Heli Laaksonen: The Nature of Finnish Nature

Heli Laaksosen Luonnos ja sen jatko-osa Jatkos ilahduttavat suomalaisen sanataiteen ja luonnon ystäviä. Ja aina osuvan lahjakirjan hakijoita. Nyt runoilijan luontoselityksistä on tehty versio, jonka voi osoittaa englantia taitavalle tutulle, jota luontomme hämmästyttävät asiat kiinnostavat. Kuten revontulet, liito-oravat, mustikat tai vaikka kivet. All in English.

"Before you cast the first stone,
ask the stone´s permission first.
It has journeyed long and far
and has its own tales to tell.
Tales indeed!"

Kirjailija tarttuu reippaasti näihin eksoottisiin aiheisiin ja tiivistää ne lyhimmillään neljään riviin. Samalla tulee selviteltyä pohjoista ihmisluontoa sekä sijaintiamme, jonka kautta selviää muun muassa, mitä ja miksi on keskiyön aurinko. 

"There is also darkness in the world.
Darkness of the mind and darkness of the sight.
The polar night, that we call kaamos,
is a tough situation."

Luonnos-kirjan tapaan havainnoissa on yllättävyyttä ja hauskuutta, tosin ihan yhtä hersyvää huumoria en tavoita, mikä aiheutunee lähinnä oman kielitaidon rajoittuneisuudesta, ehkä osin myös Luonnosta opettavaisemmasta otteesta (Jatkos-kirjaa en ole lukenut). Mikä taas saattaa selkeytensä vuoksi toimia hyvin ulkomaan eläville, niin Brittein saarilla kuin manner-Euroopassa, joita Suomi kiinnostaa, ehkä vierailukohteeksi asti. Ja ihan ensiksi tulivat mieleen japanilaiset, jotka jo ovat Tove-lumoissa ja Kaurismäki-kiihkossa: heille kirja on mainio tietoisku ja näyte suomalaisesta huumorista ja esitystavasta! 

"The bond between person and pig is long lived.
After all, we are mostly the same:
pinkish coloured co-workers,
omnivorous as a pauper´s child." 

Kaunis pieni kirja on kuin lahja jo ulkonäöltään. Ei pröystäilyä eikä kikkailua, vaan suomalaiseen tapaan. Heli Laaksosen itse piirtämät mustavalkoiset kuvat ovat herkkiä kuin aamu-usva järven yllä ja jatkavat luontevasti niin Tove Janssonin kuin Aki Kaurismäen viitoittamaa vaatimattomuuden ja ääneensanomattoman painavuuden linjaa. Kullekin aiheelle on varattu yksi aukeama, jossa kohde on nimetty englannin lisäksi suomeksi ja latinaksi. 

Faktat kirjassa ovat tosia, mitään ei ole kuvauksissa mielikuviteltu, mutta höystetty kirjoittajan persoonallisella näkökulmalla. Heli Laaksonen on toiselta ammatiltaan luonto- ja ympäristöneuvoja, joten tietoa ja innostusta kertomiseen riittää. Kuulijakuntakin lienee kasvussa näinä aikoina, kun luonnon merkitys ihmiskunnan olemiselle alkaa hiljalleen tihkua tajuntaamme. Laaja lähdeluettelo on mukana, se ei kyllä juuri palvele muita kuin suomalaisia, mutta vakuuttaa lukijalle tietojen olevan kunnossa. 

Hauska tuttavuus, jota suosittelen lahjakirjaksi muualla kuin Suomessa asuville ja jota itsekin kannattaa vilkaista ennen paperiin kääräisyä. Enpä muistanut halavasepikkää! Täytyy pitää mielessä seuraavaa kaukomatkaa varten (tässäkin luonnon puolesta oiva pisto maapalloa ympäri lenteleville):  

"What is found in Finland but nowhere else?
Hylochares cruentatus!
Now there´s something worth bragging about
in the pool bar in Bali."

