Helsingin kirjamessut 2025 osa 2: sivistyin, ilostuin

Kirjamessukeskusteluista vielä muutama kiinnostava pointti. Enemmän kuin kolme, vaikka myös Alex Stubb oli esiintymässä. Lavan äärellä taisi olla suurin kerralla koskaan näkemäni messuyleisö! (Jos ei lasketa Dan Brownin Messukeskus-vierailua, jossa oli 1 200 katsojaa.) 

Siteeraan Stubbin käyttämää hienoa lausetta (en tiedä alkuperää): "Lukeminen on ajattelun polttoainetta." Enempää en voisi olla samaa mieltä. Presidentti on pitänyt päiväkirjaa jo kauan, ja nyt julkaistu Vallan kolmio -kirja kertoo kirjoittajansa ulkopoliittisen ajattelun kehittymisestä vuosien mittaan. Erityisesti se kuvaa maailmamme muutoksia vuosina 2022 - 2025 eli Venäjän hyökkäyssodasta tähän päivään sekä hahmottelee tulevan, toivomamme maailmanjärjestyksen edellytyksiä.

Stubbia haastatteli taitava Ville Blåfield, ja rennon sujuvasti he ehtivät käsitellä niin Suomen asemaa pienpelaajana maailmankentällä kuin sitä, miksi presidenttinä saattaa olla helpompaa kuin vaikka pääministerinä: siksi, että kansa toivoo lähtökohtaisesti presidentin onnistuvan työssään ulkopolitiikan johtajana, toisin kuin arkisempia haasteita ratkovien päivänpoliitikkojen. Presidentinkin kalenterissa on viime aikoina ollut kaikenlaista. Onneksi kirja oli kirjoitettu pääosin jo ennen presidenttiyttä ja ehdittiin tänä vuonna saattaa julkaisukuntoon ja ulos. Odotan sen lukemista! 

Kansainvälisyyttä saatiin lavalle myös Sofi Oksasen, FILIn johtaja Tiia Strandénin, Frankfurtin kirjamessujen (maailman suurimmat kirjamessut!) johtajan John Steinmarkin ja Villen haastattelussa. Miksi kirjallisuus on tärkeää? Kirjallisuudessa pystytään kertomaan asioita, joita uutisissa ei välttämättä voi, tai se voi auttaa ymmärtämään uutisia, vastaajat totesivat. Vakava fakta voi siis lymytä fiktion verhossa, ja siksi on tärkeää, ettei kirjoja sensuroida tai sananvapautta uhata, vaikka sen suuntaisia huolestuttavia ilmiöitä ja vaateita esiintyy maailmalla, myös kustannusalan paineita kasvattaen. Sananvapaudesta kiinnipitäminen on myös osa maanpuolustusta, sanoi Sofi. Esimerkki on helppo löytää: tälläkin hetkellä Venäjä pyrkii tuhomaan ukranalaisen kirjallisuuden. Lukeminen sinänsä on selviytymistaito ja nuorten innostaminen lukemaan olennaisen tärkeää - joissakin maissa nähdään jo nuorten aikuisten lukuhalun kasvua. Mainittiin esimerkeiksi Unkari ja Saksa, joissa kirjojen kierrätystä harrastetaan ahkerasti. 

Tekoälyä sivuttiin, mutta sen tiesimme jo, ettei sillä ole mielikuvitusta tai luovuutta, vaan se myllää valmiita koneille syötettyjä valmiita tekstejä, usein ilman lupaa, mikä on rikos: kirjailijoiden kuuluisi ehdottomasti saada palkkio teksteistään, joita kielimalleissa käytetään materiaaleina. Tekoäly ei sovi Sofin mielestä kääntäjäksikään, sillä se ei tunne sävyjä ja persoonallista otetta. Käännös saattaa olla teknisesti "oikein", mutta kirjailijan oma ääni katoaa. Siksi tarvitsemme ihmiskääntäjiä ja -käännöksiä suomesta muille kielille. Kirjavientiä edustavan FILIn Tiian mukaan suomalaisen kirjallisuuden tulee olla osa kansainvälistä keskustelua, sillä meillä on sanottavaa ja antia! Tähän iso peukku! Kirjamessut nähdään moniäänisyyden ja ideoiden jakamisen alustana. (Ottamassani kuvassa alla mainio messuidea, liitutaulu, joka oli ahkerassa käytössä etenkin nuorilla.)

Tutkimustiedon avoimuus on oletusarvo nyky-Suomessa, kertoivat Henriikka Mustajoki ja Iina Kohonen omassa keskustelussaan. Mutta on tilanteita, joissa jotain salataan, kuten tutkimuksiin osallistuneiden vastaajien yksittäiset henkilötiedot, patentti- ja liikesalaisuudet juridisista syistä tai vaikkapa uhanalaisten kasvien sijaintipaikat. Tutkijakunta huomioi tutkimustietojen yhteiskunnalliset vaikutukset; sen, onko julkistaminen yhteisölle ja tutkimukselle hyväksi vai ei. Tietosuojakäytäntö ei muuten koske vainajien henkilöllisyyttä, mikä oli minulle uutta. Lain ohella meillä toimii alan itsesääntely ja sisäiset säännöt, joihin sisältyy myös vainajien henkilötietojen salaaminen.

