Nyt voin suositella hyvää elokuvaa: Pernilla Augustin Sovintoa. En ole lukenut Susanna Alakosken Sikalat-kirjaa, johon leffa perustuu, kun pidin aihetta, Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten kurjaa elämää, kovin masentavana. Mutta uskon, että kirjakin on hyvä. Elokuva ainakin teki suuren vaikutuksen. Ripsivärit poskilla sitä tuijotti intensiivisesti niin, että piti välillä muistuttaa itseään hengittämisestä.
Elokuva kertoo yhden perheen tarinan kahdesta lapsesta vanhemman, tytön näkökulmasta. Maahanmuutto pahinta lajia, köyhyyttä, alkoholismia, väkivaltaa − arkinen aihe, joka ei maailmoja syleile. Silti elämänkokoinen tarina, jota isompaa ei voi yhdellä ihmisellä ollakaan. Pernilla August kuvaa hienosti etenkin sitä, miten lapsuuden tapahtumat vaikuttavat lapseen tämän koko elämän ajan. Miten pelottavan paljon ne vaikuttavat.
Tytär ja pikkuveli elävät lapsuutensa alkoholistivanhempien hoteissa ruotsalaisessa lähiössä. Tarkemmin en juonta paljasta, mutta se näytetään heti alussa, että tytär onnistuu rakentamaan itselleen kunnon elämän ja perheen. Kun äiti on kuolemaisillaan, hän kutsuu tyttären luokseen. Tytär kohtaa äitinsä pitkästä aikaa ja joutuu sen myötä myös kohtaamaan lapsuutensa traumat.
Roolitus on napakymppi. Outi Mäenpää tekee äitinä mykistävän huikean suorituksen, uransa parhaan, uskon. Päähenkilö, tytär, Tehilla Blad, on juuri kuten ikäisensä tytön pitääkin. Ja Noomi Rapace, joka esittää tytärtä aikuiseksi kasvaneena, on uskottava ja vaikuttava vähäeleisyydessään. Miehet jäävät auttamatta varjoon tässä tarinassa, vaikka suoriutuvatkin hyvin. Ola Rapace, tyttären aviomies, on niin ruotsalaisen yli-ihana, puhuva, pussaava, empaattinen ja sympaattinen aviomies kuin olla voi, ja Ville Virtanen isänä menee täydestä typeränpuoleisena suomalaisjunttina, joka ei tunne muita keinoja ihmisenä olemiseen kuin pullon korkkauksen ja perheen hakkaamisen. Siinäpä maaottelua kerrakseen.
Ohjaus on tehty taitavasti niin, ettei asioita liioitella eikä tunteisiin vedota naiivilla tavalla, vaan juuri sopivalla intensiteetillä. Kun juontakaan ei tuntenut, piti elokuva täysin otteessaan alusta loppuun. Mutta vaikka loppuratkaisut tietäisikin, kannattaa tämä nähdä silti: ohjaus ja näyttelijätyö ovat hienoa katsottavaa.