perjantai 31. heinäkuuta 2015

Klassikkohaaste: Alastalon salissa



Tuskin koskaan olisin tullut tähän kirjaan tarttuneeksi ilman klassikkohaastetta, mutta olen niin tyytyväinen, että sen luin! Kiitos haasteen startanneelle Ompulle ja kannustaville kirjabloggariystäville!

Alastalon salissa aiheutti jo nimenä kammoa ja pelkoa: se Vaikea Kirja, jonka lukeminen on niin hankalaa, että suorituksesta kannattaa kantaa siitä kertovaa t-paitaa. Painava pala suomalaisen
kirjallisuuden historiaa, tarunhohtoinen opus, johon tarttuminen tuntuu vaativan rohkeuden lisäksi hiusten kampausta ja käsien pesemistä. Helppoa luettavaa en siis odottanut, vaan valmistauduin tiukkaan koitokseen. Kuvittelin tarinan synkeäksi suomalaisuuden syvien syöverien filosofoinniksi - ja sitähän se onkin muuten, mutta kukaan ei ollut kertonut - ja nyt paljastan ehkä tarkoin varjellun, vain pienen piirin tietämän faktan - että kirja on hillittömän hauska!

Ei synkeä eikä vakavasta tietoakaan, vaan lukija pyrskähtelee vähän väliä hölmösti hihittämään. (Tämä ei koske aloituslukua Kirkkomaata, upeaa mutta hengeltään kovin erilaista.) Mistä tulee mieleen, miten Kilpi kuvaa yhden henkilönsä naurua:

"Mutta nauraa Lahdenperä osasi, se oli tunnustettava, ja osasi, pahus, penteleen oikeissa paikoissa; kun joskus kielen puhti potkasi luonikkaasti, niin lysti sitä oli kuulustella korvissaan, kuinka Lahdenperä päästi leuan laveastaan äänen sanan niskaan niinkuin kanttori kirkon parvelta nuotinpään ja muutkin ympärillä ymmärsivät, että nyt oli Pukkilalta taas livahtanut semmoista, jolle sopi nauraa vaikka ruudut tärisemään!"

Eikä tämä huumoripuoli oikeastaan ole yllätys, jos on lukenut Juha Hurmeen Nyljettyjä ajatuksia. Siinä todetaan:

"Kilpi soittelee Alastalon saliin kokoontuneen porukan mielten kieliä virtuoosin ottein suureksi humoristiseksi sinfoniaksi. Jos tämä ei ole hyvää viihdettä ja hauskaa luettavaa, niin ei mikään!

Juoni on monelle tuttu, vaikkei kirjaa olisi lukenutkaan: Meren äärellä Kustavissa eletään aikaa jälkeen Oolannin sodan, jonka ansiosta merenkulku ja kaupankäynti kukoisti. Laivoilla rahdattiin tavaraa maahan ja maasta pois. 30 miestä kylältä kokoontuu Alastaloon päättämään siitä, hankitaanko yhdessä kolmimastolaiva eli parkki, hakemaan omistajilleen lisää rikkautta maailmalta suolan, sokerin, kahvin ja muiden tarveaineiden muodossa, sopivasti tullivirkamiehiä vältellen.

Siinä koko tarina, josta riittää juttua neljän ja puolensadan sivun verran. Miten Kilpi sen tekee?

Siten, että hän valitsee joukosta tärkeimmät isännät ja kuvaa heidän ajatuksiaan sana sanalta, milli milliltä, yksityiskohtaisesti kuin verotarkastaja ja laveasti kuin pyramidihuijaaja. Ja ihmisen ajatuksethan saattavat seilata minne vain, menneeseen ja tulevaan, olevaisen ohella. Ajatuksista piirtyvät lukijan silmiin niin isäntien henkilökohtaiset kuin yhteiset historiat ja sattumukset kylässä vuosien varrella. Ja samalla ajankuva saaristolaiselämästä noina vuosina.

