Stephen King: Myöhemmin, Satumaa

Joskus kuvittelen lukeneeni Stephen Kingiä laajastikin, mutta koko ajan eteen tupsahtaa miehen teoksia, joista en ole kuullutkaan. Tuotannon määrä ei ole vähäinen, suomennettuja yli kuusikymmentä pikalaskulla ja liuta kääntämättömiä. Aikaa on ollut tehdä 1980-luvun alkupuolelta saakka, ja uusia julkaisuja ilmestyy jatkuvasti. 

Ison osan on meille suomentanut Ilkka Rekiaro. Hän varmaan jo ajattelee ja puhuu Kingin tapaan itsekin, olen monesti miettinyt. Kingin joissain kirjoissa rennoksi äityvä kieli on omanlaisensa. Myöhemmin on niitä: nuori mies päähenkilönä kertoo omalla tavallaan elämäntarinaansa, jossa ei ole mitään erikoista, paitsi yksi piirre. Hän pystyy näkemään kuolleita ihmisiä, jopa juttelemaan heidän kanssaan. 

Jos mieleesi tulee Bruce Willis ja leffa, se on oikea mielikuva. Mutta käänne ja pointti ei tässä ole sama, vaikka pojan ongelma on - sillä ongelma moisesta kyvystä muotoutuu, mikä ei liene yllätys. Kuolleiden kanssa seurustelusta seuraa harmia odottamattomilta tahoilta. Onko kyseessä teini-iän ja nuoruuden ominaisuus, joka häipyy tai ainakin jää taka-alalle aikuisena, kuten monet muut piirteet ihmisessä? Ja miten pitkälle poika aikuisuudessa pääsee? Kelpo jännäri ja kasvukertomus tutun nasevaan, pelon tunnetta nostattavaan tapaan. Lisämausteen tuo kuolleiden epäkyky kertoa valheita, joten pojalla on tilaisuus saada selville asioita, jos hän haluaa.

Satumaa on tuorein suomennos ja tiiliskivi, toisin kuin Myöhemmin, joka on nopea luettava. Kirjan satumaahan löytyy reitti erään amerikkalaisen vanhan talon kaivosta. Nuori Charlie saa tietää tästä auttaessaan naapurinsa iäkästä herraa, joka vanhassa talossa asuu ja joka kiintyy Charlieen.  

Voisiko olla olemassa rinnakkaismaailmoja, joissa eivät päde samat luonnonlait kuin meillä? Kiehtova ajatus ja fantasia, joka ei tunne rajoja. Satumaassa voi nuorentua, löytää ystäviä ja erikoisia hahmoja, mutta myös demoneja ja outoja tauteja. Vaaratonta vierailua ei ole. Kovin jännittäväksi tarina ei kehkeydy, pitkästyin. Lukematta Kingin Musta torni -sarjaa arvelen tässä olevan hieman samoja elementtejä. Ainakin linnantorneja, kuninkaallisia, köyhiä ja hyvän ja pahan taistelua riittää. Mutta aina ihailen Kingin sanankäyttöä, mielikuvitusta ja kykyä yllättää. Ja sekin on mielestäni mestarin merkki, ettei suoritus ole aina häikäisevä - mestarilla jos kenellä on varaa kokeiluihin, joista voi syntyä mitä vain. 

Kenelle: Yliluonnollisesta viehättyville, lievää jännitystä etsivälle, tarinassa viihtyville. 

Muualla: Tylsintä Kingiä hetkeen, sanoo Penni kirjoistasi Satumaa-kirjasta. Myöhemmin-kirjan tarina tempasi mukaansa Villasukka kirjahyllyssä -blogistin, vaikkei hän arvioi sitä lempi-Kingeikseen. 

Stephen King: Satumaa. (Fairy Tale). Tammi 2023. Suomennos Ilkka Rekiaro.

Stephen King: Myöhemmin. (Later). Tammi 2022. Suomennos Ilkka Rekiaro.

Stephen King: Billy Summers

Kingin kirjat pyrin aina lukemaan, vaikka tuotteliaan tekijän teoksista osa on jäänyt väliin. Mestarin nykytyyli sopii minulle: alkuaikoihin verrattuna vähemmän yliluonnollista riipivää kauhua ja verta, mutta enemmän sanataiteilua, psykologista katsetta ihmisten tekemisiin ja mietittävää lukijalle, jopa leikillisyyttä, jos sana Kingin yhteydessä sallitaan.

