Karmeita kirjoja! Fiona Barton: Leski ja A.J. Finn: Nainen ikkunassa

Karmeus ei viittaa kirjan laatuun, vaan sisältöön. Bartonin Leski kiinnosti aiheen kuultuani: kuvittelin, että tulossa on kotimaisen tv-sarjan Mustien leskien tapaista mutta herkullisempaa kostofantasiaa kaltoin kohdellulta vaimolta mustan huumorin myötä. No ei tullut.    Tuli pahempaa.

Kun tajusin, että kyse on kadonneen pikkutytön tapauksen selvittämisestä, teki mieli keskeyttää lukeminen, mutta ei arvoitusta enää voinut jättää mielen perälle kummittelemaan. Barton hyökkää suoraan arimpaan kohtaan lukijassa: voiko pahempaa rikosta olla kuin lapsen sieppaus, mielikuvituksen heti tilanteeseen luomine lisäpiirteineen? Ajankuvaa luovat netinkäyttö ja sivut, joille ei toivoisi lapsensa eksyvän. Harmitonta aikuisten leikkiä?

"Isi sanoi, että minä olin liikaa tietokoneella", Kultakutri vastasi. "Isi rankaisi minua." Kumpikin tiesi, että hän oli jo kaksikymmentä- seitsemänvuotias, mutta leikki oli jo käynnissä. - Millä lailla? - En viitsi kertoa. Saattaisi tulla taas vaikeuksia. - Kerro nyt. Ja Kultakutri kertoi."

Hienovaraisuudesta Bartonia ei voi syyttää jatkossakaan, niin railakkaan purevasti hän kuvaa sekä poliisin että etenkin median toimintaa. Molempien tavoitteet ja tehtävät tehdään selviksi, molemmat sisältävät raadollisuutta, kylmää tosiasioiden toteamista ja taitavuutta työssä, mutta myös virheitä, joita inhimilliset seikat vääjäämättä aiheuttavat. Tässä kirjailija on ehdottomasti parhaimmillaan. Se selittyy myöhemmin, kun luen liepeestä, että hän on tehnyt pitkään töitä suurissa brittimedioissa ja nykyisin kouluttaa toimittajia.

Juoni ei sinänsä ole erityinen, eikä näkökulmatekniikka - äänessä ovat leski, poliisi, toimittaja ja muutama muu - eikä edes teksti, joka välillä junnaa. Kevennystä ei löydy millinkään verran, ei huumorina tai sivujuonina, mutta kokonaisuus toimii riittävän hyvin, koska todentuntu on läsnä. Ja se luo tunnelman, joka pelottaa ja hämmentää ja jolle on pakko saada lopetus, loppupisteen kautta. Niitä kirjoja, jotka on pakko lukea loppuun mutta joista jää tahmainen olo. Tehokas, myönnän, ja lajissaan taitava. Laji ei vain ole minulle sopivin. Lukekoon ken uskaltaa!

Kenelle: Pelkoa pelkäämättömille, käsien likaamista kaihtamattomille, median toiminnasta kiinnostuneille.

Muualla:  Koukuttava, jopa hengitystä salpaava, sanoo Mai. Jean on aika pelottava hahmo, sanoo Hemuli ja linkkaa muihin blogiarvioihin.

Fiona Barton: Leski (The Widow). Bazar 2018. Suomennos Pirkko Biström.
 
  - - - - - - 

Annalla on agorafobia, avaran paikan kammo. Hän on linnoittautunut kotiinsa New Yorkissa, tilaa tarvitsemansa kotiinkuljetuksina eikä tapaa ketään, jos ei ole pakko, ja harvoin on. Mieheen ja lapseen hän pitää yhteyttä keskusteluin. Itseään hän ravitsee lähinnä punaviinillä ja psyyken lääkkeillä.

Yksi sosiaalinen ase hänellä on: ikkunat. Anna seuraa vastapäisten talojen ihmisten elämää ja osuu näkemään väkivaltaisen kohtauksen. Uteliaisuus ja hätä voittavat kammon, ainakin yrittävät. Miten Anna sotkeutuu naapurien tilanteeseen ja miten hän itse pärjää? Hän on sentään koulutukseltaan psykologi; naisella luulisi olevan keinoja selvittää niin oma sekava tilanteensa kuin auttaa muitakin, muutenkin kuin netissä neuvomalla, mitä hän harrastaa. Se tuntuu terveeltä ja kannatettavalta toiminnalta Annan itsensä kannalta. Mehän tiedämme, ettei hän ole kunnossa, ja jatkuva viini- ja lääkekuuri tuo lukijalle lisäpäänvaivaa: miten paljon Annan kertomaan voi luottaa?

Anna joutuu huomaamaan, että ovet ja ikkunat sulkemalla ei pääse pakoon maailmaa eikä ihmismielen syövereitä, sen hienoine ja kammottavine puolineen. Lukijalle arvoitukset avautuvat monien vihjeiden kautta.

"Jane kirkaisi. Kaksi kertaa. Hänen poikansa sanoi, että mitään hätää ei ole. En voi kutsua poliisia; jos Ethan ei puhu minulle, hän ei varmasti puhu virkavallalle."

Kelpoa psykologista jännitystä; ennalta arvaamatonta, hiljalleen salaisuuksiaan raottavaa. Ja pelottavaa: on mahdoton olla kuvittelematta, miten itse reagoisi Annan tilanteessa. Melkoinen taistelutarina!

Kenelle: Vainoharhaisille. Pahinta pelkääville. Ajatukset pois arjesta tahtoville.