The Nature of Finnish Nature. Otava 2024. Written and illustrated by poet Heli Laaksonen. Translated by Richard Clarke & Riikka Palonen.

Lempeänluontoista luettavaa katastrofikauhuisille

Oletko juhlatuulella? Tai muuten vain väsynyt dystopiaan, murhiin, maailmanlopun ennustuksiin ja kaikkiin kauheuksiin? Etsitkö luettavaa, joka on lempeää, nokkelaa ja hauskaa? Ehkä sellaista, jonka voisi antaa joululahjaksi melkein kenelle vain? Esittelen kaksi kirjaa tähän kategoriaan: molemmat liittyvät suomalaisille rakkaaseen aiheeseen, luontoon, ja suomalaisuuteen ylipäänsä, mikä tänään on oikein sopivaa. 

1. Heli Laaksonen: Luonnos. Heli Laaksosen iloisuus on tarttuvaa lajia, nauttii sen luettuna tai esiintymisinä. Esitelmistä kirjan ideakin syntyi: miksei tehdä samantien kokonainen luontokirja, kun alkua oli jo olemassa (kai jonkinlainen luonnos?). Kertoja on kirjassa "luonnos" eli ihan pihalla, metsässä, niityillä ja rannoilla, taivastelemassa tavallisia ihmeellisyyksiä ja kuvaamassa niitä hersyvän hauskasti pulusta hirvikärpäseen ja lisääntymisestä hyasinttiin. Auringosta kaikki alkaa, ja ajassa ollaan, sillä auringolla on korona.

"Mistä tunnet sä jäkälän? Onko oikea sulle hän?"

"Hämähäkki ei saa niellyksi kiinteää ravintoa, siksi se liuottaa saaliinsa nestemäiseksi ja ryystää sen kuin pirtelön. Ei ehkä auttanut hämähäkkikammoon?"

"Hirvi on Suomen suurin eläin mutta suurin elävä luonnossa on mesisieni (rihmasto jopa hehtaarin kokoinen)." 

Kiinnostavia, monenkokoisia havaintoja ja faktoja, totta mutta ei totista tarinointia kustakin luontoaiheesta noin sivun verran, nasakoilla lauseilla ilmaistuina ja yllättävillä yhteyksillä maustettuina. Kirjailijan taitoja ja oivalluskykyä voi vain ihailla - eikä tiedonhankinta ole ollut pieni työ. Hän on tehnyt itse myös kirjan piirroskuvituksen. Sopii kaikenikäisille luonnonystäville ja jopa luontoa vieroksuville. 

2. Juha Hurme: Tiu tau tilhi. Kirja jatkaa Niemi- ja Suomi-kirjoista tuttua hurmaavaa Hurme-tyyliä, jossa kerrotaan painavaa asiaa huumorilla ja rennolla jutusteluotteella. Nyt aihe on rajatumpi, sillä se kuvaa erään vanhan lastenlaulun syntyä. Mutta Hurme ei rajauksia tunnusta, vaan tulee kuvanneeksi myös suomalaista kulttuuria laulun syntyaikoina, 1900-luvun alussa, osallisia ja aikansa merkkihenkilöitä, jotka vaikuttavat olleen ihmeellisen touhukkaita, aikaansaavia ynnä varsin persoonallisia.

Ajatellaan vaikka "Suomen kansakoulun isää" Uno Cygnaeusta, jonka mielestä ei riittänyt se, että suomalaiset, vähävaraiset, tytötkin, oppisivat koulussa lukemaan - heidän olisi hyvä myös ymmärtää jotain lukemastaan! Ja "laulun luikautus vähän joka välissä oli suotavaa", sanoo Hurme. Kansainvälistynyt tanssitaitoinen pappi, lääkärinopintojakin suorittanut Cygnaeus omisti loppupuolen elämästään kansakoulujen ylitarkastukseen ja todennäköisesti tarkisti myös, että laulettavat laulut olivat oikeanlaisia. 