Billy Summers on palkkamurhaaja, joka kouluttautui alalle väkivaltaisesta lapsuudesta alkaen. Armeija koulutti ja Irakin sota oli korkeakoulu, jossa kaveria arvostettiin hänen hämmästyttävän ampumiskykynsä vuoksi. Kun Billy palasi Amerikkaan, uravalinta oli luonteva: niin kyvyt kuin kokemus ohjasivat ammattitappajaksi.

Ura on ollut menestyksekäs. Mies on tienannut palkkioitaan työsopimusten mukaisesti ja on hengissä, ja ikääntyessään alkaa miettiä ammatista vetäytymistä - kukapa meistä ei. Mutta kun hänelle tarjotaan muhevinta maksua ikinä, ei Billy voi vastustaa kiusausta. Uskon, että kyse on ammatillisesta kunnianhimosta rahan ohella. Mies on aina valinnut tehtävänsä tarkoin kriteerein, politiikkaan tai sukuriitoihin hän ei lähde. Kohteen on oltava paha; sellainen, jonka poistaminen maanpinnalta tekee maailmasta paremman ja turvallisemman. Billy vakuuttuu, että toisen tappajan, Allenin, ampuminen sopii.

Toimeksianto sysää liikkeelle tapahtumaketjun, jota ei voi ennakoida sen enempää lukija kuin Billykään. Sanon vain, että siihen liittyy kovia ja pehmeitä miehiä ja naisia, suuria rahasummia, eritasoisia autoja ja ajamista läpi Amerikan, aseita, halpoja motelleja, rakkautta ja vihaa, suunnittelua ja spontaaniutta. Väkivalta on ikään kuin annettu olosuhde, jota lukija ei edes ehdi pohtia, ennen kuin Billy itse alkaa miettiä tappamisen ajatusmaailmaa tarkemmin. Mutta mihin kaikki johtaa?

Kingin juonenpunontaa on ilo lukea, Ilkka Rekiaron suomennosta suorastaan nautinnollista. Pysähdyin monesti ihailemaan herkullisia sanavalintoja ja komeita lauseita suomeksi. Laadukasta ja viihdyttävää luettavaa hetkeen, jossa ei halua saarnausta, vaan tv-sarjan tapaan seurata tapahtumia (tuskin malttaa hakea poppareita). Ehkä liitän kirjan uratarinoihin, joka on yksi blogini hakusana? Billyn uran se kertoo perusteellisesti, paitsi juuri tapahtuvista asioista myös hänen menneisyydestään, sillä mies keksii kirjoittamisen ilon: hän naputtelee muistonsa läppärille ja muistitikulle, ja naputtelun myötä lukija tutustuu hänen taustaansa erinomaisen hyvin.

Kirjassa ollaan lähes tässä päivässä; korona on jo tiedossa ja siihen viittaillaan jostain syystä, vaikkei se tapahtumiin vielä vaikuta. Ehkä tarina haluttiin kytkeä tähän päivään, ehkä kirjoittaja halusi mainita tietävänsä tulevan suuren muutoksen, jonka vuoksi kirjan tapahtumat eivät olisi olleet mahdollisia? En tiedä, miksi se tuotiin esiin, hyviä arvauksia vastaanotetaan. Miten Billyn olisi käynyt vuotta myöhemmin?

Aiempia Kingejä blogissa: Keveys, Tervetuloa Joylandiin

Kenelle: Epälällyn viihteen ystäville, kielestä ja oivalluksista nauttiville, kuolemista kaihtamattomille, kostoa hautoville, kaltoinkohdelluille, ammattitappajille. 

Muualla: Lukupinon Simo kertoo, miksi kirja kannattaa lukea. Luetut.net sai kirjan a-kappaleena ja nautti. Jos vaikka lukisi -blogi sanoo: King osaa rakentaa henkilönsä siten, että heistä alkaa pitämään tai sitten heitä vihaa tai pelkää.

Stephen King: Billy Summers. Suomennos Ilkka Rekiaro. Tammi 2021. Kansi Juri Patrikainen.

