Laura Lähteenmäki: Marian kirja

Maria Piponius menee naimisiin yli 20 vuotta häntä vanhemman lääkärin kanssa. Lääkärin nimi oli Elias Lönnrot. Eletään 1800-lukua, noin puoliväliä ja sen jälkeen. 

Kouluja käymätön Maria ei ole tyhmä, vaan maailmaa nähnyt ja aikaansaava. Hän oli isosisarensa kasvattama, työskenteli siskon ja tämän kapteenimiehen kanssa laivalla ja haaveili toimistotyöstä ennen rakastumistaan tuohon tuohikonttiseen, erikoiseen mieheen.

Parilla riittää puhuttavaa. Sanat ovat tärkeitä, olivathan ne Eliaksen työ ja intohimo. Vanhahtava sanasto ja sanojen merkityksen pohdinta viehättää lukijaa. Mutta mies oli mukana monessa, kuten kansanrunojen keräämisessä ja muokkaamisessa tuntemiksemme teoksiksi, ja paljon poissa kotoa, joka oli ensin Kajaanissa, myöhemmin Helsingissä. Maria ikävöi, vaikka työtä riitti kasvavan perheen ja kodin hoitamisessa. Suomessa elettiin kurjia nälänhädän vuosia. Lönnroteilla oli ruokaa riittävästi, lasten menetyksen suruilta ei silti vältytä. Kulkutaudeille ei lääkäri-isäkään mahtanut mitään. Perheen kokema kuolinaalto on itkettävän surullinen. 

"Ensin oli ollut äiti, joka lohdutti lasta. Sitten oli lapsi, joka lohdutti äitiä."

Marian isä oli värjäri, joka teki kasveista värejä, ja luonto elää myös Marian kanssa. Hänen taiteellinen puolensa oli yksi seikka, joka viehätti Eliasta. Aistivoima näkyy myös tekstissä. 

"Myös taivas vaihtoi väriä, kun Maria viimein käveli merenrantaan ja näki, miten kulta ja purppura värjäsivät pilvien pohjat, kuparinen taivaanranta loimotti ja jäistä paljastunut meri oli sinivuokonsininen."

Erikoinen elämäntarina, joka ansaitsi kertomisen. Hienoa, että myös merkkimiesten vaimoista kerrotaan - ilman heitä tuskin olisi ollut merkkimiehiäkään saavutuksineen. Olen aina pitänyt Laura Lähteenmäen ihmiskuvauksista osuvine havaintoineen ja tarkkoine, elävine kuvauksineen. 

Vaikka kirjoitustaito on vahva ja teksti nautinnollisen harkittua, suomalaisen kaunon parhaimmistoa, tämä kirja ei tullut minua yhtä lähelle kuin kirjailijan aiemmat. Saattaa johtua siitä, että oikeasti olemassa olleen henkilön kuvauksessa on oltu varovaisempia. Historialliset faktat ovat kohdillaan, muu, kuten ajatukset ja tunteet, ovat luonnnollisesti fiktiota. Rakkausromaaniksi tämän voisi hyvin määritellä, biofiktion ohella.

"- Mikä on sinusta päivä paras hetki? Maria kysyi, sillä hänelle se oli tämä. 
- Kun vieraat lähtevät, Eliaskin vastasi, ja he katsoivat toisiaan niin kuin silloin, kun näsiä kukki ja he tulivat polulla vastakkain, eivät tienneet kumpi päästää toisen ohi. Se oli ihan tavallinen ilta Bulevardin-kodissa."

Laura Lähteenmäki: Marian kirja. WSOY 2025. 

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki

Sukella silmät auki paiskaa meidät kesäisen Tanskan hiekkarannalle, olkikattoiseen hytteen, jonka Maria on vuokrannut itselleen ja tyttärelleen, pienelle koululaiselle Inkalle. Mukavissa maisemissa ollaan, aaltojen äänen melkein kuulee.

"Meri oli litteä, hopeinen tasanko. Se jatkui hiekan ja heinän rajaamana horisonttiin ja palautti laineita rantaan. Ulapalla aallot paisuivat vaahtopäiksi, sitten loivenivat ennen kuin kasvattivat uuden kruunun. Etäällä liisi surffaaja, aurinko piiskasi hänen kirjavaa purjettaan."