Miten yliopisto edistää arvojaan, joihin kuuluu myös sivistys, kysyi Ville Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblomilta heidän kohtaamisessaan. Tehdäänkö arvojen pohjalta päätöksiä ja oliko Rosebudin häätö Kaisa-talosta sellainen? Koko opetustyö toimii sivistyksen puolesta, ja lisäksi paljon tehdään tiedettä popularisoivaa toimintaa, vastasi rehtori ja mainitsi esimerkkeinä Gaudeamus-kustantamon, julkisen areenan Tiedekulman ja Studia generalia -yleisöluennot. Rehtorin tehtävä on toimia hallituksen strategisen linjausten mukaan, ja kiinteistöomaisuuden tuotot ovat tärkeitä tiukassa taloustilanteessa, jossa myös yliopisto on säästöjen kohde, hän kertoi. Sitä, oliko häätö oikea liike, rehtori ei osannut sanoa, mutta myönsi, että asiaa olisi voinut kommentoida aiemmin kuin nyt tehtiin. (Taisivat siinä hässäkässä yliopiston arvot totuus ja yhteisöllisyyskin hieman unohtua, toim. huom.) 

Ajaako Orpon hallitus yliopistoja tutkintotehtaiksi? Ainakin yliopistoa pakotetaan joustavuuteen, sanoi rehtori, ja opiskelijoiden valmistuminen määräajassa on yhä tärkeämpää, mutta asia on vaikea, kun samalla kiristetään opiskelijoiden elintasoa etuuksia pienentämällä. Vaikka annetuissa rajoissa on toimittava, hän pitää yliopiston lukukausimaksuttomuutta tärkeimpänä kiinni pidettävänä asiana.

Aina kuuntelen Juha Hurmetta, kun on tilaisuus. Hän on loistava puhuja, ja töidensä perusteella ehkä nero. Hurme on lukenut kaikki Anni Polvan julkaisemat 104 kirjaa ja julistautui maan johtavaksi Polva-asiantuntijaksi. Kuka oli nainen, joka teki moisen uran "virallisten" kirjapiirien halveksimana ja kirjoitti kirjoja, joita kirjastoja jopa kiellettiin tilaamasta roskana? Mutta kansa rakasti ja osti, ja lopulta kriitikotkin nostivat kädet pystyyn, kun kirjoja vain ilmestyi jatkuvana virtana. Ottakaa sitten ja lukekaa, tyhmä kansa! (Uusi juttu -medialla olisi muuten ollut messukeskustelu ihmisten mahdollisesta huonosta mausta ja väärien kirjojen lukemisesta viihteen ja true crimen jyräämässä kirjamaailmassa, mutten harmikseni kuullut sitä.) 

Tiina rakastaa Juhaa -kirja ei ollut siis syy Hurmeen uutuudelle Anni Polva - maan nuijituin kirjailija. (Tosin hän sanoi löytäneensä "juhuutensa" melko menestyksekkäästi omissa naissuhteissaan.)
Ja mitä löytöjä hän Polvan tuotannosta teki! Yllättävän paljon muun muassa seksiä, kuten kohtaus, jossa Lulu-sarjan päähenkilö rikkoi vahingossa 17 kananmunaa ja kieriskeli munalimassa kaverinsa kanssa. Ja entä Tiinan ja Juhan välinen jännite, jonka Tiinoja lukeneet tuntevat! 

Naisten himosta ja unelmista keskustelivat kirjailijat Siri Kolu, S.K. Rostedt ja Katri Kauppinen @booked_with_Sanni-somettajan kanssa. Sanni (kuvassa alla) puhuu aina kirjoista, joista en ole kuullutkaan, mistä oikein on kyse? Perehdyin. Genre on romantasia, jota pääosin kirjoittavat naiset naisille, opin. Seksi, tai siis "aikuinen toiminta", kuten messuilla lapsiyleisön huomioivasti sanottiin, vaikuttaa olevan tärkeä elementti; se, joka tuo tekstiin olennaisen potkun chilin tavoin, he kertoivat. Siksikin chili-merkinnät, joilla "mausteisia" kirjoja luokitellaan, ovat osuvia. Kirjoissa nainen saa miehen polvilleen eikä odota prinssiä tornissa, sanottiin. Niissä näytetään voimaa ja naisten välistä solidaarisuutta. 

Mutta romantasiaan liittyy myös tummia piirteitä ja ahdistusta, ja sopivan kepeyden tuominen kirjaan on joskus vaikeaa, sanoi Katri. Entä seksikohtauksien kirjoittaminen? Hienoa ja haastavaa, sanoi Siri. Hän katsoo antavansa naisille sanastoa, jolla voi itse esittää toiveitaan. Kettu saa mennä koloon yksityiskohtaisestikin kuvattuna. Mutta se ei saa olla tylsän mekaanista eikä toisteista, todettiin, vaan tekstin on osattava nostaa lukijassa tunteita sopivasti annostellen. 

Tunteita on nostanut myös nuorten medialukutaito, josta kuuntelin kiinnostavan keskustelun opettajan ja toimittajien kesken. Viisasten kiveä ei keksitty, kun taito on katoamassa eikä uutisia enää seurata kuin TikTokista. Medioiden mukaan ainoa tapa on olla mukana kanavissa, joita nuoret seuraavat, eikä odottaa heidän tulevan perinteisiä reittejä uutisten äärelle. 

