Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laura Gustafsson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laura Gustafsson. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. joulukuuta 2016

Laura Gustafsson: Korpisoturi

Laura Gustafsson kertoi jossain inspiraatiolähteekseen Margaret Atwoodin kirjat, ja viimeistään silloin lisäsin kirjan lukupinooni. Kihelmöitsevä on kirjailijan aihe muutenkin: miten valmistautua pahimpaan, ydinsodan tai muun syyn vuoksi nyt tuntemamme maailman loppumiseen? Miten toimia, kun infrat luhistuvat, yhteiskuntajärjestykset kaatuvat ja hengissä pysyminen on kokopäivätyö?

Kirja ei ole synkkä dystopia, ei edes kovin pelottava. Vaikka se puhuu monia mietityttävistä, todellisista ja ikävän ajankohtaisista asioista, enemmän se höykyttää reipastahtiseen matkaan mukaan ja hyrskäyttää naurulla. Nimittäin sankarillamme Ahmalla on ratkaisu: omavaraisuus! Täydellinen irrottautuminen kaikesta! Jo valmiiksi! Nyt heti!

"Pysykää perkele loitolla. Suomalaisella erakon mielenlaadulla on biologinen perustansa: ilmastovyöhyke ei kestä tiuhaa ihmispopulaatiota. Alkuperäiset asuttajat kunnioittivat luonnon kantokyvyn hauraita rajoja. Yksi mies, yksi maa. Parempi rakastaa maaperää kuin lähimmäistä."

Ahma on todellakin mies, joka kulkee omia polkujaan, tosin muun muassa Pentti Linkolan ja survivalistien viitoittamalla reitillä. Gustafsson sekoittaa reippaasti nuo vakavat aatteet (jotka saattavat osoittautua viisaimmiksi kaikista nykyaatesuunnista, mistä sen tietää) nykymieheen ja tämän toimiin humoristisella mutta fiksulla otteella. Siitä nauru, ei itse asiasta.

"Lämmin juoma voi olla lohdullinen juttu, jos kaikki ympäriltä ovat kuolleet eikä enää ikinä kuule yhtäkään ihmisen luomaa sävellystä - mitään muuta kaipaamisen arvoista tässä lajissa tuskin on. "

Mieleen tuli kirjan nimi Saako tälle edes nauraa. Kyllä saa. On parempi nauraa kuin itkeä, noin periaatteessa, ja huumorin avulla on ennenkin kansalle ujutettu ihan oikeaa ajateltavaa. Ahman aatteet joutuvat tosikoetukselle jo piankin, kun maa ajautuu poikkeustilaan. Sähköverkko kaatuu, levottomuudet yltyvät.

Naisista ei pääse eroon millään, vaikka mies kokeilee kaikkea. Pamsu, joka lyöttäytyy Ahman läheisyyteen sinnikkäästi, osaa käyttää naisellisia keinoja ja ymmärtää verkostoitumisen voiman maailmassa, jossa tavaratkin ovat niin monimutkaisia, ettei niitä yksi ihminen osaa korjata.

"Kauniit verkostoituvat paremmin."

Mutta miten käy Ahman omavaraisuuden? Ja onko miehen ekologisuus riittävän syvää rauhanomaiseen rinnakkaiseloon sian kanssa? Aseita vilautellaan, jopa käytetään; Ahman maskuliinisuus pääsee oikeuksiinsa, kuten mies on suunnitellutkin, mutta hänestä löytyy onneksi myös pehmeämpiä puolia ja sopeutumiskykyä. Henkilö ei jää yksiulotteiseksi, vaan on elävä, ja kauhistus, jopa tutuntuntuinen. Kai jokainen tunnemme jonkun uhoilevan miehen, joka tosi paikassa sulaa naisen tai lapsen edessä - ainakin jos nainen malttaa ignoreerata uhoilun ja tekee mitä haluaa, mutta antaa äijän pitää kasvonsa. Ja vielä parempi, jos miehessä oikeasti on hippu sankariainesta...