Paketissa neljä käännöskaunoa: McEwan, King, Ferrante ja Khemiri

Kaunokirjallisuus, mikä mainio sana! Käännettyjä kaunoja luin tällä viikolla muutaman, jotka ovat ohuita tai pienoisromaaneja, sisällöltään tai tekijältään ehdottomasti kiinnostavia. Nopean lukemisen ystäville!

Ferranten kaikki suomennokset olen lukenut, joten en tietenkään voinut tätä jättää väliin. Uusin, Tyttären varjo, on julkaistu alunperin 2006 eli ennen kirjailijan maailmanlaajuista suosiota, jota Suomessa alkoi levittää Avain-kustantamo, Anna-Riikka Carlssonin johdolla, suomentamalla teoksen Hylkäämisen päivät jo vuonna 2004. Eräillä on vainua!

Ferranten tumma tyyli on omaääninen jo tässä. Vaikkei vielä yhtä vaikuttava kuin vaikka edellä mainitussa, joka toimi minulle tehokkaammin, sillä Tyttären varjon Ledaa en kaikin osin tajua. Tunnelma on kuitenkin vahva, vaikken oikein tiedä, päästäänkö tarinassa mistään mihinkään. Ledan lapset muuttavat kotoa, ja äiti ottaa kaipaamansa irtioton arjesta lähtemällä merenrantalomalle Etelä-Italiaan.

"Ei pitäisi koskaan saapua vieraaseen paikkaan illalla, kaikki on epämääräistä ja voi helposti riistäytyä hallinnasta."

Elena Ferrante: Tyttären varjo. (La Figlia Oscura 2006) WSOY 2020. Suomennos Helinä Kangas. Päällys Martti Ruokonen.

Amor on ruotsalainen maahanmuuttajaperheen poika. Kun Tukholmassa räjähtää autopommi, on puhelin kuumana veljien kesken.

"Vihan ruokkiminen sisuksissa on kuin tarttuisi tulikuumaan kekäleeseen jotta saisi viskattua sen päin toista ihmistä. Itsensä siinä vain polttaa." 

Melko itsestäänselviä ja epäyllättäviä päätelmiä, ja tarina on kuin kiltisti sääntöjen mukaan muotoiltu äidinkielen ainekirjoitus. Suomennos ei kaikilta osin mielestäni ollut luonteva, mutta myönnän auliisti en-olevani nuorisokielen asiantuntija. Mutta sanoisiko nykynuori: "Älä viitsi, kaveri." Tai "kartsalla rilluttelemassa"? Asetelma on silti erittäin uskottava; perheet veljet serkut kaverit, eikä päähenkilö itsekään ole lopulta varma, mitä tapahtuu. Ainakin nuoruus tapahtuu. Ja rasismi. Lasken kirjan samaan sarjaan kuin edellisenkin: kehityskelpoinen, suomennettu kirjailijan myöhempien ansioiden siivellä. Missä käytännössä ei ole mitään vikaa ja uteliaina luemme kaiken, mutta ilman kirjailijan myöhempiä ansioita, kuten kirjaa Kaikki se mitä emme muista, tätä tuskin olisi suomennettu.

Jonas Hassen Khemiri: Soitan veljilleni. (Jag ringar mina bröder 2012). Johnny Kniga 2020. Suomennos Tarja Lipponen. 

Kun kirjailija on tunnustettu ja hyväksi havaittu, on riemastuttavaa lukea häneltä erityyppisiä tekstejä. Ian McEwan liikkuu äärivakavan ja täysin hulvattoman akselilla, joskus jopa samassa kirjassa. Torakka on hulvatonta lajia, mutta ei ilman taka-ajatuksia todellisuudesta. Jos Englannin pääministeriksi nousee torakka, miten hallinto muuttuisi kuningaskunnassa - ja muuallakin, sillä myös Amerikan presidentillä saattoi olla alunperin kuusi jalkaa, vihjaa teos (emme varmaan olisi yllättyneitä enää mistään kyseiseen henkilöön liittyvästä).

Pääministeri Sams huomaa ihmisyydestä hyviäkin puolia, kuten tarttumapeukalon. "Aina silloin tällöin joku Homo sapiensin tapainen nuori nousukaslaji onnistui kehittämään hyödyllisiä piirteitä." Mutta surkean vähän, verrattuna kunnon kilpikuoreen ja etenkin feromoneihin perustuvaan ajatteluun ja viestintään. "Mitä ajatusten muotoiluun tuli, kirjoittaminen oli kaikesta esteettisestä viehätyksestään huolimatta surkean analogista."

