Kirjan henkilöitä yhdistää junamatka, mutta myös eräs perhe. Perheessä on kaksi tytärtä, Harriet ja Amelia, jotka erotetaan tylysti toisistaan vanhempien erotessa. Äiti ottaa Amelian, isä Harrietin - vastahakoisesti, kuulee Harriet vahingossa. Kunpa hän ei olisi kuullut tuota keskustelua, jonka vanhemmat luulivat käyvänsä salaa tyttäriltään! Sillä siitä lähtien Harrietin elämä muuttui sekä sisäisesti että ulkoisesti.
"Vähitellen tuli ilma ja sen hiljaisuudessa hän tiesi, että tästä lähtien hän olisi aina pakomatkalla, hän tiesi sen jo silloin. Tästä lähtien hänen olisi jätettävä kaikki muu taakseen, sillä nyt hän olisi kahden isän kanssa."
Sydäntä särkee lapsen riippuvuus vanhemmistaan, niin Harrietin kuin kaikkien muidenkin: lapsi on täysin avuton ja aikuisten armoilla, aina. Jos aikuiset toimivat, kuten tässä perheessä ja miljoonassa muussa on toimittu, eli lapselle ei selitetä, ei ennakoida, ei kerrota asioita eikä varsinkaan sitä, miksi jotain tapahtuu ja miltä se aikuisista tuntuu, saati pohdita tapahtumia lapsen kannalta, mitä voi odottaa?
"Harriet ei tiedä tarkkaan, mitä on tapahtunut, mutta hän tietää, että se mitä tapahtui viime talvena oli hänen vikansa. Mihin he olivat matkalla?"
Väärinkäsityksiä, turhia pelkoja, epätoivoisia omia tekoja tilanteen parantamiseksi; lapsia, jotka elävät koko elämänsä hieman todellisuudesta irrallaan, aina vailla jotain, jota eivät ehkä osaa nimetä. Luulen, että tämä on yksi kirjan pääviesti, sillä näin käy Harrietille, tulkitsen. Aikuisena hän sanoo:
"Kerran elämässä, vain yhden kerran, pääsee näkemään itsensä ja se, ja vain se, on joko elämän onnellisin tai katkerin hetki."
Toisessa aikatasossa kirja kertoo seuraavan sukupolven Yanasta ja hänen isästään Oscarista, joka on myös junassa matkalla Malman asemalle. Isä ja tytär ovat olleet läheisiä, ja nyt isä suree heidän välilleen kasvava juopaa. Toistuuko vaikenemisen kirous, vai mikä välejä syö?
"Milloin tietää menettäneensä lapsensa? Ei ole mitään ehdotonta kohtaa missä se tapahtuu, vähitellen vain tulee pieniä outoja muutoksia, joita tuskin huomaakaan. Mutta kai vanhemman ja lapsen välille syntynyt etäisyys jostakin alkaa? Se on kuin railo: kun se on kerran syntynyt, se vain levenee."
Schulman on taitava kipeiden perhesuhteiden kuvaaja ja tunnelmanluoja, ja se näkyy tässäkin kirjassa ja sen hienossa, herkän virityksen välittävässä suomennoksessa. Tarinassa on myös aiemmasta tuotannosta tuttuja elementtejä, kuten äidin olemus tietyiltä osin. Kirjailijan tekstiä on aina nautinnollista lukea: se sujuu ja soljuu mutta keskittyy olennaiseen. sanoo suoraan napakin lausein ja jäntevän intensiivisellä otteella.
Mutta johtuneeko siitä, että aiemmat olivat niin täräyttäviä vai siitä, että Malman asema on fiktiivisempi tarina kuin hänen tähänastiset pääteoksensa, hengästyttävyyden asteella kirja jää aiempia maltillisemmaksi. Yanan osuus oli hieman ylimääräinen mielestäni ja viimeisimmät matkat Malman asemalle tarpeettomia, keskityin itse alkuperäiseen asetelmaan. Sopii silti ehdottomasti luettavaksi hyvän tekstin ja vaikuttavan tarinan ystäville.
Kenelle: Eron vaikutusta lapsiin miettiville, perhesuhteista kiinnostuneille, sisarusten välejä tuskaileville, vaikenevassa perheessä eläneille, prinsessasatuja vältteleville.
Muualla: Kirjahyllyssä-blogi sanoo kirjan lasten joutuvan venymään, odottamaan ja ylläpitämään toiveikkuutta ja se "on äärimmäisen raskasta luettavaa, suorastaan rusentaa sydämen".
Lisää Schulmania:
Eloonjääneet
Polta nämä kirjeet
Unohda minut