Mitä muuta kuulin ja keitä tapasin? Muusikot Knipi ja Jiri Nikkisen (molemmilta ilmestynyt kirja, Knipin kirjan tekijänä Tommi E Virtanen, Jiri on kirjoittanut itse), hienoa Tympeät tytöt -sarjakuvatyötä tekevän Riina Tanskasen (kuva alla), Minna Rytisalon ja monia muita. Alimmassa kuvassa ihailijat Pajtim Statovicin ympärillä, Tarukirja-bloggaaja ja minä.

Kirjamessut onnistuivat hienosti kaikin puolin. Monipuolinen ohjelma, toimivat tilat (tosin Senaatintorin lavaa en suosittele huonojalkaisille tai huimaukseen taipuvaisille), pääosin ammattimaiset puhujat lavoilla ja kiihkeä kuhina. Osaltani messutaival tänä vuonna päättyy; Kuopion Kirjakantti-tapahtumaan vielä aion mennä marraskuussa. Odottelen muilta raportteja Jyväskylästä ja Tampereelta!

Helsingin kirjamessut 2025, kuvat Omer Levin paitsi Juha Hurmeen kirjan kansi Teos-kustantamosta ja sen jälkeiset kuvat omiani.

Lue myös messujuttu osa 1.

Helsingin kirjamessut 2025: kirjasomea ja lukemisintoa

Helsingin kirjamessut saavuttivat epäsalaisen tavoitteensa ja vahvistivat asemaansa Pohjoismaiden suurimpana kirjallisuutapahtumana: yli sadantuhannen kävijän raja rikkoutui viimeisen messupäivän iltapäivällä. (Tiukin haastaja Göteborg jäi noin 94 000 vierailijaan, mikä on heidän oma enkkansa.) 

Upea suoritus niin järjestäjiltä kuin kävijöiltä - vai eivät kirjat ja lukeminen kiinnosta ihmisiä! Myös myyjät hymyilivät, kun kirjaa liikkui sellaista tahtia, että pöytiä piti täydennellä pitkin matkaa ja kassa- ja nimmarointijonot olivat kunnollisen pituisia. Kuvassa 1 ohjelmajohtaja Ville Blåfield avaa messuja.

Kirjasome on nostettu messuilla vuosi vuodelta isompaan rooliin, kiitos siitä ja kiitos kirjasomen aktiiveille, jotka uutterasti järjestivät ohjelmaa ja hoitivat kirjasomen kohtaamispaikalla (kuvat 2 ja 3) kymmeniä tapaamisia kirjailijoiden ja lukijoiden kesken. Sekä tietysti somettivat ja toivat messuille näkyvyyttä ja houkuttelevuutta. 

Ennen varsinaisia sisältönostoja uppoan nostalgiaan, vaikka sellaista vierastan. Mutta Egotripin Knipi sanoi omassa haastattelussaan, ettei nostalgiassa ole mitään pahaa, jos se tuo mieleen ihania menneitä tunnetiloja. Joten annan mennä! Alkuaikojen kirjasomen eli kirjabloggareiden yhteistyö messujen kanssa käsitti lähinnä yhden sohvan. Siinä tavattiin bloggarikollegoita ja jaettiin kirjavinkkejä messuvieraille. Rohkeimmat kirjailijat saattoivat pistäytyä paikalla, pikkuhiljaa uskalsimme heitä itsekin kutsua piipahtamaan. 

Aloimme muutaman kymmenen bloggaajan porukalla järjestää pisteelle päivystysvuoroja ja jakaa lukuvinkkejä paperilapuin ynnä messukarkein. Kun Instagram eli Kirjagram ja muut kanavat syntyivät blogien rinnalle ja nostivat tekijämäärää ja näkyvyyttä, homma alkoi kasvaa uudella tavalla, messuyhteistyöstä tuli monipuolisempaa. Ja tässä ollaan! Kohtauspaikan viereisen Töölönlahti-lavan katsomo, jossa somettajien ohjelmaa esitettiin, oli usein tupaten täynnä, vaikka kokoa piisasi. 

Blogistanian kirjallisuuspalkintoa on jaettu jo 15 vuotta eri kategorioissa. Alkusysäyksen antoi Sallan lukupäiväkirjan Salla Brunou, joka kyseli vuonna 2010, mitä kirjoja bloggarikollegat pitivät vuoden parhaina ja kertoi oman listansa. Seurasi vuosittaisen äänestyksen järjestäminen, joka jatkuu edelleen. Tuplavoittajia Anni Kytömäkeä ja Leena Paasiota haastatteli Amman lukuhetki -blogin Aino-Maria Savolainen (kuva 4). Kirjailijoiden mukaan palkinto on tärkeä ja koskettava siksi, että se tulee suoraan intohimoisilta lukijoilta, "ammattilukijoilta", kuten kirjasomettajia kuvailtiin. Vaikkei siihen liity rahaa, kuten virallisempiin, Finlandian tapaisiin tunnustuksiin, kannustuksena se toimii ja motivoi jatkamaan kirjoittamista. Ilolla äänestämme joka vuosi ja toimitamme voittajille kunniakirjat! Ryhmäkuvassa (kuva 5) alla pitkäaikaisia bloggareita haastateltujen kirjailijoiden kanssa: keskeltä vasemmalta Kirsin kirjanurkan Kirsi, Amma, Salla, Tuulevin lukublogin Tuulevi ja Leena, edessä Anni, minä ja Kirsin Book Clubin Kirsi, takana veli Gregorius Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogista. 