Muualla: Kirjojen kuisketta esittelee kirjan lisäksi kirjailijan. Samoin tekee Kirsin Book Clubin Minna, joka nautti erityisesti siitä, ettei ratkaisu paljastunut liian aikaisin. Kenen taistelusta oli kyse ja kuka on tehnyt rikoksen, vai onko kukaan?

A. J. Finn: Nainen ikkunassa (The Woman in the Window). Otava 2018. Suomennos Jaakko Kankaanpää. Sain kirjat kustantajilta, kiitos!

Kirjavaras

Kirjavarasta hehkuteltiin jokunen vuosi sitten, ja monet nimeävät sen yhdeksi parhaista lukukokemuksistaan. Päätin jättää kirjan väliin kolmesta syystä: liiallinen hehkutus on epäilyttävää, enkä ole salaillut allergiaani kirjoista ja lukemisesta kertovia kirjoja kohtaan. Lisäksi kirja kertoo toisen maailmansodan Saksasta: aihe tuntuu jo niin kolutulta.

Ehkä alan iän myötä pehmetä päästäni (enkä vain lihaksista), koska kirjan nyt saadessani olin utelias. Kirjaan viittaillaan siellä täällä, kuten Tuulisen saaren kirjakauppiaassa, joten halusin kuitenkin sen lukea ihan yleissivistyksen vuoksi.

Tarinan päähenkilö, pieni Liesel, joutuu kasvatusvanhempien hoitoon - vähän kuin Vihervaaran Anna, mutta sodan melskeissä ja natsi-Saksan syntysijoilla Münchenin liepeillä. Kasvatusäiti on ankara, isä lempeä. Hitlerin valta kasvaa, ja juutalaisia aletaan vainota. Liesel perheineen ei ole juutalainen, mutta heidän on vaikea hyväksyä tilannetta. Siihen on kuitenkin pakko sopeutua, hengenmenetyksen uhalla. Joita tapahtuu tuona aikana paljon, niin Saksassa kuin muissa sotaa käyvissä maissa.

Kuolleiden sielut kerää talteen kuolema, joka kertoo tarinaa. Kuolema on kiireinen, usein väsynytkin, mutta tekee työnsä suuremmin mukisematta. Viittauksia pomoonkin vilahtaa, mutta uskonnollinen tarina ei ole. Ihmisten hulluus kuoleman näkökulmasta on kirjan herkullisin puoli. Pidin myös siitä, ettei kuolemaa kaikista mietteistään ja töistään huolimatta tehdä liian inhimilliseksi, vaan se jää mystisen omituiseksi hahmoksi.

Liesel puolestaan on epäinhimillisen vastakohta: hauska, viisas pieni tyttö, joka elää lapsen elämää koulussa ja kavereiden kanssa, minkä noissa olosuhteissa pystyy. Sodan edetessä perheen elinpiiri ja toimeentulo kutistuvat, ja lopulta jännitys tiivistyy jatkuvaksi peloksi, kun he piilottavat juutalaisen kellariinsa.

Liesel pihistää kirjoja, kun se tuntuu tarpeelliselta. Siitä kirjan nimi. Kirjat ovat hänelle tärkeitä, sillä  hän varasti ensimmäisen kirjansa sinä päivänä, kun hän näki alkuperäisen perheensä viimeisen kerran, vaikkei hän vielä osannut edes lukea. Nyt mennään jo ylimakean puolelle, allergiani alkaa oireilla... Sitä paitsi, inhokkilistaani voi lisätä viittailut tulevaan tekstiin kirjan sisällä. Niitä myös viljellään. Jos luottaa siihen, että teksti kantaa, ei tarvitse houkutella lukijaa jatkamaan tällaisilla kikoilla.

Lieselin tarina ei ole ainutlaatuinen eikä edes koskettava, aiheestaan huolimatta. Kirja pyrkii kuvaamaan rohkeutta, vaikeiden asioiden kohtaamista, rakkautta ja muita hienoja asioita, jotka jäävät pinnallisiksi. Tarinassa on kyllä huumoria ja lämpöäkin, arkisten tapahtumien kuvailu on sutjakkaa, ja mukavasti kirjailija pitää jännitettä yllä, niin että kirja on helppo lukea, mutta kikkailun maku on vahva. Lämmön ja huumorin (ja kaikkien niiden hienojen asioiden) yhdistäminen natsivaltiossa elämiseen ja juutalaisten kohtaloon on laskelmoidun tuntuista: katsokaa, näinkin sööttiä voisi olla. Detaljitason ärsytyksiin en mene tässä.

Olen silti tyytyväinen: vaistoni ovat lukemisen valinnan suhteet melkoisen toimivat. Syystä välttelin, mutta mukava on tietää, mistä puhutaan.

Markus Zusak. Otava 2008. Suomennos Pirkko Biström.

Muualla: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Marilesta kirja on kaunis, poikkeuksellinen ja raskas. Susaa häiritsi kuoleman läsnäolo ja lisäksi tietty yritteliäisyys, mutta kirja veti ja sai huomion, ja lopulta kuolema kertojana oli hänestäkin kirjan parasta antia. Salla piti kirjaa hurskastelevana ja imelänä. Pihi nainen - jolta sain kirjan ja joka ei siis olekaan niin pihi - piti lopulta, vaikka kritisoi etenkin alkuosaa.

Liitän kirjan osaksi Ihmisiä sodassa -lukuhaastetta. Ja kirjabingossa rasti ruutuun kirja ja elokuva.