Pyrstötähti ja kirjamessujen lukupiiri

Jari Tervo on jatkanut "kaksiosaista trilogiaansa"; puoliomaelämäkerrallisten - kirjailijan itsensä käyttämä termi - kirjojen Esikoinen ja Revontultentie jatkoksi lukutaivaalle singahtaa Pyrstötähti.

Pyrstötähti ei ole massiivinen lukuromaani aiempien tapaan, vaan "tarinakimppu", lyhyistä kertomuksista koostuva sivumäärältään pieni kirja, jossa tapaamme aiemmista kirjoista tutut henkilöt. 14-vuotias rovaniemeläispoika Jari alkaa kirjoittaa muistelmiaan ja saa äidiltä hyvän neuvon: kannattaa kirjoista pienistä asioista. "Tunika on varmasti riittävän pieni", tuumii Jari.

Tunikan myötä siirrymme 1970-luvun maailmaan. Kirjailija kertoo keränneensä muistoja vanhoista lehdistä, tv-ohjelmista ja haastatteluista: hän on jututtanut niin omaa perhettään kuin muita ajan ihmisiä. Kun muistelee, muistot lisääntyvät, luovat yhteyksiä toisiinsa ja tuovat mieleen yhä uusia muistoja, hän kertoo kirjan taustatyöstä. Vanhasta julkaisusta saattaa löytyä aarre, ennen käytetty mutta unohtunut sana - sana, joka "säteilee menneitten aurinkojen valoa", kuten Tervo kauniisti kirjamessuilla muotoili. Tällainen sana voisi olla vaikkapa äljäkkä (älkää kysykö, mitä se tarkoittaa, mutta olen varma, että sen ymmärtää asiayhteydestä).

Muistelmissaan poika-Jari kertoo arkisista tapahtumista ja sattumuksista, kuten hän ne ymmärtää. Miten vietettiin joulua isoäidin kinkkubingovoittojen ylisyönnin katveessa ja miten poikaporukan tosiharrasteeksi saattoi riittää kellarin ovenkahvaan räkiminen tai jätteenpolttouunin kannen paukuttaminen. Tai miten isoisä, kova kommunisti ja työmies - joka oli oikeastaan isoisäpuoli, mutta Jarin mielestään vähintään isoisäpuolitoista - harrasti venäläisistä kirjailijoista keskustelemista. Aikuinen lukija tietää enemmän, mikä tuo tekstiin hellyttävän piirteen ja lämmön nuorta poikaa kohtaan. Poikaa, joka on myös isoveli. Jari ottaa tehtävänsä teini-ikäisen vakavuudella:

"Menin meidän huoneeseen ja selostin Unto Abrahamille, miten maailmankaikkeus oli syntynyt. Pikkuveljen silmät syttyivät. Se kannatti suurta pamausta. Se päästeli niitä koko illan hermostuttavaa tahtia, mutta ei saanut aikaiseksi edes pientä maailmankaikkeutta, vaan hirvittävästi sylkeä."

Oikeassa elämässä Jari Tervolla on myös pikkuveli, mutta ikäeroa on paljon enemmän kuin kirjan veljeksillä. Samoin on olemassa sisko, joka kirjassa jää veljesten keskinäisyydestä sivuun. Ja huomaan, että sekoitan nyt koko ajan kirjailija-Tervon ja kirjan Jari-nimisen henkilön. Muistattehan, että ne ovat eri asioita. Ehkä. Jossain kohtaa. (Eikä tämä minusta edes ole ollenkaan kynnyskysymys, kun hyvästä kirjasta puhutaan.)

Nimenomaan hellyys ja lämpö värittävät tarinoita, joita lukiessa ei voi olla nauramatta ääneen. Ammattikirjailijan tekstiin ei ole nokan koputtamista, sisällössä värikkäät henkilöt ja heidän vakaumuksensa, tapansa ja ajattelunsa muovaavat Jaria ja näyttävät elämisen mallia, kuten aikuisten kuuluu tehdä. Ei voi olla ajattelematta, että kirjailijan oma poika oli samanikäinen kuin kirjan Jari omaelämäkertakirjojen alkaessa; tällä seikalla on varmasti ollut vaikutuksensa kirjan sävyyn, ehkä jopa koko teemaan.