Taustalla on Brexit, jota ei mainita mutta josta McEwan luo oman versionsa. Tai siis torakkapääministeri Sams luo siitä oman versionsa uudella, mullistavalla, rahan kiertosuunnan kääntävällä, reversalismiksi nimetyllä talouspolitiikallaan. Harvoin talouspolitiikkaa lukiessaan nauraa näin paljon kuin tämän kanssa tein! Ehdottomasti ykköskirja tässä postauksessa esitellyistä. Ja ajankohtainen, ministerien eroamissyistä puhuttaessa. Sams osaa käyttää mediaa taitavasti.

Ian McEwan: Torakka. (The Cockroach 2019). Otava 2019. Suomennos Jaakko Kankaanpää. 

Aiempia McEwaneja blogissa:
Sementtipuutarha
Polte
Vieraan turva
Pähkinänkuori
Kaltaiseni koneet

Lisään kirjan Helmet 2020 -haasteeseen kohtaan 33: muodonmuutos.

Muodonmuutoksesta on kyse päällisin puolin myös Stephen Kingin Keveydessä, ja mestarikirjailijan revittelystä. Amerikkalaisen pikkukaupungin asukki Scott Carey huomaa painonsa laskevan nopeasti ja huolestuu. Mitään fyysistä vikaa ei kuitenkaan löydy. Samoin kuin McEwanin Torakassa, oudosta oireesta koituu myös iloa ja hyötyä kantajalleen.

"Hänen kummallisen tilansa yksi etu oli - kasvaneen tarmon lisäksi - se, että hän saattoi syödä kuinka paljon tahansa lihomatta läskiksi. Kolesteroli voisi olla pilvissä rasvan syömisestä, mutta vaisto sanoi Scottille, ettei niin ollut käynyt. Hän oli elämänsä parhaassa kunnossa, vaikka vyön yllä löllyi hämäävä vararengas, ja mieliala oli korkeammalla kuin koskaan sitten hänen ja Nora Kennerin hehkeän romanssin."

Scottin kohtaloa on jännittävää seurata, vaikkei kauhua Kingille tunnusmerkkimäiseen tapaan tarjoilla. Enemmän seuraillaan ihmissuhteiden kehittymistä naapurustossa. Kirja toi mieleeni Kingin Tervetuloa Joylandiin, myös mustalta huumoriltaan ja eräiltä piirteiltään, joita en voi tässä paljastaa. Aihetta kyllä mietin: irvaileeko King ihmisten yhä kasvavalle viihteen tarpeelle? Mihin jatkuva keventyminen päättyy? Vai onko tämä satiiria siitä, mitä pitää tapahtua, ennen kuin ennakkoluulot vähemmistöjä kohtaan hälvenevät?

Stephen King: Keveys (Elevation 2018). Tammi 2020. Suomennos Ilkka Rekiaro.

Lisään kirjan Helmet 2020 -haasteeseen kohtaan 24: yli 20 kirjaa kirjoittanut kirjailija. Paljon yli! Sopisi myös kohtaan 41: kirjassa laitetaan ruokaa.

Tervetuloa Joylandiin

Nuoren opiskelijan unelmatyöpaikka: huvipuisto. Myydä hauskaa. Työpaikka kaikessa outoudessaan on nappilöytö tilanteessa, jossa Devin Jonesin sydän on juuri särkynyt, tyttö jättänyt, ja jotain tekemistä on löydettävä. Kun mies vanhana muistelee tuota aikaa, hän sanoo:

"Ensirakkauteni loppua ei voi verrata yhden vanhan ystävän kuolemaan ja toisen menetykseen, mutta se noudatti samaa kaavaa. Ja ---- teidän täytyy ymmärtää, ettei minulla ollut mitään mittakaavaa, johon olisin voinut suhteuttaa asian. Sellaista on nuoruus."

