemänä, vaikka se on edellistä akateemisempi, aiheeltaan rajoitetumpi ja siten kuivakkaampi. Toisaalta myös henkilö on kaukaisempi; Heikkinen on jopa tavannut idolinsa henkilökohtaisesti (ja käynyt ostamassa hänelle kaljaa), mihin Maijalalla ei ole ollut mahdollisuutta. Hieno näkökulma silti, Canth ihmisenä ja kirjailijana.
Vuoden kohokohdat
Tammikuussa sain osallistua Lukukeskuksen järjestämään Leena Parkkisen tapaamiseen, josta kaikuja täällä. Tapahtumasta raportoineen Kotivinkki-lehden kuvatkin olivat oikein onnistuneita. Etsikää käsiinne helmikuun numero 2014. Minäkin siellä olen, viinilasi kourassa, tietenkin.
Kannelmäki, rakkaani! Tuijan ja Kannelmäen kirjaston kanssa järjestimme kirjablogi-illan, johon ilmoittautui lähemmäs 30 kirjanystävää. Paikalle tuli kuitenkin vain vajaat kymmenen, mutta pidimme iltaa onnistuneena. (kuvassa minä vas. ja Tuija oik.)
Lukuhaasteita seuraan huonosti, mutta jotkut saavat innostumaan. Kuten Suketuksen sotakirjahaaste. Se oli hieno henkinen matka. Ja minusta tuli kenraali!
Helsingin kirjamessut olivat totta kai merkkitapaus. Bloggareiden kanssa päivystimme upeasti varustellussa nurkkauksessamme (kiitos Taika!) lukuvinkkejä jakamassa innosta täristen. Hyviä kontakteja solmittiin, osuvia ja ohimeneviä vinkkejä tarjoiltiin, useita postauksia rustattiin, kehnoja kännykkäkuvia räpsittiin (kuvassa Aulikki Oksanen lausuu runoa).
Kustantamot järjestivät uutuuskirjoihin ja kirjailijoihin tutustumistilaisuuksia vuoden mittaan useita, mistä kiitos heille. Tietysti ne kirjahullua kiinnostavat, no, hullun lailla. Kirjan taustojen tunteminen antaa varmuutta omien postauksien tekoon. Lukukappaleita kustantajilta olen saanut vuoden aikana 24 kpl (näistä blogattujen määrää en ole laskenut). Loput 85 % lukemisistani on pääasiassa kirjastosta, osa ostettu itse tai saatu lahjana.
Tulevaan vuoteen
on hyvä lähteä, sillä Kirjan vuosi 2015 tarjoaa monia kirjallisia tapahtumia. Myös kirjabloggaajilla on omia tempauksia, kuten Anni Polvan 100-vuotissyntymän kunniaksi järjestettävä 6.1. lukupäivä. Päivän aikana blogit julkaisevat arvioitaan Polvan kirjoista ja muistelevat lukukokemuksiaan. Lista mukana olevista löytyy tästä blogista 5.1.
Klassikoita luetaan myös: myönnä pois, sinullakin on nolo salaisuus, "kaikkien muiden" lukema klassikko, jota et ole lukenut. Nyt puretaan traumat ja julkistetaan empimiset! Klassikkoarvioiden julkaisupäivä kirjablogeissa on 31.7.2015. Facebookista löytyy blogilista nimellä Kotimaiset kirjablogit. Itse yritän hurjaa haastetta: Alastalon salissa. Hirvittää - saanko kirjan kirjan luettua, ymmärränkö siitä mitään? Jos en, voinko vain unohtaa tämän postauksen?
Helsingin kirjamessut ovat 22. - 25.10.2015 Messukeskuksessa. Teemamaa on Venäjä, mikä on aiheúttanut jo paljon keskustelua. Poliittiset tilanteet muuttuvat nopeammin kuin messukalenteri. Missä mennään vuoden mittaan, jää nähtäväksi. Toivoa sopii, että keskitymme kirjallisuuteen ja kontaktit muillakin kuin maan johtotasoilla kehittyvät ja kasvavat.
Mitä muuta odotan ensi vuodelta? Toivon, että kotimainen kirjallisuus jatkaa kukoistustaan. Mutta myös sitä, että saamme tasokkaita käännöksiä eri maista. En toivo supistuksia, säästöjä enkä laskelmoituja julkaisuja. Vaan lukijan juhlaa, suomalaista itsetuntoa - niin kotimaisine kuin käännettyine teoksineen - sillä suomen kieli on se, joka meitä kannattelee ja pitää ajassa kiinni. Ilman yhteistä kieltä meillä ei ole mitään. Käännöksien tärkeys ajatusten ja ideoiden välittäjänä on yhä tärkeämpää globaalistuvassa maailmassamme. Tämän ajatuksen herätti Ylen raportti, johon kannanottona olen tykittämässä blogiini sarjatulena arvioita käännöskirjoista (muista kuin Englannin ja USA:n). Vuodenvaihde ja alkuvuosi ovat muutenkin minulle aina ulkomaisten kirjojen aikaa; syksy painottuu kotimaiseen.
Ollaan ylpeitä siitä, mitä meillä on, ja otetaan rohkeasti vastaan se, mitä muualta tulee. Suomalaisen kirjallisuuden ei tarvitse hävetä millään areenalla. Me olemme parhaat asiantuntijat omassa genressämme. Ehkä sen huomaavat myös muutkin. Kontakteja on luotu, pohjatyötä tehty - seuraava maailmanmenestys on suomalaista alkuperää?
Kaupallinen menestys on tärkeää, mutta lukijan kannalta ei tärkeintä. Toisaalta, ilman sitä ei meillä olisi luettavaa. Kustantamojen on elettävä. Ja kirjailijoiden. Muutaman tuhannen euron vuosiansiolla se ei onnistu. Entä jos valtio tukisi kirjallisuutta yhtä voimallisesti kuin telakkateollisuuta tai kaivostoimintaa? Taidan toistaa itseäni, mutta tämä mietityttää kovasti.
Mutta nyt on vuodenvaihteen ja juhlan aika.
Iloista ja jännittävää lukuvuotta 2015, lukijani ja blogiystäväni!
Vuoden 2013 kooste.