Uuden vuoden arvonta, tervetuloa!

Innosta hihkuen odotan uutta lukuvuotta, kirjoineen ja tapahtumineen. Uuden kirjallisuustapahtumien sarjan käynnistää viimeisimmän Finlandia-palkinnon diktaattori ja Uutisvuodon ylituomarina tuttu Baba Lybeck, jonka ensimmäinen Kirja vieköön -ilta on 18.1.2017 Helsingin Savoy-teatterissa. Illan teema on Suomen tarina tänä päivänä. Mikä tekee meistä erityisiä juuri nyt?

Tilaisuus on keskusteleva ja vieraiden lista vaikuttava. Tammikuussa mukana on Tellervo Koivisto, jonka elämäkerta ilmestyy samaisena päivänä. Häntä haastattelee presidentti Tarja Halonen. Koiviston hyvinkin henkilökohtaisiin kokemuksiin sukeltavan elämäkerran on kirjoittanut Anne Mattsson.

Lavalle nousee myös professori Jörn Donner. Hänen uutuuskirjansa Suomi Finland ilmestyy vuoden alussa, ja sen voi nähdä niin jatkumona miehen käynnistämälle keskustelulle ikääntyneen ihmisen hyödystä kuin vaikka jatkona teokselle Uusi maammekirja, jossa hän kuvasi suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria 1960-luvulla. Terävää kannanottoa on varmasti luvassa, Donnerin räväkkään tapaan, huumorilla ja ennen kaikkea laajaan näkemykseen ja kokemukseen perustuen.

Petri Tamminen ottaa kantaa omalla tavallaan. Hänen uutuuskirjansa nimi on ei vähempää kuin Suomen historia, ja siitäkin kuulemme lisää tilaisuudessa. Muun muassa Hesariin, Imageen ja sittemmin New York Timesiin kirjoittaneen toimittaja Anu Partasen kirja The Nordic Theory of everything ilmestyi kesällä Yhdysvalloissa ja herätti huomiota huipulla saakka amerikkalaisten kipuillessa oman yhteiskuntamallinsa kanssa. Nyt saamme kirjan suomeksi ja Anun vieraaksi Savoyn lavalle.

Baba kertoi, että hän haluaa tapahtumasta elämyksen kirjanystäville. Sitä ei striimailla, vaan se on koettava paikan päällä: tunnelmaan panostetaan. Mukana on myös draamaa. Näyttelijät Taisto Oksanen ja Laura Malmivaara tulkitsevat otteita edellä kerrotuista kirjoista monologeina.

Kirjoja voi myös ostaa paikan päältä ja saada niihin signeerauksen tekijältä tapahtuman päätteeksi. Kirja vieköön -illasta lisää Kirjojen Suomi -sivulla. Toivotan uuden tapahtuman tervetulleeksi ja toivon paljon osallistujia, kirjojen ja etenkin kotimaisen kirjallisuuden ja lukemisen edistämisen puolesta ja hengessä! Tapahtumista seuraa luonnollisesti raporttia blogissa myöhemmin.

Osallistu arvontaan!

Nyt haluan palkita erityisesti vakilukijoitani. Jos olet blogini kirjautunut lukija - mukana Lukijat-palkissa oikealla - kutsun sinut osallistumaan arvontaan, jossa palkintona on sarjalippu kevään 2017 kolmeen Kirja vieköön -tapahtumaan (18.1., 15.2. ja 15.3.) sinulle ja kaverillesi. Voittaja saa siis kaksi sarjalippua, ja osallistumisen ehtona on rekisteröityminen blogin lukijaksi ja kommentti tämän postauksen alle osallistumisesta. Lisääthän kommenttiisi sähköpostiosoitteesi. Viimeinen osallistumispäivä on lauantai 7.1.2017. Ilmoitan voittajat sunnuntaina 8.1.

Lisäksi arvon lohdutuspalkintoina kolme komeaa vuoden 2016 uutuuskirjaa. Osallistumisen ehdot ja aikataulu ovat samat kuin edellä. Kirjat ovat Antti Tuomaisen Mies joka kuoli, Laura Gustafssonin Korpisoturi ja Sanna Tahvanaisen glamour-romaani Coco Chanelista, Pikkumusta (linkki Kristalle, koska en ole itse blogannut).

 

Onnea arvontaan ja iloista uuden vuoden odotusta!


Muualla: Kirja vieköön -tapahtuman lippuarvonnan ovat järjestäneet ainakin Kirja vieköön -blogin Riitta (uudenvuodenpäivään asti), Lumiomena (loppiaiseen asti), Tuijata (vuoden loppuun) ja Mitä luimme kerran -blogi (30.12. asti)  Jos arvonnassa ei onnista, lippuja voi ostaa lippu.fi:stä. Liput ovat muuten mielestäni erittäin kohtuuhintaisia verrattuna vaikka konsertteihin tai moniin muihin menoihin.

P.S. Sain viestin, jossa lukija haluaa osallistua arvontaan muttei kertoa sähköpostiosoitettaan julkisesti. Tehdäänkö niin, että sellaisessa tapauksessa voit osallistua kommentoimalla tänne alas ja lähettämällä meiliosoitteesi minulle yv:nä fb:ssä tai sähköpostitse arja.korhis at outlook.com niin olet mukana.

Uusi-Hallila ja Helttunen: Sitaattien salat

Harmittavasti juttu jäi joulun jälkeiseen aikaan, sillä otsikon kirja on ykköslahja-ainesta kenelle tahansa kirjoista kiinnostuneelle. Toisaalta tämä kirja ei vanhene vuodessa, vuosikymmenessä eikä edes vuosisadassa.

Sitaattien salat kertoo, mistä meille tutut sanonnat ovat peräisin: mitä tarkoittaa Eskon puumerkki ja miten ollaan kansakunnan kaapin päällä, mikä on puolimatkan krouvi ja mistä tulee termi syntymässä säikähtänyt sekä kymmeniä muita, joihin törmäämme jatkuvasti niin kaunokirjallisuudessa kuin lehti- ja asiateksteissäkin. Kirjablogeissakin näitä näkee paljon, ja puheissaan sitaatteja niitä harrastavat monet julkisuuden henkilöt, etenkin politiikot.

Tällainen kirja on tarpeen! Ja nyt ihmetyttää, miksei sitä ole aiemmin keksitty tehdä. Onneksi kaksi suomen kieleen intohimoisesti suhtautuvaa alan ammattilaista tarttui toimeen ja teki valtavan työn lukemalla kaikkea mahdollista sitaatteja metsästäessään. He sanovat kirjaa "kannanotoksi yleissivistyksen ja kulttuurin jatkuvuuden puolesta", ja sellaisena se on helppo nähdä. Iso peukku!

Herkullista ja ennen kaikkea informatiivista luettavaa. Kirjoittajat eivät jäykistele ranteitaan, vaan yhdistävät sitaatit tähän päivään mukavan jutustelevasti ja lyhyin luvuin, joten kirjaa on helppo lukea. He kertovat kunkin sitaatin taustoista asioita ja yksityiskohtia, joita lukija saa hämmästellä. Kuten että hattivatiksi nimeäminen on ihan hauska juttu päiväkotiryhmissä, mutta aikuisen nimittely hattivatiksi ei ole mitenkään myönteistä. Mutta jos sellaista kohtaat, voit suhtautua moiseen tyynesti ja ajatella puheen olevan kärpäsen surinaa korvissasi. Hillitte ittes!

Sitaattien alkuperät selitetään sanakirjamaisesti aakkosjärjestyksessä, alkaen Adalminan helmestä ja Yksin oot sinä ihminen -lausahdukseen päättyen. Lopussa on laaja lähdeluettelo sekä asia- ja henkilöhakemisto. Teoksen ulkoasu on tyylikäs ja  selkeä, ja vahvistaa hienosti kirjan ideaa jopa leikitellen - katso aukeama sivuilla 128 - 129, jossa puhutaan punaisesta viivasta!

Loistava teos, ja kuten sanottu, niin tarpeellinen. Kannattaa laittaa lahjalistalle jo ensi joulua ajatellen, tai synttäreitä tai koulun loppua tai mitä tahansa tilaisuutta, jossa haluat ilahduttaa ihmistä, jonka tiedät lukevan tai vaikka seuraavan uutisia, blogeja tai sanomalehtiä.

Kirjoittajat kertoivat kirjan esittelytilaisuudessa, miten homma vei mukanaan ja miten sitaatteja alkoi näkyä joka puolella: sen uskon hyvin. Jopa lukijana kyttään niitä nyt jatkuvasti ja riemastun aina, kun jokin mainituista sanotaan. Ha, tiedän tuon! Sitaattibongailua!