Devin kotiutuu erinomaisesti huvipuiston ihkaomaan maailmaan, johon lukijakin saa tutustua: kieleen, tapoihin, jopa kummalliseen - jopa hengenvaaralliseen - työasuun. Mutta etenkin lapsiasiakkaisiin ja työporukkaan, joista mies - nyt kirjassa nuoruutensa tapahtumia muisteleva - saa muutaman elinikäisen ystävän. Ja kokemuksia loppuiäkseen.

Voiko kummitusjunaan oikeasti kuolla? Kirjan lukeneet miettivät tätä varmasti aina laitteeseen mennessään.

"En ole koskaan käynyt siinä helkkarin kummitusjunassa, joten en ole varma. Mutta murhatarina se on. Siitä olen varma."

Kautta kirjan, pelon mestari King on yllättävän leppoisa ja vitsikäs. 

"...äiti odotti numero kakkosta, vaikkakin hänellä oli varaman kolme tai neljä kuukautta suolakurkkujen ja jäätelön syöntiä vielä edessä."

Liikuttavaa lukea nuoren, innokkaan työntekijän kokemuksia ensimmäisestä työpaikasta 1970-luvun Amerikassa: töissä tarvittiin hanskoja, mutta ne piti ostaa itse. Vieläkö joku ostaisi työvälineita omaan piikkiin? Ei ainakaan Suomessa. Vaikka Dev oli fiksu nuori, hän toteaa:

"Muistattehan että olin vasta kahdenkymmenenyhden."

Murhatarina vaivaa Deviniä. Ja hän yrittää ratkaista arvoituksen. Löytää murhaajan.

"...mutta oli jotain muutakin. Jotain mitä en ihan tajunnut. Se oli raivostuttavaa, koska minusta tuntui että se kaikki oli aivan nenäni edessä."

Devin selviää hengissä, kuten jo alussa lukijalle tehdään selväksi muistelumuodolla, mutta kokemukset ovat vähintäänkin mieleenpainuvia. Sekä hyvässä että pahassa, miehen itsensä kannalta. Huvipuistokesä oli käänne, joka teki pojasta miehen, tai ainakin nuorukaisen.

"...elämä ei ole aina pelkkää teurastusta. Joskus palkinnot ovat oikeita. Joskus ne ovat kallisarvoisia."

En ole ikinä toipunut Uinu, uinu lemmikkini -kirjasta - jonka jälkeen päätin, että nyt riittää painajaisten kanssa, muitakin kirjailijoita on - mutta Kirsin vahvasta suosituksesta luin tämän Kingin kirjan. Ja nautin suuresti.

King kirjoittaa letkeästi, pilke silmäkulmassa, onnistuu usein naurattamaan ja tietysti myös hieman karmimaan, mutta hyvin vaarattomasti tällä kertaa. Enemmän kirja sisältää lämmintä huumoria ja yleistä elämänviisautta kuin Kingiin yhdistettyä pelottavuutta. Ehkä miehestä on tullut vanha? Ehkä hän haluaa muistuttaa, että muutkin tunteet kuin pelko voivat olla vaikuttavia?

Suomennos on pääosin sujuvaa mutta hieman käännetyn tuntuista, jotkin kohdat pistivät silmään. Sanoisiko lapsi Herran tähden? Voimasanat ovat vaikeita kääntää. Eddie helvetin Parks? Suomalainen sanoisi sanat eri järjestyksessä. Eikä tiedätkö-tyyppisiä sanomisia tarvitsisi kääntää.

Kaiken kaikkiaan helppoa, taitavaa ja ihmisläheistä viihdettä, ilman suurta dramatiikkaa, pieni vaaraton jännitys vatsanpohjassa - kuten huvipuistokäynti.

"This is the end, beatiful friend."

Kenelle: Huvipuistofaneille, liian pelottavia romaaneja vältteleville, perushyvän tekstin ystäville.

Muualla: Pehmeä puolidekkari, sanoo Lumiomena. Maija nautti lukemisesta valtavasti ja toteaa, ettei kirja vie yöunia. Sympaattinen, sanoo Siina, jolla on samantyyppisiä King-kokemuksia kuin minulla. Oiva kesäkirja, sanoo Kirjakirppu. Kirjakaapin kummitus taisi hieman haukotella. Morre "kingiaanina" pettyi. Kirjakaapin avain arvostaa miljöötä, ja Kuuttareen Kingin lempeämpi puoli tehosi.

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin. Tammi 2015. Suomentanut Kristiina Vaara.