Marian aikomus on paitsi viettää perheaikaa tehdä töitä: hän on luvannut isänsä leskelle Liisalle tehdä isästä muistokirjan, elämäkerran, jota varten mukana on pinkoittain isän vanhoja papereita. Kuulostaa epärealistiselta suunnitelmalta heti alkuunsa! Kuten Maria toteaa:

"Mikään ei mennyt niin kuin kuvitteli. Näennäisen tasainenkin elämä oli täynnä ennustamattomia hetkiä."

Minkä vuoksi hytten vuokraaja Hanne piipahtaa vähän väliä kylässä, ihmetyttää Mariaa, mutta ajattelee sen olevan maan tapa. Maria ystävystyy mieluummin Kajan kanssa, tällä on talo dyynien lähellä. Inka luottaa Hanneen välittömästi, ja Mariakin huomaa kuitenkin turvaavansa tähän aina, kun on hätätilanne. Sellaisiakin tulee, vaikka trilleristä ei ole kyse; jonkinlainen arvoitus kuitenkin odottaa ratkaisijaansa. 

Suuri osuus on edesmenneellä isällä, jonka muistiinpanoja nainen lukee hämmästyneenä. Isä oli ollut opettaja, josta Marialla on melko ankarat muistot. He asuivat kaksin, tosin äitikin on jo edesmennyt, mutta häntä Maria tapasi harvakseltaan. Muistiinpanoista saattaa löytyä selityksiä isän käytökselle. Ainakin hänet tiukat standardinsa kasvatuksessa ja muun muassa väkivallan ehdoton kielto koulussa saavat taustansa. Närkästyneenä isä tilittää kollegoistaan, jotka pitivät lapsen erottamista koulusta liian ankarana rangaistuksena keinutönimisestä. 

"Mietin, kuinka he ilkeävät tehdä tätä työtä, olla vastuussa lapsista, jos eivät piittaa enempää? Tuntuu, etten voi työskennellä näiden virkaelättien kanssa, että työtäni ei arvosteta. Minua ei arvosteta!"

Isän kirjoitusten lukemisen vuoksi Marian omatkin muistot aktivoituvat. Hän muistaa hämärästi toisen pienen tytön, joka saattoi olla hänen leikkikaverinsa - vai mistä ajatus tytöstä kumpuaa? Ja miksi Hanne tulee "takaisin kuin bumerangi" ja on suorastaan kiusallinen ystävällinen? Täysin mukavaksi Maria ei oloaan Tanskassa tunne. 

Laura Lähteenmäen kirjat iskevät lukumakuuni; ne ovat koskettavia mutteivat tylsiä, eivät mässäile dramatiikalla vaikka kertovat isoista asioista, katsovat ihmiseen syvälle ja kertovat tarinansa kauniilla suomen kielellä ja ilmaisuilla, joita saa ihailla.

Tässä katse päähenkilöön on terävä, sillä Mariaa ei kuvata samastuttavana, kaikkivoipana "sankarittarena", vaan melkoisena sählärinä. Tai kauniimmin sanoen ihmisenä, joka elää tunteella ja vaistolla enemmän kuin järjellä. Ja sulkee mielellään silmänsä ikäviltä tosiasioilta, siitä kumpuaa kirjan nimi. Kun perheessä vaietaan asioista, lapsi tekee omia tulkintojaan. Marian on itse kohdattava kertomattomaksi jäänyttä, jottei malli valu Inkaan saakka. 

Hienovireinen tarina perheen muistoista ja menneen vaikutuksista nykyhetkeen, kasvattamisesta ja lapsista, vanhenemisesta ja ylipäänsä ihmisyydestä, joka on Lähteenmäen leipälaji. 

Kenelle: Ikääntyvien lapsille, kasvattajille, inhimillisen tarinan ja suomen kielen ystäville.

Muualla: Lukutuulia sanoo kirjan tunnelman olevan erityinen, omanlainen.