Gustafsson kirjoittaa napakasti, hersyvästi mutta turhia selittelemättä, ja iskee osuvasti miehen sankaruushaaveeseen ja pahimpiin pelkoihin niiden koomisine puolineen. Eikä hän todellakaan jätä naisia vaikertamaan avuttomina pelastettavina. Mainio tujaus suomalaista sisua ja selviytymishenkeä huumorin voimin, mutta ilman ylenkatsetta. Vetävässä tarinassa on hulvattomuuksien lisäksi pelottava loppukierre, joka jää lukijaa häiritsemään, tarkoituksella.

Kenelle: Ihmiskunnan pikaiseen loppuun uskoville tai sitä toivoville. Ei höpön viihteen ystäville, mutta vakavallekin nauramaan pystyvälle.

Muualla: Herranjestas mikä kirja! sanoo Annika.Gustafsson kirjoittaa mahtavasti, sanoo Krista. Riitta k viihtyi Korpisoturin matkassa erinomaisesti. Zephyriä Ahman jääräpäisyys lähinnä ärsytti. Ahmu nauroi välillä kippurassa. Tuomas arvioi kirjaa teräväksi, joka sai ajatukset todella lentoon. Anneli ihaili, mutta toivoi vähän pidemmälle vietyjä ajatuksia täkyjen sijaan. Myös Noora Vaakanainen kaipasi enemmän pureutumista. Rempseä, eloisa ja räiskyvä romaani, sanoo Suketus. Jorin skenaario kulkee eri lailla kuin kirjailijan.

Laura Gustafsson: Korpisoturi. Into 2016. Hieno kansisuunnittelu  - katso sekä paperi- että kovakansi: Jussi Karjalainen.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Huorasatu

Tämä kirja oli vuoden 2011 Alexandra Salmela erikoisuudessaan ja hauskuudessaan, ote tosin erilainen: Salmela oli hulvaton ja kiltti, Gustafsson on hulvaton ja räävitön. Mutta ei pahalla tavalla rivo, kun ei kielenkäyttö täti-ihmistäkään pahemmin tökkinyt ihme kyllä, vaikka tarina on ihan nimensä mukainen.

Jumalat ja jumalattaret - Arekset, Afroditet ynnä muut - ihmisten joukossa ei ole tuorein idea, eikä vitsi jaksanut kantaa koko kirjaa, loppuosa meni silmäilyksi. Kovin lihallista tekstiä tämä on, verta, eritteitä ja ruumiinkappaleita räiskitään niin, että lukija saa pyyhkiä silmälasejaan. Tarinaa parin maallisen ja muutaman ylimaallisen naisen seikkailuista viedään eteenpäin hurjaa tahtia.

Sitä mietin, mistä kirjoittajan päähän ylipäänsä tulee tällainen väkivallan kuvasto - onko se netin pimeän puolen ja väkivaltaviihteen maailmaa? Vai yleensä vain maailmaa? Onko tämä sukupolvikysymys? Sodan nähneet varmasti tuntevat samantapaiset kuvastot, mutta itse en ole ikinä kuvitellut verenvuodatusta tai kuolemista tai kiduttamista, joissa tämä tarina piehtaroi välillä niin, että etoo (mikä on tietysti tarkoituskin). Kertooko tämä lukijan pumpulissa elämisestä vai kirjailijan mielenmaisemasta, en osaa sanoa.

Kirja on vahva kannanotto huonosti kohdeltujen naisten ja seksuaalisuuden vapaan ilmaisemisen puolesta, myös ympäristöarvot ovat näkyvästi mukana. Mutta vakava tarina tämä tykitys ei ole. Vaikka jotkut kohdat äklöttivät, monet naurattivat, kuten ilotaloissa viihtyvä, huoriin syvempää tutustumista haluava Richard Gere, tai jumalilla esiintyvä uudelleensyntymismasennus, tai Aadam, jota kielletään tulemasta baariin pelkkään salaattiin pukeutuneena.

Rankkaa revittelyä, jota en jaksanut lukea loppuun kunnolla: äärimmäisyydet, lihallisuus ja tapahtumien ja hahmojen vyörytys väsyttivät. Tavanomaisuudesta kirjaa ei ainakaan voi syyttää.

Lisää blogeissa, kuten Booksylla.

Laura Gustafsson: Huorasatu. Into 2011.