Miklu: Paras kirja ikinä

Tubettaja Miklu on kuulemma suosittu. Ainakin Turun kirjamessuilla häntä kuunteli iso joukko ihmisiä, jotka ehkä laillani kuulivat kaksikymppisestä kaverista ensi kertaa. Mutta kun kysyn kummitytöltä, 15 v, hän tunnistaa heti! Tyrkkään kirjan nenän eteen ja tivaan, mitä mieltä kirjasta?

"Kirja on hyvä, mutta siinä ei ole paljon tekstiä. Esimerkiksi 10 sivua on vain yksi sana per sivu. Mutta on siinä ihan tekstiäkin, sivuja on 77. Helppo lukea, mutta olisi saanut olla pitempikin!"

Aha. Nuoriso siis toivoo kirjalta enemmän tekstiä. Toisaalta, nuoriso katsoo mieluummin videoita kuin lukee. Joten suhtaudun hieman epäillen. Mutta hei, on helppoa lukea sana per sivu, ja silti voi sanoa lukeneensa 10 sivua! Ja se on oikeasti hieno juttu niille, jotka eivät paljon lue.

Kirjassa Miklu kertoo elämästään ja veljensä Ronin (tubettaja Roni Bäck) lapsuudesta ja arjesta. Nuori mies höpöttää kaikenlaista, noloista jutuista ja unista ja kättelyistä. Millainen käsitys kirjasta nuorisolle jäi?

"Iloinen ja hauska. Lehmäpiirustus oli hauskin!"

Viittaa kirjan kohtaan: "Oletko koskaan miettinyt, miten ihmeessä jotkut asiat on keksitty. Otetaan esimerkiksi vaikka maito. Niin että keksikö joku vain lehmän ja sen utareet nähdessään, että hei, vedänpä tuosta tommosesta pötkylästä?"

Hyvä kysymys, mutta palataan lukukokemukseen nuorisolaisen silmin.

"Lukemiseen ei mennyt pitkä aika, ehkä 20 minuuttia." 

Niin vähän - ja voit sanoa lukeneesi yhden kirjan! Wow, nuorelle kirjan lukeneelle pisteet. Eikä ole edes vaikeaa: kummitytön mielestä kirja oli mukava lukea ja siitä tuli hyvälle tuulelle. Etenkin piirustukset olivat hänen mielestään hienoja ja hauskoja. Mutta jos en olisi kirjaa eteen tarjoillut, tuskin hän koskaan olisi kirjaa nähnytkään.

Aikuisnäkökulmasta Miklulla on myönteisiä viestejä nuorille. Kaikki unelmasi ovat toteutettavissa. Ole sellainen kuin olet, jokainen on joskus nolo, muttei se haittaa. Miklu antaa myös konkreettisia neuvoja muun muassa hyvän hygienian tärkeydestä tyttö/poikaystävän hankinnassa ja siinä, miten valehtelu ei toimi. Hän paljastaa itsestään asioita, joita YouTubessa ei ole nähty (hän sanoo videoilla näkyvän noin 1 % elämästään). Eikä hän ole kummoinenkaan piirtäjä.

"Olen todella iloinen ja innokas tyyppi, mutta kukaan ei ole aina iloinen, eikä kenenkään pitäisikään olla."

Miklu on koonnut kirjaan elämänohjeita myös kavereiltaan, vanhemmiltaan ja muilta vaikuttajiltaan. Mutta tärkeimpinä ovat hänen omat näkemyksensä. Ja ne ovat sellaisia, joita nuorisolaisten toivoisi lukevan ja noudattavan.

"Pitää vaan muistaa, että kaikella on tapana järjestyä ajan kanssa, ihan sama kuinka mahdottomalta tilanne tuntuu." 

Fraasimaista ehkä, mutta kun sen sanoo idoli ja/tai vertainen nuori, ehkä viesti menee jopa perille. Pidin kirjasta, sen valoisasta mutta realistisesta otteesta, ja voin vilpittömästi suositella esiteineille ja teineille ja heidän vanhemmilleen.