Aiempia kirjoja: Korkea aika, Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki. WSOY 2022. Graafinen suunnittelu Anna Makkonen.

Helsingin kirjamessuilla la klo 15 Esplanadi-lavalla (Espalla) Laura Lähteenmäki ja Petra Forstén kertomassa kirjoistaan Sukella silmät auki ja Kadonneet tytöt. Haluamansa kirjailijan ohjelmasta löytää kirjoittamalla hakuun sukunimi etunimi. 

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

Koskettavimmista kirjoista on vaikeinta kertoa: miten välittää vahva tunnelma ja kaikki hienoudet, joita ei osaa sanoiksi pukea mutta jotka tuntee vahvasti lukiessaan?

Sitten alkoi sade on sellainen kirja. Vähän alle kuusikymppiseksi ajattelemani Paula kertoo tyttärensä Elinan ja vävynsä Kasperin avioerosta. Kuka tulee miettineeksi, millainen isku ero on pitkään, jopa kymmeniä vuosia, vävyä perheenjäsenenä pitäneelle, kun suhde katkeaa yllättäen? Sekä anoppi että vävy välttelevät toisiaan hienotunteisesti ja lojaalisuudesta Elinaa kohtaan, vaikka ovat olleet läheisiä vuosia. Elina ja hänen kaksi pientä lastaan Kasperin kanssa ovat nyt Paulan perhe.

Paula on kokenut muitakin menetyksiä. Aviomies Lasse on kuollut, nuoruusaikojen paras ystävä Eeva etääntynyt. Mistä hän koostaa nyt elämäänsä? Paula ei kuitenkaan ole vielä vanhus, vaan työelämässä terapeuttina, ja lapsenlapset tarvitsevat hoitoa, kun Elinalla on muita menoja. Hoivaamisen ja äidintaitojaan Paula saa siten edelleen käyttää, myös aikuisen tyttären kanssa:

"Sinulla on puolet elämästä jäljellä, hän sanoo. Tapahtuu ihania asioita! Töissäkin hän ällistyy, miten yksinkertaiset sanat alkavat tehota. Paatuneenkin oloiset asiakkaat alkavat toistella tavanomaisia sanoja kuin suuria viisauksia. Ja nyt Elina jo hinkkaa kyyneliä hihaansa ja nousee istumaan."

Ystävyys naapurin Sonjan kanssa kehittyy, jos Paula suo - hän ei ole sosiaalisinta ihmislaatua. Kiinnostava, samastuttava henkilö!

"Mutta viime aikoina on tuntunut kuin asiat liukuisivat käsistä eikä hän ymmärtäisi enää niitä. Hän ei löydä sanoja niin kuin aiemmin, eikä hän ole varma ajatuksistaan ja osaamisestaan. Melkein kaiken voi sanoa toisin, ajatella eri tavalla tai olla vain hiljaa."

Rinnakkaistarinana seuraamme nuorta naista Ojóa ja hänen vaiheitaan paperittomana pakolaisena Espanjassa. Hän tutustuu ystävälliseen vaikka kummalliseen rouvaan, joka ottaa Ojón hoiviinsa kotitöitä vastaan. Rouva juttelee paljon, mutta pian Ojó tietää emännästään paljon enemmän kuin on puhuttu.

"Alan jo hävetä ajatuksiani, sillä rouva on hyvä. Hänhän auttaa ventovierasta tyttöä, vaikka hänen ei olisi mikään pakko. Joskus mietin hänen tarinaansa, mutta en minäkään kysy. Päättelen vain. Koska hän ei pidä kotimaahansa yhteyttä tai puhu kenestäkään, siellä ei ehkä ole ketään, joka kaipaisi häntä tai jota hän itse kaipaisi."

Mutta miten pakolaisen käy, kun häntä uhkaavat sekä viranomaiset että pakomatkan kotimaasta järjestänyt rikollinen?

Tarinat linkittyvät toisiinsa luontevasti. Henkilöiden ajatukset ja tunteet on piirretty millintarkasti niin, että lukija voi täysin uskoa ja eläytyä heidän tilanteisiinsa. Lähteenmäen kaunis ja rikas mutta napakka kieli on nautinnollista luettavaa, eikä huumoria puutu, nauroin usein, vaikka tarinat ovat rankkoja; kuin lukijalle osoitettaisiin keinoja selvitä vaikeista tilanteista. Ihmisyys - sen kuvaamisessa Lähteenmäki on mestari.

