Paha kirja

Paha kirja on hyvä kirja. Kirjoitusteknisesti taitava ja johdonmukainen. Ja kirjan nimi on kaikessa yksinkertaisuudessaan erinomainen. Itse tekstissä esiintyvä paha ei ole niin paha kuin odotin, mutta henkilöt ovat sitä pahempia. Inhosin jokaikistä.

Harvoin lukee kirjan, jossa kehenkään ei voi samastua: Korkea-ahon suomenruotsalainen yliopistomaailma onnistuu sen tekemään. Henkilöistä jokainen pyörii omassa kuplassaan, ärsyttävän pöyhkeät opiskelijat tekevät tyhmyyksiä ja ovat ylimielisiä, äärettömän hauskoja ja fiksuja. Vaikka he tarvitsevat ihan normielämässä pärjäämiseen monenlaista kemiallista sytykettä, perusahdistuksen peittämiseen. Pasi on tässä epätoivoisempi, Calle juopuu enemmän omasta erinomaisuudestaan. Kumpikaan ei näe itsensä ulkopuolelle.

Opettajat eivät ole oppilaita viisaampia. Mickel on vanhempi versio opiskelijoistaan. Ikä, kokemus ja sievistelevä käytös eivät tee tilanteesta parempaa. Naiset, kuten Mickelin vaimo Myrna, jäävät tarinassa statisteiksi, mukaillen samaa ajatusmaailmaa.

Tarinan löysähkö keskipiste on eräs tietty kirja, joka tuo tarinaan spefi-piirteitä. Huu, kirja, jonka lukemisesta joutuu helvettiin! Lukija tekee itsemurhan! Teema ei kuitenkaan nosta kierroksia kovin korkealle, mutta lähellä loppua jännite nousee hetkeksi oikeasti karmivaksi: Korkea-aho onnistuu luomaan tunnelman, jonka ansiosta en - henkilöistä huolimatta - missään tapauksessa olisi jättänyt kirjaa kesken. Ja hänen ilmaisuaan on nautinnollista lukea. Callekin edistyy.

"Äärettömyys, joka aiemmin oli saanut hänet rauhan ja ihmettelyn valtaan, pani nyt hänen ajatuksensa kieppumaan ja laulamaan pahoja lauluja."

Huumoria on tietenkin mukana, kun opiskelijoista puhutaan. Pelkkää karmeutta ei siis ole tarjolla. Ja luulen, että kirjan itsetuhoisilla henkilöillä on oikeasti (siis kirjailijan mielikuvituksen oikeasti) hätä, enkä halua sitä väheksyä. Mutta on vaikea kaivaa todellista avuntarvetta kaiken viisastelun ja patsastelun takaa. Kirjana Korkea-ahon edellisen perusteella odotin jotain muuta, mutta tätä saatiin. Ei kyllä yhtään harmita, että luin. Harmittaisi paljon enemmän, jos en olisi lukenut.

Kenelle: Ennakkoluulottomalle lukijalle. Lievästi spefiä sietäville. Perushyvän tekstin tarkkailijoille. Suomenruotsalaisille akateemisille, sellaisia tunteville tai sellaisiksi aikoville.

Muualla: Kaisa Reetan mielestä kerronta on varmaa ja kaunista. Lumiomena jäi lukijana kaipaamaan jotain. Omituisen hiipivän ujo, sanoo Annika K.  Sara kaipaa tietyin väliajoin kauhuromaania, eikä huumori tee pahaa. Juhani arvostaa sitä, että lukijaa arvostetaan eikä itsemurha-ajatuksista puhumista kaihdeta. Tajunnanräjäyttäjä, sanoo Hemuli. Kirsi kuvaa juonta etevästi ja piti kovasti.

Kaj Korkea-aho: Paha kirja. Otava 2015. Suomentanut Laura Beck.

Tummempaa tuolla puolen

Mietin joskus kirjajuttua, jossa kertoisin parhaista kirjojen aluista ja lopuista. Koska ne ovat kiinnostavimpia teoksessa kuin teoksessa, ja usein niiden mukana kirja joko nousee tai kaatuu.

