Jännitystä x 3

Koukuttavaa jännitysviihdettä on kertakaikkiaan joskus saatava.

Sadie muuttaa tyttärensä kanssa Lontooseen ja laittaa tytön, Robinin, hyvään kouluun, koska tädin perintö niin velvoittaa. Koulussa ja etenkin vanhemmilla on tarkka hierarkia; armottomat äidit piiskaavat tyttöjään yhä parempiin suorituksiin, ja  vanhempien on osallistuttava tiiviisti tapahtumiin, herkkumyyjäisiin, hierarkian ylläpitämiseen... 

Sadie ei suostu tällaiseen ja joutuu heti huonoihin väleihin äitien johtohahmojen, etenkin Julian, kanssa. Jokunen ystäväkin löytyy, kuten Nicole, mutta tämäkään ei uskalla uhmata Julian kuningatarasemaa. Asetelma tuntuu tutulta, ainakin Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet kertoi samantyyppisestä tilanteesta.

Tuttuudesta huolimatta tarina on tehokas koukuttaja; piti lukea lähes yhteen putkeen. Kun leipomisvuorojen jakoakin karmeampia tapauksia alkaa ilmaantua, meno on vauhdikasta ja kirjailija osaa mainiosti kieputtaa lukijan epäilyksiä milloin mihinkin suuntaan. 

Olisin pärjännyt hyvin ilman kursiivilla kirjoitettuja nimettömän kertojan jaksoja, joita on ripoteltu Sadien minäkerronnan väliin. Kyllä ne hieman lisää tiedonmurusilla ruokkivat, ja tarkoitus lie myös nostattaa pelottavuutta, mutta minusta ne olivat turhia. Mutta kokonaisuus on yllättävän jännittävä ja tehokkaasti paketoitu. 

Harriet Tyce: Kaikki valheesi. Otava 2020. (The lies you told) Suomennos Oona Nyström. 

Lunta, lisää lunta! Nyt ei olla minulle edes kirjallisesti tutussa ympäristössä: Alpeilla laskettelumajalla, jonne ei pääse tietä pitkin, vaan loppumatka taitetaan funikulaarilla (kiitos Turku, tunnemme nykyisin kaikki tämän sanan!). Hyi ja hui, en voisi kuvitella pelottavampaa sijaintia (hiihdän kyllä, mutta alamäkiä välttelen). Korkeus, huono saavutettavuus ja lumivyöryjen mahdollisuus - ja kaiken keskelle työporukka kokoustamaan! 

Toisin kuin edellisessä, jo alkuasetelma on hyinen. Mutta tarina ei ole yhtä koukuttava, vaikka siinä on kiintoisia elementtejä. Sovellusfirma, jonka kehityksestä kokouksessa keskustellaan, on vaiheessa, jossa on tehtävä isoja päätöksiä jatkon kannalta. Itse sovellus muuten kuulostaa näppärältä idealta, se liittyy musiikin kuunteluun. Matkalla ovat mukana yrityksen omistajat ja avainhenkilöt, joiden on tarkoitus lasketella työasioiden lomassa, majaa pitävien Erinin ja Dannyn hoivissa. Ware jaarittelee liikaa kertoessaan ihmisten pienistä tekemisistä, keskusteluista ja motiiveista, toistoa ja tyhjäkäyntiä on turhaan, ja jotenkin töksähtävästi päädytään christiemäiseen tilanteeseen, jossa väki alkaa yksi kerrallaan kadota tai kuolla.

Pakkohan tarina on lukea loppuun syyllisen selvittämiseksi, mutta pitkästyin. Plussia ovat hyytävä ympäristö ja työkauhujen tuominen sinne (muistiin: älä järjestä tiimikokousta Alpeilla) sekä yllätys: Muumit mainittu! Ja aihehan sopii erinomaisesti tällaiseen lumitalveen. Nostaa kiitollisuutta omasta lämpimästä kodista, josta pääsee mihin haluaa ja voi palata milloin haluaa.

Ruth Ware: Lumimyrsky. Otava 2020. (One by one) Suomennos Antti Saarilahti. 

Kotimaista jännäystä välillä. Niko Rantsi on KRP:n rikosylikonstaapeli, jonka painokas esikoisdekkari käyttää osaavasti genren keinoja. Päähenkilö Veli-Matti Suojanen, poliisi totta kai, kohtaa hankaluuksia. Joku nilkki vainoaa häntä, ja vanha kaveri joutuu pulaan, jossa ammattietiikka ja lojaalisuus ystävää kohtaan joutuvat tosi koetukselle. Mistä tulee mieleen Netflixin Suits-sarjan alkuosan yksi juonne, mutta Rantsi ei huumoria viljele kyseisen sarjan tapaan.