Tiu tau tilhi -laulun sävelsi Mikael Nyberg ja sanoitti Ilmari Kianto, jonka elämä oli kirjan mukaan melkoista sekoilua ("Rasittava äijä", sanoo Hurme). Biisin opettelusta saivat nauttia kansakoulunsa noin vuosina 1930-1960 käyneet. Joku saattaa muistaa Olavi Pesosen Laulukirjan tai sitä edeltävän Wilho Siukosen musiikin oppikirjan koululaisille. Molemmista löytyi nimikipale, jota Hurme ruotii niin sävelen kuin sanoituksen puolesta. Luonnollisesti kirja käy läpi myös niin tilhen, pihlajanmarjan kuin muut laulun luontoaiheet tarkalla tieteellisellä syynillä dinosaurushistoriasta Kettu-karkkeihin. Vaikka laulu sinänsä ei kiinnostaisi, kirja tarjoaa viihdyttävää ja tietopitoista tekstitykitystä Suomen kulttuurin alkuajoista kiinnostuneille.

Heli Laaksonen: Luonnos. Otava 2022. Kuvitus Heli Laaksonen.

Muualla: Kirsin Book Clubin Kirsi oli mukana Helin kuuden metrin luontopolulla ja sanoo kirjaa erinomaiseksi joka kodin oppaaksi. 

Juha Hurme: Tiu tau tilhi. Teos 2022. Ulkoasu Jenni Saari. 

Muualla: Riippumaton tuumailija hieman väsyi kirjan rönsyihin, mutta sanoo: "...on syytä antaa Hurmeelle jälleen kerran tunnustus siitä, miten laajalti hän penkoo suomalaista sivistys- ja kulttuurihistoriaa ihan vain tämän "c-mollin kvinttiä" kiertävän yksinkertaisen melodian avulla."

Turun kirjamessut, päivä 2

Kirkas aurinkoinen päivä Turussa 5.10.2019. Ohjelmassa oli heti aamusta Minna Canth -keskustelu sekä teatteri- ja kulttuuribloggaajien paneeli, joista kumpaankaan en ehtinyt, sillä kirjabloggarit oli kutsuttu tapaamaan messujen ohjelmajohtajaa ja tiedottajaa aamukahvimerkeissä. Hieno ele messuilta ja kiitos bloggarien työn arvostuksesta kirjojen näkyvyyden puolesta, jota meille painotettiin. Kissa kiitoksella elää, mutta kyllä tunnustus todella lämmittää - ehkä ei ole turhaa tämä raapustelu.

Samasta syystä meni ohi Keltaisen kirjaston 75 vuotta -ohjelma, jossa keskusteltiin laadukkaan käännöskirjallisuuden merkityksestä, tärkeä aihe tämäkin. Ja pian on vihdoin Nobel-jaon aika: kun yksi vuosi jäi välistä, tänä vuonna palkinnon saa kaksi kirjailijaa! Jännittävää! Nobel-palkinnoista on tehnyt kirjan Räjähdemiehen perintö Sanna Nyqvist, tähän pitää tutustua.

Mutta ehdin kuulemaan Mikko Rimmisen uutuuskirjan esittelyä. Jos se näyttää siltä kertoo herra Lyystä, joka joutuu kuohuttavien tapahtumien pyörteeseen, jota hän ei pysty hallitsemaan "kykenemättömyyttään naapurustokommunikointiin", kertoi Rimminen. Kommunikoinnin vaikeudesta Rimminen on ennenkin kirjoittanut ansiokkaasti ja asettanut henkilönsä mahdottomiin tilanteisiin. Ajatus jotenkin resonoi someaikaan.

"Pahinta mitä herra Lyylle voi tapahtua on, että naapurit pyytävät häntä boolivastaavaksi talon auringonpimennysjuhliin."

Lastenosastolla pyöri paljon teatteria, ja ohikulkijana näytti hienolta nuorten esiintyjien tekeminen, mutta melkein enemmän viihdytti yleisö: niin täpinöissään ja täysillä mukana! (Tästä tulee kertomaan lisää mm. Ja kaikkea muuta -blogi, jonka pitäjä vietti päivän messuilla poikansa kanssa.)