Vaativuus syntyy Kilven mestarillisesta kielenkäytöstä: hän virittää kielen instrumentiksi, joka soittelee kaikkia tunnettuja säveliä, myös sellaisia, joita ei ennen ole ollut olemassakaan. Kaikissa mahdollisissa sävellajeissa. Hän käyttää ja keksii sanoja sitä mukaa, kun tarve on: vanhan ajan kieli jo sinänsä tuo omat haasteensa nykylukijalle. Lukija huomaa pian, ettei ymmärrä kaikkia sanoja. Tanava? Tykyri? Irnava? Helohemppa? (Viimeinen on henkilökohtainen suosikkini). Suuri osa sanoista liittyy merenkulkuun, joka rajaa ne heti tämän lukijan ymmärryksen ulkopuolelle. Samoin monet sanat edustavat ajan kieltä ja ruotsivaikutteita, glaseineen ja sortteerauksineen, mutta iso osa jää silti kysymysmerkiksi.

Ratkaisin asian niin, että kuvittelin lukevani vierasta kieltä. Yllättävän usein sanan merkityksen pystyy päättelemään asiayhteydestä - mikä on lukijalle hyvin palkitsevaa (haa, keksinpä) -  mutta jokaista sanaa ei tarvitse tajuta ymmärtääkseen pointin. Tämä toimi hyvin. Nautin vain kielestä ja luin, en googlaillut sanoja (paitsi ihan alussa, kunnes huomasin toivottomaksi). Kaikki sanat eivät ole tarkoitettu ymmärrettäväksi sinällään, luulen, ne vain korostavat kieltä ja maustavat tarinaa.

Kilven luomat isäntähahmot ovat herkullisia. Alastalo isäntänä on viisas ja huomaavainen, pyrkii saattamaan tilanteen haluamaansa suuntaan (sen parkin hankintaan) ja siksi kohtelee jokaista vierastaan tavalla, jonka arvelee tätä mieluisimmin silittävän myötäkarvaan. Pukkila, tuo ikuinen koulukiusattu, on katkera ja kateellinen ja hautoo kaunaisia ajatuksia kaikista nenäorren kantajista, joilla on naamassa nosto:

"Kyllä minä kipenöin, ja sisu hieraa nirkoansa sydämen sieralla niinkuin sirpin terä siukuansa kovasimen kyljellä, kun joku toinen minun nähteni ja minun paikalla ollessani uskottelee maailmalle ja luulee itsekin, että nysä hänen naamassaan on eri mööpeli ja Baabelin torni kuin minun niistettäväni minun taulussani!"

Härkäniemi on vanhapoika, mutta aikamoinen romantikko - lempipiippuaan kuvaillessaan hän puhkeaa suorastaan runollisiin ajatuksiin, jotka voisivat kuvailla naista. Hyväntahtoinen luonne. Vaitonainen Karjamaan Eenokkikin osallistui keskusteluun, sillä hän "oli odottamatta hoksannut, että hänelläkin oli ajatus penikoilla kielen kärjessä ja järjenkanalla munanpyöreä pudotettavana."  Ja niin edelleen: joka äijästä löytyvät omat piirteet, ja kustakin voisi kirjoittaa omat novellinsa.

Miesten kertomus tämä on, miesten asioita puidaan. Ainoat naiset framilla ovat Alastalon vaimo Annastiina ja tytär Siviä, jotka tarjoilevat vieraille kahvituksen. Heillä on oma tärkeä työnsä ja osansa, jota Kilpi herrasmiesmäisesti kuvaa, vaikka vähän naljailee vaimon kovasta puhumisen tarpeesta - tosin mainitsee myös, että Annastiina osaa olla hiljaa silloin kun tarvitaan. Eli silloin, kun isännät tärkeiden asioiden äärellä partaansa heiluttelevat. Ja Siviän nuori kauneus siivittää useammankin mietteet ihan muualle kuin rahantekemiseen. Jopa rakkautta on ilmassa, Siviän silmä karkaa tuon tuosta Janneen, nuoreen ja reippaaseen tulevaan isäntään, Härkäniemen poikaan.

