Kirja tempaa mukaan niin vikkelästi, että se tulee luettua hetkessä.
"Anni sanoi mummille, että sen teki mieli lyödä isää kirveellä päähän. Mummi sanoi, että sen teki mieli ostaa äidille kirves. Äiti sanoi puhuneensa kuvaannollisesti. Mummi sanoi puhuneensa kirjaimellisesti."
Räväkän äitinsä Anni menettää, isä Hemminki Uinu on hämmingissä. Annin isoveli Isko tuntee vastuuta siskostaan, vaikka he isän kanssa ovat tytön mielestä yhtä idiootteja. Anni joutuu etsimään vastauksia naisia askarruttaviin kysymyksiin lähinnä omin päin. Mutta koska hän tottuu elämään miesten kanssa pienestä pitäen, Kaiden, maailman viimeisen fiftarin, kanssa harjoiteltu seksi aloittaa vaihtuvien miesten rallin. Ja pian Hemminki saa hämmentyä jälleen, tällä kertaa siitä, että hänen huostassaan on pieni Onni, Annin poika.
Tarina saa asteen tummemmat sävyt jatkuessaan ja lasten ja puolisoiden määrä kasvaessa. Isko avioituu Ulpun kanssa, Hemmingin ei Onnin jälkeen syntyneitä lapsenlapsiaan enää tarvitse hoitaa. Ruuhkavuodet kuluttavat Iskoa, eikä hän usein muista isäänsä.
Ja Anni, hän on aina kiireinen vaihtuvine perhekuvioineen. Onkohan Markku jo neljäs aviomies? Oliko hän valinnut aina väärin? Hemminki ei oikein usko Markun paranevan vanhetessaan, Anni pitääkin häntä hyvänä käyttöviininä. Kun Onni ja muut lapset alkavat aikuistua, Anni miettii itseään; mahtaako hän olla masentunut.
"Hän teki nettitestin, mutta sai vain kolme pistettä kahdestakymmenestä. Tulos oli masentava."
Seuraamme Iskon viidenkympin kriisiä, sillä jonkinlainen kriisi hänelläkin, järkevänä tunnetulla, on. Se vain tulee myöhemmässä iässä kuin Annilla, joka on tottunut krooniseen virtsatulehdukseen mutta vain ajoittain oireilevaan rakkauteen. Harmillista, ettei toisinpäin. Vaikka molempien kanssa voi elää.
Sutjakan hauska eikä lainkaan lällyilevä perhetarina on parhaimmillaan yksittäisten hetkien ja tilanteiden oivaltavissa kuvauksissa. Kolmen päähenkilön osuudet - Annin, Iskon ja Hemmingin - limittyvät ja polveilevat sattumanvaraisen tuntuisesti, samoin kuin heidän keskinäinen yhteydenpitonsa. Perhejoulua on tällä jengillä vaikea järjestää, mutta yritystä sentään on. Päällys sisäkansineen on upean vappuisa ja värikäs! Pirskahteleva kevyen makea tarina sopii hyvin vaikka tippaleivän ohessa luettavaksi.
Kenelle: Viihteen ystäville, oireileville ja heidän läheisilleen.
Muualla: Kirjan sanomana, jos sellaista tarvitaan, voisi pitää hyväksyntää itseä ja muita kohtaan. Täydellisyyteen ei voi päästä ja keskeneräinen, nuhruinen, tunkkainen, naurettavakin voi olla aivan hyvä, sanotaan Erikoiset Asiantuntijat -blogissa.