Väkeä riitti seisoskelijoiksi asti muun muassa silloin, kun Kirsi Ranin veti keskustelua lukupiireistä (kuva 6), joista hän myös tehnyt kirjan - mainio opas kaikille lukupiiriä pitäville! Ronja Salmi kertoi helsinkiläisestä Piiri-lukupiiristä, joka on niin suosittu, että jäseniksi on jonotuslista (tilantarve)! Silent Book Club -konsepti on levinnyt jo moneen kaupunkiin, kertoi @silentclublappeenrannan edustaja. Introverttien lukupiiriksikin sanotun konseptin idea on antaa tilaa ja aikaa lukemiselle kokoontumalla säännöllisesti lukemaan yhdessä mitä vain kirjaa. Ennen tai jälkeen voi halutessaan jutustella samanmielisten kanssa. Shuhna Abdin lukupiiri on läheisten pieni piiri, Kirjamimmit-piiri lukee yhdessä ja aktivoi lukijoita TikTokissa ja muissa somekanavissa.

Lavalla kuultiin myös mainio keskustelu siitä, millaista on lukea vieraalla kielellä ja miksi sitä harrastetaan (kuva 7). Lähinnä suuremman valikoiman takia, todettiin. Vaikka meillä on upeita suomentajia, kirjan henki voi tulla lähemmäksi alkukielellä. Kielitaidon ylläpito on myös hyvä motiivi tarttua vaikkapa japanilaiseen tai espanjalaiseen teokseen. Joka sanaa ei tarvitse ymmärtää tajutakseen kirjan idean. Monilta suurilta kielialueilta ei paljon suomennoksia löydy, todettiin, eikä välttämättä edes englanniksi, mikä kattaa valtaosan ulkomaisesta lukemisesta. Tosin veli Gregorius arveli lukevansa kuitenkin eniten ranskaksi. Häntä ja Kirjaluotsi-bloggaajaa Tiina Österholmia (kuvassa oikealla) haastatteli Elisa Vlahopoulou Suomalaisesta Kirjakaupasta, josta oli myös kolmas haastateltu, Laeticia Söderman-De La Torre. Ruotsin kielellä lukeminen vaikutti kaikilla jäävän melko pieneksi, vaikka kaikkihan osaamme ruotsia (!). Tosin pieni oli lukijaotoskin, mutta lyhyeen haastatteluun ei monta mahdu. 

Töölönlahti-lavalla näin myös Tuijata-blogin Tuija Takalan (kuvassa vasemmalla) haastattelevan @1001kirjaa- ja @koskelan_sivukirjasto-somettajia Mari Lemistä (kuvssa oikealla) ja Sanni Taskista klassikoiden lukemisesta otsikolla Kirjasome personal trainerina klassikoiden lukemiseen. Se jos mikä on sivistystä ja ennen kaikkea iloa, kun tajuaa ymmärtävänsä monia kirjallisuusviitteitä, joita ei ole ennen hoksannut: tästä kirjastahan sekin juttu tuli... Ja lukukokemukset voivat olla vaikeita tai yllättävän helppoja, joka tapauksessa tajunta laajenee. Tuija itse oli käynnistelemässä kirjablogien Klassikkohaastetta, johon idean heitti kymmenen vuotta Omppu Reader why did I marry him -blogista.

Haaste toteutetaan kaksi kertaa vuodessa, tammi- ja heinäkuun lopussa. Ja minä saan kunnian vetää seuraavan, tammikuussa 2026 julkaistavien luettujen klassikoiden haasteen, järjestysnumeroltaan 22. Nyt kaikki miettimään, mitä siihen lukisi ja osallistumaan, vähintään lukemalla muiden postauksia! En vielä tiedä itsekään, minkä siihen valitsisin, tässä aikaisemmat luettuni. 

Vielä seurasin kirjasomen trendiraportti -keskustelua, jota veti kirjasomettaja ja Takakansi-podcastaaja Marko Suomi, osallistujina @lottareadsbooks, @iidareads ja @akiespa. Kirjasometilejä tulee jatkuvasti lisää, todettiin, ja se on hyvä asia se! Nopeat kanavat, TikTok ja Insta, kasvavat. YouTube ei ole Suomessa noussut yhtä laajaksi kuin maailmalla, minkä arvellaan johtuvan pienemmästä kielialueesta ja sitä kautta harrastajien määrästä. Kirjatubea kaivattiin lisää! Lukujonossa-Sanna tekee sitä ansiokkaasti ja on myös listannut kotimaisia kirjatubekanavia. 

Hidas kirjasome, kuten kirjablogit, vaikuttaisivat olevan jälleen hienoisessa nousussa. Mikä on minusta ymmärrettävää; blogien etu on rajaton kirjoitustila ja se, että niistä kirja-arviot on helppo löytää vuosienkin kuluttua. Ja luotan siihen, että lukevat ihmiset myös jaksavat lukea, vaikka on mahtavaa, että kuvallisten kanavien kautta kirjat saavuttavat näkyvyyttä ja lukeminen suosiota. (Eräs messukeskusteluista käsittelikin lukemisen seksikkyyttä.) Mainittiin myös performatiivinen lukeminen, ts. kirjan kanssa kuvassa esiintyminen riippumatta siitä, onko lukenut kirjan vai ei. Eipä siinä, sekin käy, mutta Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeistus siitä, mikä on mainos, herättää närää niissä, jotka oikeasti lukevat esittelemänsä kirjat. Ilman palkkaa tai palkkiota, rakkaudesta lajiin. Asiasta voit lukea lisää Amman postauksesta. 