Mahtava tarina, joka pitää lukea itse, jotta sen luonteesta saa käsityksen. Ei se loppujen lopuksi ollut niin vaikeaa kuin kuvittelin: olin erittäin viihdytetty ja hämmästynyt, ja halusin oikeasti tietää, miten asia etenee. Paikoitellen lukeminen tökki, kun outoja sanoja oli paljon, piti pitää taukoa. Lukeminen kannattaa tehdä virittyneessä uppoutumisen tilassa, ei väsyneenä eikä liian pieni pätkä kerrallaan. Tosin sen verran tekemistä siinä on, ettei satoja sivuja jaksa ahmia yhtä soittoa. Päätin lukea 50 sivua päivässä, ja siinä suurinpiirtein pysyin. Ihan alkuun innostuin niin, että ensimmäiset 150 sivua menivät hurahtaen, loppupuolella vauhti ja uutuudenviehätys hyytyivät ja vauhti hidastui, vaikka siellä vasta draamaa tapahtuukin! Jos nykykirjailijoita miettii, Mikko Rimminen on selvästi Alastalonsa lukenut, sekä tiukasti rajattujen aiheiden ja tapahtumapaikkojen että kielensä puolesta. Jos olet lukenut Pölkyn tai Hipan, niin tiedät, mistä puhutaan.

Lainaan vielä Juha Hurmeen Nyljettyjä ajatuksia -kirjan dialogia: Aimo ihmettelee, mikä on syynä, ettei Kilpeä vieläkään lueta riittävästi, saatikka ymmärretä oikein? Köpillä on tähän vastaus.

"Syyt ovat samat, jotka aiheuttavat ihmiskunnan muutkin isot ongelmat: typeryys, henkinen laiskuus ja ennakkoluulot."

Hurme - eikun anteeksi,  Nyljettyjen ajatusten romaanihahmo Aimo, jatkaa Kilpi-intoiluaan ja huomauttaa että pääpelureita on seitsemän - Alastalo, Härkäniemi, Langholma, Pukkila sekä vähän vähäisempilä Lahdenperä, Karjamaa ja Krookla. Että olisiko Kilpi miettinyt ihailemansa Aleksis Kiven veljeksiä. Ja miettikö Linna Sotaromaanissaan myös Kiveä tuodessaan seitsemän nimeä tarinan keskiöön. (Aimo ja Köpi pitävät itsekin tätä ajatuspolkuaan arveluttavana ja jättävät sen sikseen, vaikka myöntävät Kiven vaikutukset muuhunkin Kilven kerrontaan, kuten ihmisen yleisen osan kuvaamisen ja kriisikokoukset katastrofien välillä. Ja sen, että miehissä mennään, mutta naisia ja lapsia arvostaen.)

Elinaikanaan Kilpi ei Hurmeelta oppimani mukaan arvostusta ehtinyt saamaan ja kuoli köyhänä. Hän luotti tulevaisuuden lukijoihin, joita me nyt edustamme. Ehkä sinäkin? Kirjasta irtoaa niin monenlaista ajatuksenkulkua, että lukeminen kannattaa, vaikka vähän pinnistellen.

Kenelle: Suomen kielen ihailijoille, kirjallisen ilmaisun mahdollisuuksista kiinnostuneille, historian ystäville, huvittumaan pyrkiville, klassikkoja kaihtamattomille.

Muualla: Yhteisbloggaus Tarukirjan kanssa. Jokella on tarkka postaus, jossa hän kertoo lisää henkilöistä ja yksittäisten lukujen sisällöstä. Kirjavinkit kehottavat antamaan kirjalle mahdollisuuden. Karo Hämäläinen ihailee Kilven nöyristelemättömyyttä.

Volter Kilpi: Alastalon salissa. Otava 1933.

Saatavissa kirjastoista, kirjakaupoista (ainakin Seven-pokkaripainos 2014) ja Elisan e-kirjasta.

