Isänpäiväksi on markkinoitu kirjoja, joiden nimi on miehistetty helvetti-sanalla. Olisiko miehille tarpeen puhua ihan saatanan hyvästä kirjasta? Sellainen on Lemaitren kiihkeästi odottamani jatko teokselle Näkemiin taivaassa. Kyse ei ole dekkarista, joiden nerokkaana tekijänä monet Lemaitren tuntevat, vaan ehtaa juonivetoista kaunoa.Kirja alkaa ajallisesti noin 8 vuotta sen jälkeen, mihin edellinen päättyi. Lukeminen ei edellytä edellisen kirjan tuntemista. Aiemmat vaiheet tunteva saa toki enemmän irti, kun taustat ja osin henkilöt ovat tuttuja, mutta juoni on itsenäinen. Ollaan vuodessa 1927, rikkaan Marcel Péricourtin hautajaisissa. Hänen tyttärellään Madeleinella on pieni poika Paul, joka aiheuttaa tapahtumassa suuren kohun hyppäämällä alas korkealta kotipalatsinsa ikkunasta. Miksi? Ja mihin tämä johtaa?
Madeleine on kirjan päähenkilö ja pulassa suuren omaisuutensa hoitamisen kanssa. Perijätärtä kiskotaan eri suuntiin, hänestä pyrkii hyötymään kuohuvan talouden ja keinottelun aikakaudella moni yllättäväkin taho, kuten arvata saattaa. Sinnikkäästi hän selättää haasteita, vaikkei kaikkeen pysty vastaamaan. Tarina seuraa hänen ja hänen pienen perheensä vaiheita useita vuosia, epilogi summaa tapahtumia aina toiseen maailmansotaan saakka.
Pierre Lemaitre on mestarillinen tarinankertoja, joka maalaa ajankuvan upeasti, kiehtovin värein ja yksityiskohdin, jotka tekevät "näyttämöstä" runsaudensarven kunnon tarinan ystävälle. Kirjailija käyttää taitavasti aikakauden ilmiöitä ja olosuhteita, kuten silloisia lakeja ja tapoja, tarinansa osana ja taustana. Dekkarimaisuus on läsnä, sillä vehkeilyissä puolin ja toisin ei kaihdeta laittomiakaan keinoja.
Silti päähuomio on herkullisesti rakennetuissa henkilöissä, joita Lemaitre tanssittaa liudan näyttämölle. Luihuja roistoja, kaiken nähneitä sotaveteraaneja, taiteilijoita, käytännön ihmisiä... Jo edellistä kirjaa lukiessani mietin, että monesta sivuhenkilöstä saisi oman romaaninsa, niin runsailta ja uteliaisuutta kiihottavilta heistä kerrotut asiat tuntuvat. Nyt keskitytään Madeleineen, kuka seuraavaksi? Mieleeni jäi ykköskirjasta erityisesti silloin vielä pieni Louise.
Tarina koukuttaa ja viihdyttää, eikä sen käänteitä voi ennalta arvailla. Nautinnollista luettavaa. Pidin myös komeasta käännöksestä, joka välittää tunnelmaa ja ajankohtaa tyylikkäästi, rikkaalla suomen kielellä.
Kenelle: Vauhdikkaan, yllättävän ja runsaan tarinan ystävälle, historiassa viihtyville, ihmiskuvauksista kiinnostuneille.
Muualla: Kirjan hahmot ovat mainioita, sanoo Kirjarouva. Leena Lumi on laillani Lemaitren ihailija ja sanoo Näkemiin taivaassa -teosta tulevaisuuden klassikoksi.
Pierre Lemaitre: Tulen varjot. Minerva 2018. Suomennos Susanna Hirvikorpi. Kansi: Taittopalvelu Yliveto.
Tämähän on pakko lukea itsekin!!
VastaaPoistaSusa, hyvä päätös! Koska tiedän sinun lukevan paljon, ei kannata jättää väliin Näkemiin taivaassa -kirjaakaan, vahva suositus!
PoistaLemaitre tykittää kepeän runsasta, historiallisesti värikkääseen aikakauteen tempaavaa kerronnallista ilottelua. Henkilögalleria on ihastuttavan kirjava ja elävaksi luotu toinen toisensa päänmenoksi tähtäävine juonitteluineen. Lemaitrella on ihmeteltävä ja ihailtava kyky aina yhä uudelleen tuottaa erivivahteista ykkösluokan tekstiä, jota on silkka ilo lukea:)
VastaaPoistaKyllä, kaikkeen mitä sanot, Takkutukka! Jälleen komeasti kiteytty!
PoistaIhanaa, tämä odottaa jo lipaston päällä. Vaikuttaa juuri sellaiselta kuin pitääkin.
VastaaPoistaSitä se on. Vaikkei tietenkään sisällä sitä, mitä odotat. Lukunautintoa joka tapauksessa.
PoistaArja, tämä on vahva jatko Näkemiin taivaassa teokselle. Tosin voi lukea itsenäsienäkin, mutta silloin jää jotain uupumaan minun mielestäni.
VastaaPoistaTästä on helppo pitää: historiaa, romantiikkaa, juonittelua ja Lemaitren uskomaton kyky viedä tarinaa.
Lemaitre tosiaan tunnetaan paremminkin trilleristinä, mutta minä olen uskaltanut lukea häneltä vasta psykogisen Silmukan sekä Verihäät, joka ei ollutkaan niin kauhea kuin pelkäsin ja mitä nimi antaa odottaa.
Ranskalainen kirjallisuus♥
Uskomaton kyky viedä tarinaa, tähän yhdyn ja komppaan. Itse näen hänen trilleristin uransa sivuosassa näihin verrattuna. Dekkarit on hyvä lukea tapahtumajärjestyksessä, mikä ei ole sama kuin käännösten ilmestymisjärjestys. Vaan ensin Irene, sitten Alex ja sen jälkeen Rosie ja seuraavaksi Camille. Jos tapahtumien järjestystä haluaa seurata. Mutta nuo eivät vaikuta tähän kirjaan mitenkään, eivätkä Näkemiin taivaassa -teoksen lukemiseen - tosin olen samaa mieltä, Tulen varjot voi lukea sellaisenaan, mutta joko ennen tai jälkeen herää halu lukea Näkemiin taivaassa joka tapauksessa. Joten ehkä helpointa ennen.
PoistaOlen päättänyt Silmukan ja Verihäiden jälkeen alkaa lukea hänen dekkareitaankin.
Poista(Kauheita kirj,virheitä minulla edellisessä....)
♥