Hyvin todentuntuista, suomalaiselle sopivaa realismia sekä rikollismaailman ja etenkin poliisin toiminnan kuvausta. Rankkuus tulee tapahtumakuvioista enemmän kuin väkivallanteoista, joita tietenkään ei voi poliisidekkarissa välttää, mutta verenvuodatuksella ei turhaan mässäillä. Sujuvasti kotimaiseen jäyhään mentaliteettiin tehty ja sujuvasti luettu. Kirjaan on tulossa jatkoa, luulen, sillä asioita jää auki. Paikat, joissa liikutaan, sijaitsevat pääosin eteläisessä Suomessa, kuten Espoossa, Kirkkonummella ja Vihdissä, paikalliset löytävät sieltä tuttuja kulmia ja maisemia. Jos poliisityö kiinnostaa, varmasti tämäkin kirja sen tekee. Pidin tyylistä ja todentunnusta, jossa ei kikkailla ekstraa. 

Niko Rantsi: Sinun puolestasi vuodatettu. Tammi 2020. Kansi Markko Taina.

Turun kirjamessut, päivä 2

Kirkas aurinkoinen päivä Turussa 5.10.2019. Ohjelmassa oli heti aamusta Minna Canth -keskustelu sekä teatteri- ja kulttuuribloggaajien paneeli, joista kumpaankaan en ehtinyt, sillä kirjabloggarit oli kutsuttu tapaamaan messujen ohjelmajohtajaa ja tiedottajaa aamukahvimerkeissä. Hieno ele messuilta ja kiitos bloggarien työn arvostuksesta kirjojen näkyvyyden puolesta, jota meille painotettiin. Kissa kiitoksella elää, mutta kyllä tunnustus todella lämmittää - ehkä ei ole turhaa tämä raapustelu.

Samasta syystä meni ohi Keltaisen kirjaston 75 vuotta -ohjelma, jossa keskusteltiin laadukkaan käännöskirjallisuuden merkityksestä, tärkeä aihe tämäkin. Ja pian on vihdoin Nobel-jaon aika: kun yksi vuosi jäi välistä, tänä vuonna palkinnon saa kaksi kirjailijaa! Jännittävää! Nobel-palkinnoista on tehnyt kirjan Räjähdemiehen perintö Sanna Nyqvist, tähän pitää tutustua.

Mutta ehdin kuulemaan Mikko Rimmisen uutuuskirjan esittelyä. Jos se näyttää siltä kertoo herra Lyystä, joka joutuu kuohuttavien tapahtumien pyörteeseen, jota hän ei pysty hallitsemaan "kykenemättömyyttään naapurustokommunikointiin", kertoi Rimminen. Kommunikoinnin vaikeudesta Rimminen on ennenkin kirjoittanut ansiokkaasti ja asettanut henkilönsä mahdottomiin tilanteisiin. Ajatus jotenkin resonoi someaikaan.

"Pahinta mitä herra Lyylle voi tapahtua on, että naapurit pyytävät häntä boolivastaavaksi talon auringonpimennysjuhliin."

Lastenosastolla pyöri paljon teatteria, ja ohikulkijana näytti hienolta nuorten esiintyjien tekeminen, mutta melkein enemmän viihdytti yleisö: niin täpinöissään ja täysillä mukana! (Tästä tulee kertomaan lisää mm. Ja kaikkea muuta -blogi, jonka pitäjä vietti päivän messuilla poikansa kanssa.)

Messujen teema oli teatteri, maateemoista on luovuttu (ensi vuonna musiikki, sen jälkeen kuvataide). Teatteri on luonteva jatko kirjaan ja tekstiin, ja sama yleisö kuluttaa paljon molempia. Sen kunniaksi kuuntelin konkariteatterinjohtajien keskustelun merkittävimmistä ilmiöistä 50 vuoden aikana. Maarit Pyökäri, Esko Roine ja Asko Sarkola omaavat pitkän katsantokulman alaan, jossa suuri muutos tapahtui heidän mukaansa 1960-70-luvuilla, kun politisoituminen valtasi teatterin. Niin pitkälle, että  työntekijät eivät voineet keskustella keskenään tai edes istua samassa kahvilan pöydässä, jos edustivat eri liikkeitä, joita silloin syntyi. Ja joista monet nykyteatterit, kuten Kom tai Ryhmis, kumpusivat. Setä Roine kertoi muistojaan, jotka kieltämättä vaikuttavat senaikaisilta, Maarit Pyökäri totesi, että puhenäytelmä pitää kutinsa ja että tekstien taso on noussut.