He joutuivat myös tekemään rankkaa karsintaa, mikä lukijaa harmittaa. Ehkä saamme joskus seuraavan osan - sitä paitsi sitaatteja syntyy koko ajan uusia. Uusimpia tässä kirjassa ovat mielensäpahoittajan tokaisut Tuomas Kyröltä ja Sinikka Nopolan "ei tehrä tästä ny numeroo". Tästä kirjasta kyllä voi ja kannattaa tehdä numeroa!

Kenelle: Kenelle tahansa, joka lukee, kirjoittaa, bloggaa tai haluaa tietää asioita, jotka ovat suomalaisten selkäytimessä.

Muualla: Opuksesta on aivan sanomatonta hyötyä, sanoo Assyriologi lifestyle-blogissaan. Oikotie kulttuurin ymmärtämiseen, sanoo Suomi lukee. Anneli kertoo perusteelliseen tapaansa kirjasta.

Tuula Uusi-Hallila ja Anne Helttunen: Sitaattien salat. SKS 2016.  Ulkoasu: Emmi Kyytsönen / Karppi Design. Kustantajan lukukappale.

Helmet-haaste 2016: vuonna 2016 julkaistu kirja.

Joulun aikaan, uutta vuotta kohti

Vuosi on ihan kohta loppuun luettu, joten teen jo perinteistä yhteenvetoa:

Kotimaiset kirjat 2016

Upeiden esikoisten vuosi, tämän jo tiedämme. Jukka Viikilä räjäyttää aivoja ja sydämiä Akvarelleillaan Engelin kaupungista, Hanna Waselius Almoineen hurmaa HS:n esikoiskirjaraadin lisäksi lukijoita, samoin kuin Minna Rytisalo, jonka Lempi koskettaa lukevaa kansaa syvältä ja laajasti, juuri oikealla otteella.

Myös Tiina Lifländer, Johannes Ekholm, Soili Pohjalainen ja Ina Westman debytoivat kirjailijoina vaikuttavasti. Kummasta viehättyville täsmäiskun täräytti Hanna Morre.

Myös tutut tekijät julkaisivat parastaan. Sirpa Kähkösen Tankkien kesä, Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa ja Riitta Jalosen Kirkkaus ovat saaneet suurta huomiota, ansaitusti. Sami Hilvon Pyhä peto hätkäyttää, Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsi luo ajankuvaa ja lukemisen maagista lumoa parhaimmillaan. Ja Asko Sahlberg ja Pilatus - ylittämätön meille Sahlberg-faneille!

Eikä vähempänä Tommi Kinnunen Lopotillaan. Kinnusen sukutarina on kuin omasta tai kaverin suvusta lukisi, niin läheisen tuntuinen. Katri Lipson, jonka Detroit on niin viisas ja jännittävä kirja nuorten miesten (lätkä)maailmasta, että etenkin jokaisen alle 30-vuotiaan sen toivoisi lukevan. Ja ehkä myös kaikkien yli 45-vuotiaiden. Iästä puheenollen: Arne Nevanlinnan menetimme tänä vuonna, mikä on suuri suru. Hänellä oli tietoa ja viisautta, jota meistä useimmat voivat vain nähdä unta.

Tuttuja tekijöitä vuoden julkaisijoina löytyy paljon: Annamari Marttinen, JP Koskinen, Anja Snellman... Ei ole kotimaisen proosan lukijan vaikea löytää luettavaa! Upeita, taitavia kirjoja kaikki, omassa tyylilajissaan.

Toisinkoisten, esikoisromaanista seuraavien kirjojen kanssa saattaa olla kirjailijoilla hankalampaa, olemme kuulleet. Hankalampaa ei vaikuta olevan ainakaan Jarmo Ihalaisella, joka kertoo komeasti miehisistä sukupolvista. Mooses Mentulan toinen romaani Jääkausi on lukemisen arvoinen kirja, sillä tämä mies todella tietää, mistä puhuu. Ja puhuu sen vakuuttavasti. Kinnusen Lopotin jo mainitsinkin, sekin on toisinkoinen.

Varsinaisen Toisinkoinen-palkinnon sai Pajtim Statovici, jonka kirja ei ole helppo vaan on väkevä, ja kirjakeskustelussa helposti jää valtavirran sivuun. Muita ns. virallisen kisan ehdokkaita en tunne.

Käännöskirjoja 2016

Käännöskirjoista mieleen tulevat ruotsalainen Jonas Hassen Khemirin Kaikki se mitä en muista ja ranskalainen Pierre Lemaitre peräti kahdella upealla dekkarilla, Irené ja Camille, takaperoisessa järjestyksessä suomennettuina. Tarkista, missä järjestyksessä luet!

Vaikuttavimmista ei unohdu ruotsalaisen Sara Stridsbergin Niin raskas on rakkaus, aina varma japaninamerikkalainen Haruki Murakami Miehiä ilman naisia
-kokoelmallaan tai pettämätön amerikkalainen tarinankertoja Chris Cleave kirjallaan Sodassa ja rakkaudessa.

Norjalainen Linn Ullman kokosi kansaa Helsingin kirjamessuilla. Sadie Jonesin Kotiinpaluu nähtiin myös tv-sarjana.

Tietokirjoja 2016

Tietokirjoista nostan tietysti bloggarikollegoiden kirjan, jota voi suositella kulttuurinnälkäisille, mutta vielä omaa lempialuettaan siitä hakevalle. Katja Jalkanen ja Aino-Maria Savolainen opastavat Korot kopisten kulttuuriharrastuksen pariin, hauskasti mutta informatiivisesti.

Vuoden tietokirjoista minulla on kesken Markku Eskelisen Raukoilla rajoilla - tymäkkää tavaraa, jota ei voi ahmia suuria annoksia kerralla, mutta on ehdottoman maukas - ja bloggaamatta on Uusi-Hallilan ja Helttusen Sitaattien salat, jota voin muuten suositella yleistietoa kasvattavaksi lahjaksi ihan kenelle vain aikuiselle, joka on kirjoista vähänkään kiinnostunut! 

Elämäkerroista vaikutti Helena Ruuskan Eeva Joenpelto. Minna Eväsoja tarjosi sukelluksen japanilaisuuteen ja Katarina Baer veti hiljaiseksi isovanhempiensa tarinalla. Ja Eeva Kemppi ja Maria Säkö julkaisivat upean Q-teatterin 25-vuotishistoriikin!

Vuoden huipputapahtumat

Huipputapahtumiin kuuluvat tietysti Helsingin kirjamessut, joissa sain osallistua Sirpa Kähkösen sekä Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen lukupiireihin. Ja kesäisen hurmaava bloggarivierailumme Kuopiossa.



Lisäksi osallistuin Kansallisteatterin bloggariklubiin ja tapasin niin kirjailijoita kuin teatterialan ammattilaisia sekä näin mm. hienon Minna Canth -näytelmän. Älkää luottako Hesarin arvioon, katsokaa itse!

Tuijan kanssa pidimme syksyllä jälleen kirjablogi-illan Kannelmäen kirjastossa. Annoimme lukuvinkkejä ja kerroimme blogeista lukijan kannalta. Miksi niitä kannattaisi lukea ja miten ne löytyvät? Olin myös Radio Helsingin Suuressa hesalaisessa kirjakerhossa juttelemassa Taru Torikan ja Markku Rönkön kanssa Markun kirjasta Hajaannus.

Bloggarikollegoiden kanssa tapaamme - paitsi kustantamojen julkkareissa (mikä olisi muuten parempi juhlan aihe kuin kirjanjulkistus, voittaa kevyesti synttärit sun muut), tulevien kirjojen kausiesittelyissä ja muissa alan tilaisuuksissa - myös keskenämme. Helsingissä kokoontuminen on kerran kuussa. Joskus pyydämme paikalle myös kunniavieraan. Ja ainakin Kuopiossa ja Oulussa on omat bloggarimiittinsä.

Ahkerimmin hääräämme verkossa, kuten yhteisten lukuhaasteiden ja blogien perinteisen joulukalenterin muodossa. Haasteosallistumiseni päivitys on jäänyt vaiheeseen, kuten tuppaa käymään. Helmet 2016 -haasteeseen sain kolmisenkymmentä rastia. Eniten lukemisen iloa on tuonut klassikkohaaste, jota viimeksi veti Tuija.

Kotimaiset kirjablogit -fb-sivu on saamassa sisarekseen "tavallisen" verkkosivun, joten myös ne, jotka eivät halua käyttää naamakirjaa, voivat tutustua blogeihin. Yhteistyötä eri tahojen kanssa ensi vuodelle viritellään jo kovaa vauhtia, kuten tämä Ylen hanke. Ja lisää on tulossa!

Tilastot

Vuoden aikana olen lukenut 171 kirjaa, joista kotimaisia 109 kpl ja vuoden 2016 kirjoja 67 kpl.

Laskin mukaan kesken olevat neljä kirjaa, jotka saan loppuun viikossa.