"Kirja, joka tuo iloa, eikä sellaisia ole koskaan liikaa", totesi Kirjasieppo, jonka lukupiiri keskusteli kirjasta Helsingin kirjamessuilla. Lukupiiriläiset pohtivat muun muassa sitä, voisiko tämän päivän 14-vuotias olla noin herkkä ja empaattinen kuin kirjan Jari on? Vai onko kirjailija mummoutumassa - eikä se suinkaan ole meistä mummoista lainkaan paha asia, sillä mummoushan edustaa kaikkea hyvää, elämänkokemuksesta laajaan rakastamiseen. Empaattisuudessa kirjailija kertoi olevansa huomattavasti parempi kirjoissa kuin elämässä. Hän sanoi myös, ettei kirjasta tai sen tyylistä voi päätellä kirjailijan luonnetta - onko tosiaan näin?

Mutta mistä Pyrstötähden tekeminen lähti? Tekikö Tervo rahamielessä light-version Revontultentiestä - helpommin luettavan, vähemmän ironisen ja jokamieheen uppoavamman? Saimme kuulla, että aloite tuli kustantajalta - kirjailijaa pyydettiin tekemään lyhyitä kertomuksia mistä tahansa aiheesta. Ja koska Tervo elämäkertakirjojensa myötä oli jo valmiiksi tuossa 1970-luvun maailmassa, hän piti luonnollisena jatkaa teemaa, hieman uudessa muodossa - jossa ehkä kirjailijan tausta runoilijana myös pääsee oikeuksiinsa: onhan lyhyiden tarinoiden tekeminen ja rytmin rakentaminen erilaista kuin pitkän romaanin.

Tällä hetkellä Jari Tervo kirjoittaa uutta kirjaa, joka ei ole omaelämäkerrallinen: juuri muuta hän ei suostunut kirjasta kertomaan. Omaa menneisyytensä suhteen hän on selvästi edelleen kovin utelias, joten ehkä vielä joskus kuulemme siitä lisää - aika ei ole vielä kypsä kirjalle, jossa Jari muuttaa Helsinkiin opiskelemaan ja pian aloittaa toimittajan työt. Sitä odotellessa.

Helsingin kirjamessut on 15-vuotisen olemassaolonsa kehittynyt huimasti, mitä vakkarivieraana on ilo seurata. Pari vuotta sitten lanseerattiin kirjapiirit, joissa oikea, toimiva lukupiiri toimii keskustelunjohtajana ja kertoo näkemyksiään kirjasta. Kirjailija on keskiössä vastailemassa kysymyksiin, joita sekä lukupiiriläiset että yleisö saavat esittää. Erinomainen ja osallistujamääristä päätellen hyvin suosittu konsepti. Suosittelen osallistumaan - näin pääsee paljon syvemmälle kirjaan kuin vain sen lukemalla. Kuulimme paljon kirjan tekemisestä, kirjailijan omasta työskentelytavasta ja lukuisia hauskoja tarinoita, kirjaan liittyviä ja liittymättömiä. Ei ole pakko puhua tai kysyä, voi vain kuunnella. Osallistu ihmeessä, jos kiinnostavan kirjailijan lukupiiri messuohjelmasta löytyy. Lukupiireihin voi ilmoittautua kirjamessujen verkkosivujen kautta.

Mukana on aina myös kirjabloggari, joka raportoi kirjasta ja tapahtumassa blogissaan, ja minä sain osallistua Pyrstötähden piiriin 23.10.2015. Kiitos messujärjestäjille, Jari Tervolle ja kustantajalle sekä Kirjasiepolle lukupiireineen! Antoisa keskustelu kasvatti kunnioitusta ammattikirjailijaa, ehkä myös "ammattilukijaa" kohtaan.

Kenelle: 70-luvun lapsille. Lämmöllä kirjoitetun lapsuus- ja perhekuvauksen ystäville. Hymyä hakeville.

Muualla: Kirsi arvioi Aku Hirviniemen äänikirjaksi lukeman Pyrstötähden. Jane luki kirjaa ääneen miehelleen. Kirsin book clubin Kirsiä kiinnostaa mäkihyppy.

