Saattoi odottaa, että Suomen juhlavuonna saamme useammankin suomen kieltä käsittelevän kirjan. Aiemmin ehti Lari Kotilainen hilpeällä mutta informatiivisellä teoksellaan suomen kielen menestystarinasta.Elorannan ja Leinon Sanaiset kansiot ei ole kokonainen kielen tarina, vaan pureutuu ilmiöihin, joita tarinan varrella nähdään; kiintoisiin yksityiskohtiin ja sekä kansaa että kielentutkijoita askarruttaneisiin kysymyksiin.
Kielen tärkeimmät kehitysetapit toki tulevat kerratuiksi tässäkin. Se, että geenimme ovat tulleet eri reittiä kuin kieli. Itä- ja länsijako, joka ei ole niin itsestäänselvä kuin luulisi. Hallinnon vaikutus kielen kehitykseen - myös Kotilainen puhui tästä uskomattomasta tuuristamme, jossa sekä ruotsalaiset että venäläiset omine tavoitteineen tulivat vahingossa suojelleeksi kieltämme, vastapuolen valtaa pelätessään - sekä tärkeät kielentutkijat ja kehittäjät.
Mutta lisäksi saamme lukea muun muassa siitä, miksi Siilinjärven nimi on mikä on, vaikkei siili eläimenä ollut nimen synnyn aikaan vielä Suomeen levinnyt. "Nimen alkuosa palautuu tiettävästi alueen vanhaan saamelaisasutukseen ja saamen sanaan siida, joka tarkoittaa saamelaisten perinteistä talvikylää, lapinkylää."
Ja tietysti tärkeä merkkipaalu vuodelta 2009: "...ikimuistoisista ajoista Suomen yleisimmän sukunimen paikkaa pitänyt Virtanen joutui väistymään, kun Korhosten määrä ylitti maan Virtas-varannon."
Kirja tarkastelee myös toimittajien kielen osaamista: "---sanomalehtikielen kehnouteen on paljon syytä myös toimittajien välinpitämättömyydessä ja alhaisessa sivistystasossa", sanoi kirjoittajien mukaan Allan Saratie, toimittaja itsekin - vuonna 1917 julkaistussa kirjassaan Hyvää suomea! Kuin suoraan tämän päivän vauva.fi-palstan kommenteista, joihin Eloranta ja Leino myös viittaavat. Mutta he ovat toimittajille Saratietä armollisempia ja toteavat, että kiire näkyy mutta valtaosa toimittajista on puutteistaankin huolimatta varsin taitavia kielenkäyttäjiä. Ja että jos jokin kielen ohjeistus ei millään mene jakeluun, ehkä ohjetta olisi syytä miettiä uudelleen. Kielen luonteeseen kuuluu kehitys ja jatkuva muutos.
Kielenhuollon jatkuvuutta ja kovaa työtä sen eteen painotetaan. Itsestään kieli ei pysy kunnossa saati kehity, ainakaan siihen suuntaan, mihin vakavasti otettavan sivistyskielen kuuluisi. Kirjoittajat ovat huolissaan kansainvälistymisestä korkeimmassa opetuksessa ja tutkimuksessa: jos niiden kieleksi muotoutuu vain englanti, käsitteiden määrittely ja termityö jäävät suomen osalta tekemättä. Kielellämme ei nykyisellään ole hävettävää vaikkapa englannin rinnalla. Itse asiassa Nykysuomen sanakirjassa on enemmän sanoja kuin Oxford Dictionaryssa. Suomeksi voi puhua kaikesta! Tosin vertaaminen on vaikeaa muun muassa siksi, että meillä on paljon johdoksia ja yhdyssanoja. Mutta kirjoittajat varoittavat:
"Jos suomen kielen annetaan väistyä kehityksen eturintamasta, se voi väistyä paljosta muustakin ja päätyä takaisin lähtöpisteeseensä: tavanomaisten arkisten asioiden käyttökieleksi."
Kiintoisa on myös pohdinta virallisesta kielestä ja tekstien lukutaidosta. Kun tahallaan keksitään ilmaisuja, joissa halutaan hämärtää alkuperäinen tarkoitus tai joita suuri osa kansasta ei kerta kaikkiaan ymmärrä - mitä näitä kiky-sopimuksia ja Stroke Uniteja nyt on - nousee lukutaito arvoon arvaamattomaan. Mediasota kaipaa sotilaita, ja kirjoittajien mielestä on kummallista, että perinteisesti miehelle langennut puolustustehtävä on tässä asiassa kääntynyt naisten vastuulle: poikien ja miesten lukeminen on vähentynyt, jotkut jopa ylpeilevät sillä, etteivät lue!
Kirja ei ole perusteos, joka pitäisi olla joka kodin hyllyssä, mutta kiinnostuneille ehdottoman maukas ja kieliasianälkää hillitsevä välipala.
Kenelle (ja nyt lainaan takakantta, koska tiivistys on oivallinen): Suomen kieleen intohimoisesti suhtautuville, kielestä ja sen kummallisuuksista kiinnostuneille.
Muualla: Helsingin Uutiset tarttui aiheeseen slangin kannalta. Junantuomat sanovat kaupunkiaan Hesaksi, paljasjalkaiset stadiksi, paitsi että sekin alkaa jo muuttua - nuoret helsinkiläiset saattavat puhua Hesasta.
Ville Eloranta, Jaakko Leino: Sanaiset kansiot. Suomen kielen vaietut vaiheet. Gaudeamus 2017.