Luku ei hirveästi yllättänyt eikä muuttunut viime vuodesta. Oikeasti luen enemmän, kuten lastenkirjoja ja työhön liittyviä kirjoja, mutta eivät ne tilastoa paljon heilauttaisi. Tv:tä katselen aina vain vähemmän, vaikka uhoilin paneutuvani - vielä tämä vuosi ei ollut se. Ehkä ensi vuonna hankin Netflixin, ehkä en... oikeastaan aika mukavaa näinkin!

Ensi vuonna meno jatkuu - kirja-ilon jakaminen ja toivottavasti monen osallistuminen! Postauksia 2016 olen tehnyt tähän asti 138. Google Analyticsin mukaan käyntejä sivuilla on ollut kuukausittain 3000 - 5000, Bloggerin tilastojen mukaan tuhansia enemmän, mutta uskon ensin mainitun olevan realistisempi, sillä niistä on pois luettu muun muassa bottihyökkäykset. Upea määrä, ja kertoo suomalaisten todella olevan lukijakansaa ja kirjoista kiinnostuneita. Kotimaisia kirjablogeja on sentään olemassa parisen sataa, ja jokaiselle riittää lukijoita.

Blogiini on tulossa pian myös kirja- ja muita arvontoja, ihan pian ensimmäiset. Yllärilahjana olen saanut paitsi kommentteja myös halauksia arvontojen voittajilta - mikä sen parempaa! Tämän kaiken pöhinän jälkeen on kummallista sanoa, että lukeminen olisi jotenkin yksinäistä toimintaa. Ei todellakaan ole, jos ei itse niin halua. Mutta hiljaisestikin voi lukea, niin kirjoja kuin kirjablogeja. Tämä on laji, jossa kaikki tyylit ovat sallittuja ja jopa toivottuja.

Iloista vuodenvaihdetta ja innostunutta tulevaa lukuvuotta 2017, kirjanystävät!

Vuoden 2015 kooste.

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli

Kotimainen dekkari, jota on kehuttu niin, että uteliaisuus voitti genreä karsastavan. Eikä turhaan kehuttu, liityn kuoroon. Vetävä, hauska ja jännittävä kirja vie mukanaan, eikä väkivalta edellä, vaikka dekkarista on kyse.

Mies, joka kuolee koko kirjan ajan, ei ole välttämättä ihannemies eikä edes sympaattinen kaveri, mutta hänen vaiheitaan on kihelmöittävää seurata. Mitä itse tekisit, jos saisit kuulla lääkäriltä myrkytystilasi vuoksi elinaikasi olevan laskettavissa päivissä? Ei vuosissa, kuukausissa tai viikoissa. Juuri kun itäsuomalaisen yrittäjän sienibisneksessä odotetaan satokautta, vaimon kanssa on epäselviä asioita ja monenlaista tekemistä pukkaa! Miehellä pitää kiirettä. Kun on kuolemassa, kaikki on akuuttia.

"Olen kuollut mies joka tapauksessa."

Askarruttava kysymys tietysti on, kuka haluaa hänen kuolevan? Vaihtoehtoja on enemmän kuin lukija aavistaa, ja Tuomainen vilauttelee niitä taidokkaasti. Aika monta kuolemaa kirjan mittaan ehtii tapahtua arvoitusta selvitellessä. Eikä miehemme edes ole väkivaltaista sorttia. Aika monta hymyä ehtii nousta lukijan huulille Jaakon mietteiden myötä. Hän ihmettelee vaimon puheita:

"- Aivan niin, suloinen Jaakkonen.  - Suloinen Jaakkonen?"

"- Rakasrakas Jaakko. - Rakasrakas Jaakko?

Bisnesmaailman raadollisuus, kotimaisen tuoteviennin haasteet ja elämän (ja kuoleman) tarkoitus noin ylipäätään tulevat käsitellyksi saman tien. Ja jos oma avioliitto ei tunnu olevan parhaassa terässään, saa tästä myös mainiota vertaistukea ja perspektiiviä. Hykerryttävästi. Kuolettavasti.

"Koko ruumis tärisee, jokaiseen soluun kohdistuu oma iskunsa. Sattuu, kaikkialle, joka paikkaan. Istun vastapäätä ikkunaa, joka tummenee, päivä pimenee, menetän otteeni."

Komea ulkoasu verenpunaisine sivureunoineen täydentää lukuelämyksen. Viihdyin. Peukutan. Pelkkä kuoleminen ja tappajan selvittely ei enää dekkareissakaan riitä, vaan vaaditaan tekstitaitoa, ajassa elämistä ja lukijan älykästä houkuttelua ja yllättävyyttä; Tuomainen on vainunnut jäljet.

Juuri eilen saimme kuulla, että kirjasta tehdään myös elokuva. Arvatkaa, menenkö katsomaan?

Ei, en vaihda lukemistani kotimaisten dekkarien pariin tämänkään perusteella. Mutta kirja on hieno ja ennakkoluuloja kaatava. Kaunis, harkittu kieli ja oivaltavuus, lukijaa aliarvioimatta, ja tumman huumorin mukanaolo ovat ehdotonta plussaa genreen varovaisesti suhtautuvalle.

Kenelle: Avioliitossaan kärvisteleville. Jännityksen ja lakonisesti pilkahtelevan huumorin ystäville.

Muualla: Annikaan Rakkaudesta kirjoihin -blogissa kirja vaikutti piristysruiskeen tavoin. Tuomainen yhdistää erilaisia tyylilajeja taiten, sanoo Kaisa Reetta T. Runollinen jännityskirjailija on Leena Lumin makuun. Kirjoittamisen ilo välittyy lukijalle asti, tuumi Kirsin Book Club, joka myös jututti kirjailijaa. Mustan huumorin riemuvoitto, sanoo Krista.

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli. Like 2016. Kannen suunnittelu: ei kerrota kirjassa. Lue myös Synkkä niin kuin sydämeni.

Kirjabloggaajat ja YLE yhteistyössä Kirjojen Suomi -hankkeessa

Kuva: Suomi100/LEENA KOSKELA

Kotimaiset kirjabloggaajat osallistuvat Ylen Kirjojen Suomi -hankkeeseen bloggaamalla ja nostamalla suomalaisia kirjoja esille blogeissaan.  

Osana Ylen Sadan vuoden kirjat ja 101 kirjaa -sarjoja kirjabloggaajat, joita on mukana 81, lukevat sata suomalaista kirjaa, yhden jokaiselta itsenäisyyden vuodelta, ja kirjoittavat siitä blogitekstin. Tekstit julkaistaan kahden kappaleen viikkovauhtia. Lisäksi kirjabloggaajia osallistuu kirjat esitteleviin Aamu-tv:n ja Yle Radio 1:n lähetyksiin.

Vuoden lopussa Kirjablogit ja 101 kirjaa -blogitekstejä on koossa sata, ja hanke huipentuu vuoden 2017 kirjan esittelyyn.

Tavoitteena lukemisen lisääminen

Hankkeen tarkoitus on yllyttää suomalaisia lukemaan lisää kaunokirjallisuutta. Kaikki kirjat kertovat Suomesta jotain kiinnostavaa ja tuovat esille uusia näkökulmia, joista myös kirjablogit kertovat, kukin omalla tavallaan.

Kaikki voivat osallistua

Kaikki kirjojen ystävät voivat osallistua hankkeeseen seuraamalla kirjablogeja, hankkeen Facebook-sivustoa ja Ylen ohjelmistoa. Samoja kirjoja pääsee vapaasti lukemaan yle.fi/kirjojensuomi-nettisivuston kautta Kirjojen Suomi -verkkokirjastosta. Sivusto avautuu 3.1., jolloin myös Ylen valitsema sadan kirjan lista julkistetaan.

Kotimaisten kirjablogien lista löytyy kaikille avoimelta Facebook-sivulta nimellä Kotimaiset kirjablogit.

Lisätietoja: Airi Vilhunen, p. 040 5519 024, airi.vilhunen@gmail.com, http://kirsinbookclub.com/ tai Arja Korhonen, p. 040 5545 806, arja.korhis@outlook.com, http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/

Suomalaisissa kirjablogeissa julkaistaan vuosittain tuhansia kirja-arvioita, jotka tavoittavat satojatuhansia lukijoita. Kirjablogeja pitävät sekä lukuharrastajat että kirja-alan ammattilaiset. Kirjablogit tekevät yhteistyötä muun muassa myöntämällä Blogistanian parhaiden kirjojen tunnustukset vuosittain.

Kirjojen Suomi on Ylen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 suuri kirjallisuushanke, joka tarjoaa kaikille suomalaisille yli 100 radio-ohjelmaa, 111 tv-ohjelmaa, joukon kirjallisuus-podcasteja sekä laajan nettisivuston yle.fi/kirjojensuomi. Kaikki ohjelmat, audiot ja videot löytyvät aikanaan myös Yle Areenasta. 