Jutun molempiin osiin - alkujen ja loppujen kuvaukseen - sopisi pohjanmaalaisen Kaj Korkea-ahon kirja. Se alkaa huiman vauhdikkaasti ja mukaantempaavasti. Benjamin saa kuulla sisarensa Sofian kuolleen. Ja samoihin aikoihin tapahtuu muutakin outoa, kuten se, että pappi Simon fuskaa juoksukilpailussa. Erehtymisestä ei voi olla kyse, mutta ei kai pappi sentään voi toimia vastoin sääntöjä? Paikallislehti Jakobsbladet toteaa:

"Tutkimuksia Järvijuoksun väitetystä vaikeuttaa se, ettei epäiltyä ole onnistuttu tavoittamaan. Järjestäjien mukaan tosiasiat puhuvat kuitenkin selvää kieltään."

Mikä oli mysteerin takana? Ja miltä Simonista itsestään tuntuu? Korkea-ahon - ja erinomaisen suomentajan - kieli on rikkaan kuvailevaa.

"Päänsärky oli kuin huurteinen kruunu päälaella, ruumis tuntui käyttökelvottomalta ja sitä paleli lakkaamatta, kun Simon laahusti huopa viitan tavoin ympärilleen kiedottuna vessan ja keittiön väliä. Hän oli sairaiden kuningas..."

Lisäksi on paljon muuta väkeä, kuten änkyttävä radioääni Luke sekä Cristoffer, melkein-puolisoineen.

"Homo joka tulee kaapista, mutta pyytää sitten kaikilta anteeksi ja menee takaisin kaappiin."

Kirja on jännittävä, mutta myös viisas oivaltavine havaintoineen. Joillain ei homotutka toimi. Tai ehkä kyse on vain psykologisesta kieltämisestä.

"Tässä meillä oli mies, joka työskenteli tilintarkastajana ja pystyi silmänräpäyksessä löytämään minimaalisia laskuvirheitä isojen yhtiöiden kirjanpidosta, mies, joka erotti pajunlinnun, keltasirkun ja urpaisen siinä missä useimmat näkivät vain pikkulintuja --- mutta kun kyse oli hänen omasta pojastaan, jolla yhtäkkiä oli kihlasormus vasemmassa nimettömässä, hän oli täysin sokea."

Tapahtumien taustalla kummittelee myyttinen hahmo. Chistoffer tekee kansanrunouden gradua asiasta. Siitä tummasta.

"Musta, läpeensä musta. Otus jonka silmät saattoivat välähtää pimeydessä ja saada veren jähmettymään jääksi."

"Raamt-myytissä oli todella jännittävän romaanin siemen."

Ystävykset - suomenruotsalaiset, jos sillä on merkitystä ja totta kai sillä on kirjan luonteeseen - joutuvat outojen tapahtumien äärelle. Niitä selvitellään porukalla, ystävyyden vahvassa nosteessa.

Kirja päättyy riemukkaisiin kalaaseihin, kuten odottaa saattaa. Hieno alku, hieno lopetus! Miinuksena jörölle kantasuomalaiselle on se, että väkeä on pilvin pimein, kaikki Per-jotain-tyypit alkoivat mennä jo sekaisin. Loppupuolella on vatvomista, eikä Raamt-hahmo tuntunut enää uskottavalta, vaikka sillä on selkeä roolinsa tarinassa. Erilaisuus voi saada monia ilmenemismuotoja.

Kiinnostava, hieman erilainen ja kieleltään erinomainen romaani: tämän jälkeen Korkea-ahon uutuus, Paha kirja, on paha jättää väliin.

Kenelle: Fiksua ja veretöntä jännitysromaania kaipaaville. Kotimaisen modernin romaanin ystäville. Kummaa kaihtamattomille.

Muualla: Kirsi sijoittaa kirjan suomikumman genreen. Lue, ihminen -bloginpitäjän kirjastotäti on puolestaan läntännyt kirjaan leiman "kauhu", mutta bloggari itse katsoo laajemmin ja sanoo: "Kirjan ihmisellä on hyvä tahto, mutta heikko mieli, eikä se ominaisuus liene kaukana meistä kenestäkään." Mari A  suosittelee ja listaa lisää blogilinkkejä.

Kaj Korkea-aho. Teos & Schildts & Söderström. Suomentanut Laura Beck.