Painavin syy suositteluun on Miklun lukuhistoria: Turun kirjamessuilla hän kertoi katsoneensa kaikki leffat, sarjat ja videot, mitä löytyy, mutta kun tuli käännekohta, jossa tubetukseen ei enää löytynyt ideoita - ei mitään sanottavaa - hän löysi kirjat. Ja jäi välittömästi koukkuun. Mikään muu esitysmuoto ei kuulemma vedä vertoja kirjoille, lähellekään. Eikä sen jälkeen ole ollut ongelmaa löytää kerrottavaa. Lisään tähän vain sen ilmeisen: lukeminen kannattaa aina. Ja aikuisten tehtävä on tuoda se nuoren tietoon ja tyrkätä kirjoja nenän eteen - vaikkei itseä edes lukeminen kiinnostaisi (tiedostan kyllä, että blogia lukevat vain ihmiset, joita kiinnostaa, joten saarna tässä on turhaa.)

Kirjassa on tehtäväosuus, joka sopii nuorisolaisten ja kaikkien suoritettavaksi, löysin rantein mutta ajatuksella. Kirja on kevytversio aikuisten self-help-kirjoista, mutta ilman ideologisia rasitteita, vain hyvän mielen ja itseluottamuksen kasvattamisen (ja kirjojen lukemisen) puolesta.

Kenelle: Miklun faneille, heille jotka eivät jaksa lukea pitkiä kirjoja, teineille ja heidän vanhemmillleen, lasten lahjaideaa miettiville, ideapulasta kärsiville, rohkaisua ja valoa kaipaaville.

Muualla: Amma kuunteli lastensa kanssa Miklun itsensä lukeman äänikirjan: How sweet success it was! Miklu on Helsingin kirjamessuilla, jossa hänet voi tavata torstaina 24.10. Kallio-lavalla klo 11.30.

Miklu: Paras kirja ikinä. Otava 2019.

Helmet-haaste 2019 kohta 21: julkisuuden henkilön kirja.

Turun kirjamessut, päivä 1

Kirjamessut Turussa ovat alansa vanhimmat ja perinteikkäimmät, ja siellä on aina mukava käydä. Hyvä henki välittyy, kotoisuus on läsnä, ja kompaktina kokonaisuutena tapahtuma on helposti hallittavissa. Suomeksi: pienempi tila kuin Helsingissä ja vähemmän ohjelmaa, mikä tuo läheisyyttä ja helppoutta messukävijän urakkaan. Silti kaikki olennainen on läsnä. Ohjelma on huolella mietitty, tasapainoinen ja enemmän kuin runsas. Ohjelmajohtajana toimii Jenni Haukio, joka avasi tilaisuuden  perjantaiaamuna bloggareille ja medialle.

Ohjelmakokonaisuudessa on luovuttu maateemoista ja siirrytty taideteemoihin. Tämän vuoden teema on teatteri (seuraaviksi musiikki ja kuvataiteet). Teatteri on luonteva kirjojen kaveri monesta syystä; itse ajattelen sen olevan näyttämöllä esitettävää kirjallisuutta (no, muutakin, mutta tästä lähden). Vaikka esityskeino on eri, teksti ovat perusta.

Mitä tein perjantaina, ensimmäisenä messupäivänä?

Epärunoihminen kiinnostui, kun Runo-Kaarina-tunnustuksen voitti kirja, jossa runoillaan putkiremontista! Taidan suositella eräille työkavereille. Ikääntyneelle myös metafora on tuttu, kirjaa en ole vielä lukenut, mutta pian. Onnea Ilkka Tahvanainen voitosta kirjalla Putkista ja virtauksista!

Yksi messujen suosituimmista esiintyjistä oli Seela Sella. Tupaten täysi katsomo nautti Haukion "legendaarikseksi" aivan oikein kuvaaman Sellan puheista ja esiintymisestä. Jos on charmia, on charmia. Elämänsä kirjoiksi hän mainitsi koulussa opetetun suomalaisen runouden - Eino Leinon, Lauri Viidan ja muut - mutta yllätti myös maininnalla, että nykyajan runoutta ovat räppitekstit, joita hän arvostaa paljon. Romaanikirjailija ylitse muiden on Sellalle Viktor Frankl, jonka esikoiskirjan kappaletta hän kuljettelee aina mukanaan, repaleisinen kansipapereineen. Haastattelu Yle Areenassa. 