Uusia teatteriammatteja on syntynyt mm. videon ja somen myötä ja monimuotoisuus on kasvanut, kun osaksi ovat tulleet uudet esitystavat, kuten tanssi ja sirkus. Yhteisesti mainittiin se, että teatterin harrastuneisuus on Suomessa hämmästyttävän suurta. Teattereissa käy enemmän väkeä kuin lätkämatseissa! Kesäteatteri, perin suomalainen ilmiö, on voimissaan, sillä me haluamme kesällä olla ulkona (sisänäytökset eivät kesäisin vedä eikä niitä siksi ole). Yksi suosion syy on Pyökärin mukaan se, ettei teatteri ole liian akateemista ja vaikeaa, vaan siihen on helppo mennä. Ja monella on kokemusta näyttelemisestä, harrastusryhmien, tai jos ei itsen niin kaverin tai perheenjäsenen kautta, kuten Pauliina Rauhala totesi toisessa keskustelussa, jossa hän ja Anni Kytömäki kertoivat kirjan muuntumisesta näyttämölle. Kuten olemme kirja- ja lätkäkansaa, olemme myös ehdottomasti teatterikansaa! 

Tänään ajattelin panostaa kansainvälisyyteen, sillä ulkomaisten kirjailijoiden tapaaminen on vielä harvinaisempaa herkkua kuin kotimaisten. Jonas Hassen Khemirin uutuus, Isän säännöt, kertoo nuoresta isästä ruotsalaisessa lähiössä. Kuulimme näytteitä kirjailijan lukemana (ruotsiksi), ja niiden perusteella peukutan jo nyt. Pidin paljon hänen edellisestä kirjastaan Kaikki se mitä en muista.

Ruth Ware on kotoisin Brightonista, ja hänen keskusteluaan Antti Kasperin kanssa oli anglofiliaan taipuvaisen ilo kuunnella; niin kaunista englannin kieltä! Ware kirjoittaa psykologisia rikostrillereitä, ei dekkareita, kuten moni luulee. Tarinassa ei roisku veri, vaikka rikos tapahtuu: kirjailija keskittyy tavallisen naisen elämään, jossa tapahtuu jotain odottamatonta, mikä voisi tapahtua kenelle vain. Waren välitön esiintyminen vaikutti. Kuvittelin lavalle nousevan kopean viimeisen päälle laitetun ylhäisen tähden (ruotsalaisten dekkaristien vaikutusta?), mutta paikalla oli lämmin perheenäitimäinen, terävä, jalat maassa oleva nainen. Jonka kirjoja on myyty nelisen miljoonaa kappaletta, mutta kuulemma hän ei elä staran elämää, vaan tekee kotitöitä ja epäonnistuu lastensa käskyttämisessä, kuten kuka tahansa.

Uransa huippuhetkeksi hän kertoi kustantajansa puhelinsoiton, jossa ensin pyydettiin istumaan alas. Ja sitten: kirjasi on noussut NY Timesin best sellers -listalle (linkki tämänhetkiseen). Silloin Warea huippasi ja piti hengitellä huolella. Nyt ei tarvitsisi enää yrittää löytää kirjoitusaikaa päivätyön ja perheen lisäksi! Kirja oli Synkän metsän siimeksessä, ja täytyy muuten todeta, että olen tainnut lukea kaikki sen jälkeenkin ilmestyneet, vaikken ole blogannut. Ne ovat niin mainiota aivolepoa, jotka lukee sutjakasti mutta unohtaa saman tien - siinä hänen suosionsa salaisuus?

Tapasin venezuelalaisen Karina Sainz Borgon, jonka kirjaa Caracasissa on vielä yö olen jo hypistellyt, lukematta vielä. Se kertoo maasta "kaaoksen partaalla" (lainaus takakannesta) ja naisesta, joka pakenee. Myös tämä kirjailija oli välitön ja puhelias tavattava, ikään kuin olisi aidosti kiinnostunut blogistani (heh.) Ei voi kuin ihailla, miten ammattilaiset hommansa hoitavat!

Bloggarit olivat hyvin edustettuina paitsi osallistujina myös ohjelmassa. Kia Raevaara ja hänen lasten- ja nuortenkirjoja käsittelevä bloginsa Luetaanko tämä osallistui paneelin, jossa keskusteltiin lastenkirjojen (arvioiden) näkyvyydestä. Liian vähän tai ei lainkaan! Eli sama kuin aikuistenkin kirjoilla, suurimmalla osalla. Kia on saanut paljon palautetta ja kiitosta muun muassa opettajilta ja muilta kasvatusalan ammattilaisia. Ja ansiosta. Tärkeää työtä lukemisen näkyvyyden ja tietoisuuden eteen. 