Messujen teema oli teatteri, maateemoista on luovuttu (ensi vuonna musiikki, sen jälkeen kuvataide). Teatteri on luonteva jatko kirjaan ja tekstiin, ja sama yleisö kuluttaa paljon molempia. Sen kunniaksi kuuntelin konkariteatterinjohtajien keskustelun merkittävimmistä ilmiöistä 50 vuoden aikana. Maarit Pyökäri, Esko Roine ja Asko Sarkola omaavat pitkän katsantokulman alaan, jossa suuri muutos tapahtui heidän mukaansa 1960-70-luvuilla, kun politisoituminen valtasi teatterin. Niin pitkälle, että  työntekijät eivät voineet keskustella keskenään tai edes istua samassa kahvilan pöydässä, jos edustivat eri liikkeitä, joita silloin syntyi. Ja joista monet nykyteatterit, kuten Kom tai Ryhmis, kumpusivat. Setä Roine kertoi muistojaan, jotka kieltämättä vaikuttavat senaikaisilta, Maarit Pyökäri totesi, että puhenäytelmä pitää kutinsa ja että tekstien taso on noussut.

Uusia teatteriammatteja on syntynyt mm. videon ja somen myötä ja monimuotoisuus on kasvanut, kun osaksi ovat tulleet uudet esitystavat, kuten tanssi ja sirkus. Yhteisesti mainittiin se, että teatterin harrastuneisuus on Suomessa hämmästyttävän suurta. Teattereissa käy enemmän väkeä kuin lätkämatseissa! Kesäteatteri, perin suomalainen ilmiö, on voimissaan, sillä me haluamme kesällä olla ulkona (sisänäytökset eivät kesäisin vedä eikä niitä siksi ole). Yksi suosion syy on Pyökärin mukaan se, ettei teatteri ole liian akateemista ja vaikeaa, vaan siihen on helppo mennä. Ja monella on kokemusta näyttelemisestä, harrastusryhmien, tai jos ei itsen niin kaverin tai perheenjäsenen kautta, kuten Pauliina Rauhala totesi toisessa keskustelussa, jossa hän ja Anni Kytömäki kertoivat kirjan muuntumisesta näyttämölle. Kuten olemme kirja- ja lätkäkansaa, olemme myös ehdottomasti teatterikansaa! 

Tänään ajattelin panostaa kansainvälisyyteen, sillä ulkomaisten kirjailijoiden tapaaminen on vielä harvinaisempaa herkkua kuin kotimaisten. Jonas Hassen Khemirin uutuus, Isän säännöt, kertoo nuoresta isästä ruotsalaisessa lähiössä. Kuulimme näytteitä kirjailijan lukemana (ruotsiksi), ja niiden perusteella peukutan jo nyt. Pidin paljon hänen edellisestä kirjastaan Kaikki se mitä en muista.

Ruth Ware on kotoisin Brightonista, ja hänen keskusteluaan Antti Kasperin kanssa oli anglofiliaan taipuvaisen ilo kuunnella; niin kaunista englannin kieltä! Ware kirjoittaa psykologisia rikostrillereitä, ei dekkareita, kuten moni luulee. Tarinassa ei roisku veri, vaikka rikos tapahtuu: kirjailija keskittyy tavallisen naisen elämään, jossa tapahtuu jotain odottamatonta, mikä voisi tapahtua kenelle vain. Waren välitön esiintyminen vaikutti. Kuvittelin lavalle nousevan kopean viimeisen päälle laitetun ylhäisen tähden (ruotsalaisten dekkaristien vaikutusta?), mutta paikalla oli lämmin perheenäitimäinen, terävä, jalat maassa oleva nainen. Jonka kirjoja on myyty nelisen miljoonaa kappaletta, mutta kuulemma hän ei elä staran elämää, vaan tekee kotitöitä ja epäonnistuu lastensa käskyttämisessä, kuten kuka tahansa.

