Vuoden alkuun osui karmea dystooppinen trilleri. Toivottavasti tämä ei tunnelmaltaan ennakoi tulevaa vuotta: raadollisuus ja armottomuus ovat tunnussanat.Elämme aikaa jossain hahmottomassa tulevaisuudessa. Sotia on sodittu, pommeja pudotettu, maailmaa muutettu, luonto ei ole enää sama kuin nyt. Ei ympäristön eikä ihmisten. Olemmeko lajina palanneet jollekin alkukantaisemmalle, ehkä perimmäiselle ja aidommalle tasolle?
Elka-tyttö on kasvanut Ansastajan kanssa. Mummosta myrskyn pyörteissä seitsemänvuotiaana eroon jouduttuaan tyttö ajautuu pienelle mökille metsässä, eikä hän aikuisuuteen saakka tunne muita kuin oudon viirunaamaisen miehen, joka metsästää ja pitää itsensä ja tytön hengissä herkullisella kuivatulla riistalihalla.
Tyttö oppii myös metsästyksen, ansastuksen ja luonnossa selviämisen salat. Vasta kymmenen vuoden kuluttua hän alkaa havahtua ulkomaailmaan, joka ei ole lempeä. Todellisuus on paljon kammottavampi kuin Elke - hyvin rajallisine elämänkokemuksineen ja tietoineen - olisi ikinä osannut kuvitella.
Kirja kutittelee pahimpia pelkojamme siitä, mihin ihmiskunta on menossa ja millaisiksi ihmiset ovat muuttumassa. Se tarjoaa kuitenkin myös pieniä pelastusrenkaita inhimillisyyden olemassaolosta; ehkä turhaan.
Lontoolainen esikoiskirjailija Lewis yhdistelee eri lajityyppien ominaisuuksia: dystopian ja trillerin lisäksi hän väläyttää erätarinaa ja luontokuvausta, ja psykologista kasvutarinaa Elken osalta. Vaikuttava ja pakosti ja mahdollisimman nopeasti loppuun luettava. Jälkeenpäin ei tarinaa tee mieli muistella. Pelkään, että se voi silti tulla uniin...
Jotenkin tämän ajan kirjallisuutta. Kyseessä on taitavasti rakennettu tarina, enkä pidä sisällöstä yhtään - mutta menen täysin mukaan, vaikka pahaa tekee. Mitä se kertoo minusta, en halua tietää. Helpottaako karmeiden tarinoiden lukeminen omaa arkea, joka ei ole yhtä karmeaa? Helpottaako omia pelkoja, kun kirjailija keksii vielä pahempia? Käskikö kustantaja nostaa karmeusasteen nupit kaakkoon, koska sellainen myy? Tällaista lukee silmät kiiluen, vaikka jotenkin jää niljakas olo.
Kenelle: Armottomien tarinoiden ystäville, rankkaa vaativalle, tulevaisuutta miettiville, dystopianhimoisille.
Muualla: Ulla luki ahmien, vaikka hirvitti. Pirun hyvä, kommentoi Krista. Potkaisi niin että tuntui, tuumii Annika.
Beth Lewis: Suden tie. Alkuteos: The Wulff Road. Suomennos Elina Koskelin. Like 2017. Kustantajan lukukappale. Helmet-haasteessa 2017 kohta 23 käännöskirja.