Lukuboost on kirja-alan yhteiskampanja lasten ja nuorten lukemisen edistämiseksi. Kamppiksella oli messuilla hieno ja ilmeisen suosittu piste omine ohjelmineen. Oli iloista nähdä nuoret kirja kädessä ja viisaita aikuisia kasvamassa! Lapsille annettiin messuilla paljon tilaa ja toimintaa, satuhahmokulkueista leikkitiloihin, ja kahdella lavalla aktiviteetteja piirtämisestä tubettajatapaamisiin. Lasten ja nuorten tämän ajan kirjoja vinkkasivat kirjastolaiset Inari ja ex-bloggaaja Linnea kruunuineen. 

Lisää kohtaamisia seuraavassa raportissa. Messujenjälkeinen pää surraa niin, että sitä on purettava muistiin, jotta pääsee keskittymään muihin asioihin. Kokemus on niin iso ja tapahtuma ylenpalttinen kirjanrakastajalle: yli tuhat ohjelmanumeroa, joista ehtii katsoa joitakin kymmeniä. Onneksi verkossa on vielä mahdollisuus jatkaa katselua. 

Helsingin kirjamessut 2025

Kuvat messujen mediapankista Omer Levin
paitsi ryhmäkuva 5 Martti Ranin ja kuvat 4, 6 ja 7 omiani

Lue myös messujuttu osa 2

Turun kirjamessut Logomossa, osa 1/2

Kolme päivää Turussa ja kirjamessuilla sisälsi elämyksiä, naurua ja kohtaamisia niin, että pää surisee vieläkin. Kirjojen ja kirjaihmisten keskellä haahuilu on parasta, siinä ihanassa kuplassa kelluu keveästi! 

Logomo toimi messupaikkana hyvin. Loistosijainti matkustaville junaradan vieressä, vanha konepajarakennus luo omaa tunnelmaansa. Layout oli minusta selkeä, vaikka olen kuullut vastakkaisiakin kommentteja. Kun kartan silmäilyyn malttoi käyttää minuutin, suunnistus onnistui: ensin iso myyntihalli kustantajien osastoineen. Sen takana lyhyen käytävän päässä suurin tapahtumatila, iso auditorio. Ja molemmin puolin myyntihallia omat käytävänsä, joiden varrella olivat muut ohjelmapisteet (ja lisää näytteilleasettajia). Helppoa.

Myös kolmoskerroksessa oli tapahtumatiloja ja muun muassa median ja näytteilleasettajien omat tilat, ja yhden hissin riittäminen ensin arvelutti. Mutta ei siinä kertaakaan tarvinnut pitkään jonotella. Pää- eli sisääntulokerroksessa sijaitsivat myös ravintolat, joissa saattoi lounastella, jos ennätti - tuppaa jäämään heikoille kiireessä, sillä ohjelma oli erinomaisen vetävä: koko ajan jossain keskusteltiin jostain mielenkiintoisesta. Helsingin messuihin verrattuna välimatkat pisteeltä toiselle ovat nautinnollisen lyhyitä, kuljettavissa ohjelmien (yleensä kahdeksan minuutin) väliaikoina. 

Yksi toive jatkolle on: tiede- ja tietokirjojen katsomolle tarvittaisiin isompi tila. Nyt suuri osa yleisöstä päätyi seisomaan (ja tukkimaan tietä ohikulkijoilta) tai vain ohittamaan ripeästi ruuhkaisan kohdan, vaikka aihe olisi hyvinkin saattanut vetää mukaansa. Itse en ainakaan jaksa seisoskella, joten piti olla kärppänä vaanimassa vapautuvaa istuinta ennen kiinnostavan keskustelun alkua Rata-lavalla. Myös viereisen kustantamon kovaääniset myyntipuheet häiritsivät. 

Kuuntelin paikalla muun muassa Suvi Auvisen vetämää keskustelua Ville-Juhani Sutisen ja Jantso Jokelinin kanssa - toisistaan tietämättä he ovat kirjoittaneet samoista aiheista jo useasti, kerrottiin. Nyt aiheena ovat Euroopan keskiön "näkymättömät" paikat, Sutisella Galitsea ja Jokelinilla Sveitsi, joka yleensä mielletään läpikulkupaikaksi "oikeisiin" etelän kohdemaihin. Esseekirjat Reunamerkintöjä ja Aikavuoret alkoivat välittömästi kiinnostaa.

Innostavan historioitsijan ja arkeologin (töissä Aboa Vetuksessa) Ilari Aallon kirjoja olen ahminut. Uutuuskirja Maarian kirkko ja pappila (Docendo) on yhteistyö useiden asiantuntijoiden kanssa. Ja arvatkaa mitä, kävin samalla reissulla katsomassa kirkkoa, tosin ulkoapäin ja vesisateessa, joten kuvaus jäi, mutta komeasti se seisoo Räntämäellä. Koroinen on tausta monelle historialliselle romaanille ja Turkuakin vanhempi kirkko- ja asutuspaikka Aurajoen varressa; siellä oli keskiaikainen kirkko jo ennen Turun tuomiokirkkoa (ja Maarian kirkkoa). Yläkuvassa Ilari Riitta Monton haastattelussa, alemmassa koen historian havinaa Koroisten ristillä, vanhinta kirkkoa ei enää ole.