Uransa huippuhetkeksi hän kertoi kustantajansa puhelinsoiton, jossa ensin pyydettiin istumaan alas. Ja sitten: kirjasi on noussut NY Timesin best sellers -listalle (linkki tämänhetkiseen). Silloin Warea huippasi ja piti hengitellä huolella. Nyt ei tarvitsisi enää yrittää löytää kirjoitusaikaa päivätyön ja perheen lisäksi! Kirja oli Synkän metsän siimeksessä, ja täytyy muuten todeta, että olen tainnut lukea kaikki sen jälkeenkin ilmestyneet, vaikken ole blogannut. Ne ovat niin mainiota aivolepoa, jotka lukee sutjakasti mutta unohtaa saman tien - siinä hänen suosionsa salaisuus?

Tapasin venezuelalaisen Karina Sainz Borgon, jonka kirjaa Caracasissa on vielä yö olen jo hypistellyt, lukematta vielä. Se kertoo maasta "kaaoksen partaalla" (lainaus takakannesta) ja naisesta, joka pakenee. Myös tämä kirjailija oli välitön ja puhelias tavattava, ikään kuin olisi aidosti kiinnostunut blogistani (heh.) Ei voi kuin ihailla, miten ammattilaiset hommansa hoitavat!

Bloggarit olivat hyvin edustettuina paitsi osallistujina myös ohjelmassa. Kia Raevaara ja hänen lasten- ja nuortenkirjoja käsittelevä bloginsa Luetaanko tämä osallistui paneelin, jossa keskusteltiin lastenkirjojen (arvioiden) näkyvyydestä. Liian vähän tai ei lainkaan! Eli sama kuin aikuistenkin kirjoilla, suurimmalla osalla. Kia on saanut paljon palautetta ja kiitosta muun muassa opettajilta ja muilta kasvatusalan ammattilaisia. Ja ansiosta. Tärkeää työtä lukemisen näkyvyyden ja tietoisuuden eteen. 

Kohutun Tervo-Loiri-kaksikon jätin suosiolla väliin valtaisan ruuhkan vuoksi, alkoi ahdistaa. Mutta jos pitäisi sanoa, kuka veti kaikista eniten messuväkeä, se on Heli Laaksonen, jonka jokaisessa esiintymisessä oli hurja tungos. Eikä syyttä, niin valovoimainen ja hieno esiintyjä hän on, tuotannostaan nyt puhumattakaan. Ja on vähän kotikenttäetuakin tietysti. Hän on näitä taiteilijoita, joiden lumo ja lahjakkuus säteilevät moneen suuntaan. Tältä se näytti:

Heli on myös ollut mukana Lauri Tähkän Äärillä-kirjan teossa "olkapään takana", ja heidän keskustelunsa vaikutti välittömältä eikä ohjelmalliselta, onnistuin kuulemaan osan. Mutta sitten onnistuin nappiin:

Kadehdi vapaasti! Ja tule itse kirjamessuille, siellä tapaa ketä vain! Kaksi päivää elämyksiä tankattuani hyppäsin junaan ja kotiin, kirjakasojeni keskelle. Ja valmistautumaan Helsingin kirjamessuille, jotka alkavat 24.10. 

Sain messulipun bloggaajana Turun kirjamessuilta, kiitos! Ja juuri tätä kirjoittaessani tuli tiedote, jonka mukaan messut ovat olleet sisällöllinen ja myynnillinen menestys. Kävijöitä oli 23 559, liki tuhat esiintyjää, lähes 100 teatterialan vaikuttajaa ja liki 300 näytteilleasettajaa. "Jenni Haukio on erittäin tyytyväinen siihen, miten tapahtuman sisältöuudistus poikkitaiteellisiin teemoihin on otettu vastaan." Myyntiä on ollut mukavasti, mikä on tietysti tärkeää jatkuvuuden kannalta.

Katso Turun kirjamessujen 2019 päivä 1.

Vuoden 2018 Turun kirjamessut.

Vuoden 2017 Turun kirjamessut, osa 1 ja osa 2.