Tarina ottaa kantaa naisen elämän moniin puoliin ja haasteisiin, erilaisiin lähtökohtiin ja kohtaloihin. Monenlaisten henkilöiden kautta näkökulma on lavea. Eikä aina suinkaan henkilöitään mairitteleva! Myös Paulan työ tuo perspektiiviä ja ajankohtaisuutta:

"Mutta monet asiakkaat valittavat samasta mistä Elina: Isovanhemmat asuvat kaukana tai eivät välitä auttaa. Ruuhkavuosia elävät pariskunnat yrittävät pitää kaiken tip top -kunnossa, lapset, kodin ja itsensä. He kuntoilevat liikaa ja avaavat työläppärinsä uudestaan lasten mentyä nukkumaan."

Monitasoinen, viisas, viihdyttävä ja koskettava kirja ihmisyydestä ja ihmisistä, naisista. Lähteenmäkeä olen ihaillut aina, mutta hän parantaa kerta kerralta. Enkä usko, että olemme vielä nähneet läheskään kaikkea, mihin hän pystyy. Tämä on kirjavuoteni helmi, uskallan sanoa jo nyt, vaikka olen lukenut vasta pari vuoden 2020 kirjaa. Ehkä kolahti niin lujaa siksi, että samastun Paulaan elämäntilanteiden ja iän myötä, ehkä siksi, että kirjailija vain kertakaikkiaan on niin taitava ja vie mukanaan niin tekstin teknisellä taidolla kuin tunteen välittämisellä. Pidin myös siitä, että nyt ollaan tässä ajassa, ei historiassa. Vaikka mennyttä pitää ymmärtää ja siitä kertovia kirjoja luen innolla, on jotenkin helpottavaa lukea tämän ajan tuntemuksia kirjattuina ja selitettyinä, vertaistueksi.

Aiemmin bloggaamiani Lähteenmäen kirjoja:

Korkea aika
Ikkunat yöhön

Muualla: Kipupisteitä kaihtamaton, sanoo Leena Lumi. 

Kenelle: Kotimaisen laatuproosan ystäville, naisille ja heitä ymmärtämään haluaville, psykologisten romaanien ystäville. 

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade. WSOY 2020. Kansi Anna Makkonen.

Helmet-haaste 2020 kohta 42: kirjassa on isovanhempia. 

Laura Lähteenmäki: Korkea aika

Laura Lähteenmäki kirjoittaa naisista eri sukupolvissa. Teema on tuttu jo hänen aiemmasta kirjastaan Ikkunat yöhön, samoin taitava ihmiskuvaus sekä laaja ja risteilevä henkilöiden verkosto.

Päähenkilö Anna muuttaa miehensä Olavin ja pienen poikansa Laurin kanssa Karjalasta evakkona Hämeeseen, Heljän ja Kallen naapuriin. Iloinen, auttavainen ja kaikille hyvää toivova Anna on onnellinen; uusi talo rakenteilla, uusi vauva vatsassa, rivakka ja rakastava mies rinnalla. Hän säälii syvästi lapsetonta Heljää, sillä tämän mies on sotainvalidi. Heljä joutuu tekemään raskaita töitä, ja Anna ja Olavi auttavat, Olavi tosin lähinnä Annan käskystä eikä auttamisen ilosta.

Anna ja Heljä ovat luonteiltaan vastakkaiset. Ylpeä ja pidättyväinen Heljä pysyy velvollisuudesta miehensä rinnalla, kun taas auttavaisen Annan ja Olavin suhde ajautuu kriisiin, josta Anna ei pääse yli, ei myöskään suuresta surusta, joka perhettä kohtaa. Näistä tapahtumista ja henkilöistä versoo tapahtumaketju, joka ulottuu tähän päivään saakka, hetkeen, jossa Annan lapsenlapsenlapsi näprää älypuhelintaan. Ja yllätys, koukku, kyllä vain, se on mukana. Tämä on niitä kirjoja, jotka jäävät kutkuttelemaan mieltä ja joita on pakko kerrata heti lukemisen jälkeen alusta, jotta voi selittää itselleen, mitä oikeastaan tapahtui.