Historiasta puheenollen. Mikko Kamula kertoi messuilla Metsän kansa -sarjansa uusimmasta osasta, Pohjanneidosta, jossa käydään myös Turussa. Saara Henriksson on kirjoittanut samaan aikakauteen, 1400-luvulle, sijoittuvan romaanin Kerjäläiskuningatar Euroopasta. Kamulat olen lukenut kaikki, Henriksson vielä kokematta. Haastattelijana näiden aikojen eläviin kuvauksiin myös hurahtanut Aleksis Salusjärvi (vas.).

Divariosasto oli hyvin pieni, toivottavasti sillekin jatkossa löytyy lisää tilaa ja näytteilleasettajia. Kauniisti ja aiheeseen sopivasti välähti rakennuksen historiaa osaston taustana.

Iso auditorio toimi paitsi ohjelmatilana myös rauhoittumispaikkana - jos halusi hetken istua hiljaa, katsomon hämärässä oli aina tilaa. Se täyttyi mukavasti Seela Sellan ollessa lavalla (elämäkertakirjan Sellasta kirjoitti Antti Heikkinen) ja Tuula Karjalaisen haastattelussa, jonka veti Jenni Haukio. Varmasti myös Tarja Halonen, Juha Itkonen ja Krista Kosonen keräsivät isot yleisöt, mutta niistä minulla ei ole näköhavaintoa. Olikohan Seelan nimmarijono messujen pisin? Näytti loputtomalta.

Tuula Karjalainen kirjoitti aiemmin perusteellisen elämäkerran Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta, ja nyt hän on koostanut teoksen Tove Jansson ja maailman lapset Janssonin saamista lukijakirjeistä vastauksineen. Kirjeitä Tove sai hillittömiä määriä Suomesta ja maailmalta, parituhatta vuodessa, ja pyrki vastaamaan kaikkiin! Koska Karjalainen on perehtynyt Jansson-aiheeseen vuosikaudet, voimme ehkä odottaa häneltä lisää samaa sarjaa, hän vihjaisi. Saa nähdä!

Tietokirjoista kävivät mainion keskustelun toimittaja-kirjailijat Anu Silfverberg ja Hanna Nikkanen. He toivat esiin minulle uuden näkökulman: media ei tee faktantarkistusta tietokirjojen sisällön osalta. Siksi mediaan saattaa levitä höpöjuttuja, jos ne otetaan suoraan vaikkapa edesmenneen elämäkerrasta. Kukaan ei vastaa niiden tosipohjaisuudesta. Hyvä muistaa, kun lukee mediasta juttuja, joissa kirjoja on käytetty lähteinä. Keskustelijat peräänkuuluttivat yhtenäistä faktantarkistuskäytäntöä medialle ja etenkin tietokirjoille lähdeluetteloita, joita ei aina kirjasta löydy. Vain niiden avulla säilyy uskottavuus, he sanoivat. Totta - eikä se tarkoita, että kirja jotenkin tylsistyisi. Ei lähdeluettelosta haittaakaan voi olla, keskustelijat tuumivat, eikä kuulija-lukija voi kuin nyökytellä. Myös median kärsimästä luottamuspulasta oli messuilla muuten oma keskustelunsa, liittyy vahvasti aiheeseen!

Harry Salmenniemen uutuus Valohammas on myös lukulistallani. Arvostan hänen huumoriaan ja vilpitöntä otettaan, josta Antti Arnkilin haastattelussa saimme hyvän käsityksen. Lapsiperhearkea!

Samuli Knuuti kertoi järkälemäisestä esikoisromaanistaan, jolla on hauska nimi (peräisin runosta, jos oikein ymmärsin): Kuviot, joita kadut eivät tienneet tekevänsä. Knuuti on toiminut vuosia kirjailijoiden lähihenkilönä ja oli muun muassa Miki Liukkosen kustannustoimittaja. Hän siis tietää kirjoittamisen ilot ja vaikeudet, mutta silti (!) toteutti haaveensa omasta kirjailijuudesta. Ehkä tapaamme teoksessa tutunoloisia hahmoja, ainakin kustannustoimittajan nimeltä Niku Nuutti. 

Seuraavassa raportissa lisää Turun kirjamessuista. Nyt en ehdi enempää, sillä lähden Kanneltalolle kuulemaan Silvia Hosseinin haastattelua, jonka tekee Tuija Takala. Kanneltalolla Helsingissä harrastetaan kerrassaan upeita kirjailijavieraita. Tulossa ovat lokakuussa vielä Satu Rämö (maksuton) sekä Heli Laaksonen, jonka runoilta on jo myyty loppuun. Nähdään kirjastolla tai ainakin somessa, kirja kädessä ja mieluiten myös sen lukeneena!

Lukuvuosi 2023: yllättävän täysi

Niin monena vuonna olen raportoinut lukemieni kirjojen määriä, että tajuan laskennan turhaksi ja voin vetää yleistyksen. Viimeisten kymmenen vuoden keskiarvo on selvä. Olen ihminen, joka lukee 165 kirjaa vuodessa. Plus miinus viisi, tuossa luvussa määrä aina keikkuu työ- tai muista elämäntilanteista riippumatta. 