Ja nyt menen vaihtamaan vaatteita, sillä




24 kommenttia:

  1. Todella, samoja asioita nostamme esille, mutta se lienee väistämätöntä. Minun pitäisi lukea tuo Hurmeen Nyljettyjä ajatuksia. En esimerkiksi tullut ajatelleeksi seitsemää päähenkilöä, vaikka listasinkin heidät (+ Jannen) oman kirjoitukseni alussa. Janne on muuten Pukkilan avioton poika.

    Toivottavasti kirjoituksemme saavat edes muutaman lukijan tarttumaan Alastalon saliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niinkö se olikin Jannen kanssa, ymmärsin väärin! (Juu, ei ihan helppo kirja kiemuroineen, varmaan meni osa asioita ohi) Saat minulta Hurmeen lainaksi :-) Ja toivotaan, että Kilven toive toteutuu ja "tulevaisuuden lukijoita" löytyy!

      Poista
  2. Hieno kirjavalinta! Alastalon salissa on kiehtonut ja pelottanut minua siitä saakka, kun kirjallisuuden apulaisprofessorini hehkutti teosta parikymmentä vuotta sitten. Hän oli Kilpi-fani. Nyt alkaa tuntua, että olisin tälle(kin) valmis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti olisit ja ihastuisit, Katja. Aikaa vain pitää varata riittävästi. Tämähän on kirja-alan työläiselle suorastaan must, joten terveisiä pomolle, että työajasta puoli tuntia päivittäin tälle riittävän pitkään :-)

      Poista
  3. Voi että, miten innostavasti kirjoitat! Nyljetyt ajatukset sai minussa keväällä heräämään kipinän tarttua Alastaloon ja olen tuota ajatusta nyt kypsytellyt. Syvällä sisimmässäni kuitenkin jo tiedän, että olen päätökseni tehnyt: Alastalon luen jos en nyt, niin viimeistään ensi vuoden puolella. Pitäisiköhän lukea Rimmistä alkuun niin kuin lämmittelyksi.. Mainitsemasi Hippa kun on lukemattomana hyllyssä (ja pari muutakin Rimmistä). Huomiosi kielestä on hyvä; pidänpä tuon mielessä, kun itse kirjaan tartun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava tuuri kävi, kun Hurmeen kirja osui käteen sen jälkeen kun klassikkohaasteesta oli sovittu. Se pohjusti ja innosti sopivasti. Rimmisestä olen aina pitänyt, ja nyt tajusin, mistä tyyli kumpuaa. Hienoa Kaisa, pidä tuo päätös!

      Poista
  4. Ihailen rohkeutta ja sinnikkyyttä ja tätä kirjaa. En tiedä, kykenenkö sitä itse koskaan lukemaan, mutta hauskaa tietää, että se on monipuolinen ja antoisa lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitios ja huh, pelotti kyllä, eikä sinnikkyyskään loppupuolella enää ollut parhaimmillaan, mutta aika tyytyväinen olen itsekin. Pelkäsin, etten tajua kirjasta mitään - mutta suuren osan sentään.

      Poista
  5. Pitäisihän tämä lukea, kun kerta asun Turussa. Kilpihän oli Turun yliopiston kirjastonhoitaja.
    Hurmeen Nyljetyt ajatukset eivät sinnitelleet montaa sivua, vaan jäivät matkan varrelle. En jaksanut Alastalon salin analysointia montaa sivua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai juu, kiinnostava tieto! Hurmekin taisi mainita jotain tuosta Kilven työstä? Hmm... ehkä jos hänen analysointinsa jo väsyttää, mahtaisiko itse kirja tuntua sinusta pirteämmältä? Kokeile ihmeessä ja kerro, miten kävi.