Esikoinen

Jari Tervo kuvaa päiväkirjan muodossa lapsuuttaan, teini-ikää kohti kurkottavan koululaisen mietteitä ja arkea suvun ja naapurien keskellä. Nostalgiaa, nostalgiaa - tuttuja asioita 70-luvulta cassette recorderit ja Cannonit, View Masterit ja Mäntyrannat, Wranglerit ja Virenit. Jopa Mikko von Deringerin johtamat Peipposet radiossa muistuvat mieleen, tai paremminkin Kaisu Puuska-Joen iloinen kuulutusääni.

Rovaniemeläisessä perheessä on kolme lasta, joista Jari on vanhin. Veli Unto Abraham ja Maija-sisko ovat vielä pieniä, joista Jari esikoisena kantaa vastuuta. Isällä on rakennusalan firma, äiti on töissä Sopu-Asussa. Aatteen ihmisiä, etenkin isä, kommunisteja ollaan, sanoi Unto Abraham kyseltäessä porukan laatua. Isomummu Esme on elänyt tsaarinvallassa ja kertoilee kirgiisikasakoista ja suuresta rakkaudestaan, kiinalaisesta palmikkopää Liusta. Äidinäiti miehineen ja monet muut henkilöt ovat läsnä arjessa ja muokkaavat pojan maailmankuvaa. Kun Jari aloittaa päiväkirjan pidon, hän ihmettelyjä välttääkseen valehtelee kirjoittavansa ylös jalkapallotuloksia.

En ole lukenut Tervolta muuta kuin isänrakkauden tunnustuksen Kallellaan, joten en tiedä, ovatko hänen kirjansa yleensä ensisijaisesti hauskoja, olen kuvitellut ne enemmän poliittisiksi ja yhteiskunnallisiksi velmuileviksi kuvauksiksi. Sitä tämäkin on, mutta henkilökohtaisella ja lapsen tasolla. Nauroin monta kertaa ääneen: Uriah Korhoselle, Aune-tädille, joka saattoi olla noita, lapsen ihmettelyille ja omatoimisuudelle. Tai tarkemmin, en heille, vaan Tervon nasevalle lauseelle.

Äiti ja isä hoitivat lapsiaan huolella mutteivat ajan tavan mukaan turhantarkasti, olihan heillä omakin elämä, uura ja aate. Politiikkaa sekä kunnan että valtion tasolla seurataan tiiviisti. Lapsia ei hyysätty mutta hyvänä pidettiin, ja kannustavaan kasvatukseen osallistui koko suku. Yksi arveli Jarista tulevan shakin maailmanmestari, isomummu päättää, että poika julkaisee isona kirjan mummun muistelmista. Poika itse kaavaili osakseen huippukitaristin tai jääkiekkotähden uraa, sen minkä arkipuuhiltaan ja miehistymisen odottelultaan ehti.

"Minusta kasvaisi jäntevä, lihaksikas, vaitelias, pitkätukkainen, tutkimaton, lyyrillinen, isokyrpäinen."

Alakarvojen lukumäärän kehitystä seurataan tarkkaan, tytöt ovat kiehtova ja merkillinen elämänalue. Rakkauden teema ovat kirjassa vahva niin äidin ja isän suhteessa kuin  muissakin.

Jarin isä on touhukas ja tekevä, mikä sopii remonttifirman omistajalle. Lomamatkana ajetaan puoli Suomea asuntomessuille ja yövytään teltassa.

"Isää karmaisee entisaikain maailma. Silloin elämästä puuttui kaikki mikä siitä tekee elämisen arvoisen: muovi, vaneri, betoni, styroksi, öljysora, ontelolaatat."

Vaikka isä katsoo maalarina olevansa Särestöniemen kanssa ammattiveljiä - Särestöniemi maalasi pakkasmaisemia ja isä emäntäkouluja - äiti on perheen taiteilija ja tekee samaa kuin poika; kirjoittelee salaa, reseptien kääntöpuolelle. Hänestä olisi voinut tulla vaikka kirjailija, arvelee poika. Symppaan erityisesti Erkki-setää, jolla varmat, viisaat näkemykset asiaan kuin asiaan ja joka ihastuu ihanaan lottotyttöön.

