Olof ja Harald ovat elämää nähneitä miehiä, jotka eivät ole ystäviä, vaikka heillä paljon yhteistä: suomenruotsalaisuus, purjehtiminen ja Elin. Elin erosi Olofista ja nai Haraldin, mutta kuvio ei ollut helppo, ehkä vaikein Elinille itselleen.
Tapahtumat kerrotaan miesten suulla, ensin toinen, sitten toinen. He lähtevät yhteiselle purjehdukselle, joka päättyy toisen miehen katoamiseen ja poliisikuulusteluihin. Mitä tapahtui, se kerrotaan rivien välissä – kukin lukija voi löytää oman vastauksensa.
Nopealukuinen, mutta täyteläinen pieni kirja, jossa on tunnetta ja hiljaista voimaa. Hienoa, että kirjailija on malttanut pitää liian selittämisen poissa. Purjehtiminen on tarinassa tärkeää, ja kirja on varmasti antoisa sille, joka tietää miten alaliikkiä säädetään tai skuutti kierretään knaapin ympäri. Mutta purjehdussivistymätönkin pääsee tunnelmaan mukaan.
Joku kriitikko sanoi kirjaa ”karuksi”, en ole samaa mieltä. Karujen olosuhteiden kuvaus ei tee tekstistä karua, kuten minä sen ymmärrän, karkeaa, kömpelöä. Ehkä hän tarkoitti olennaiseen keskittymistä, turhien krumeluurien riisumista, siihen suuntaan tämä kyllä voisi viitata.
Erjan osuvan arvion innoittamana kirjan tulin huomanneeksi. Levollinen, hän sanoi. Sitä juuri. Aaltojen ääni on niin rauhoittavaa.
Johan Bargum: Syyspurjehdus. Suomentanut Marja Kyrö. Tammi 2012.