Ylen Sadan vuoden kirjat ja 101 kirjaa -hankkeet ovat osa Suomi 100 -juhlavuoden virallista ohjelmaa.

Paljon kirjapöhinää tulossa: olethan mukana?

Mukana olevat blogit: 

http://1001kirjaajayksipienielama.blogspot.fi
http://adelheid79.blogspot.fi
http://ainajokukesken.blogspot.fi
http://ammankirjablogi.blogspot.fi
http://matkallamikamikamaahan.blogspot.fi
http://bibliofiilinpaivaunia.wordpress.com
http://elamalukijana.blogspot.fi
http://elegiakirjat.blogspot.fi
http://esperanzan.blogspot.com
http://hannankirjokansi.blogspot.fi
http://hemulinkirjahylly.blogspot.fi
http://hh-lukija.blogspot.fi
http://hyllytonttu.blogspot.fi
http://jaana-tlltoisenthdenalla.blogspot.fi/
http://jakaikkeamuuta.blogspot.fi
http://joannavonscarlett.blogspot.fi
http://kaikenvoilukea.blogspot.com
http://kaikkeakirjasta.blogspot.fi
http://kanavaklassikko.com
http://kannestakanteen.com
http://kirjahyllyssa.blogspot.fi
http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi
http://kirjakissa.blogspot.fi
http://kirjakkoruispellossa.blogspot.fi
http://kirjallisia.blogspot.com
http://kirjamieli.blogspot.fi
http://kirjanurkkaus.blogspot.fi
http://kirjasahkokayra.blogspot.fi
http://kirjojenkeskella.blogspot.fi
http://kirsinbookclub.com
http://kirsinkirjanurkka.fi
http://kristankirjat.blogspot.fi
http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi
http://kuutarlukee.blogspot.fi
http://laurakaneli.blogspot.fi
http://leena-maijankirjasto.blogspot.fi
http://les-lue.com
http://luettuaelämää.blogspot.fi
http://luetutlukemattomat.blogspot.fi
http://lukucorneri.blogspot.fi
http://lukuisa.blogspot.fi
http://lukuneuvos.blogspot.fi
http://lukupino.com
http://mainoskatko.blogspot.fi
http://marjatankirjat.blogspot.fi
http://nannankirjakimara.blogspot.fi
http://notkopeikko.blogspot.fi
http://oksanhyllylta.blogspot.fi
http://paulinevondahl.wordpress.com
http://pieni-kirjasto.blogspot.fi
http://psrakastankirjoja.blogspot.com
http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi
http://satunluetut.blogspot.fi
http://stazzy.net/blogi
http://suketus.blogspot.fi
http://tarukirja.blogspot.fi
http://taysiensivujennautinto.blogspot.fi
http://tekstiluola.blogspot.com
http://tuntematon-lukija.blogspot.fi
http://unelmienaika.blogspot.fi
http://www.havena.fi/kirjaluotsi
http://yopoydalla.blogspot.fi
https://aarrekirjasto.wordpress.com
https://arcakiraniia.blogspot.fi/
https://eilispaivankirjat.wordpress.com
https://inahduskirjat.blogspot.fi
https://kaisareetta-t.blogspot.fi
https://kirjaintenvirrassa.blogspot.fi
https://kirjallisena.wordpress.com
https://kirjasfaari.fi
https://kirjaviekoon.blogspot.com
https://kujerruksia.blogspot.fi
https://lukujonossa.fi
https://lumiomena.blogspot.fi
https://radioborealis.wordpress.com
https://sanoissa.wordpress.com
https://tuijata.wordpress.com
https://tuulevi.wordpress.com

Italo Calvino: Tämä vaikea elämä. Novelleja.

Kollegat lukevat tänään 24 tunnin novellimaratonia - postaus löytyy Ompun blogista Reader why did I marry him - enkä ehtinyt siihen mukaan, mutta noita urheita lukijoita tukeakseni luin Calvinon kolmesta novellista koostuvan kirjan.

Calvino on mestarillinen kirjoittaja, ja novellimuoto toimii niin hänen taitojensa, huumorinsa kuin viisautensakin esittelyssä mainiosti. Ensimmäinen novelli, Argentiinanmuurahainen, on tarina uudelle paikkakunnalle muuttavasta avioparista vauvoineen. Heille selviää pian vuokraamansa talon vitsaus. Muurahaiset ovat ongelma koko naapurustossa, ja niihin löytyy erilaisia suhtautumistapoja surmanhaluisista tutkimukseen asti.

En tiedä, oliko Calvinolla mielessään jokin tietty asia, johon muurahaiset vertautuvat, vaikkapa poliittinen, vai haluaako hän kuvata yleisesti vitsausten lailla arkeen tiukasti kiertyviä ongelmia ja etenkin sitä, miten eri tavoin niitä ratkomme, kukin persoonansa mukaisesti. Ja miten helposti suostumme antamaan periksi, sopeutumaan, ikäviinkin ilmiöihin... Ajaton ja aina ajankohtainen teema, jonka Calvino suveerenisti esittelee absurdissa novellissaan.

Toinen novelli riemastutti minua eniten. Rakennuskeinottelua kuvaa äitiä ja kahta aikuista poikaa, jotka päättävät myydä isosta tontistaan osan rakennusurakoitsijalle ja rakennuttaa siihen talon vuokra-asuntoineen, koska raha on tarpeen. Heitä varoitetaan urakoitsijasta, Caisottista, jonka maine ei ole puhtain, mutta toinen nuorista miehistä, Quinto, mieltyy mieheen ja ihailee yksityistä yrittämistä.

Arvannette, että vaikeuksia alkaa kertyä, kun rakentaminen on saatu käyntiin. Rahat pysyvät näkymättömissä ja vekselit erääntyvät, kun työmaalla on ongelmaa toisensa perään. Milloin puuttuu työmiehiä, milloin sementtiä, jonka toimittaja antaa ymmärtää, että...

"..tietyissä olosuhteissa sementti puuttui mutta joillekin muille sitä oli, kysymys oli maksamisesta."

Onko Casetti pohjimmiltaan kunnon mies, kuten notaari sanoo, vai sittenkin rikollinen keinottelija, joka...

"tekee kaikille kanavarkaan temppuja, häntä ei koskaan onnistuta saamaan kiikkin sillä hän ei milloinkaan tee niin kuin olisi loogista odottaa... Mutta tällä menetelmällä hän pysyttelee pinnalla, hän on mies joka maksattaa meillä laskunsa..."

Rakentaminen on suoraviivaista toimintaa, mutta jokainen itse rakennushanketta vetänyt, taloaan tai mökkiään tai vaikka autotallia, tietää, että se voi kummasti mutkistua. Eikös avioero ole yleinen kodinrakentamisen aikana - en ihmettele yhtään! Kaupallisesta rakentamisesta puhumattakaan, jossa osapuolia on paljon, kuten tässä. Calvino kuvaa kiemuroita ihmistensä kautta, eikä mikään ole itsestään selvää, vaan lukija saa ottaa tonttikaupan tuloksen selville aivan itse.

Kolmas novelli puhuu ilmansaasteista. Saastepilvi leijuu teollisuuskaupungin yllä, kun päähenkilömme muuttaa sinne asumaan saatuaan työpaikan toimittajana lehdestä nimestä Puhdistus. Mies on yksin, vaikka hänellä on tyttöystävä, jonka kanssa hän ylläpitää suhdetta puhelimitse. Hän kertonee itsestään pohtiessaan:

"On ihmisiä jotka tuomitsevat itsensä keskinkertaisimpaan elämän harmauteen koska he ovat saaneet kokea tuskan, onnettomuuden, mutta on myös niitä jotka tekevät niin koska heillä on ollut enemmän onnea kuin pystyvät kestämään." 

Mies kirjoittaa töikseen ilman saasteista ja taistelusta niitä vastaan, ja omassa arjessaan huomaa tavaroidensa ja käsiensä olevan jatkuvasti likaiset. Vahvaa symboliikkaa: puhdistautumisen tarve, mutta ei tarvetta poistaa saastumisen syytä, teollisuutta, josta kaupunki elää. Sitä paitsi löytyy vielä suurempi pelko, atomisäteily.

Tarkka ja uskottava ihmiskuvaus, arkisten ongelmien ovelamainen esittäminen ja absurdi huumori vastapainona syvälle melankolialle ovat Calvinon tarjoamia herkkuja. Ja kuten parhaissa kirjoissa aina, aiheet ovat aina ajankohtaisia ja ikiaikaisia. Näissä kolmessa novellissa on monta yhteistä teemaa: uuteen ympäristöön muutto tai kotiympäristön muuttuminen; ongelma, jota ratkotaan, mutta ei puututa sen aiheuttajaan; ulkopuolisuuden kokemus...