Isomummun muistelut ja Aune-tädin tarinat siivittävät lapsen mielikuvituksen lentoon. Alun perinteinen lapsuudenkuvaus muuttuu kertomukseksi, jossa tosi ja kuvitelma eivät enää pysy määrätyillä paikoillaan, vaan taitaja tarinaniskijä kieputtaa niitä ja kasvattaa omaksi tarinakseen. Eikä sillä ole merkitystä, mikä on totta. Tervo kuvaa hienosti kirjailijan syntyä, mielikuvituksen voimaa. Aina ei ole hauskaa, sillä moni tarina päättyy traagisesti. Lopuksi Tervo kuitenkin nostattaa vielä hymyn lukijan huulille. Kaunista!

Esikoinen on kunnianosoitus perheelle ja suvulle, tunnustus omalle taustalle ja sille, mitä porukkaa ollaan. Se kasvaa isommaksi kuin yhden ihmisen historia - joka aina on sekoitus monen sukupolven historiaa ja vielä jotain muuta. Pistää miettimään, että henkilökohtaiset ja yksilölliset valinnat ovat hienoja, mutta kuinka henkilökohtaisia ja yksilöllisiä ne lopulta ovat? Olen aika vaikuttunut kirjasta ja kirjailijasta, täytyy lukea muutakin.

"Lapsi tietää aina enemmän kuin aikuinen luulee. Se mikä meidän suvussa kulkee, kulkee kannoillani. Se pelottaa minua enemmän kuin mikään muu."

Jari Tervo: Esikoinen. WSOY 2013.

Layla

Ajankohtaisempaa aihetta tuskin voi olla. Tänäänkin lehdessä on iso juttu ihmiskaupasta ja parituksesta - Lahdessa. Suomi-lintukoto ei ole enää entisensä.

Layla on Turkin kurdi, joka joutuu pakenemaan Finlandiyaan omaa perhettään: häntä uhkaa kunniamurha, koska hääyön jälkeen lakana oli puhtaan valkoinen. Hän myy itsensä töihin, tietämättä tulevan työn laatua, joka osoittautuu prostituutioksi.

Ruma tarina on todenmakuinen ja sisältää paljon asioita, joilta mieluiten sulkisi silmänsä, kuten hyväksikäyttöä perheen sisällä ja runsasta väkivaltaa. Näillä ei kuitenkaan mässäillä, vaan tapahtumat kuvataan lähes kylmän viileästi ja tuodaan siten tehokkaasti lukijan silmien eteen. Lukija saa itse tehdä arvionsa ja ottaa kantaa, jos uskaltaa.

Tarinan ansiosta kurdien ja äärimuslimien ajatteluun pääsee hieman sisään, mikä ei tarkoita hyväksymistä. Jäi surullinen olo: näin surkea on naisen asema tänä päivänä, eikä tilanne näytä suinkaan olevan paranemassa, päinvastoin. Vaikka itse näen kirjan vahvasti puheenvuorona naisten puolesta, Jari Tervolla on muutakin asiaa, joita hän herättelee lukijoitaan miettimään, kuten kasvavan maahanmuuton ja muslimiuskonnon ääri-ilmiöiden vaikutukset länsimaissa.

Suurin ällistyksen aihe kirjassa onkin sen kirjoittaja. Tämä on ainoa Jari Tervon kirja, jonka olen saanut luettua loppuun asti, vieläpä innolla. Ehkä hän on tarkoituksella tehnyt rakenteeltaan ”helpomman” kirjan, jossa ei ole niin paljon poliittisia tai persoonakohtaisia, henkilöitä koskevia, yksityiskohtia, vaan keskittyy, onnistuneesti, viestiin ja tarinaan. Eikä tässä tietenkään pyritä naurattamaan, yhtään. Kuten olen ymmärtänyt aiempien töiden tehneen.

Toimii hyvin, ammattikirjoittajan työtä. Hienoa, että hän valitsi tämän aiheen.

Jari Tervo: Layla. WSOY 2011.