Vuonna 2023 niistä oli tietokirjoja 11, muistelmia tai elämäkertoja 17, kolme esseekirjaa ja kolme runokirjaa, loput fiktiota. Ensimmäinen vuosineljännes toi monta herkkua, kuten Joonatan Tolan Hullut ihanat linnut, Anna Eklundin Lautapalttoon, Heidi Airaksisen Maa jota ei ole -kirjan ja Alex Schulmania, joka on niitä kirjailijoilta, joilta on luettava kaikki, aiheesta riippumatta. Sellainen on myös Karl-Ove Knausgård. 

Toisella neljänneksellä moni luottokirjailija iski pöytään ehkä parhaintaan koskaan, kuten Anne Vuori-Kemilän Maahan viilletty raja. Tietopuolella vaikuttivat Elina Hirvonen Katri-Helena-kirjallaan ja Juha Itkosen Teoriani perheestä, esikoiskirjailijana debytoi hienosti Tuomas Aitonurmi. Spefissä täräyttivät Mia Myllymäki ja Anni Nupponen. Käännetyissä Orhan Pamukin Ruttoyöt lumosi, samoin Pierre Lemaitren Loistavat vuodet.  

Kolmas neljännes toi historiaa. Benjamin Labatut ja Maailman kauhea vihreys yhdistyi Oppenheimer-elokuvan aiheisiin, Paula Havaste aloitti uuden kiinnostavan sarjan, samoin uudet tekijät Silja-Elisa Laitonen ja Karin Collins. Kjell Westö jatkoi westömäisen viehättävää tyyliään Mollylla ja Henryllä. 

Josta päästään jo kirjamessukauteen ja lukuisiin palkintoehdokkaisiin, enkä niitä kertaa tässä, paitsi syksyn sadosta mainitsen Aino Vähäpesolan ja Maarit Verrosen, joiden töistä pidin paljon, jälleen. Suurenmoinen epävire voitti Kalevi Jäntin palkinnon! Messuista lisään yhden Helsingin kirjamessujen virallisen kuvan, johon huomasin päässeeni ohjelmajohtaja Villen vieressä. Kuva Emmi Kähkönen.

Teatterissa vuoden ehdoton kohokohta oli Helsingin kaupunginteatterin Pieni merenneito, joka sai kauneudellaan katsojan silmät kyyneltymään ja sanat katoamaan. 

Kirjatapahtumiin osallistuin messuilla Turussa ja Helsingissä. Kuopiossa kävin Marko Kilven Rokkia ja rikoksia -illassa, mainio täsmäisku dekkarifaneille. Saimme kuulla Markon lisäksi kuuden huippudekkaristin ajatuksia ja asioita dekkarigenrestä hyvän ruuan äärellä. Tästä voisi kasvaa entisten Dekkarifestareiden korvaaja eräillä säädöillä ja suuremmalla panostuksella taustavoimina. Ideoita syntyi! 

Esimerkiksi kustantamojen yhteinen hanke: vaikka verisesti (genreen sopivasti) kilpaillaan, yhteinen tapahtuma ei veisi hurjasti yhden resursseja mutta edistäisi alaa. Alueellisesta painotuksesta puhumattakaan, vaikkapa Kirjakantti- ja/tai Savonia-palkintoyhteistyöllä, yritys-, kaupunki- tai maakuntatason osallistamisella. Isompi tapahtuma saattaisi kerätä kävijöitä muualtakin, ja "kaikillahan" on Savon seudulla sukua tai tuttuja, joita voisi samalla käydä moikkaamassa. 

Suvusta ja perheestä puheen ollen. Tein ulkomaille reissun tässä porukassa keväällä Amsterdamiin Vermeeriä ja muita taiteilijoita ihmettelemään - 8-vuotias matkalainen ei pitänyt kaupunkilomasta, hän lähtee kuulemma jatkossa vain rantalomalle, muut siedimme - ja syksyllä Veronaan ja Garda-järvelle. Halusin nähdä omin silmin, onko kyseinen järvimaisema yhtä kaunis kuin oma mökkijärvemme. Ei tietenkään ole, komea silti, ja reissu kolmen rakkaan 19-vuotiaan kanssa oli ihana. 

Kannelmäessä kirjakävelyt jatkuivat, ja saimme mukaan myös kovan tason kirjailijavieraita. Tuija Takalan, yhden kirjailijan ja tapahtumajärjestäjän, lisäksiTuomas Aitonurmen ja Juha Itkosen. Kirjailijatapaamisia oli useita, kuten Katja Kettu Malminkartanon kirjastossa, Juha Hurme ja Riikka Ala-Harja Kannelmäen kirjastossa, ja hurmaavat Westön veljekset (meillä on upeita vieraita ja tapahtumia Kanneltalossa!). Tuija toimi monessa haastattelijana, ja hänen blogistaan löytyy niistä juttuja. Kuvassa alla vas. Katja Kettu, oikealla Tuija. Joka myös kirjailija itsekin, runoilija ja selkoistaja. Blogia kannattaa tutkia. 