Nautittavaksi! Minä ainakin nautin suuresti ja olen tosi iloinen, että kirja osui kirjastossa silmiini. Sitä paitsi, jälleen yksi Tammen Keltaisen kirjaston kirjoista luettu. Joskus olen haaveillut lukevani ne kaikki! Ei taida riittää elämä...

Kenelle: Hömppää kaihtaville mutta hauskaa haluaville. Italian ystäville. Ihmiskuvauksista kiinnostuneille.

Muualla: Minna Ja kaikkea muuta -blogista pitää Calvinosta. Ideanus blogista Kirjan nurkkaan rakastui Calvinon novelleihin. Leena Lumi esittelee napakasti Calvinon, jonka muita teoksia löytyy blogeista paljon.

Italo Calvino: Tämä vaikea elämä. Tammi 1979. Suomennos Jorma Kapari.

Osallistun tällä postauksella Ompun novellihaasteeseen, jossa luetaan novelleja koko ensi kevät. Novellien määrä tähän asti: 3.

Hyeonseo Lee ja David John: Seitsemän nimen tyttö. Pakoon Pohjois-Koreasta.

Nyt kun tämän vuoden kirjoista olen ehtinyt lukea lähes kaikki ne, jotka ehdottomasti piti - pinossa on vielä joitakin, etenkin tietokirjoja - ehtii katsastaa aiempia pinoja, niinkin kauas kuin viime vuoteen!

Pohjois-Korea-tarinat olisivat päättömiä ja epäuskottavia, jos ne olisivat keksittyjä. Valitettavasti ne ovat kuitenkin totta, kuten Hyeonseo Lee kertoo. Hän on loikkari, joka onnistui livahtamaan Kiinaan ja muutti sieltä myöhemmin Etelä-Koreaan.

Nuori nainen kertoo lapsuudestaan ja loikkaamisestaan yksityiskohtaisesti niin, ettei mielenkiinto pääse herpaantumaan. Kuin paraskin trilleri! Mutta todellisuus herättää avuttomuutta ja voimatonta raivoa lukijassa: miten voi olla mahdollista, että nykyaikana yhtä kansaa pidetään pimennossa kaikesta, jatkuvassa pelossa ja suoranaisessa nälässä, johdon mässäillessä ylellisyydessä ja tapattaessa mielivaltaisesti kansalaisiaan. Hyeonseo itse ei lapsena nähnyt nälkää, vaan tuli paikallisittain hyvinvoivasta perheestä, mikä ehkä myös selittää hänen reippaita otteitaan ja itsevarmuuttaan myöhemmin. Ne pelastivat hänen henkensä monta kertaa.

Kuvaukset puistattavat: viranomaiset valvovat Pohjois-Koreassa kaikkea, eivätkä vain viranomaiset. Systeemin hienous piilee siinä, että kuka tahansa voi olla ilmiantaja: ilmoittamalla naapurin epäilyttävistä teoista tai varomattomista sanoista köyhä saattaa saada palkkioksi ylimääräisen ruoka-annoksen. Houkutus on ylitsepääsemätön, jos on nälkä. Lahjonta puolestaan on täysin sallittua, jopa pakollista, ja niillä keillä siihen on varaa, on mahdollisuus saada pyyhittyä epäilymerkintä pois papereistaan ja säästyä hirttämiseltä tai vankilalta. Lahjonnan varassa toimii myös salakuljetus, niin tavaroiden kuin ihmisten.

Jokaisessa kodissa on oltava seinällä jumaliin verrattavien hallitsijoiden muotokuvat. Tarkastuksissa tutkitaan, onko ne pidetty puhtaina. Jos pölyä löytyy, tiedossa on pitkä vankilareissu. Televisiossa on vain yksi kanava, joka suoltaa propagandaa. Nettiä tai matkapuhelimia ei sallita. Vapaa-aikaa kontrolloidaan järjestämällä kansalle poliittisia luentoja tai paraatien harjoittelua niin, ettei aikaa edes jäisi suunnitella kapinointia, jos joku kurjissa olosuhteissa siihen muuten pystyisi. Ja niin edelleen.

Kirjailija kuvaa koskettavasti arjen tasolla sitä, miten olot muovaavat ihmistä. Miten vaikea ikänsä systeemissä eläneen on ymmärtää, ettei kaikkialla ole vielä huonommin, kuten heille kerrotaan. Amerikkalaisvihaan kasvatetaan vauvasta alkaen, ja Etelä-Korea on vihollismaa. Nuorissa on toivo, tässäkin asiassa, mistä Hyeonseo on hyvä esimerkki. Hän ei pysähdy miettimään liikaa seurauksia loikatessaan joen yli Kiinan puolelle ja onnistuu kuin onnistuukin, nokkeluutensa, toimeliaisuutensa ja monen muun ominaisuutensa ansiosta. Myös onnella ja sattumalla on osansa, joka ei ole pieni tuossa absurdissa ympäristössä. Nainen selviää monesta hengenvaarallisesta tilanteesta kuin ihmeen kaupalla.

Juuristaan ei kuitenkaan pääse koskaan irti. Hyeonseo sanoo olevansa muukalainen kaikkialla: se on hinta, jonka hän joutuu vapaudesta maksamaan. Vaikka tarinalla on päällisin puolin onnellinen loppu ja kirjailija sai luokseen jopa vanhan äitinsä, pelkkää auringonpaistetta se ei tuo. Sukulaisia ja lapsuudenmaisemia ei voi nähdä enää koskaan. Jatkuvaan salailuun ja vaaroihin kasvatetun on vaikeaa, jos ei jopa mahdotonta, oppia avoimuutta ja luottamusta.

Vaikka kirja on aiheeltaan kiinnostava ja vetävä luettava, siinä on hieman kömpelyyttä; kirjallisena taideteoksena sitä ei voi pitää. Minua ärsytti etenkin lukujen loppujen jatkuva vihjailu tulevasta - liekö amerikkalaisen kustantamon neuvoma kikka - tyyliin: "Vähänpä vielä tiesin, mitä kohtaamisestamme seuraisi." "Tämä päätös osoittautui raskaaksi virheeksi." Näistä huolimatta kirjan lukee nopeasti eikä nuoren naisen tarinaa malta jättää kesken. Komeaksi lopuksi hänet valittiin kertomaan tarinansa vuosittaisessa TED-konferenssissa Kaliforniassa, mikä antoi kirjailijalle erinomaisen foorumin levittää tietoa Pohjois-Korean oloista.

Samasta aiheesta kertoo Jouni Hokkasen kirja vuodelta 2014: Pohjois-Korea - Siperiasta itään.

Kenelle: Nojatuolimatkaajille, maailman hulluutta ihmetteleville, erikoisten muistelmien ystäville, maahanmuuttajatarinoita keräileville.

Muualla: Mai sanoo kirjaa ajankohtaiseksi aikana, kun Suomeen virtaan maahanmuuttajia. Ajatuksia ja masennuksia herättävä kirja, sanoo Kirjahilla. Juuri niin koukuttava ja jännittävä kuin tällaisen teoksen toivoo olevankin, sanoo Kaisa V. Elegia muistuttaa kirjan kertovan myös ihmisyydestä, inhimillisyydestä ja auttamisesta.

Hyeonseo Lee ja David John: Seitsemän nimen tyttö. Pakoon Pohjois-Koreasta. Otava 2015. Suomennos Jaana Iso-Markku.

Laura Gustafsson: Korpisoturi

Laura Gustafsson kertoi jossain inspiraatiolähteekseen Margaret Atwoodin kirjat, ja viimeistään silloin lisäsin kirjan lukupinooni. Kihelmöitsevä on kirjailijan aihe muutenkin: miten valmistautua pahimpaan, ydinsodan tai muun syyn vuoksi nyt tuntemamme maailman loppumiseen? Miten toimia, kun infrat luhistuvat, yhteiskuntajärjestykset kaatuvat ja hengissä pysyminen on kokopäivätyö?

Kirja ei ole synkkä dystopia, ei edes kovin pelottava. Vaikka se puhuu monia mietityttävistä, todellisista ja ikävän ajankohtaisista asioista, enemmän se höykyttää reipastahtiseen matkaan mukaan ja hyrskäyttää naurulla. Nimittäin sankarillamme Ahmalla on ratkaisu: omavaraisuus! Täydellinen irrottautuminen kaikesta! Jo valmiiksi! Nyt heti!

"Pysykää perkele loitolla. Suomalaisella erakon mielenlaadulla on biologinen perustansa: ilmastovyöhyke ei kestä tiuhaa ihmispopulaatiota. Alkuperäiset asuttajat kunnioittivat luonnon kantokyvyn hauraita rajoja. Yksi mies, yksi maa. Parempi rakastaa maaperää kuin lähimmäistä."