Kirjan nimi on hieno: se viittaa niin häihin kuin elämän huippuaikoihin muutenkin. Mikä on elämässä korkeinta ja parasta aikaa ja huomaako sen itse vasta jälkeen päin? Vai odottaako sitä jotain, loputtomiin? Milloin on korkea aika tehdä isoja päätöksiä?

Ihailen jälleen Lähteenmäen tekstiä; se on komeaa, yllättävää ja viisasta. Merkityksellistä. Alussa lukeminen takkuili hieman, kun henkilöitä tuntui olevan äkkiseltään paljon, mutta kun imuun pääsi, he alkoivat tulla tutuiksi. Yhdentekevyyksiä ei tarjoilla, tunnelma tihenee kuin huomaamatta ja virittää lukijan. Huomasin jännittäväni ja eläytyväni sukupolviketjun kiemuroihin niin, että kirjan sulkemisen jälkeen oli pakko tehdä kaksi asiaa: soittaa äidille. Ja lähteä lenkille, tehdä jotain fyysistä vastapainoksi.

Kenelle: Sukupolvitarinoiden ystäville, tunnelmaan uppoutuville, ajankulkua pohtiville.

Muualla: Sinisen linnan kirjaston Mariaa ihastutti kirjan kieli, mutta suretti Annan kohtalo. Puhumattomuuden ja patoutuneen surun sarjaa, sanoo Tuijata, joka ei täysin lämmennyt kirjailijan ratkaisuille. Puhutteleva perheromaani, sanoo Ulla. Erikoislaatuiseksi kirjan tekee kerronta, toteaa Lumiomena. Ihastuttavan kaunis, sanoo Kirjakaapin kummitus -Jonna. Selkeää ja kaunista, sanoo Kirjasähkökäyrän Mai, joka olisi halunnut lukea kipeistä ongelmista tarkemmin.

Laura Lähteenmäki: Korkea aika. WSOY 2016. Graafinen suunnittelija Anna Makkonen.

Postaus on osa Naistenviikon lukuhaastetta, jota emännöi Tuijata.

Ikkunat yöhön

Eletään aikaa heti sodan jälkeen, mutta myös tätä päivää. Nuorena vaimona Tampereelta maalle muuttaneen Elsin lapset Arja ja Asta ovat jo keski-iässä, ja heidänkin lapsensa - Arjan Hanna ja Riikka, Astan Roope - aikuisia.

Asta on jäänyt pitämään sukutilaa, Niittyä, kun muut ovat hävinneet kuka mihinkin ja vain piipahtavat paikalla, jos sitäkään. Arjalla on työnsä, Hannalla perheensä, Riikalla runoilunsa, lapsekas Roopekin alkaa seurustella. Tyttöystävä Teresasta tulee sattuman kautta Riikan kustannustoimittaja.

Lähteenmäki kuvaa upeasti henkilöitään. Voisin samaistua heistä jokaiseen, he ovat ymmärrettäviä ja aitoja. Monimutkainen ihmissuhdekuvio rakentuu uteliaisuutta kiihottavalla tavalla ja huipentuu sukupolvien takaisten salattujen asioiden paljastumiseen. Motiivit ovat uskottavia, ja juoni - joka ei ole tässä minusta pääasia, vaan henkilöt itse ja heidän suhteensa - kestää.

Henkilöitä on paljon, paitsi suku itse, mukana on naapureita ja työkavereita, joten alussa oli hieman vaikeuksia hahmottaa, kuka nyt puhuu vaikkapa äidistään ja kuka tämä äiti oli, mutta onneksi luvut on nimetty kulloisenkin kertojan nimellä. Ja tekstistä asiat tulevat selviksi, mutta tarkkana pitää olla. Tunnustan, että piirsin sukupuun, jotta suhteet säilyivät selvinä. Mutta ei ole miinusta, että lukija saa hieman pinnistellä.