Nuorta laitaa edusti tubettaja Miklu, joka debytoi esikoiskirjailijana. Paras kirja ikinä (Otava, myös Miklun itse lukemana äänikirjana) ei noudata kirjallisuuden perinteisiä laatukriteerejä paitsi osaavalla oikoluvullaan (vain prosentit on merkitty väärin), mutta jos ja kun se saa nuoria kirjojen pariin, on Miklun itselleen asettama tehtävä hoidettu enemmän kuin hyvin! Kaksikymppinen Miklu on katsonut omien sanojensa mukaan suurinpiirtein kaikki Netflix-sarjat ja videot ja leffat, mutta kun hän pari vuotta sitten idoliensa kommenttien perusteella kokeili kirjojen lukemista, hän jäi välittömästi koukkuun. Eivätkä nuo muut kanavat kuulemma vedä vertoja kirjalle ja lukemiselle, lähellekään.

Miklu on oivaltunut kirjan jujun, sen, että lukemalla löytyy ajateltavaa ja näkökulmia, joita ei muuten tavoittaisi eikä tajuaisi. Kirjan kanssa joutuu aina hienoiseen haasteeseen verrattuna valmiiksi kuvitettuun tv-sarjaan tai elokuvaan. Kokemus vastaa hienosti huoleen lukutaidosta: lukija havaitsee, miten sitä ei voi tuijottamalla korvata. Miten tärkeä se on arjessa selviytymiselle, elämyksellisyydestä ja tietomäärän kasvamisesta puhumattakaan. Näistä Miklu puhui, vaikka eri sanoin. Ja hän toivoo, että muutkin löytävät tämän jutun, siis kirjat. Fiksu ja valoisa kaveri. Ostin kirjan kummitytölle. Ja tietysti luin sen heti itse. Kirja on tekijänsä näköinen.

Kun lukutaidosta puhutaan. Suomessa on yli 600 000 ihmistä, jotka eivät pärjää suomen kielen kanssa. On oppimisongelmia, kehityshäiriöitä, sairauksia ja muita kieliä puhuvia. Yksi kelpo vastaus selviytymiseen tekstiviidakoissa ja arjen asioinnissa on selkokieli, eli yksinkertaistettu kieli, joka kertoo vain olennaisen. Sille on suuri tarve ja tilaus, johon vastaaminen tuntuu ällistyttävän hitaalta.

Selkokeskuksen työ kantaa kuitenkin hedelmää, ja tänä vuonna sen Seesam-palkinnon sai asiantuntija Tuija Takala, joka sekä edistää selkokieltä hallinnossa mutta myös tuottaa itse niin selkomukautettuja kirjoja kuin omia selkokielisiä kirjoja. Eivätkä hänen kirjansa ole simppeleitä muuten kuin selkeydeltään, vaan ehtaa kirjallisuutta ja sanataidetta. Upeaa työtä, joka suuntaa vahvasti tulevaisuuteen, nuorten pärjäämiseen. Ja tämä kaikki perheen, varsinaisen työn ja harrastusten ohessa ja kirjablogi Tuijatan pitämisen rinnalla. Tuijan kirjat ovat oivaltavia ja antoisia kenelle tahansa. Lue vaikka Lauralle oikea tai Onnen asioita.

Messuilla piti olla keskustelu siitä, miten ilmastonmuutos ja kirjallisuus resonoivat. Homma jäi kuitenkin haastattelijan puheeksi ja osallistujien kirjaesittelyiksi. Vaikea mutta iso aihe, johon olisin suonut helpommat ja yleisöystävällisemmät lähtökohdat. Emma Puikkonen Lupaus-kirjallaan jäi  viimeiseksi kirjaesittelijäksi, eikä paljon aikaa jäänyt siihenkään.

Somelukutaito! Siinä vasta kiinnostava aihe, josta keskustelivat somestarat työelämäprofessori Pekka Sauri, Kirsin kirjanurkan Kirsi Hietanen ja tubettaja Mmiisas sekä Helsingin yliopiston lehtori Janne Matikainen. Kokemuksia: Mmiisas kokee joskus pelkoa ajatellessaan sitä, miten moni tuntee hänet perusteellisesti, mutta hän itse näkee vain tuntemattomien tykkääjien armeijan. Saurille kirkastui oma vaikuttajarooli, kun hänen Rakentava twiittaaja -kampanjansa, jossa hän nosti ihailemiaan twiittejä esiin, osoittautui virheeksi.