Ahma on todellakin mies, joka kulkee omia polkujaan, tosin muun muassa Pentti Linkolan ja survivalistien viitoittamalla reitillä. Gustafsson sekoittaa reippaasti nuo vakavat aatteet (jotka saattavat osoittautua viisaimmiksi kaikista nykyaatesuunnista, mistä sen tietää) nykymieheen ja tämän toimiin humoristisella mutta fiksulla otteella. Siitä nauru, ei itse asiasta.

"Lämmin juoma voi olla lohdullinen juttu, jos kaikki ympäriltä ovat kuolleet eikä enää ikinä kuule yhtäkään ihmisen luomaa sävellystä - mitään muuta kaipaamisen arvoista tässä lajissa tuskin on. "

Mieleen tuli kirjan nimi Saako tälle edes nauraa. Kyllä saa. On parempi nauraa kuin itkeä, noin periaatteessa, ja huumorin avulla on ennenkin kansalle ujutettu ihan oikeaa ajateltavaa. Ahman aatteet joutuvat tosikoetukselle jo piankin, kun maa ajautuu poikkeustilaan. Sähköverkko kaatuu, levottomuudet yltyvät.

Naisista ei pääse eroon millään, vaikka mies kokeilee kaikkea. Pamsu, joka lyöttäytyy Ahman läheisyyteen sinnikkäästi, osaa käyttää naisellisia keinoja ja ymmärtää verkostoitumisen voiman maailmassa, jossa tavaratkin ovat niin monimutkaisia, ettei niitä yksi ihminen osaa korjata.

"Kauniit verkostoituvat paremmin."

Mutta miten käy Ahman omavaraisuuden? Ja onko miehen ekologisuus riittävän syvää rauhanomaiseen rinnakkaiseloon sian kanssa? Aseita vilautellaan, jopa käytetään; Ahman maskuliinisuus pääsee oikeuksiinsa, kuten mies on suunnitellutkin, mutta hänestä löytyy onneksi myös pehmeämpiä puolia ja sopeutumiskykyä. Henkilö ei jää yksiulotteiseksi, vaan on elävä, ja kauhistus, jopa tutuntuntuinen. Kai jokainen tunnemme jonkun uhoilevan miehen, joka tosi paikassa sulaa naisen tai lapsen edessä - ainakin jos nainen malttaa ignoreerata uhoilun ja tekee mitä haluaa, mutta antaa äijän pitää kasvonsa. Ja vielä parempi, jos miehessä oikeasti on hippu sankariainesta...

Gustafsson kirjoittaa napakasti, hersyvästi mutta turhia selittelemättä, ja iskee osuvasti miehen sankaruushaaveeseen ja pahimpiin pelkoihin niiden koomisine puolineen. Eikä hän todellakaan jätä naisia vaikertamaan avuttomina pelastettavina. Mainio tujaus suomalaista sisua ja selviytymishenkeä huumorin voimin, mutta ilman ylenkatsetta. Vetävässä tarinassa on hulvattomuuksien lisäksi pelottava loppukierre, joka jää lukijaa häiritsemään, tarkoituksella.

Kenelle: Ihmiskunnan pikaiseen loppuun uskoville tai sitä toivoville. Ei höpön viihteen ystäville, mutta vakavallekin nauramaan pystyvälle.

Muualla: Herranjestas mikä kirja! sanoo Annika.Gustafsson kirjoittaa mahtavasti, sanoo Krista. Riitta k viihtyi Korpisoturin matkassa erinomaisesti. Zephyriä Ahman jääräpäisyys lähinnä ärsytti. Ahmu nauroi välillä kippurassa. Tuomas arvioi kirjaa teräväksi, joka sai ajatukset todella lentoon. Anneli ihaili, mutta toivoi vähän pidemmälle vietyjä ajatuksia täkyjen sijaan. Myös Noora Vaakanainen kaipasi enemmän pureutumista. Rempseä, eloisa ja räiskyvä romaani, sanoo Suketus. Jorin skenaario kulkee eri lailla kuin kirjailijan.

Laura Gustafsson: Korpisoturi. Into 2016. Hieno kansisuunnittelu  - katso sekä paperi- että kovakansi: Jussi Karjalainen.

David Grossman: Sinne missä maa päättyy

Jos olet israelilainen perheenäiti, jonka nuorempi poika on juuri vapautumassa kolmen vuoden asepalveluksesta mutta osallistuu vielä kuukauden verran sotatoimiin, mitä voit tehdä? Odottaisitko valvoen soittoja ja viestejä ja yrittäisit teeskennellä normaalia elämää vai tekisitkö kuten Ora: pitäisit puhelimen kiinni ja uutiset loitolla, lähtisit patikoimaan, irtoaisit nykyhetkestä kävelyn voimin?

Ora ei lähde yksin, vaan hakee mukaansa Avramin: onhan mies osa Oran ja Ilanin mutkikasta avioliittoa, molempien tärkein nuoruudenystävä ja henkilö, jolle Ora voi puhua, kerrata koko avioliittonsa ja perheensä vaiheet, kahden pojan syntymiset ja kasvun nuoriksi miehiksi. Kertomus on iso ja paljastaa karusti myös sotakokemuksia, jotka järkyttävät. Tarvitaan pitkä patikointi.

Lähes seitsemänsadan sivun voimalla lukija saa sukeltaa Oran maailmaan ja naisen sisimpään äitinä, vaimona, rakastettuna ja ihmisenä: välillä höpsöön, usein viisaaseen, ajoittain käsittämättömään mutta inhimillisellä tavalla loogiseen ajatteluun.

Kertomus kasvaa kuvaukseksi yhteiskunnasta, jossa on paljon aineellista hyvää mutta jonka kuvaa vääristävät rumasti ikiaikainen viha, opitut asenteet ja tietysti, päättymätön sotatila. Jossa arabi, Sami, on luotettu ystävä ja autonkuljettaja, mutta kuitenkin "toisella puolella", vaikkei Ora sitä - hieman lapsellisesti - haluaisi tunnustaa.

Grossman kirjaa ajatustenvirtamaisesti Oran ja Avramin keskusteluja patikoinnin edetessä. Hän ei nostata otsikoita, ei lisää huutomerkkejä, ei provosoi eikä edes sano kaikkein tärkeimpiä asioita lainkaan, vaan kuvaa niiden ympäristöä niin viileän tarkasti ja monisanaisesti, että sanoittamattomat kohdat nousevat lukijan mielessä kaikkein merkityksellisimmiksi.

Kävelystä tulee matka isänmaasuhteeseen, sukupolvien ja kansojen olemassaolon oikeuteen ja jatkuvuuteen, kuvaus ihmisen perustarpeesta suojella jälkeläisiään nöyrtymiseen saakka: on hyväksyttävä, ettei ihminen voi hallita edes omaa arkeaan. Perusturvallisuus on etsittävä muualta tai opittava elämään sitä ilman. Maailmankuva, joka eroaa jyrkästi siitä, mitä me suomalaiset olemme oppineet.

Vaikuttava, hiljennyttävä ja äärettömän taitava teksti, jonka lukeminen ei ole vaivatonta - usein lukija tuskastuu, mutta teksti tarrautuu sinnikkäästi, eikä sitä voi pudistella itseään irti. Sillä se on totta, Lähi-idässä edelleen ja jatkuvasti. Mistä karmea muistutus on jälkisanoissa: kirjailijan oma poika kuoli sodassa romaanin kirjoittamisen loppuvaiheessa.

"Kun synnyin, elämäni muuttui käsittämättömäksi."

Kenelle: Tässä maailmassa eläville, sotaa ihannoiville tai sitä pelkääville, toisenlaisia maailmankuvia miettiville, erityisen tekstitaidon ystäville.

Muualla: Lumiomena vaikuttui ja sanoo kirjan pitävän sisällään yhden naisen kokonaisen maailman. Sirri sanoo romaanin parhaaksi puoleksi monipuolisuuden. Kirsiltä vahva suositus tälle huikealle teokselle. Hyvä ja vähäeleinen teos, sanoo Jokke.

David Grossman: Sinne missä maa päättyy. Otava 2015. Suomennos Markku Päkkilä.

Hannu Mäkelä: Muistan. Vapaus

Hannu Mäkelän Muistan-muistelmasarja on edennyt viidenteen ja viimeiseen teokseensa, jonka nimi on itsenäisyyspäivään sopiva, suomalaisille tärkeä sana Vapaus.

Hektisen palkkatyöputken katkaisee päätös aloittaa vapaana kirjailijana. Mäkelä vuokraa työhuoneen, kuskaa sinne kirjoituskoneensa ja alkaa odottaa vapauden iloja. Aluksi niitä ei juuri ilmaannu, tekstiä ei ala pulputa, huonekin on jääkylmä. Silloin on helppo turvautua kavereihin ja kapakoihin.

