Sinne hän halusi töihin, muuttamaan maailmaa, osaksi yrityksen upeaa visiota antaa kaikille ihmisille oma ääni ja viestinnän kanava, ilman hierarkioita, demokratiaa tukien. Sinnikkyydellä hän sai paikan yrityksen johtoportaassa, tehtävänään luoda yhtiölle suhteita vaikutusvaltaisiin henkilöihin ja maiden johtajiin ja sitä kautta laajentaa käyttäjäkuntaa. Mutta ihanteet alkoivat rapistua törmätessään todellisuuteen.
On helppo ymmärtää innostus ja tarve olla mukana merkityksellisessä, viestintää mullistavassa työssä ja yhteisössä. Suurin osa meistä lienee aluksi ollut yhtä innoissaan FB:n käyttäjinä miettimättä, mihin kaikkeen valtavat mittasuhteet saava yhtiö voi pystyä. Ja se on rumaa luettavaa.
Käyttäjämäärän kasvu vaikuttaa sokaisevan yrityksen päättäjät, ja ahneus saada lisää käyttäjiä sivuuttaa kaikki kuvitellut hyvät tavoitteet: ei väliä, onko käyttäjämaalla hallinto, joka haluaa kansalaisistaan irti kaikki tiedonmuruset tarkkailemalla heidän tekemisiään ja demografia- ja psykografiatietojaan, tai millaiset ovat kaupallisten toimijoiden eli mainostajien tavoitteet.
Jälkimmäistä pidän pienempänä pahana, sillä sen jo tiesimme ja mainokset ovat näkyviä (ei kaikille, vaan kohdistettuina juuri heille, joiden analytiikka osoittaa olevan alttein kullekin tuotteelle, kuten ulkonäköasioissa epävarmoille teinitytöille, mikä on julmaa sekin). Mutta poliittinen vaikuttaminen on näkymättömpää: esimerkiksi Metan yhteistyö kiinalaisten kanssa vaikuttaisi dystopialta, jos se ei olisi totta. Ja uskon sen olevan, sillä kirjaksi asti juristi tuskin olisi muuten uskaltanut asioita julkistaa.
USA:n vuoden 2016 presidentinvaaleja sanottiin Facebook-vaaleiksi, sillä niissä käytettiin laajasti yhtiön tarjoamia käyttäjätietoja ja seurantatyökaluja. Niiden kuvaus kirjassa on kiintoisa ja karmea; en tiennyt, että näin tarkasti mainosviestit on mahdollista kohdistaa ja siten manipuloida etenkin matalan sivistystason väkeä. Surulliset seuraukset tiedämme ja kärsimme niistä edelleen päivittäin. Tosin kirja mainitsee, että samat työkalut olivat käytössä jo Obaman aikana ja tarjolla myös Hillary Clintonille, mutta Trumpin rahoitus ilmeisesti oli avokätisin ja kampanja siten laajin. Analytiikan käyttö ei ole ollut salaisuus, nyt kun selaan nettiä; jo ennen vaaleja tutkijat kertoivat sen mahdollisuuksista.
Äärioikeistopuolueita haluttiin tukea muun muassa Ranskassa ja Saksassa, sillä: "Läheiset suhteet näihin puolueisiin ja niiden auttaminen valtaan olisi tehokkain tapa estää hallituksia rajoittamasta Facebookin toimintaa." Kun muistelmansa kirjoittaja pyöritteli silmiään hallituksen kokouksessa, häntä moitittiin jälkeenpäin. Kirjoittaja tiedustelee, missä kohtaa tämä tapahtui:
"´- Oliko se ehkä siinä vaiheessa, kun yksi hallituksen jäsenistä ehdotti pääosin juutalaisista koostuvalle johtoportaallemme, että Facebookin on päästävä paljon lähemmäs Euroopan äärioikeistolaisia puolueita, koska valta on siirtymässä siihen suuntaan? ... - Selitän Joelille, että ymmärtääkseni joidenkin hallituksen jäsenten mielestä fasistit voisivat olla ratkaisu sääntelyongelmiin ja että meidän pitäisi sen vuoksi heti ruveta mielistelemään heitä. Ja että olin odottanut muun hallituksen vastustavan asiaa painokkaammin."