Teresasta pidin kovasti. Nuoren naisen haaveet tulevasta ja elämännälkä tulevat hienosti esiin, eikä Teresa ole itseään huijaavaa lajia, vaan näkee ja osaa analysoida tarkasti muitakin, mutta silti voi sattua vahinkoja, kun kokemusta ei paljon ole. Vanheneva, yksinäinen Asta on kaikessa katkeruudessaan äärimmäinen, mutta erittäin uskottava. Voin niin nähdä näitä naisia, että voisin jopa nimetä muutaman.

"Hän istutti ne taimet yksin loppuun ja oli totta, että aukko oli pirun kuuma ja siellä pörisi kärpäsiä eikä hän ollut muistanut ottaa vettä mukaan.Mutta totta oli myös se, että hän oli vanha ihminen, vanha nainen, joka ei kauan jaksaisi huolehtia kaikesta, istuttaa metsiä tuleville sukupolville ja pitää taloja pystyssä herrasväkiä varten.
Eikä kukaan huolehtinut hänestä. 
Ajatus vain poikkesi mielessä."

Riikka on katkeruudessaan tullut tätiinsä, vaikka tätä pelkääkin, ja pysyy tiukasti pikkusiskon roolissaan, kun taas Hanna isosiskona on tekeväinen suorittaja ja huolekas äiti, tädin piirteitä nämäkin. Molemmat ovat katkeria äidilleen Arjalle, joka on uppoutunut työhönsä ja katkaissut välinsä Niittyyn täysin, äitinsä Elsin tapauksen jälkeen. Miten surullista, sillä Elsin näkökulmasta:

"Tytöt olivat hänelle niin rakkaita, Asta varsinkin. Hän oli jo kauan sitten päättänyt, että tekisi näiden eteen ihan mitä tahansa. Ihan mitä vain niin kuin isäkin oli sanonut, jotta tytöillä olisi parempi elämä sen jälkeen, mitä hän itse oli heille tehnyt."

Elsi onkin tarinan päähahmo, jos joku. Hän kaipaa syntymäkotiaan, kaupunkia, katuvaloja, ja pettyy niin avioliittoon kuin itseensä äitinä. Kun kolmas lapsi syntyy, hän ei enää kestä. Tuolloin ei tunnettu diagnoosia synnytysmasennus, mutta siitä hän kärsii, eikä toivu. Tämä sysää liikkeelle moneen sukupolveen ulottuvan tapahtumaketjun.

Suvun ristiinrastiin periytyvät piirteet, muutokset iän myötä, ratkaisujen taustat ja pitkälle tulevaan vaikuttavat seuraukset käyvät tekstistä ilmi taitavasti, lähes salakavalasti. Yksi huipentumista tuntuu hieman yliampuvalta, hypätään jo dekkarin puolelle. Tämä kuvio tuntuu jokseenkin turhalta muutenkin runsaassa suhteiden verkossa. Tarina olisi kestänyt muutenkin.

Tämä on nimenomaan naisten tarina. Miehet ovat syrjemmällä, mutta tärkeinä tekijöinä. Ja kyllä, talot ja tilukset naisten johtamina - kuin Niskavuoressa. Teresa sen sanoo:

"Roope oli lapsellisen innostunut piirakasta, kyykki hellan edessä ja kertoi että piiras oli oman maan raparpereista. 
Tämä on Niskavuoren leipä! Tämä on Niityn raparperipiirakka!"

Kirja oli todella myönteinen yllätys, Lähteenmäen ensimmäinen aikuisten romaani. Kirjoituskokemus näkyy ja tuntuu, kokonaisuus on laadukas ja kiehtova. Uskottava, taitava henkilö- ja ihmissuhdekuvaus.

Kenelle: Sukupolviromaanien ystäville, ihmisuhderomaaneja ahmivalle, kotimaisen hyvän kirjan ystäville.

Muualla: Ravisutteleva lukukokemus, sanoo Susa. Myös Hannalta menivät nimet sekaisin, mutta kirja sai hyvän arvion.

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön. WSOY 2013.
Kiitos kustantajalle lukukappaleesta!