"Mutta voiko ihminen olla vapaa? Viini, jonka pitäisi nostaa mielialaa, alkaakin tummentaa sitä."

Vapauden toinen puoli, vastuu, on vielä opittava ja rankan kautta. Kun alkoholista on jo enemmän haittaa kuin hyötyä, mies kokeilee muita keinoja olemisen tuskansa lievittämiseen. Näistä monenlaisista kokeilusta - terapeuteista ilokaasuun - hän kertoo avoimesti. Osa auttaa, suurin osa ei. Yllättäen löytyy myös liikunta, lajina tennis. Työtkin alkavat sujua, tuottelias ja tekemään tottunut mies on sinnikäs.

Tulee kirjoja, jotka eivät nouse suurmenestyksiin. Mutta tulee myös Eino Leino ja Mestari-kirja, joka saa Finlandia-palkinnon 1995. Ei yksi pääsky kesää tee, tuumii kirjailija jäädessään julkisuudesta sivuun jo seuraavalla kirjallaan, jonka HS:n arvio "murskaa joka tavalla." Mutta jatkuvasti löytyy uutta kiinnostavaa tutkittavaa.

Tulee myös uusia ihmissuhteita ja nopeita avioliittoja. Mäkelä ei näitä ruodi, eikä pidäkään. Kahdenväliset asiat pysykööt sellaisina.

Runot annetaan ja romaanit kirjoitetaan, on Mäkelän vakiolausahdus. Miten lie kokoelmien ja elämäkertojen laita, ne varmaan sinnikkäästi tutkimalla kaivetaan ja kirjataan? Leino-kiinnostuksen myötä löytyy myös L. Onerva, jonka valtavasta julkaisemattomasta tuotannosta Mäkelä kokoaa runokokoelmia. Ja löytyy Casanova! Hänestä Mäkelä suunnitteli suurteosta, mutta lopulta päätyi tekemään kaksi kirjaa: romaanin Syksy Venetsiassa (2006) - on muuten tyylikäs romaani, sanoo lukija - ja elämäkerran Casanova (2007).

Moninaisia ovat miehen kiinnostuksen kohteet. Se näkyy tuotannon määrässä ja laajuudessa. Paitsi kirjallisesti, hän kerää päänsisäistä aineistoa matkustamalla. Pariisi oli jo nuorena suuri rakkaus, myöhemmin seuraa Venetsia, mutta myös paljon muuta. "Mitä enemmän matkustaa, sitä ahneemmin haluaa nähdä lisää, ainakin vielä." Ainakin on mainittava Venäjä ja Aleksander Pushkin, jonka jäljillä hän nykyisen vaimonsa Svetlanan kanssa matkustaa.

Kokemus ja laaja tietomäärä näkyvät kirjassa ja petaavat syyn sitä lukea. Ja se jatkuva tiedonjano! Elämää akateemikko kommentoi kiinnostavasti, eikä paikalleen jämähtämisestä ole häivääkään; sekin opiksi nuoremmille. Kun kaikki näyttää liittyvän kaikkeen ja ihmiskunta kaikista uhkakuvista huolimatta vielä sinnittelee, sanoo hän, ettei sittenkään usko ihmiskunnan tuhoon, ei halua uskoa.

"Jos ihmiselle on annettu järki, miksei hän viimein käyttäisi jopa sitä? Oltuani 70 vuotta pessimisti, olen viimein päättänyt muuttua optimistiksi." 

Hienoista selittelyn makua löytyy myös, etenkin avioliittojen suhteen. Maku tulee siitä, että sanoja on paljon, mutta vaikea on väittää vastaankaan:

"Kiihkeimmätkin rakkaudet, jotka kohisten tulevat, myös mumisten menevät. Sen olen kokenut, syystä ja syyttä. On kestettävä kylmyys ja kyynisyys, on ennen kaikkea kestettävä itsensä, omat vikansa, tajuttava että on vain yksi ihminen jonka kanssa ensin pitää elää sovussa: oma itse. Kun se onnistuu, onnistuu sama muidenkin kanssa, ehkä."

Kirja on kuin jutustelua, moniaalle polveilevaa, paljon aiheita ja huomioita sisältävää: rakkaudesta teksteihin, kirjoista ja kirjallisuudesta, kirjailijuudesta ja kirja-alasta, ihmisistä ja niiden suhteista, elämisen ja työn eri tavoista.

Mäkelä ei kunnioitettavasta tuotannostaan huolimatta asetu ikoniksi eikä patsaaksi kaapin päälle, vaan on vahvasti ihminen ja kertoo siitä muille rohkeasti. Perimmäinen pessimistinen ja taiteilijamielikuvalle tyypillinen itsekeskeinen synkkyys, johon joskus oli vaara uppoutua, näyttää olevan sivussa. Kirjassa tullaan lähes tähän päivään, joten muistelmia ei ihan heti saatane lisää, mutta varmasti jotain muuta.

Aiemmat osat

Muistan. Lapsuus. 
Muistan. Nuoruus.
Muistan. Elämän oppivuodet (tätä en ole lukenut, joten Kirjavinkit vinkkaa)
Muistan. Otavan aika

Kenelle: Kirjailijaurasta kiinnostuneille, elämänviisautta etsiville, rauhallisen kerronnan ystäville.

Muualla: Kaikki päivät tulevat -blogin Jaana viihtyi Mäkelän lämpimässä ja lempeässä ilmapiirissä.

Hannu Mäkelä: Muistan. Vapaus. Tammi 2016.

Linn Ullmann: Rauhattomat

Helsingin kirjamessujen 2016 teema oli pohjoismainen kirjallisuus. Eräs merkittävä tekijä tällä saralla on norjalainen Linn Ullmann, jonka myös suomalaiset ovat ottaneet omakseen. Sen osoittivat tungos ja pitkät nimmarijonot hänen messukeikoillaan.

Rauhattomat on Ullmannin takuuvarmaa tekstiä, mutta poikkeuksellisesta aiheesta hänen tuotannossaan: elämäkerrallinen romaani kertoo hänen lapsuudestaan ja etenkin isäsuhteesta. Isä on jo edesmennyt elokuvaohjaaja ruotsalainen Ingmar Bergman, jonka Linnin äiti, näyttelijä Liv Ullmann, tapasi työn merkeissä. Romanssi ei johtanut avioliittoon, mutta tulostaan ilmoittaneen lapsen pitäminen oli yhteinen päätös. 48-vuotiaalla Bergmanilla oli tuossa vaiheessa ennestään jo 8 lasta ja liuta ex-vaimoja.

Ullmannin kirjasta välittyy haikeus. Hän suunnitteli isänsä kanssa kirjaa vanhenemisesta, mutta hanke aloitettiin liian myöhään. Bergman kuoli kesken haastattelujen, joita tytär järjesti kirjaa varten. Isän muisti ja kunto muutenkaan eivät olleet enää terässä, joten kirjasta tuli suunnitellun sijaan kuvaus tämän viime ajoista ja tyttären muistelo isästään.

Koska isä ja tytär eivät asuneet yhdessä kuin kesälomilla, heidän suhteensa ei ollut välittömän läheinen. Isän kanssa oli sovittu ajat, jolloin heidän oli määrä jutella. Tytär kertoo tapauksen, jossa hän istui tuolissaan sovitussa tapaamisessa nyhtäen kesän aikana lyhyeksi käynyttä mekkoaan.

"Pitkän ajan kuluttua isä katsoi häntä melkein epätoivoisen näköisenä ja sanoi: - Ongelma on siinä että meillä on liian iso ikäero. Meillä ei yksinkertaisesti ole kovin paljon puhuttavaa."

Molemminpuolista kiinnostusta ja kiintymystä ei kyseenalaisteta. Vaikka tyttö kasvoi ympäristössä, jossa lapset periaatteessa olivat toivottuja ja kiinnostavia, lukijan silmiin piirtyy silti kuva turvattomuudesta. Tytär on tiukasti kiinni äidissään ja saa kohtauksen, jos äiti ei jatkuvilta työmatkoiltaan soita juuri sovittuna kellonlyömänä. Lukuisat lapsentytöt tulevat ja menevät, ja tyttö vaikuttaa yksinäiseltä, osin myös monien muuttojen vuoksi. Norjasta Amerikkaan ja taas takaisin. Matkat isän luo ja takaisin. Hänestä ei ole hauskaa olla lapsi! Ja hän osaa myös olla hankala ja omapäinen, eikä aina ollenkaan "mukava". Inhimillinen. Lukijan mielessä vilahtaa sääli: tytön lapsuus ei näyttäydy helppona.