Kohutun Tervo-Loiri-kaksikon jätin suosiolla väliin valtaisan ruuhkan vuoksi, alkoi ahdistaa. Mutta jos pitäisi sanoa, kuka veti kaikista eniten messuväkeä, se on Heli Laaksonen, jonka jokaisessa esiintymisessä oli hurja tungos. Eikä syyttä, niin valovoimainen ja hieno esiintyjä hän on, tuotannostaan nyt puhumattakaan. Ja on vähän kotikenttäetuakin tietysti. Hän on näitä taiteilijoita, joiden lumo ja lahjakkuus säteilevät moneen suuntaan. Tältä se näytti:

Heli on myös ollut mukana Lauri Tähkän Äärillä-kirjan teossa "olkapään takana", ja heidän keskustelunsa vaikutti välittömältä eikä ohjelmalliselta, onnistuin kuulemaan osan. Mutta sitten onnistuin nappiin:

Kadehdi vapaasti! Ja tule itse kirjamessuille, siellä tapaa ketä vain! Kaksi päivää elämyksiä tankattuani hyppäsin junaan ja kotiin, kirjakasojeni keskelle. Ja valmistautumaan Helsingin kirjamessuille, jotka alkavat 24.10. 

Sain messulipun bloggaajana Turun kirjamessuilta, kiitos! Ja juuri tätä kirjoittaessani tuli tiedote, jonka mukaan messut ovat olleet sisällöllinen ja myynnillinen menestys. Kävijöitä oli 23 559, liki tuhat esiintyjää, lähes 100 teatterialan vaikuttajaa ja liki 300 näytteilleasettajaa. "Jenni Haukio on erittäin tyytyväinen siihen, miten tapahtuman sisältöuudistus poikkitaiteellisiin teemoihin on otettu vastaan." Myyntiä on ollut mukavasti, mikä on tietysti tärkeää jatkuvuuden kannalta.

Katso Turun kirjamessujen 2019 päivä 1.

Vuoden 2018 Turun kirjamessut.

Vuoden 2017 Turun kirjamessut, osa 1 ja osa 2.

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

Melko täydellistä kesäloma-aivolukemista tarjoilee britti Ruth Ware trillerillään. Kertoja, lontoolainen kirjailija Nora joutuu yllättäen tekemisiin opiskeluaikojen ystäviensä kanssa: hän saa kutsun Claren polttareihin, vaikkei ole tavannut tätä kymmeneen vuoteen. Ei tosin paljon muitakaan: Nora on yksinasuja- ja viihtyjä, hän vakuuttaa lukijalle.

Tyttöjen välillä tapahtui jotain, mikä aiheutti välirikon. Nyt Nora ei kuitenkaan saa luistettua tapaamisesta, vaan lähtee syrjäiseen paikkaan polttareita viettämään, toisen vanhan opiskelukaverinsa kanssa. Tunnelma alkaa lipua uhkaavan puolelle, kun he näkevät erikoisen talon metsän keskellä.

Nora toimii ärsyttävän kiltisti, vaikka polttariasetelma osoittautuu paljon rankemmaksi kuin hän odotti. Eikä hän hauskaa odottanutkaan.

Viihdyttävä kokonaisuus tarjoaa niin jännitystä, huumoria kuin ihmissuhteiden ruotimista, kuten viihdekirjan kuuluukin, pikkuisen murhaa sekaan hämmentäen. Lajia on vaikea määritellä. Dekkariksi tämä ei yllä, chick-litiksi sisältää liikaa dramatiikkaa ja trilleriksi kevyt. Olisiko tämä jonkinlainen light-cocktail? Kupliva ja helposti kulautettava kuitenkin.

Kirjan kieli - suomennos - on sutjakan luontevaa puhekieltä, mikä tekee lukemisesta vaivatonta, ja tekstin heitoista voi nautiskella päätä rasittamatta. No, ei teksti ihan täydellistä ole, mutta virkistävän ajantasaista. Kerrankin ollaan tässä päivässä eikä haikailla menneitä, kymmentä vuotta kauemmas ainakaan.

Kenelle: Vaivatonta viihdettä hakevalle, aivot vapaalle -kirjan etsijälle.

Muualla: Tunnelmasta ja imusta kiittää Rakkaudesta kirjoihin -Annika, vaikka mainitsee myös keskinkertaisuuden kehän. Voi sitä viikonloppua hullumminkin viettää, tuumii kirjan kanssa Lumiomena.

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä. Otava 2017. Suomennos Oona Nyström. Kustantajan lukukappale.