Muitakin kirjablogiystäviäni oli vuodessa läsnä. Julkisuudessa näkyi Kirsin Book Clubin Kirsi, joka veti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon esiraatia hienosti. Samoin Jotain syötäväksi kelpaamatonta -bloggaristi Gregorius, jonka munkkilupausta saimme olla todistamassa - ensimmäistä suomenkielistä munkkilupausta sitten uskonpuhdistuksen! Tapahtuma oli vaikuttava ja lämmin. Myös Hesari kirjoitti aiheesta. 

Kirsin kirjanurkan Kirsi (kuva alla) puolestaan antoi klassikkokirjavinkkejä Me naiset -lehdessä. Yhdessä kävimme Ateneumissa, joka kutsui kirjasomea tutustumaan toimintaansa. Saimme nähdä Edelfelt-näyttelyn ja kuulla työn taustoista sekä muun muassa taideväärennöksistä, joista löytyy hämmästeltävää - silkkaa dekkariainesta. Sain myös osallistua Kirsin Book Clubin kirjailijatapaamiseen, jossa vieraina olivat hämmästyttävän ja upean 1001 tapaa tappaa aviomies -teoksen kirjoittajat Laura Lindstedt ja Sinikka Vuola. Kuvia ja juttua linkin takaa.

Tapasin Amman paitsi Turun kirjamessujen kuulussa discossa myös muun muassa hänen mökillään Pielavedellä (kuva alla). Turistireissuksi meni, kävin samalla Urho Kekkosen syntymätorpassa (kuva sen verkkosivulta) ja tutustuin Iisalmeen. Oli ihanan kesäistä.

Muutamissa upeissa kirjajulkkareissa sain ilon olla läsnä. Jani Saxell järjesti omannäköisensä juhlat, joissa väki viihtyi pitkään. Pekka Kytömäen Historian pienmiehiä julkistettiin Oodissa, samoin Katja Leppäluodon Mehiläisen paino. Minna Rytisalon (kuva alla) Jenny Hill saatettiin maailmaan juhlavasti. Ja Katri-Helena-kirja, Elina Hirvosen tekemänä. Kohde ja kirjailija matsasivat täydellisesti niin tässä kuin syksyllä ilmestyneessä Vilkkumaa-kirjassa, jossa Maija Vilkkumaa ja Miina Supinen tekivät yhteistyötä. Aina näin onnellisia parituksia ei synny, huomasimme myös vuoden mittaan.

Ja olin itsekin vähän julkinen! Viisas kollegani Mari julkaisi Storytelissä audiodokumentin perheen perustamisen vaikeudesta. Uusperheellisenä sain olla pikkuisen mukana, kuuntele jakso 6, jos haluat kuulla perhekuvioistani. Marin julkaisu on viestinnän ammattilaisen varmaa työtä, ja sisältö koskettaa useampaa kuin luulisikaan. Koskettaa, naurattaa ja liikuttaa. Kertoo myös ajankuvasta, ajattelen. 

HelsinkiLit tyydytti maailmankirjallisuuden nälkää, kuvassa Eduard Louis. Olen ostanut liput jo tälle vuodelle. Blogistania valitsi vuoden parhaat kirjat, siis vuoden 2022, tämän vuoden alussa. Juhlava ja iloinen julkistus tehtiin Hyvinkäällä, Takakansi-podcastin pitäjän Marko Suomen Arkikulta-kahvilassa (kuvani jutun alussa). Hmm, nyt huomaan kirjoittaneeni surkean vähän kirjatapahtumista, yritän parantaa jatkossa. Toisaalta, niistä löytyy kuvia somesta, minun ja muiden. 

Mökkeily Mäntyharjussa on ohjelmassa noin puolet vuodestamme, etätyö onnistuu tarvittaessa, ja samalla voi nauttia järvi-Suomen parhaista puolista. Lukeminen keskeytyy usein siihen, että maisemaa vain jää tuijottamaan. Etkö sinäkin jäisi?

Taidekeskus Salmelassa on käytävä vuosittain, ja Koirakiven kesäteatterissa. Vuoden näytelmä kertoi Katri-Helenan elämäntarinan musikaalina, ja esitys oli jälleen kerran upea, ammattitaitoinen ja koskettava. Kuvassa istun katsomossa, oli sateinen päivä, mutta katto suojaa. Upea oli myös Anneli Kannon Rottien pyhimys -kirjaan perustuva musikaali Helsingissä teatteri Kapsäkissä.

Luen paljon uutuuksia, lähinnä kotimaisia, joita vuonna 2023 luin 90. Ulkomaisia uutuuksia kertyi 46. Naiset jyräsivät, 165 kirjailijasta heitä oli peräti 109 - yllättävää, koska yleensä määrä on noin tasan. Sama tahti jatkuu, mutta tietokirjoja haluaisin lukea enemmän. Olen utelias maailmasta ja etenkin historiasta. Tämä kuu voisikin olla tietokirjojen tammikuu, myös blogissa!

Hyvää vuoden jatkoa 2023! Ainakin lukiessa se on aina hyvä, vakuutan. Vuoteni ei tuntunut erityisesti "kirjavuodelta", mutta nyt muistellessani huomaan sen olleen täyteläinen ja rikas. Tapahtumia ja tapahtumia oli paljon, myös tässä mainitsemattomia. Kiitos siitä kirjailijoille, kirjasomeystäville, kustantajille ja muille vaikuttajille ja osallisille!