Tyttö ei pidä päiväkirjaa - kuten isä kehottaa - vaan kirjoittaa listoja. "Muun muassa seuraavista asioista:

• Lapsenlikkojen lukumäärä.
• Miesystävien lukumäärä (äidin).
• Muuttojen lukumäärä.
• Mitä ostan jos saan omaa rahaa.
• Luokan kauneimmat tytöt.
• Kirjat jotka olen lukenut.
• Elokuvat jotka olen katsonut.
• Kuinka monta päivää on siihen kun täytän kolmetoista.
• Kuinka monta päivää on siihen kun täytän kuusitoista.
• Kuinka monta päivää on siihen kun täytän kahdeksantoista.
• Kuinka monta kertaa olen asunut Amerikassa (asunut enkä pelkästään käynyt)."

Tyttö kuvaa tuntemuksiaan pienten asioiden ja ajatusten kautta. Miltä äidin kauniit kasvot näyttävät ja onko äidillä kauneutta - kasvoja - erikseen tyttöä varten. Miten äidin yhden miesystävän, nobelistin, laboratoriosta jäivät mieleen rotat. Tyttö salakuuntelee äidin puheluja, ja he voivat puhua jälkeenpäin siitä miten typeriä ihmiset voivat olla. Esimerkiksi nobelisti. Kuulostaa ikävältä tavalta kasvattaa lasta: Ullmann tekee juuri näin, kuvaa arkisin tapahtumin, lukija saa päätellä loput. Tekstin "paljastava" taso on huolellisesti harkittu. Todelliset tapahtumat ja tytön ajatukset vaihtelevat ja siirtyilevät, kronologiaa ei noudateta, mikä tekee rakenteesta kiinnostavan.

Kuva: Messukeskus, kirjamessut 2016

Millainen isän ja äidin suhde oikein oli ollut, sitä tyttö näyttää yrittävän selvittää todistellaakseen - mitä? Että hän on syntynyt rakkaudesta? Tyttö on saanut lukea kaikki vanhempiensa kirjeet toisilleen: kirjeet ovat nyt isän jäämistöä hallinnoivalla säätiöllä. Tutkijoille riittää töitä. Enkä usko, että isän muistelu jää tyttäreltäkään tähän. Myös hänen omasta elämästään riittää varmasti vielä kirjoitettavaa.

Kirja on kuin laajennettu muistokirjoitus. Kaunista, rauhallista ja täyttä tekstiä, jota sävyttää suru; suru menetyksestä, joka on ollut läsnä koko tytön elämän ajan ja joka konkretisoitui isän kuolemaan. Se koskettaa, samoin isän hiipuminen ja tytön kamppailu lapsuudesta aikuisuuteen sekä pyrkimys päästä isän lähelle, vaikka kirjan teolla.

Lue myös Ullmannin aiempi kirja Aarteemme kallis.

Kenelle: Ajatuksia etsiville, lapsuuden pohtijoille, ilmavasta kielestä nauttiville.

Muualla: Leena Lumi sanoo kirjan kertovan monta tarinaa, mutta mieleen jäi vahvimmin tarina tytöstä ja hänen toiseudestaan. Sydämeenkäyvä, koskettava ja mestarillisesti kirjoitettu romaani, sanoo Kirja vieköön. Ullalle kirja oli täydellinen.

Linn Ullmann: Rauhattomat. Like 2016. Suomennos Katriina Huttunen.

Jyrki Heino: Kelmit

Historiallisten dekkarien herkkua tarjoilee Jyrki Heino. Maanmainio Kellari sai jatkoa Kellosta pari vuotta sitten. Kellosta jäi hieman välityön maku, mutta nyt ollaan Kelmeissä, joka on Kellarin täyssisarus, jo houkuttelevan alaotsikon mukaan: "Tarina häikäilemättömästä juonittelusta ja ilkeämielisistä teoista, joiden selvittelyyn luutnantti Carl Wennehielm ryhtyy Turussa vuonna 1800."

Heinon historiafaktoiltaan tarkka, huumorilla notkeutettu ja lämmin kerronta jatkuu nautittavalla tavalla. Turkulainen luutnantti Carl Wennehielm on kokenut monenlaista synkkää vastusta: rakas vaimo on kuollut, oma jalka on vaurioitunut ja mielikin tummuu, mutta kunniantunto ja pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ovat tallella.

Ystävät järjestävät hänet piristymään tervehdyttävien lähdevesien äärelle Naantaliin (jossa, kuten tiedämme, on edelleen maanmainio kylpylä). Parhaan dekkariperinteen tavoin sankarimme joutuu ikään kuin sattumalta keskelle juonitteluja ja epämääräistä toimintaa, jopa kuolemantapausta, jota kunniallinen päähenkilömme joutuu selvittelemään. Outoja toimia ja kummallisia asioita ja esineitä arvoituksen ympärillä riittää.

"Lopulta Wennehielmin oveen nakutettiin, ja luutnantti nousi avaamaan. Ratsumestari Orre aloitti välittömästi touhotuksen. - Kirjastonhoitaja Lars Wendenius kertoi, että hallussanne on ainutlaatuinen todiste Suomen muinaisesta suuruudesta. Haluan nähdä sen heti. - Kysymyksessä on vain muutama  tuohenpala, joille on joku tuhertanut itse keksimiään merkkejä. Tuohilevyt eivät valitettavasti ole enää hallussani, joten en voi näyttää niitä teille", Wennehielm toppuutteli. Ratsumestari Orre ei peitellyt harmistustaan ja ärtymystään."

Eikä tässä kaikki. Wennehielmin ystävä Appengren kaipaa apua Turun kaupunginviskaalin vastuissaan, kimurantin kuolemantapauksen selvittelyssä. Voiko rautainen pata tosiaan hypätä ikkunasta pahaa-aavistamattoman ohikulkijan päähän, tappaakseen? Vai onko pelokas piika sittenkin syyllinen, kuten yleinen mielipide sanoo? Toisaalta, jo mainittu Wendenius toteaa:

"On vaikea olla kovin epäileväinen itselle edullisen teorian suhteen. Koko historian tulkinnan avain on kuitenkin terveen järjen käytössä. Sobria dubitatio, terve epäily, veliseni."

Luutnantti ei lannistu, vaikka kaupungin silmäätekevät siihen kaikin keinoin pyrkivät, vaan painaa Wendeniuksen sanonnan muistiin, koska "sillä lienee käyttöä useissa muissakin tilanteissa." Onnekseen hänellä on älyä ja suhteita, joiden avulla hankalien tapausten selvittely etenee vastuksista huolimatta. Myös hänen yksityiselämänsä saa käänteen, joka on yllättävämpi miehelle itselleen kuin lukijalle.

Tarinasta ei puutu ajan hengen mukaisia yliluonnollisia ilmiöitä, yllätyksiä eikä persoonallisia henkilöitä, niin mies- kuin naispuolisia, joista Heino tekee eläviä ja todentuntuisia. Myös valtaapitävä Ronperin kauppahuone liittyy tapaukseen; kaupankäynti ja materian ahneus, tuo ikuinen pahan alku ja juuri! Ja saavatko vain he päättää, joilla on varojen myötä valtaa? Ajankohtainen huomio juuri nyt, kun keskustelemme johtohenkilöiden vallasta siihen, mitä kukin saa sanoa tai tehdä. Tai siihen, onko syytä toimia "oikein", vaikka yleisö - tänään some - usuttaa vimmassaan toisin.

Kelmit on nautittava jatko Heinon sarjaan, juuri tällaista siihen toivoinkin: lukija saa viihtyä, hymyillä leveästi, pikkuisen jännittääkin ja nauttia tekstin nasevuudesta sekä ehkä oivaltaa siinä sivussa asioita historiastamme. Erinomaista viihdettä. Tyyli vie vanhaan aikaan, mutta vanhahtavuutta ei ole niin paljon, että se häiritsisi lukemista.

Ja nyt jännittää sarjan seuraavan kirjan nimi: jos Kel-alkuinen on sääntö, onko tulossa Kelmu, Keltakuume tai Kelpoisa? Mitä muuta se voisi olla?

Kenelle: Lempeiden dekkareiden ystäville, historiasta viehättyville muttei siihen liian vakavasti suhtautuville, pinnanalaisen huumorin huomaajille, kotimaista viihteellistä luettavaa etsiville.

Muualla: Wennehielmin hahmo kannattelee sarjaa tyylikkäästi, tuumi MarikaOksa. Hemuli piti kirjan luonnollisesta vaikka vanhahtavasta kielestä. Mai puhuu osuvasti muun muassa hyvä veli -järjestelmästä. Hyväntuulen dekkari, sanoo Raijan kirjareppu ja nostaa esiin tärkeän henkilön, taloudenhoitaja Kaisa Mannelinin. Luulen mamsellin nousevan jatkossa enemmänkin. Sillä olen varma, että sarja jatkuu, niin monta kutkuttavaa langanpäätä roikkuu. Myös Sinimarja uskoo ja toivoo jatkoa.

Jyrki Heino: Kelmit. S&S 2016.