      Poista
  6. Kyllä, kuten juuri Margitin blogissa kommentoin, on tämä sellainen klassikko jonka haluan lukea. Kirja on odottanut jo muutaman vuoden ja kunhan tuon yhden klassikkopokkarin saan tässä välissä selätettyä niin sitten voisi olla Alastalon vuoro. Jotenkin tuntuu siltä, että pitäisin tästä teoksesta. (ja vähän kyllä himottaa tuo paitakin!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa on eka osa kahden kirjan sarjasta: lainasin ne kirjastosta (ja uusin ja uusin), olisi kyllä hyvä olla ne omassa hyllyssä, mutta harmi jos saa vain pokkarina, nuo vanhat kovakantiset sopisivat jotenkin juuri tässä paremmin. Luulen, että pitäisit, jopa riemastuisit! Ja paitakin on hieno, vaikka tilasin vahingossa liian ison :-)

      Poista
  7. Onnittelut t-paidasta - tuota kelpaa pitää. ) Olen hieman skeptinen sen suhteen, mahtaisiko tämän lukeminen minulta onnistua mutta kieltämättä kirjasta otetut lainaukset ovat aika mainiota luettavaa, noin pikku pätkissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat mainioita, mutta kahdessa osassa on yhteensä yli 800 sivua, joten... ei pitäisi lukea kiireellä, ei. Pakosti alkaa katse harhailla jossain vaiheessa.

      Poista
  8. Missä on kuvasi paita päällä? Ehkä ensi kesänä kävelen sinua vstaan samassa asussa. Olet oikeassa, että teos tuntuu tutulta, vaikkei sitä vielä olisi lukenutkaan. Joskus vuosia sitten juutuin joidenkin kiireiden vuoksi sivulle 30. Uusi yritys, siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjah tjah, sanoisi Alastalon isäntä kuvakysymykseen. Mennään siis ensi kesänä patsastelemaan jonnekin julkiselle paikalle paitoinemme.

      Poista
  9. Tuon haluan lukea. Olen pehmitellyt itseäni, että Hurmeen kirja oli johdatus tuohon. Sitten kun saan omaksi eli vetkuttelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, minulle Hurme toimi johdatuksena tähän (vahingossa, en tiennyt että hän kirjoitti Kilvestä). Ei kannata vetkutella, sillä Kilpi sanoo: se paisti on kulloinkin kärytettävä hyväksi, joka on parastaikaa vartaalla!

      Poista
  10. Alastalon salissa - onkohan minkään kirjan puuduttavuudesta puhuttu niin paljon kuin tämän? Ja nyt tuli postauksesi myötä sellainen olo, että eiköhän tuon pariin voisi uskaltaa. Ehkä ensi kesänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tämä on suuri salajuoni - pelotellaan, mutta salaa hihitellään... Kokeile!

      Poista
  11. Hieno bloggaus, Arja! Olen aivan innoissani. Sait mukavasti pontta tuosta Hurmeen oivallisesta analyysista ja olet vähintään yhtä innostunut kuin Hur... siis Aimo. Olen vakuuttunut siitä, että Alastalon salissa on suurta huumoria ja mitä mainiointa luettavaa.

    Kirjoituksesi kannustaa yrittämään tätä. Paitakin on niin hieno, että johan senkin puolesta kannattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Ja kiitos Hur... siis Aimo. Teos on suurta huumoria ja suurta tekstin juhlaa. Ja paita on kotimaista työtä, laadukas ja ajaton designiltaan, kuten kirjakin :-)

      Poista
  12. Kuten toisaalla kerroinkin, minäkin olen nyt Alastalon salissa ja olen siitä aivan hurmiossa. Lukuintoa ovat entisestään lisänneet keväällä luettu Juha Hurmeen huikean hieno Nyljetyt ajatukset ja tietenkin parin viikon takainen käynti Kustavissa jokavuotuisilla Volter Kilpi -päivillä. Olen omalla taipaleellani vielä alkuvaiheilla, mutta jo nyt sitä mieltä, että tämä klassikko on oikeasti yksi parhaista ikinä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin "pyhiinvaellusmatkastanne" mainintoja blogeissa, mutta varsinainen bloggaus puuttuu vielä, sitä odotellen :-) Kilpi-päivät kuulostavat hienoilta!

      Poista