Mitä todellisuudessa tehtiin, sitä ei kuvata: liikesalaisuuksien paljastaminen tulisi kalliiksi sanktioineen, arvelen, joten kirjassa jäädään vihjailujen varaan. Mutta kirjoittajalla on eri maista omia kokemuksia, jotka eivät kerro yhtiön toiminnasta hyvää. Brasilia. Etelä-Korea. Thaimaa. Myanmar verisine vallankaappauksineen. Maiden Facebook-kieltoja rikotaan esimerkiksi julkaisemalla maakohtaisia sovelluksia eri nimillä ja kehitellään hienon kuuloisia projekteja, joilla päästä sisään.
Ja ehkä pian on drooneja, joiden kautta nettiyhteys onnistuu niissäkin maissa, joissa virallista reittiä ei ole? Mitä enemmän käyttäjiä ja mitä tarkempaa tietoa heistä on, sitä suureellisemmiksi käyvät johdon, Mark Zuckerbergin luotsaamana, suunnitelmat. Hän markkinoi niitä ihmisoikeuksien edistämisellä ja tasa-arvon kasvulla eikä myönnä, että kyse on vain bisneksestä. On kuin hän irtautuisi todellisuudesta mihin lie pilveen, mikä sai lukijan miettimään, tapahtuuko kaikille superrikkaille ja tietyn valtakynnyksen ylittäville väistämättä sama? (Jopa pienen Suomen hallitusjohtoa on tästä syytetty viime aikoina.)
Kirjallisena tuotoksena teksti jää tosiaan osin hämäräksi, ja amerikkalaiseen tapaan se toistelee, jopa jaarittelee, mutta sisältö on silti hiuksianostattava. Se pursuilee vauhdikkaasti kokemuksia sekä työ- että henkilökohtaisesta elämästä. Lapsuuskuvaus alussa on oudon pitkä, ehkä näppäränä naamiona tehdä kirjasta muistelma eikä yhteen työnantajaan keskittyvä? Samalla se tarjoaa vertauskuvan myöhemmälle "hainpuremalle", joka tapahtui töissä, ei aivan niin konkreettisesti kuin lapsena.
Miksi ihmeessä kirjoittaja kuitenkin valitsi olla töissä paikassa, jonka toimet ovat niin hurjia ja jonka kiinnostus työntekijöidensä hyvinvointiin on nolla? Wynn-Williams sai lapsia ja tarvitsi työnsä ja sairausvakuutuksensa. Ylevämpi syy oli ajatus siitä, että sisältäpäin olisi tehokkaampaa vaikuttaa yhtiön päätöksiin kuin ulkoa. Hän ei siis lähtenyt talosta, ennen kuin sai potkut. Vaikutus isoihin päätöksiin jäi pieneksi, sillä kriittisiä ajatuksia yhtiössä ei suvaittu.
Wynn-Williams sanoo toisin kuin kirjoittajan esihenkilön Sheryl Sanbergin Lean in -kirjassa on kerrottu; tukea pomoilta oli turha odottaa. Eikä vain henkilökohtaisia tilanteita koskevissa asioissa, kuten työnkuvan muutoksissa tai työntekovelvoitteesta synnytyslomalla, vaan henkilö saatettiin heittää tahallisesti niin sanotusti tuleen. Kiivaissa poliittisissa tilanteissa vankeuden tai väkivallan uhka työntekijöille ei sekään saanut johtoa kiinnostumaan.
Surkuhupaisaa on se, että sananvapauden visionääriyhtiö haastoi Wynn-Williamsin oikeuteen kirjasta ja sai läpi kiellon, jonka mukaan kirjaa ei saa markkinoida, sakon uhalla. Saankohan nyt bannin Metalta, kun kerron siitä? (Jos minua ei näy hetkeen, tiedät, mistä on kysymys.) Vaikkei tämä ole markkinointia, vaan kirja-arvio, ja kirjan lainasin kirjastosta. Niiden ja kirjakauppojen listoilla teos sentään näkyy. Meta ei vielä ulotu niitä muokkaamaan, mielipiteitä tosin kyllä, mikä voi jatkossa johtaa millaisiin poliittisiin päätöksiin missä vain. Ja se on pelottavaa.
Kirjan näppärän nimen alkuosa on lainaus F. Scott Fitzgeraldin Kultahatusta, loppuosa tiivistää, mistä tarinassa on kirjoittajan mukaan kyse.