Jos stara vie taviksen twiitin omaan someensa, hän saattaa taviksen haavoittuvaan julkisasemaan, jota tämä ei ehkä ole toivonut, sanoo Sauri nyt. Ehdottomasti virhe siis, mutta sellainen, jota en olisi minäkään olisi ennakoida, tykkäilin vain ja pidin hienona, että myönteistä sometusta nostetaan. Mutta ei se mene niin. Hyvä opetus siitä, että omat käsitykset eivät ole yleisiä totuuksia. Kirsillä ei ole isoja negatiivisia kokemuksia, mutta hänet yllätti se, että Matikainen lukee häntä. Jos ja kun joskus bloggarina tuntuu, ettei kukaan lue, se ei pidä paikkansa ainakaan Kirsin kohdalla. Hänen pian 10-vuotias kirjabloginsa on supersuosittu.

Yhteenvetoni: Vaatii lihaksia uskaltaa olla somessa vaikuttaja. Mokia sattuu. Lohdullista on se, että kaikille. Yksittäisellä twiitillä voi olla arvaamattomia seurauksia. Ja (some)lukutaitoa tarvitsemme ihan jokainen, jotta viestit ymmärrettäisiin ja ne osattaisiin oikein laatia. Somelukutaito on jo koulujen opetusohjelmassa, me iäkkäämmät opimme kantapään kautta. Itseäni huolettaa eniten lukutaito yleensä: miten voi toimia somessa, jos ei hahmota tekstiä eikä osaa perusoikeinkirjoitusta?

Mitä muuta näin? Monia tuttuja ja uusia tuttuja, alan vaikuttajia. Bloggarikollegoita (parasta!). Kummasti kirjamessuilla näkee myös musiikkipuolen vaikuttajia, mikä on mahtava juttu. Michael Monroe kertoi lukevansa lähinnä elämäkertoja, lähinnä rokkareiden, tietysti. Hän itse on mukana Sankaritarinoita pojille -kirjassa (Aleksis Salusjärvi, Emmi Jäkkö, Into Kustannus), joka kertoo kymmenien poikien ja miesten tarinat rohkaisuksi nuorille; mikä vain voi olla mahdollista, ja samastumiskohteita löytyy. Kiitin rokkaria messuille tulosta ja vaikuttamisesta, koska sen idolin näkeminen tekee. Oli niin hienoa nähdä hänet kirjaympäristössä.

Illalla menimme bloggarikollegoiden kanssa messusta kirkkoon, luonteva jatko, eikö vain? Syy ei ollut uskonnollinen, vaan jo traditio, kirjamessujen alullepanijan Kari Levolan ideoima lukutilaisuus (ja aina vaikuttava keskiaikainen kirkkorakennus). Kirjailijat lukevat valitsemaansa tekstiä, väliin kuunnellaan Bachia. Juhlava ympäristö tuo hartautta ja komeutta myös teksteihin, ja toisin päin: kirkko voi toimia elämysten antajana muutenkin kuin pappispuheina. Antti Heikkinen (kuvassa kirkon alla) luki komeasti Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä Simeonin unen.

Näin myös: Risto Isomäki, Pyhimys ja Sirpa Kähkönen. Ja monia muita.

Paljon jäi näkemättä: olisi halunnut kuulla Miki Liukkosen kertovaan Hiljaisuuden mestari -kirjastaan, mutta hän oli sairastunut. Olisin halunnut kuulla Maria Laakson kertovan siitä, miten taltuttaa klassikko, mutten ehtinyt. Samoin Vesa Heikkisen pohdinta täydellisestä lauseesta meni harmittavasti ohi. Ja Fingerpori-fanina Pertti Jarla. Mikko Koukin ohjaama Fingerpori-leffa on tuloillaan! Mainion riemukkaan näytelmäversion näin Helsingin Kaupunginteatterissa.

Riikka Pelon uusi kirja uteloittaa. Yhteiskunnan sivuun jääneet paperittomat, aiheesta en vielä paljon tiedä, mutta varmasti kirjan lukemisen jälkeen paljon!

Lauantaimessupäivästä seuraavassa postauksessa.